Arto Kallioniemi: Uskonnonopetus ja ihmisoikeudet
Suomen perustuslain mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
n Vuonna 2003 tuli voimaan uusi uskonnonvapauslaki, jonka myötä käsite ”tunnustuksellinen uskonnonopetus” muuttui ”oman uskonnon opetukseksi”
n Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluville oppilaille järjestetään omaa opetusta, jos kunnan alueella on kolme oppilasta, joiden vanhemmat opetusta haluavat ja opetukselle on olemassa opetushallituksen vahvistamat opetussuunnitelmat
n Tällä hetkellä opetushallitus on vahvistanut luterilaisen ja ortodoksisen uskonnonopetuksen lisäksi opetussuunnitelman perusteet adventistiselle, bahailaiselle, buddhalaiselle, Herran kansan yhteisön, Islamin uskonnon, juutalaiselle, katoliselle, Krishna-uskonnon, Kristiyhteisön, Mormonien ja vapaakirkon uskonnonopetukselle
n Pienryhmäuskontoihin osallistuminen kuitenkin vähäistä
n Uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille opetetaan elämänkatsomustietoa
n Näin suomalainen uskonnonopetusjärjestelmä toteuttaa varsin hyvin kansainvälisesti arvioiden uskonnonvapautta ja ihmisoikeuksia
n Suomalainen malli oman uskonnon opetuksesta on eurooppalaisesti ainutlaatuinen
n Muissa pohjoismaissa on vain yksi uskonnonopetus, johon kaikki oppilaat osallistuvat: Ruotsissa vuodesta 1962, Tanskassa vuodesta 1975 ja Norjassa vuodesta 1997 lukien
n Myös Englannissa uskonnonopetus on kaikille tarkoitettu yhteinen koulun oppiaine
Lapsen oikeus uskontoon
n YK:n lasten oikeuksien julistus, jonka 27:n artiklan mukaan lapsella on oikeus fyysiseen, henkiseen, spirituaaliseen, moraaliseen ja sosiaaliseen kehitykseen
n Vaikka lasten oikeuksien julistuksessa ei ole suoraa ilmausta uskonnonopetukseen, niin uskonnonopetuksen kansainväliset asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että uskonnonopetuksella ja lasten oikeudella spirituaaliseen kehitykseen on yhteys.
n Lasten spirituaalisista oikeuksista ei voida puhua ainoastaan yleisellä abstraktisella tasolla, vaan niillä on oltava myös selviä kasvatuksellisia mahdollisuuksia.
n Uskonnonopetuksen tulee myös perustua lasten tarpeisiin ja kiinnostukseen ja sen tulee seurata lapsen kehitystä.
n Lapset tarvitsevat tukea ja ohjausta myös tällä elämän alueella.
n Perinteisesti uskonnonopetuksen tavoitteet ja sisällöt määrittelevät ennemminkin viranomaisten kuin lasten tarpeita.
n Tärkeänä lähtökohtana sille, mitä lapset tarvitsevat, tulee olla lasten kuunteleminen ja sen hyväksyminen, että aikuiset eivät aina tiedä parhaiten mikä on lapselle hyväksi.
n Lapsella oikeus tulla osalliseksi kulttuurisissa pyhinä pidettävistä kertomuksista ja tavasta hahmottaa maailmaa
n Vanhemmilla on vastuu tuoda kulttuuriperinnön ja uskonnon näkökulma osaksi lapsuuden arkea
n Lapsen oikeudet ovat vanhempien velvollisuuksia; vanhemmilla tärkeä vastuu
n Mistä lapsi jää osattomaksi, jos hän ei saa kokemusta uskonnosta ja pyhästä
n Lapsi tulee nähdä toimijana, jolla on tarpeita ja oikeuksia
n Lapsella luontainen ominaisuus pohtia uskonnollisia ja eksistentialistisia kysymyksiä
n Scheweitzer erottaa 5 peruskysymystä, joita lapset pohtivat osana normaalia kehitys- ja kasvuprosessiaan
n 1. kysymys kuolemasta
n Lapsella tarve puhua elämän rajallisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja kuulla, miten aikuiset niitä ymmärtävät
n Uskonto tarjoaa mahdollisuuden vastata lapsen kysymyksiin eksistentialistisella tasolla: näin se kykenee tuomaan turvaa ja lohtua sekä antaa tilaa yliluonnolliselle
n 2. uskonnon luonne ja uskonnon käsite
n Lapsi joutuu välttämättä nykyajan moniuskontoistuvassa yhteiskunnassa tilanteeseen, jossa hän törmää eri uskontoihin ja katsomuksiin
n Monikulttuurisessa yhteiskunnassa tieto omasta uskonnosta tärkeää
n Lapsille oman identiteetin rakentaminen on tärkeä prosessi, siinä oman paikan hahmottaminen keskeistä
n Suomessa uskonto myös osa alueellista ja paikallista identiteettiä ja mielenmaisemaa
n Vaikka yhteiskunta vahvassa sekularisaatiprosessissa, uskonnon merkitystä suomalaisen yhteiskunnan elämänmuodon rakenteellistajana ei voi kiistää
n 3. moraali ja elämän mielekkyys
n Moraaliin ja etiikkaan liittyvät kysymykset tärkeitä kasvatuksen maailmassa
n Uskonto sisältää laajan moraalisen lähtökohdan, joka motivoi ihmisiä eettisesti korkeatasoiseen elämään
n Lapsen arvomaailman ja moraalin rakentamisesta voi tulla haasteellista, jos lapselle ei esitellä uskontoa moraalin lähteenä
n 4. kysymys omasta itsestä ja omasta identiteetistä
n Mihin minä kuulun ja mihin olen menossa
n Mitä asioita arvostan ja miksi
n - mikä on sukuni, mitkä perinteet haluan säilyttää, mitkä muuttaa
n - miten yhteisöni perinteet näkyvät ja vaikuttavat minun elämässäni?
n - mitkä asiat koskettavat minua?
n Mihin haluan olla menossa
n - miten näen mahdollisuuteni tulevassa
n - miten haluan vaikuttaa elämääni
n - miten haluan suhtautua toisin ajatteleviin tai muuten erilaisiin ihmisiin?
n Mistä saan tukea
n Miten oma traditio vaikutta elämäntulkintaani
n Miten uskonnot, joiden parissa olen elänyt vaikuttavat elämän tulkintaani
n 5. Kysymys Jumalasta (transendentista)
n Lapsella oikeus saada vastaus sprituaalisiin kysymyksiin
n Uskonnonopetuskeskustelussa tuotava esille lapsen positiivinen oikeus uskontoon
n Uskontoa ei saa rajoittaa vain yksityisasiaksi
n Kristinuskon julistuksesta käsin (Jeesus painotti lapsen arvoa) kirkoilla erityinen syy ja velvollisuus puolustaa lapsen oikeuksia
n Kirkot olleet hyvin aktiivisia: Julkilausuma ”Lapsen oikeus pyhään” esimerkki tästä aktiviteetista
n ”Lapsi kasvaa oman perheensä ja yhteisönsä uskonnolliseen tai katsomukselliseen perinteeseen. Hänellä oikeus saada sen mukaista kasvatusta ja uskonnonopetusta”
n Oman uskonnollisen identiteetin tukeminen ja omaan traditioon tutustumisen lisäksi ehdottoman tärkeää on, että lapsi kasvaa kunnioittavaan ja rauhaa edistävään vuoropuheluun muiden uskontojen ja maailmankatsomusten kanssa