SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Rehtori uskontojen viidakossa – kahden rehtorin vuoropuhelu  

Marianne Ropponen ja Anneli Rautiainen keskustelivat asiantuntevasti ja vapautuneesti.

Keskustelijoina olivat kaksi helsinkiläisrehtoria: opetusneuvos Anneli Rautiainen, joka aikaisemmin on toiminut Kulosaaren ala-asteen koulun rehtorina ja rehtori Marianne Ropponen Vartiokylän ala-asteelta. 

 

Rehtorit johdattelivat kuvavedoin seminaariväen omien kouluaikojensa uskonnonopetukseen. Osallistumisista aamuhartauksiin tai päätösjuhliin ei tuolloin keskusteltu. Opettajat saattoivat olla autoritäärisiä ja etäisiä, mutta oli toisenlaisiakin opettajia.

 

1970-luvulla oli jo hieman erilaista. Marianne Ropponen kertoi, että hän otti nuorena opettajana uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetettavakseen, kun hänellä oli uskontotieteestä arvosana. Sitten tuli kuitenkin haloo, että kuinka hän voi opettaa, kun on tunnustava kristitty. Apulaisrehtori oli ottanut sydämenasiakseen taluttaa et-oppilaat pois päivänavauksista, joissa oli seurakunnan edustaja puhumassa. Henki oli tuolloin, että jokaisen tuli tietää kenen joukoissa seisoo. Myös päivänavauksien ennakkosensuuria ehdotettiin. Kollega oli väittänyt, ettei koulussa toteudu uskonnonvapaus. Ropponen oli todennut, että myös sananvapauden pitää toteutua. Onneksi tällaisia keskusteluja ei enää käydä, hän tiivisti.

 

1980-luvulla oli jo hieman tasaisempaa. Esimerkkinä tuli esiin kaksi lestadiolaisperheen poikaa, jotka eivät saaneet kotoa lupaa tulla mukaan nukketeatteriin. Toinen poika totesi: on meilläkin tv, mutta se on kaapissa. Seuraavalla kymmenluvulla, 1990-luvulla, tulivat maahanmuuton mukana kouluihin muslimioppilaat. Syntyi kysymyksiä, että voiko muslimiperheen lapsi osallistua musiikinopintoihin ja voiko lapsi esim. biologian tunnilla piirtää eläimen. Nykyään hyvin tiedetään, ettei suomalaisesta peruskoulusta saa päättötodistusta, mikäli ei osallistu kaikkeen opetukseen. Järjestelyjä tehdään uimahalliryhmissä.

 

Oppilaan on mahdollista saada oman uskonnon opetusta, mutta matka pisteeseen, jossa sitä annetaan, voi olla hankala. Rehtori keskustelee vanhempien kanssa siitä millaista opetusta on ja missä sitä saa. Yksi lapsi aloitti koulun vasta 15.9. kun oli ramadanin takia muualla siihen asti. Lapset pyytävät tiloja rukousta varten ramadanin aikana. Elämme monikulttuurisuuden aikaa.

 

Tuntikehys tuo vähemmän tunteja koululle, kuin mitä opetukseen käytetään. Käytännössä opetuksen toteuttaminen on vaikeaa. Rehtorin tehtävä on tehdä työnsä hyvin ja järjestää tällaiset asiat. Rehtorit kokoontuvat keväisin tekemään alueellista työjärjestystä.

– Joudumme miettimään mihin kohtaan pienten uskontojen tunnit sijoitetaan. Voidaan myös törmätä sellaiseen, ettei uskonnonopettaja kelpaa.

 

Anneli Rautiainen kertoi, että etsi syksyllä 2009 uskonnonopettajaa islamiin ja valitsi suomalaissyntyisen opettajan, joka ei ole kristitty, eikä ateisti. Hän oli tuolloin aivan lähellä loppututkintoa ja pedagogisesti pätevä. Rautiainen oli ollut huolissaan aikaisemman islamin opettajan suomenkielentaidon riittämättömyydestä. Ensimmäinen ajatus uuden pätevän opettajan rekrytoinnin jälkeen oli, että kävipä nyt tuuri. Tosin hän oli opettajan kanssa pohtinut, että mitähän tapahtuu kun vanhemmat kuulevat ettei opettaja ole muslimi. Tunnit alkoivat hyvin pyöriä, mutta melko pian alkoi puhelin soida. Somaliyhteisö otti lapsensa pois, koska opettaja ei ollut muslimi. Sovittelulautakunta järjestettiin. Somaliyhteisön suurin huoli oli opetussuunnitelman toteutuminen. Somaliyhteisölle annettiin lupa lähettää luokkaan seuraaja. Nyt osa oppilaista on palannut, osa ei.

 

Marianne Ropponen kertoi tapauksista, että kurditaustaiset oppilaat menevät et-opetukseen, koska vanhemmat eivät voi hyväksyä somalitaustaista imaamia opettajaksi.

 

Myös ev.-lut. uskonnonopetukseen osallistuvien lasten perheiden kanssa käydään keskustelua. Esimerkkinä vaikka sellainen tapaus, että opettaja oli puhunut sateenkaariperheistä. Siitä tuli tiedustelu.

 

Uskonto on kulttuurin äidinkieli. Yritämme saada lapset kertomaan tavoistaan. On hyvä, jos saa perheeltä luvan, että esimerkiksi muslimi-lapset tulisivat kertomaan ev.-lut. uskonnonopetukseen uskonnollisista tavoistaan. Myös Abrahamin lapset -kirja voi auttaa ymmärtämään.

 

Kriisisuunnitelmasta ja yhteistyöstä seurakunnan kanssa

 

Rehtorit ottivat esille kriisit, esimerkiksi oppilaan tai oppilaan perheenjäsenen kuoleman. Koskettavasti Marianne Ropponen kuvasi buddhalaisoppilaan veljen kuoleman mukanaan tuomaa tilannetta. Muistohetki järjestettiin koulussa ja rehtori ja opettaja vierailivat oppilaan kotona ja veivät kukat. Myös hautajaisiin kutsuttiin ja luonnollisesti rehtori ja opettaja osallistuivat. Osallistumisen kautta pääsi kauniilla tavalla mukaan buddhalaisen perinteen tapoihin. Koulun edustajien mukanaolo tuntui olevan oppilaalle ja hänen vanhemmilleen tärkeää.

 

Koululla on kriisisuunnitelma ja opettajat varustetaan hyvin, että on valmius kohdata surua, kriisejä jne. Marianne Ropposen koulussa on myös kriisilaatikko, jossa on kaikki tarpeellinen (kynttilät, uskonnolliset symbolit jne.), joita tarvitaan kun kriisityö lähtee käyntiin.

 

Anneli Rautiainen nosti esiin ekumeeniset pääsiäishartaudet, joita järjestetään. Yhteydet seurakuntaan ovat hyvät. Jos koulussa on rehtori, joka ei uskonnonopetuksesta piittaa, on paikallaan että joku opettajista pitää seurakuntiin yhteyttä. Ennen koulun alkua ev.-lut. seurakunnissa siunataan ensimmäiselle luokalle tulevat. Rehtorit on pyydetty mukaan siunaamaan.

 

Vastuu arvoperustasta

 

– Näen vaaran, että jos lähdetään linjalle, että uskonto on vain kausittain esillä, niin se vesittää koko jutun. Rehtorikonferenssissa Kyproksella vierailimme koulussa ja huomasin rehtorin pöydällä Raamatun, se oli vahva viesti.

 

Rehtorin on rohkeasti tuotava arvot esiin ja vaikutettava yhteiseen arvoperustaan. Jos koulu pidä kiinni arvoista / yhteistyöstä seurakunnan kanssa, ei kukaan vie näitä asioita eteenpäin.

 

Marianne Ropponen luki nuoren opiskelijan ajatuksia keskusteluun yleisen etiikan opetuksesta oman uskonnon opetuksen sijasta:

 

Tyhjän päälle on mielestäni huono rakentaa. Jo tällä hetkellä on monia oppilaista (tietääkseni), joilla ei ole mitään hajua kristinuskon opetuksesta, vaikka käytännössä kuuluvat ev.-lut. kirkkoon. Jos heille aletaan opettaa pelkkää etiikkaa ala-asteelta lähtien, niin mihin tämä etiikka silloin pohjautuu? Yleisen uskontotieteenhän kuitenkin tulisi käsitykseni mukaan syventää sekä oman uskonnon että muiden uskontojen tuntemista.

 

En myöskään usko, että esimerkiksi ala-asteen alimpien luokkien oppilaat ovat kehityksessään ajattelun tasolla vielä niin abstraktilla tasolla että yleisesti etiikan opetus heille olisi kannattavampaa kuin uskonnonopetus.

 

Mielestäni tulee myös olla selvillä, miten yleinen uskonnonopetus on toiminut. Tästä esimerkki naapurimaasta Ruotsista, jossa kauniit ajatukset eivät käytännön tasolla ole toimineet. Kukaan ei siellä ole tyytyväinen. Vapaa-ajattelijat sanovat, että opetus on liian tunnustuksellista ja luterilaiset sanovat, ettei oppilailla ole enää kunnon käsitystä omasta uskonnostaan. Opetus toimii edelleen luokan valtauskonnon mukaan ja muut uskonnonopiskelijat ovat vain mukana. En ymmärrä, miksi tällaiseen halutaan lähteä mukaan ja törmätä samaan puuhun mihin kaverikin törmäsi.

 

Mielestäni siis oman uskonnon opetus on edelleen tärkeää. Tämä siitä syystä, että oman uskonnon opetuksessa käsitellään myös eettisiä kysymyksiä ja niihin etsitään vastauksia ja perusteluja oma uskonnon sisältä. Myös oman uskonnon keskeisten opetusten tunteminen on tärkeää. On hyvä tietää, mitä kristinusko opettaa, miksi ihminen on luotu, mikä tarkoitus elämällä on, millainen Jumala on ja kuka Jeesus on.

 

Kuten olet opettanut ja kasvattanut minut, ei kukaan voi suoraan omaksua toisen uskoa, vaan jokaisen on itse päätettävä, mihin uskoo. Mutta tällaista päätöstä ei voi tehdä ellei ole mitään tietoa mistään uskonnosta. Jos pohjaamme vain yleiselle etiikalle, joka ei perustu mihinkään (tai perustuu, mutta sitä ei kerrota tai painoteta erityisesti, mistä moisia opetuksia on tullut), niin oppiiko mitään?

 

Tiettävästi yleisessä opetuksessa esimerkiksi ympäristötiedossa lähdetään lähiympäristöstä (pihapiiri >kaupunki >kunta >maa >Eurooppa >koko maailma). Tämä eteneminen tutustua tuntemattomaan on todettu hyväksi muissakin aineissa ja olen sitä mieltä, että se on pohja, jolle uskonnonopetuskin tulisi koulussa rakentua, oma uskonto > muut maailman uskonnot.

 

Maailman kansalaisellakin on kotimaansa ja kulttuurinsa ja uskontonsa. Ihmisestä ei voi mielestäni tätä keinotekoisesti poistaa sillä, että kaikki yhtenäistetään näennäisen samanlaisuuden alle.


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190