SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Ekumeeninen kasvatus – Mitä opimme toisiltamme?

Dynaamista yhteistyötä SLS:n ja SEN:n kesken. Hymyt herkässä, kun hyvä kirja juuri tullut uunista. Minna Saarelma, SLS, Heikki Huttunen, SEN ja Laura Karlsson, SLS. Paikalla olleet kirjoittajat ja toimituskunta kukitettiin. Vasemmalta takarivistä: Antti Laine, Mirja Aukee-Peiponen, Henri Järvinen, Arto Kallioniemi, Pekka-Yrjänä Hiltunen, Mika K T Pajunen, Liisa Franssila-Ylinen, Kati Jääskeläinen, Matti Peiponen, Heikki Huttunen. Eturivistä vasemmalta: Kaisamari Hintikka, Soile Salorinne, Kaarina Lyhykäinen, Minna Mannert, Riina Nguyen, Laura Hytti, Eija Rytkönen, Riitta Laukama, Mirkka Torppa, Teemu Toivonen. Paneelissa keskustelivat Riitta Laukama, Laura Hytti, Soile Salorinne, Irja Askola ja Kaarina Lyhykäinen.

 

Ekumeenisen kasvatuksen kirjan julkistamisseminaaria vietettiin Suomen Lähetysseurassa Helsingissä 28.4.2010. Kirja on Suomen Ekumeenisen Neuvoston julkaisema ja Suomen Lähetysseuran kustantama. Kirjan ideoinnista ja sen toimittamisesta ovat vastanneet Mirkka Torppa ja Antti Laine.

 

Osoitus suomalaisen ekumeenisen kasvatuksen hyvistä hedelmistä saatiin heti seminaarin alkuun, kun SEN:n pääsihteeri isä Heikki Huttunen avasi seminaarin ortodoksisella pääsiäisajan tervehdyksellä “Kristus nousi kuolleista!”, johon koko viisikymmenpäinen seminaarijoukko vastasi iloisesti kuin yhdestä suusta: “Totisesti nousi!” Tämä pieni tapaus alleviivasi hyvin pääsihteerin avajaispuheessaan kuvaamaa suomalaisen ekumenian helposti syrjään jäävää vahvuutta, arkisuutta. Suomalainen ekumenia ei ole aina kovin tietoista, vaan se nousee esimerkiksi ekumeenisten perheiden arjen kokemuksista. Samaan aihepiiriin liittyy nyt julkaistu kirja, joka kuvaa suomalaista ekumeniaa kasvatuksen näkökulmasta. Kasvatuksen ohella kirja toimii yleiskäyttökelpoisena ekumenian käsikirjana. Toivoa kasvatuksen tulevaisuudesta tuo pääsihteerin arvio, jonka mukaan suomalaisen ekumeenisen kasvatuksen kaikkia hedelmiä ei ole vielä suinkaan kerätty, vaan että etenkin ruohonjuuritasolla on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. 

 

Suomen Lähetysseuran kustannusjohtaja Minna Saarelma puolestaan muistutti seminaaria Edinburghin lähetyskonferenssin satavuotisjuhlavuodesta, joka todistaa ekumeenisen liikkeen ja kristillisen lähetyksen yhteisestä juuresta. Ekumenia ja lähetys, kirkon ykseys ja missio kuuluvat yhteen. SLS on kustannustoimintansa alusta lähtien ollut ekumeeninen toimija. Vaikka tämä tarve on vuosien varrella vähentynyt muiden kristillisten kustantajien ilmaantumisen myötä, eivätkä ekumeeniset kohtaamiset ole aina olleet kovin helppoja etenkään lähetyskentillä, kuuluu ekumenia silti keskeisesti lähetysseuran toimintaan yhä edelleen.

 

Nuoremman ekumeenikkopolven vahvaa osaamista

 

Kustantajan puheenvuoron jälkeen ääneen pääsivät kirjan varsinaiset vanhemmat, Mirkka Torppa ja Antti Laine, jotka esittelivät sen synnyn, sisällön ja toiveensa tulevaisuudesta. Kirjan syntyyn johti toimittajien havainto siitä, ettei ekumeenisesta kasvatuksesta ollut aiemmin kirjoitettu juuri mitään. Alkuperäisenä ajatuksena oli kirjoittaa joitakin artikkeleja alaan liittyen, esimerkiksi nuorisojaoston monivuotiseen lippulaivaan Ketko™-kurssiin liittyen. Innostunut vastaanotto SEN:n toimistolla, hallituksessa sekä kasvatus- ja nuorisojaostossa kannusti kuitenkin toimittajia jatkamaan kokonaisen kirjan kokoamiseen.

 

Toimittajien into tarttui myös yksittäisten artikkelien kirjoittajiin, jotka eivät juuri suostutteluja tarvinneet. Kirjoittajakunta koostui lopulta yhteensä 30 ekumenian ja kasvatuksen asiantuntijasta. Järjestöekumeniasta tutut kiintiöt toteutuivat kirjoittajien keskuudessa esimerkillisesti: Kaksi kolmasosaa kirjoittajista oli maallikkoja ja kolmannes eri kirkkojen ja yhteisöjen papistoa, miehiä ja naisia oli täsmälleen yhtä paljon ja tasapuolisen edustuksen saivat niin Suomen luterilainen enemmistökirkko kuin vähemmistökirkot ja -yhteisötkin. Erityisen huomattavaa oli se, että valtaosa kirjoittajista on SEN:n kouluttamia nuoria aikuisia, jotka omalla asiantuntemuksellaan todistavat suomalaisen ekumeenisen kasvatuksen viime aikaisesta voittokulusta.

 

Kirja valmistui lopulta yllättävän nopeasti, noin puolentoista vuoden päästä ideoinnin aloittamisesta. Toimittajien toiveena on, että se voisi toimia keskustelun aloittajana SEN:ssa, akateemisen tutkimuksen parissa sekä käytännön kristillisen kasvatuksen piirissä. Kirjan toimittajat jättivät SEN:lle erityisen toiveen ekumeenisen kasvatuksen sisällön ja painotusten määrittelystä, joka voisi omalta osaltaan auttaa kirkkoja, yhteisöjä ja kasvatuksen toimijoita ”ymmärtämään, että ekumeeninen näkökulma kuuluu keskeisenä osana kaikkien kirkkojen kasvatustyöhön.”

 

Paneelikeskustelu versoi ruohonjuuritason kokemuksista

 

Kirjan esittelyn painokas alkupuheenvuoro johti ekumeenisen kasvatuksen nykytilaa ja tulevaisuutta pohtineeseen paneelikeskusteluun, johon osallistuivat hiippakuntasihteeri Irja Askola ja kansainvälisen työn sihteeri Laura Hytti luterilaisesta kirkosta, johtaja Riitta Laukama katolisesta kirkosta, opetustoimen sihteeri Kaarina Lyhykäinen ortodoksisesta kirkosta ja pastori Soile Salorinne metodistikirkosta kirjan toimittajien esittäessä keskustelukysymyksiä.

 

Jo paneelin ensimmäinen kysymys siitä mitä ekumeeninen kasvatus on, johti panelistit pohtimaan omaa kokemusmaailmaansa, jossa ekumeeninen kasvatus ilmeni muun muassa oman uskon sanajärjestystä muuttaneelle virikkeille altistumisena (Askola) ja kokonaisvaltaisena ihmettelynä kaikilla aisteilla (Hytti), jonka keskuksena on kokemus yhteisestä Jumalasta ja kodista eri tavoin ajattelevien kristittyjen kanssa (Salorinne). Tämä puolestaan vei aina ajankohtaiseen keskusteluun kasvatuksen ja spiritualiteetin yhteydestä, joka ei etenkään koulun uskontokasvatuksen näkökulmasta ole kovin yksinkertainen. Näkökulmat vaihtelivat paneelistien kesken spiritualiteetin keskeisyyttä korostavista (Hytti, Laukama) suomalaisen koulumaailman realismista nousevaan tämän kasvatuksesta erottavaan näkemykseen (Lyhykäinen) Salorinteen kyseenalaistaessa koko erottelun mielekkyyden.

 

Keskustelussa käytetyt esimerkit nousivat kirjan artikkelien tapaan monista erilaisista arjen kokemuksista aina lasten lemmikkieläinten puolesta rukoilemisesta isojen ekumeenisten kokousten jumalanpalveluselämän järjestämiseen. Omalla tavallaan nämä jaetut kokemukset välittivät jotakin sellaista ekumeenisen liikkeen olemuksesta, joka ei ole liikkeen tuottamien asiakirjojen tavoitettavissa. Ekumenian ja kasvatuksen kokemuksellisuus oli paneelistien tunnoissa käsin kosketeltavasti läsnä.

 

Hieman yllättäen paneelistien joukosta ei tällä kertaa löytynyt yhtään miestä. Ehkä tämä heijasti enemmän käytännön kasvatustyön todellisuutta kuin mitään tietoista linjaa. Joka tapauksessa miesnäkökulman esillä pitäminen lienee yksi ekumeenisen kasvatuksen tulevaisuuden haasteista, jollei se sitä jo nyt ole. 

 

Ekumeeninen kasvatus kohti tulevaa

 

Paneelin kaksi viimeistä kysymystä käsittelivät ekumeenisen kasvatuksen sovellettavuutta uskontodialogiin ja sen haasteita tämän päivän Suomessa. Näissä kysymyksissä esiin nousi erityisesti Irja Askolan kyky eritellä yhteiskunnan ajankohtaisia kysymyksiä kristillisen uskon, kasvatuksen ja ekumenian näkökulmasta.

 

Askola liitti uskontodialogin parhaillaan käytävään maahanmuuttokeskusteluun, jossa on tullut aika ’paloitella’ käytyä keskustelua, koska maahanmuuttajat eivät muodosta mitään yhtenäistä blokkia. Ekumenian opetuksia uskontojen välisessä keskustelussa voisi olla ensinnäkin se, että toisen ymmärtämään oppiminen on oikeasti vaikeaa, eikä siitä pidä tehdä liian helppoa. Toiseksi sitä tulee kaikesta huolimatta yrittää, koska kristittyjä ei ole kutsuttu vain helppoihin ja mukaviin tehtäviin. Kolmanneksi silloin on jotakin vialla, jos enemmistö saa määritellä käydyn keskustelun asialistan. Neljänneksi tehtävä epäonnistuu, jos naiset ja nuoret jätetään ottamatta mukaan työskentelyyn ja viidenneksi mitkään paperit ja lausunnot eivät yksinään ratkaise mitään ilman henkilökohtaista vuorovaikutusta ja vieraanvaraisuutta. Kasvatuksen tehtävien ja haasteiden osalta Askola painotti muiden paneelistien tavoin ruohonjuuritason yhteyksiä. Hän toivoi siirtymistä tilaisuuskeskeisestä, seremoniallisesta instituutioiden ekumeniasta kansalaisten ja kohtaamisen ekumeniaan. Kristittyjen mahdollisuutena on tarjota aitoa vieraanvaraisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteisen kirkkovuoden ja viikon rytmin, arjen ja pyhän.

 

Samoista teemoista jatkoi seminaarin saldoa summannut professori Arto Kallioniemi, joka omasta ja kasvatusasiain jaoston puolesta kiitti kirjan toimittaneita entisiä oppilaitaan. Professori kaavaili teoriaa, tietoa ja käytäntöä samoihin kansiin koonneelle Ekumeenisen kasvatuksen kirjalle laajaa käyttöä kasvatuksen alan oppikirjana. Kasvatuksen alan sekä laajemman yhteiskunnallisen analyysin lisäksi seminaariyleisö sai iloisen uutisen siitä, että kirjan rinnalle ollaan seuraavaksi kaavailemassa pohjoismaista ekumeenisen kasvatuksen seminaaria, joka voitaisiin järjestää Suomessa vuonna 2012.

 

Päivän päätti pääsihteeri Huttusen kiitospuheenvuoro, jossa hän lähetti Ekumeenisen kasvatuksen kirjan kasvamaan omaa elämäänsä hengellisen ohjauksen vanhan periaatteen mukaisesti, jossa ohjattavan tulee kasvaa ohjaajaansa suuremmaksi. - Tähän kasvuun on ekumeenisella kasvatuksella kaikki mahdollisuudet nyt julkaistun kirjan myötä. Kirja ei ole ekumeenisen kasvatuksen pääte- vaan kaksoispiste, joka vaatii jatkoa.

 

Mika K T Pajunen

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190