SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Risto Korhonen: Opiskelijan ja nuoren aikuisen polkuja pyhään

Tuon teille terveisiä Tampereelta, missä toimin ev.lut. seurakuntien oppilaitospastorina Tampereen yliopistolla, nyt jo 14:ttä lukuvuotta. Puheenvuoroni painottuu siihen ikäryhmään opiskelijoita, joka on minulle tutuin – siis noin parikymppisistä ylöspäin. Näin ollen alustukseni on otsikoitu: Opiskelijan ja nuoren aikuisen polkuja pyhään. Hengellisyys korkeakouluyhteisössä.

 

Puheenvuoroni alkuosassa hahmottelen yleisluontoisesti ns. nuoren aikuisen elämäntilannetta ja spiritualiteettia sekä niihin liittyviä muutoksia ja sen jälkeen kerron joitakin omakohtaisia havaintojani yliopistopastorin praktiikasta käsin.

 

Tästä Aldénin analyysistä hahmottuu uskonnollisuus, joka on hyvin individualistista, kokemuksellista, auktoriteettivapaata, ei-dogmaattista ja ihmisen sisällä olevaa. Uskonto ei ole asia, joka voidaan kaataa ulkoapäin sisälle ihmiseen, vaan se on ihmisessä. Se ei ole tapoja, totena pitämisiä eikä auktoriteettien kunnioitusta, ei mitään opetettavaa vaan ainoastaan koettavaa. Iltarukous voi olla kokemus, mutta siinä ei saisi väittää lapsille mitään olevan tilasta, jouluevankeliumin luku voi haastaa joulutunnelmaan mutta se voi myös tuottaa hankalia kysymyksiä lapsilta, kirkossa käynnin joutuisi selittämään erikseen ja virsiä ei osata. Klikkaa kuvaa, niin se avautuu suurempana.Esitykseni yleinen osa pohjautuu ev.lut. kirkon nuoria aikuisia koskeviin tutkimuksiin ja -raportteihin. Näistä mainittakoon mm. Urbaani Usko. Nuoret aikuiset, usko ja kirkko (Mikkola et al, 2006), Uskosta osallinen (Kirkkohallitus, 2006), Kirkosta kiinni! (Hauta-aho&Tornivaara, 2009), Moderni kirkkokansa (Kääriäinen et al, Kirkon tutkimuskeskus, 2003), Vieraantunut vai pettynyt (Niemelä, Kirkon tutkimuskeskus, 2006).

 

(Korhosen alustus luettavissa alinna olevasta liitteestä)

 

Kuka on nuori aikuinen?

 

Nuoret aikuiset ovat olleet viime vuosina vilkkaan keskustelun kohteena sekä kirkossa että muualla yhteiskunnassa. Tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteeksi nuoret aikuiset tulivat 1980-luvun lopulla.

 

Varsin yleisesti nuori aikuinen on määritelty 18–29-vuotiaaksi. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että viime vuosina nuoren aikuisen ikämääritelmä on noussut. Nyt monissa selvityksissä ja tutkimuksissa nuori aikuinen määritellään kuuluvaksi ikäryhmään 18–39-vuotiaat. Esimerkkinä käy Helsingin seurakuntayhtymän nuorten aikuisten projekti ja siihen liittynyt laaja tutkimushanke Case Kallio, jossa nuori aikuinen määriteltiin 20–39-vuotiaaksi.

 

Nuoren aikuisen määritelmän venyminen kertoo yhden olennaisen syyn siihen, miksi tämä ikäryhmä on keskusteluttanut viime aikoina koko yhteiskunnassa. Vajaan parinkymmenen vuoden aikana nuorten aikuisten ikäluokissa on tullut esille ilmiö, jota on alettu kutsua aikuisuuden lykkäämiseksi ja nuoruuden pitkittämiseksi. Aika, jolloin yhteiskunnassamme eletään nuoruuden suomalla ”luotolla”, on pidentynyt. Meillä länsimaissa on pitkään ollut vallalla ajattelu, että koska nuoret ovat nuoria, heillä on enemmän oikeuksia kuin velvollisuuksia. Nyt nämä nuoruuden oikeudet ovat ulottuneet yhä vanhempiin ikäryhmiin.

 

Samoin tähän kauteen liittyvä pohdinnallinen tila on pidentynyt. Se aika, jolloin etsitään vastauksia elämän peruskysymyksiin: pohditaan elämän tarkoitusta ja etsitään konkreettista itselle sopivaa elämäntapaa, on pidentynyt. Elämän suunta voi olla haussa yhä vanhemmilla. Aikuiselämän vastuuta kartetaan ”mieluummin vanha kuin aikuinen” -hengessä.

 

Lykätyn aikuisuuden näkökulmasta 30 vuoden ikä ei enää ole se raja, jolloin aiemmin katsottiin nuoruuden päättyvän ja aikuisuuden alkavan. Kun opinnot pitkittyvät, jalansijan saamiseen työelämässä panostetaan ja perheiden perustaminen ja erityisesti lasten saaminen siirtyy yhä myöhempään ikävaiheeseen. Samalla siirtyy myös välttämätön vastuun ottaminen muista kuin itsestä. Tätä on kutsuttu aiempien sukupolvien elämäntapaan verrattuna nykyajan nuorten aikuisten etupainotteiseksi urakehitykseksi ja lykätyksi elämäksi. Opiskeluun, työhön ja uraan panostetaan. Sen lisäksi elämyksellinen elämäntapa viettelee yhä useampaa venyttämään sitoutumatonta elämänvaihetta.

 

Nuori aikuinen = elämäntapa, arvomaailma, maailmankuva

 

Nuorta aikuista ei oikeastaan voi määritellä tarkasti iän mukaan. Kyse ei siis ole ensisijaisesti iästä vaan elämäntavasta, arvomaailmasta ja maailmankuvasta. Nuori aikuinen on usein kaupunkilainen, hyvin koulutettu ja kansainvälinen. Hänen elämäänsä leimaa tilapäisyys ja projektit: projektisuhteet, projektiasuminen ja projektityö. Jatkuvan valinnan kulttuuri, media, mainonta ja brändit rakentavat nuoren aikuisen identiteettiä. Hän elää ikävaihetta, jolloin tehdään monia pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja: muutetaan pois lapsuuden kodista ja itsenäistytään, opiskellaan ja siirrytään työelämään, etsitään elämänkumppania ja saadaan mahdollisesti lapsia. Elämässä ja yhteiskunnassa paikkaansa etsivä nuori aikuinen on muutoshakuinen kuluttaja, riskejä ottava sekä asioita laajasti tiedostava ja suvaitsevainen.

 

Suomalaisten ja samalla luonnollisesti myös nuorten aikuisten asennemaailmaa voi kuvata yleisesti ja lyhyesti RISC Monitor -nelikentällä. Kahden ulottuvuuden pohjalta ihmiset voidaan tyypitellä neljään ryhmään, jotka ovat niin sanotut

 

Näkemys-suomalaiset

Ilmiö-suomalaiset

Perinne-suomalaiset 

Mukavuus-suomalaiset.

Nuoret aikuiset, erityisesti alle 30-vuotiaat, sijoittuvat muita suomalaisia useammin ilmiö- ja mukavuus-suomalaisten ryhmiin.

 

Nuorille aikuisille usko on vahvasti henkilökohtainen asia eivätkä useimmat nuoret koe tarvitsevansa kirkkoa vahvistamaan omaa uskoaan. Usko on yksilön oma ja yksityinen asia. Nuoret myös mielellään määrittävät uskonnollisen identiteetin avoimesti, eivätkä niinkään sidoksissa johonkin uskonnolliseen instituutioon. He pitävät itseään mieluummin henkisinä kuin hengellisinä ja spirituaalisina mieluummin kuin uskonnollisina. He haluavat muodostaa itse maailmankatsomuksensa, joka sisältää vaikutteita  erilaisista uskonnollisista ja filosofisista traditioista. Hyvin tyypillinen on Idols-laulutähti Antti Tuiskun toteamus lehtihaastattelussa: ”Hengellinen pohdiskelu on aina ollut mulle tärkeää, ja sen merkitys kasvaa koko ajan. En kuitenkaan kategorisoidu mihinkään tiettyyn uskontoon.”

 

Piispa Seppo Häkkinen kuvaa käymäänsä keskustelua nuorten aikuisten ryhmän kanssa. ”Keskustelussa nousivat  esille vastakohtaparit: hengellisyys on out,  henkisyys on in,  usko on out, mutta spirituaalisuus on in, Jumala on out, mutta pyhä on in.”

 

Varhaisaikuisuuden kehitystehtävät

 

Monessa kehityspsykologisessa teoriassa korostetaan selkiytyneen ja omakohtaisen identiteetin ja maailmankatsomuksen muotoutumista myöhäisnuoruudessa. Tämä edellyttää nuorelta aikuiselta itsenäistymistä ja kodista irtautumista. Jeffrey Janson Arnett nimittää pitkittyneen nuoruuden vaihetta nimellä orastava aikuisuus (emerging adulthood). Se sijoittuu ikävuosiin 18-25. Tätä ikävaihetta leimaa usein epävakaus ja välissä olon tuntu. Aikuistuva nuori ei ole enää lapsi, muttei vielä täysin aikuinenkaan. Ikävaiheelle luonteenomaisin piirre on identiteetin etsintä. Tähän etsintään liittyy myös omakohtaisemman ja yksilöllisemmän arvomaailman kehittyminen. Aikuistuvat nuoret etsivät itseään, arvojaan ja elämän tarkoitusta. Ikävaihe tarjoaa heille mahdollisuuksia kodista ja vanhemmista irtautumisen ja juridisen täysi-ikäisyyden myötä.

 

Myös Havighurstin elämänkulkuteorian nykyisessä tulkinnassa myöhäisnuoruuden  (16-23v) kehitystehtäviin kuuluu itsenäistyminen ja vanhemmista erkaantuminen sekä omaa maailmankatsomusta rakentavan yksilöllisen arvomaailman kehittäminen. Jane Kroger korostaa myöhäisnuoruuden (ikäkausi 18–22 v) myös uudenlaisten suhteiden muodostumista vanhempiin ja toisiin ihmisiin. Itsenäistymisprosessi on edellytyksenä identiteetin kehittymiselle ja läheisten ihmissuhteiden muodostamiselle.

 

Krogerin mukaan sosiaalisella kontekstilla on erityisen suuri merkitys myöhäisnuoruuden identiteettikehityksen kannalta. Yhteisöön kuuluminen vahvistaa yksilön omaa identiteettiä. Koulun päättymisen jälkeen itsenäistyvän ja omilleen muuttavan nuoren aikuisten täytyy löytää sosiaaliset verkostonsa kodin ja koulun ulkopuolelta. Sosiaalinen ympäristö vahvistaa siis identiteetin muokkaamisen tarvetta.

 

Sosiaalisen verkoston rakentamisen osalta varhaisaikuisuudessa korostuu parisuhteen muodostaminen ja myöhemmin perheen perustaminen. Eriksonin psykososiaalisessa kehitysteoriassa varhaisaikuisuuden tärkeimmäksi kehityskriisiksi muodostuu läheisyyden ja eristyneisyyden välisen ristiriidan ratkaiseminen.

 

Edellä mainittujen kehitystehtävien lisäksi nuoren aikuisen elämänvaiheeseen liittyviä haasteita ovat opiskelu ja työelämään siirtyminen. Ammatillisen uran vakiinnuttaminen korostuu varhaisaikuisuudessa. Sosiaalinen konteksti asettaa nuorelle aikuiselle tietynlaisia normatiivisia ja ikään liittyviä odotuksia. Pitää opiskella, pitää valmistua, pitää siirtyä työelämään, nopeasti tai määrättyyn tahtiin.

 

Varhaisaikuisuuteen siirryttäessä nuoren aikuisen fyysinen terveys ja toimintakyky on usein hyvä. Levinsonin mukaan varhaisaikuisuuden vaiheessa korostuu energisyys ja hyvinvointi. Hyvinvointia tuottavia asioita ovat rakkaus, seksuaalisuus, perhe-elämä, luovuus, ammatillinen kehittyminen, asetettujen tavoitteiden saavuttaminen. Toisaalta varhaisaikuisuuteen liittyy monia stressaavia tekijöitä (koulutus, ammatti, talous, vanhemmuus jne)

 

Nuoren aikuisen sisäistä maailmaa leimaa siis usein uteliaisuus, innostuneisuus, aatteellinen tutkimusmatkailu, sitoutumisen lyhytjänteisyys. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria. Varhaisaikuisuuteen liittyviä kehitystehtäviä ja muutoksia ovat:

 

itsenäistyminen , identiteetin ja maailmankatsomuksen muotoutuminen

läheisten ihmissuhteiden muodostaminen ja perheen perustaminen

opiskelu ja työelämään siirtyminen

valintojen tekeminen ja vastuun kantaminen

 

Pidentyneen nuoruuden kulttuurissa varhaisaikuisuuden  ulkoiset kehitystehtävät ovat pysyneet melko samanlaisina kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Näiden lisäksi korostetaan kuitenkin myös entistä enemmän yksilön kypsymistä ja henkistä aikuisuutta.

 

Nuoren aikuisen uskonnollinen kehitys (James Fowlerin mukaan)

 

Eri-ikäisten ihmisten uskonnollista kehitystä ja maailmankatsomuksen muotoutumista on kuvannut mm. amerikkalainen James Fowler. Fowlerin teoriassa ihmisen uskonnollinen kehitys nähdään kuusivaiheisena prosessina, jossa edetään uskontoon liittyvien käsitteiden konkreettisesta ymmärtämisestä abstraktille symbolitasolle. Keskeistä uskonnollisessa kehityksessä on ajattelun rakenteiden muuttuminen.

 

Nuoret ja nuoret aikuiset sijoittuvat ikänsä perusteella Fowlerin teoriassa neljänteen eli synteettis-sovinnaiseen kehitysvaiheeseen. Tähän vaiheeseen siirtyminen edellyttää nuorelta loogisen ja abstraktin ajattelun kehittymistä. Tässä vaiheessa irtaudutaan konkreettisesta ja kirjaimellisesta uskontulkinnasta abstraktimman ajattelun tasolle. Synteettis-sovinnaisessa vaiheessa nuori aikuinen etsii elämän tarkoitusta ja muodostaa omaa identiteettiään ja elämänkatsomustaan. Ajattelu muovautuu kuitenkin pitkälti vielä toisten mielipiteiden mukaan eikä auktoriteetteja haluta kyseenalaistaa. Maailmankatsomus saattaa muodostua näin melko jäykäksi tai ehdottomaksi.

 

Synteettis-sovinnaisessa vaiheessa elävä nuori aikuinen saattaa hakea kirkon sisältä persoonaansa vahvistavia yhteenkuuluvuuden kokemuksia ja harmonista, ristiriidatonta ilmapiiriä. Käsitys seurakunnasta yhteisönä saattaa olla epärealistinen tai idealistinen. Tässä kehitysvaiheessa yksilön hengellinen identiteetti on vielä hyvin riippuvainen muista ihmisistä ja pettymykset yhteisön toimintaan voivat usein järkyttää syvästi ja horjuttaa uskon perusteita.

 

Varhaisaikuisuudessa jotkut nuoret aikuiset siirtyvät uskonnollisessa kehityksessään viidenteen vaiheeseen, yksilöllis-reflektiiviseen maailmankatsomukseen. Toisaalta kaikki yksilöt eivät siirry tähän vaiheeseen laisinkaan. Tässä kehitysvaiheessa yksilö tarkastelee ja kyseenalaistaa aikaisempia uskomuksia ja perinteitä sekä rakentaa niiden pohjalta omaa hengellistä identiteettiään. Vaiheessa korostuu älyllinen pohdinta ja kriittisyys joka voi toisaalta johtaa myös asioiden liialliseen rationalisoimiseen. Auktoriteetteja ei enää pidetä erehtymättöminä ja riippuvuus muiden mielipiteistä vähenee.

 

Synteettis-sovinnaisessa vaiheessa yksilön ajattelu on pitkälti kiinni oman identiteetin etsimisessä ja itselle tärkeiksi koetuissa ihmissuhteissa. Älyllis-reflektiivisessä vaiheessa ajattelu on sisäistetympää ja itsenäisempää.

 

Fowlerin mallissa siirtymää kuudenteen vaiheeseen ns. konjunktiiviseen uskoon edeltää yleensä aikaisemman, hallitun ja itsevarman uskon perustan murtuminen. Muutoksen vaikuttavat (luonnolliset) elämänkriisit, "tappion sakramentin" kokeminen.  Kaiken selittämisen sijasta yksilö on avoin elämälle, herkkä paradokseihin ja vastakohtiin kätkeytyville totuuksille. Esim. "Jumala on heikoissa väkevä”, ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen."

 

Kyetään olemaan avoimia ja haavoittuvia ulkomaailman ja toisten ihmisten edustamien vieraiden totuuksien edessä.  Enää ei rajoituta defensiivisesti oman ryhmän uskoon tai kapean  älylliseen elämänasenteeseen. Jumalan pyhyyden kokemus tärkeää, samoin rukoussymbolit, hiljaisuus jne. Usko jäsentää kokonaisvaltaista ihmisenä olemista

 

Urbaani usko

 

Case Kallio -tutkimukseen (v. 2004) osallistuneet nuoret aikuiset kaipaavat hiljentymistä kiireen keskellä, mystiikan ja kauneuden kokemuksia rationaalisen ajattelun vastapainona ja arvojen pohtimista elämän tarkoituksen etsinnässä. Nuoret aikuiset arvioivat ystävät ja tuttavat sekä perheen elämänsä tärkeimmiksi asioiksi. Uskonnon he ilmoittivat kaikkein vähiten tärkeäksi asiaksi elämässään. Tämä ei ole yllättävää, koska kirkosta eronneiden nuorten aikuisten suhteellinen osuus on korkeimmillaan juuri Kalliossa. Jotkut selittävät tätä ilmiötä maallistumisena ja uskonnon väistymisenä. Ilmiötä voidaan selittää myös uskonnollisuuden muuttumisella ja spiritualiteetin nousemisella.

 

Tämän päivän nuori urbaani aikuinen haluaa toteuttaa uskoaan, arvojaan ja spiritualiteettiaan uusilla tavoilla, johon he eivät välttämättä koe tarvitsevansa kirkkoa. (vrt. edellä lainaamani piispa Häkkisen oma havainto)

 

Nuoren aikuisen spiritualiteetti: Herkkyyttä nähdä asioiden syvempiä merkityksiä 

 

Englantilainen uskonnonpedagogi David Hay määrittelee spiritualiteetin "tietoisuudeksi siitä, että on olemassa muutakin kuin arkitodellisuus". Spiritualiteetille herkistäviä tapahtumia voivat olla syntymä, kuolema, suru, rakkaus, juhla, epäonnistuminen, palkinnon saaminen. Myös tietyt toiminnat kuten laulaminen, piirtäminen ja maalaaminen voivat auttaa spiritualisen herkkyyden tunnistamisessa.

 

Spiritualiteettiin liittyvä tietoisuus ei niinkään tarkoita herkkyyttä jollekin epäluonnolliselle, vaan lisääntyvää herkkyyttä nähdä jokapäiväisten asioiden syvemmät merkitykset. Spiritualiteetti ilmenee myös herkkyytenä uskonnollisille symboleille ja riiteille. Hayn mukaan spirituaalinen herkkyys voidaan tiivistää kolmeen kategoriaan: tietoisuuden, mysteerin ja arvojen kokemiseen. Spiritualiteettiin voidaan laskea kuuluvaksi myös yhteisöllinen ulottuvuus.

 

Spiritualiteettia tutkittiin useammilla väittämillä

 

Nuorten aikuisten tutkimuksessa spiritualiteettia tutkittiin väittämillä, joihin sisältyi aineksia kaikista spiritualiteetin ulottuvuuksista.  Esimerkiksi tietoisuuden tuntemisen kategoriaa mittasi väite: "Hiljentyminen on minulle tärkeää kaiken kiireen keskellä". Mysteerin tuntemista mittasi väite "Tarinat ja symbolit ovat minulle tärkeitä asioita elämässä". Arvojen tuntemista mitattiin esimerkiksi seuraavan väitteen avulla: "Pohdiskelen usein elämän tarkoitusta". Yhteisöllisyyden tuntemista kysyttiin väitteellä "Haluan löytää yhteisön, jossa voin kasvaa hengellisesti". Kaikki mittarin väittämät muotoiltiin sellaisiksi, että ne soveltuvat erilaisista uskonnollisista taustoista tuleville henkilöille. Täten mittaria voidaan käyttää moniarvoisessa yhteiskunnassa ja myös kansainvälisessä vertailussa.

 

Auringonlaskut, elämän kauneus ja rauha spiritualiteetin osoituksina

 

Tutkimuksessa Kallion nuoret aikuiset ovat arvioineet mysteerin tuntemista mittaavan väitteen  "Ihailen luonnonilmiöiden kauneutta esim. auringonlaskua" kaikkein tärkeimmäksi spirituaalista herkkyyttään kuvaavaksi tekijäksi. Estetiikalla oli siis suuri merkitys nuorten aikuisten mysteerin kokemuksissa.  Sitä seuraavat tärkeysjärjestyksessä arvojen tuntemista mittaava väite "Pyrin iloitsemaan elämän kauneudesta aina kun se on mahdollista" ja yhteisöllisyyttä mittaava väite "Haluan edistää rauhaa omalla toiminnallani". Vähiten tärkeiksi asioiksi nuoret aikuiset ovat arvioineet yhteisöllisyyttä mittaavat väitteet, joihin kuuluu suora viittaus hengelliseen elämään. Nämä väitteet ovat "Minulle on tärkeää saada hiljentyä muiden kanssa yhdessä" ja "Haluan löytää yhteisön, jossa voin kasvaa hengellisesti". Huomattavaa on, että hengelliseen kasvuun liittyvässä väitteessä nuoret aikuiset poikkeavat toisistaan kaikkein selvimmin.

 

Naiset pitivät itseään spirituaalisesti herkempinä kuin miehet

 

Yleisesti ottaen naiset arvioivat itsensä kaikkien väitteiden kohdalla miehiä korkeammalle eli pitivät itseään spirituaalisesti herkempinä kuin miehet. Sama trendi näyttäytyy myös muissa tällä mittarilla kerätyissä aineistoissa. Tutkimusten mukaan naiset ovat uskonnollisempia ja ilmeisesti myös spirituaalisempia kuin miehet.

 

Tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolten välillä naisten hyväksi löytyi seuraavissa väitteissä "Hiljentyminen on minulle tärkeää kaiken kiireen keskellä", "Ihailen luonnonilmiöiden kauneutta esim. auringonlaskua", "Pohdiskelen usein elämän tarkoitusta", "Yritän kuunnella kehoni tuntemuksia opiskellessani ja tehdessäni töitä", "Haluan auttaa vähempiosaisia lähimmäisiäni", "Etsin hyvyyttä elämässä", "Tavallinen arkielämäkin on täynnä ihmeellisiä asioita" ja "Pyrin iloitsemaan elämän kauneudesta aina kun se on mahdollista".

 

Miten kirkkoon kuuluminen vaikuttaa spiritualiteettiin?

 

Kirkon jäsenien ja kirkkoon kuulumattomien välillä löytyi tilastollisesti merkitseviä eroja kolmen mittarin väitteen kohdalla. Kun näitä kahta ryhmää verrattiin toisiinsa, niin kirkon jäsenet arvioivat kirkkoon kuulumattomia nuoria aikuisia tärkeämmäksi hiljentymisen kaiken kiireen keskellä sekä hiljentymisen toisten kanssa. Kirkon jäsenet pitivät myös kirkkoon kuulumattomia nuoria aikuisia tärkeämpänä löytää yhteisön, jossa kasvaa hengellisesti. Nämä tulokset kertovat, että kirkkoon kuuluvat nuoret aikuiset tarvitsevat edelleenkin kirkkoa spiritualiteettinsa harjoittamiseen. Hiljentyminen ja hengellinen kasvu ovat myös nuorille aikuisille tärkeitä asioita, joissa kirkkoa tarvitaan.

 

Spirituaalinen herkkyys näkyy mm. mysteerin ja yhteisöllisyyden kokemisena

 

Spirituaalinen herkkyys ilmenee nuorilla aikuisilla tietoisuuden, arvojen, mysteerin ja yhteisöllisyyden kokemisena. Nuoret aikuiset kaipaavat hiljentymistä kiireen keskellä, mystiikan ja kauneuden kokemuksia rationaalisen ajattelun vastapainona ja arvojen pohtimista elämän tarkoituksen etsinnässä. Myös yhteisöllisyys on tärkeää, varsinkin rauhan edistäminen. Naiset arvioivat itsensä spirituaalisesti herkemmiksi kuin miehet lähes kaikissa mittarin väitteissä. Tulos ei ole yllättävä, koska lähes kaikissa aikaisemmissa tutkimuksissa tytöt ja naiset ovat todistettavasti uskonnollisempia ja spirituaalisempia kuin pojat ja miehet.

 

Perinteinen kirkon hartauselämä ei ehkä riitä  

 

Kirkkoon kuuluvat nuoret aikuiset arvostivat kirkkoon kuulumattomia enemmän mahdollisuutta hiljentyä yhdessä ja kuulua yhteisöön. Tämä tulos rohkaisee kirkkoa järjestämään nuorille soveltuvia jumalanpalveluksia ja muita spiritualiteettia ruokkivia tilaisuuksia. Myös kirkkoon kuulumattomat nuoret arvostavat mystiikkaa, kauneutta ja estetiikkaa. Kirkon toiminnassa tulisi huomioida entistä enemmän myös nämä spiritualiteetin dimensiot perinteisen kristillisen hartauselämän rinnalla.

Spiritualiteettikasvatus koko elämän mittainen prosessi 

 

Spiritualiteettikasvatus on koko elämän pituinen prosessi. Lapsuudessa ja nuoruudessa luodaan pohja ihmisen arvojen ja identiteetin kehitykselle. Nuori aikuinen on kuitenkin vielä hyvin vastaanottavainen ja herkkä elämän arvojen ja mysteerien pohdinnalle. Ihmissuhteiden ihanuus ja vaikeus, opiskelun ja työelämän vaatimukset ja maailman globaalit ongelmat saavat nuoren ihmisen pohtimaan elämäntarkoitustaan ja arvojaan.

 

Nuorten kohtaaminen nuorten ehdoilla 

Kirkolla on paljon annettavaa myös nuorelle aikuiselle. Kristilliset perinteet ja tavat kaipaavat rinnalleen myös jatkuvasti uusiutuvan spiritualiteetin etsinnän. Arvojen ja merkitysten pohdinnassa tarvitsemme vanhaa ja uutta, konservatiivista ja vallankumouksellista, rationaalista ja luovaa ajattelua. Nuoret aikuiset on se ikäryhmä, jonka kanssa vastakohdat voidaan saada hedelmälliseen dialogiin keskenään. Tämä vaatii kuitenkin rohkeutta ja valmiutta kohdata nuoret aikuiset heidän omassa maailmassaan.

 

Viime vuosina merkittävä osa kirkosta eronneista on ollut nuoria aikuisia. Yhtäältä heidän sitoutumisensa kirkon jäsenyyteen on heikentynyt, mutta toisaalta tutkimusten mukaan heidän uskonnollisuutensa  ei ole vähentynyt muihin ikäryhmiin verrattuna (Niemelä 2005).

 

Muutos uskonnosta henkisyydeksi/spiritualiteetiksi

 

Monet tutkijat ovat kuvanneet suurta kulttuurista muutosta uskonnon osalta niin, että institutionalisoituneesta uskonnollisuudesta siirrytään kohti hengellisyyttä tai spiritualititeettia. Ruotsalaisen Ann Aldénin tekemä analyysi perustuu laajojen empiiristen uskonnollisuustutkimusten tuloksiin. Aldenin analyysi ei ole arvoväritteinen, se ei siis väitä, että kehitys on hyvää tai huonoa, vaan kuvaa tapahtuvaa muutosta. (Muutossuunta on vasemmalta oikealle.)

 

Uskonnollisuus                                           Hengellisyys

 

Jumala etäällä                                               Jumala meissä

Olemme syntisiä ja tarvitsemme anteeksiantoa Olemme haavoittuneita ja tarvitsemme

                                                                       parantajaa

Velvollisuuden täyttäminen                               Itseohjautuvuus

 

Jeesus/Jumala =Kuningas                          Jeesus/Jumala = Ystävä, Elämä

Sana – saarna - ymmärtäminen                 Mysteeri – ehtoollinen - kokemus

Usko totena pitämisenä                              Usko luottamuksena

Kapea portti                                                 Leveä sisäänkäynti

Matkalla taivaaseen                                        Elämä NYT

Filosofinen totuus                                           Psykologinen totuus

Hierarkkinen auktoriteetti                           Kokemuksellinen auktoriteetti

Tiukat rajat = poissulkevuus                           Häilyvät rajat = sisäänottavuus

Käskyt - totteleminen                                     Voimallistaminen - luominen

Hierarkkiset suhteet                                        Tasavertaiset suhteet

 

(Ann Aldén 2005)

 

Tästä Aldénin analyysistä hahmottuu uskonnollisuus, joka on hyvin individualistista, kokemuksellista, auktoriteettivapaata, ei-dogmaattista ja ihmisen sisällä olevaa. Uskonto ei ole asia, joka voidaan kaataa ulkoapäin sisälle ihmiseen, vaan se on ihmisessä. Se ei ole tapoja, totena pitämisiä eikä auktoriteettien kunnioitusta, ei mitään opetettavaa vaan ainoastaan koettavaa. Iltarukous voi olla kokemus, mutta siinä ei saisi väittää lapsille mitään olevan tilasta, jouluevankeliumin luku voi haastaa joulutunnelmaan mutta se voi myös tuottaa hankalia kysymyksiä lapsilta, kirkossa käynnin joutuisi selittämään erikseen ja virsiä ei osata.

 

Nuori aikuinen irtaantuu uskonnosta

 

Useissa nk. teollistuneissa tai ehkä oikeammin jälkiteollisissa maissa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että nuoret ja nuoret aikuiset kokevat spiritualiteetin edeltäviä sukupolvia tärkeämmäksi. He kuitenkin haluavat erottaa uskonnon ja uskon tai spiritualiteetin. Usein suomalaiset nuoret aikuiset käyttävät sanaa ”henkisyys” vastakohtana materialle. Materiaan he lukevat myös uskonnolliset instituutiot. Heidän on vanhempiaan helpompi puhua ja keskustella uskonnollisista kysymyksistä. He pohtivat paljon elämän perustavia kysymyksiä; elämän tarkoitusta, syntymää ja kuolemaa, maailmankaikkeuden alkuperää, sen ohjausmekanismeja ja jumalaa. Toisaalta he eivät kuitenkaan halua tehdä uskonnosta instituutiota tai organisaatiota. Spiritualiteetti ja usko ovat syvästi henkilökohtaisia kysymyksiä, vaikka niistä halutaankin puhua.

 

Mihin opiskelijat ja nuoret aikuiset haastavat oppilaitospapin?

 

On enenevässä määrin havaittavissa, että uskonnon ja sen symbolien tai uskontoon viittavien  eri ilmiöiden  lukutaito on vajavaista.  Kulttuurin tuntemus, varsinkin kristinuskon vivahteiden tuntemus heikkenee, samoin Raamatun suurten kertomusten ymmärtäminen on ohutta. Ohjauksen näkökulmasta tässä on kasvavana haasteena raamattutietouden ”päivittäminen”..

 

Kuitenkin kulttuurissamme näkyy ja kuuluu paljon uskonnollis-hengellistä sanomaa: mm. elokuvat eri  teemoineen. Esimerkkeinä mainittakoon elokuvatrilogia Matrix, tai Harry Potter-sarja, Taru Sormusten Herrasta. Tuore Suomessakin esitetty tv-sarja  Flashback (”eteenpäin katsova profetia), musiikkivideot mm. Madonna, Lady Gaga, metallirock. Listaa voisi jatkaa pitkään. Myös internetin viestinnällinen vallankumous pitää sisällään melkein rajattomaksi paisuneen katsomuksellisen ja hengellisen ”valintatalon”.

 

Yliopistomaailman kriittinen ja ”tieteellisen” ajattelun vaikutus

 

Teknis-luonnontieteellisten alojen (mies)opiskelijat tässä mielessä hyvänä esimerkkinä joukosta, joille uskomisessa tärkeää on oikeassa ja todennettavissa oleva oppi. Teekkari kaipaa tosiasioihin pohjautuvaa  teoriaa ja sen argumentointia, perusteiden selkeyttä. Vaarana on toisaalta mielipiteiden ehdottomuus toisaalta jyrkkä ero toisinajatteleviin. Auktoriteettiuskosta seuraa ahdas, kapea-alainen kristillisyys.

 

Kriittisyydestä huolimatta – varsinkin kristillisen yhteisön ulkokehällä tai ulkopuolella olevat ilmaisevat  avoimuuttaan, uteliaisuutta uskontoa, uskonnollisia ilmiöitä ja hengellisyyttä kohtaan. Opiskelun kansainvälistymisen myötä monikulttuurisuus ja –uskontoisuus usein arkipäivää opiskelijoiden keskuudessa. Kiinnostusta on herännyt ei-kristillisiin uskontoihin ja hengellisyyteen mm. mindfullness, buddhalaisuus jne.

 

Irtautuminen aikaisemmasta tutuimmasta srk- tai kirkollisesta yhteisöllisyydestä heijastuu spirituaalisuuden kehittymiseen murrosvaiheessa.  Olen kysellyt kollegoideni tarvoin: onko kirkon  herätysliikkeiden jäsenyys sitouttavampaa? Mitkä ovat tällaisen sitoutumisen plussat ja miinukset?  Uusi opiskelija kiertää järjestöstä toiseen, kotipesän, oman yhteisön etsintää. Haistellaan Henkeä: uuskarismaattisuus nousussa opiskelijoiden keskuudessa.

 

Irtautuminen aikaisemmasta, tiukasta yhteisöstä  (mm. helluntailaisuudesta) on  rankka prosessi. Tarvitaan terapeuttista ja  pastoraalipsykologista otetta. Henkilökohtainen ohjaus on  monille tällaisen prosessin syövereihin joutuneelle opiskelijalle suureksi avuksi.

 

Humanistit, kasvatustieteilijät: heillä  tunnepuoli korostuu, samoin  karismaattisuus lyö leimansa. Evankeliointi  ”työnäkynä” karismaattispohjaisissa kristillisissä liikkeissä.. Vaarana on tällöin,  että nuori aikuinen palaa loppuun. Hän uupuu ahkeruuden ja tunnollisuuden takia. Vaarana on myös ahdas uskontulkinta: me vs. muut.

 

Uskon estetiikka tärkeää:  musiikki, kuvat, ikonit, kasvit, symbolit à oppilaitosten ulkoiset puitteet ankeita, laitosmaisia. Kuitenkin opiskelijoissa ja nuorissa aikuisissa esiintyy  kaipuu pyhään tilaan

 

Luontoteema – sopii nykyopiskelijalle – ekologia, globaali näkökulma, yksinkertainen elämäntapa, kommuuni, kierrätys. Hiljaisuuden viljely, hiljaisuuden retriitit tai eri puolille suuntautuvat pyhiinvaellukset ovat eräänlaisia aikamme ”sallittuja” kristillisyyden / hengellisyyden trendejä.

 

Yhteiskuntatieteilijät: kristinuskon  sanoman yhteiskunnallinen (kansallinen-kansainvälinen-diakoninen) ulottuvuus – myös avoin suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin.

 

Ankara itsekuri, bulimia, etc.  askeettinen hengellisyys

 

Yhdistelmäuskonnollisuus – vaikutteita meditaatioperinteistä, mindfullness, buddhalaisuus

 

Väljä / kiinteä yhteisöllisyys – liikkuvuus yhteisöstä toiseen

 

Rippikoulusta tutut elementit: laulut, tarinat, elämyksellisyys, symbolit mm. rukousnauha

 

Retriitit, hengellinen ohjaus, hartaudet, messut

hiljaiset tilat oppilaitoksessa, hiljainen huone, alttari(t) jouluna / pääsiäisenä

 

Hengellinen neuvonta netissä à kysymys / vastaus

 

Nuoren aikuisen uskonnollisuus

 

Nuorilla aikuisilla on kiinnostusta elämän syvien kysymysten pohtimiseen. Pääkaupunkiseudulla asuvat 18–39-vuotiaat haluavat kuitenkin irtautua perinteisestä institutionaalisesta, auktoriteetteihin sidoksissa olevasta uskonnollisuudesta. Nuoret aikuiset pitävät itseään mieluummin henkisinä kuin uskonnollisina ja ennemmin kristittyinä kuin luterilaisina. He haluavat muodostaa itse maailmankatsomuksensa, joka sisältää vaikutteita erilaisista uskonnollisista ja filosofisista traditioista. Nuorille aikuisille suvaitsevaisuus on keskeinen arvo.

Useimmat nuoret aikuiset ovat lapsena ja nuorena olleet tavalla tai toisella mukana kirkon toiminnassa. Valtakunnallisesti yhdeksän kymmenestä on käynyt rippikoulun, joskin Helsingissä tilanne on huonompi. Rippikoulun jälkeen kirkon kontakti jäseniinsä on ohut. Kirkon nuorisotyö tavoittaa vain 8 % 15–18-vuotiaista. Kirkolliset toimitukset tavoittavat suuren osan jäsenistöä satunnaisesti. Kuitenkin niidenkin merkitys heikkenee ja esimerkiksi vuonna 2003 avioliitoista vain 68 % on solmittu kirkollisesti. Satunnaisten kohtaamisten vuoksi näkemys kirkosta ja kristinuskosta ei saa mahdollisuutta kypsyä aikuiseksi uskonnollisuudeksi. On mahdollista, että rippikoulussa annettu opetus alkaa opiskelijamaailmaan siirtyneen nuoren aikuisen silmissä näyttäytyä naiivilta ja irrationaaliselta, jolloin se hylätään ja korvataan esim. rationaalis-tieteellisellä maailmankuvalla

 

Kotien uskonnollinen ja kristillinen kasvatus

 

Suomalainen kristillisyys on perinteisesti ollut varsin yhteisöllistä, joskin perinteestä löytyy myös individualistisia juonteita. Aivan viime aikoina uskonnollisuus on kuitenkin Suomessa kehittynyt selvästi kohti yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä. Joidenkin tutkimusten mukaan koti uskonnollisena kasvattajana on lapselle tärkein uskonnon omaksumisen paikka. Koulu tai kirkko eivät pysty oleellisesti vaikuttamaan muuhun kuin lapsen tiedolliseen kehitykseen. Nämä tulokset eivät kuitenkaan ole täysin selviä ja uusia tutkimuksia odotetaan.

 

Suomalaisessa kulttuurissa on monien kasvatuksen ammattilaisten mielestä tapahtunut merkittävä muutos viimeisten vuosikymmenten aikana: kotien uskonnollinen kasvatus on kadonnut lähes täydellisesti tai ainakin supistunut hyvin vähäiseksi. Tietenkin on yksittäisiä koteja, joissa kristillisyyteen kasvattamisen perinteestä pidetään kiinni. Valtaosa suomalaisista kodeista on kuitenkin tästä perinteestä luopunut. Monen kasvatuksen ammattilaisen käsitys on, että kodin uskonnollinen kasvatus rajoittuu nykyisin parhaimmillaan iltarukouksen opettamiseen ja tämäkin tapa alkaa väistyä.

 

Kodeissa vältetään keskustelua uskonnollisista kysymyksistä, kirkossa ei juuri käydä ja virsiä ei lauleta. Kotihartaudet ovat kadonnutta perinnettä. On kuitenkin huomattava, että tässä on hyvin suuria alueellisia ja kulttuurisia eroja. Esimerkiksi lestadiolaiseen kotiin kuuluu kristillinen kasvatus edelleen oleellisena osana.

 

Kehitykseen lienee monta syytä. Vanhempien oma uskonnollisen perinteen osaaminen saattaa olla heikkoa tai he ovat epävarmoja omasta sitoutumisestaan siihen. Taustalla voi olla uskonnon yksityistyminen. Uskonto nähdään hyvin tiukasti vain yksilön asiaksi ja sen siirtäminen lapselle kasvatuksen avulla koetaan väkivallaksi lasta ja hänen yksityisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan kohtaan. Joskus uskonnollista kasvatusta tarjoavat isovanhemmat.

 

Osa kodeista katsoo, että kirkko huolehtii lasten uskonnollisesta kasvatuksesta lapsi- ja nuorisotyön avulla. Ne ovat ikään kuin ulkoistaneet kasvatuksen uskonnollisen ulottuvuuden. Nämä kirkon työmuodot tavoittavatkin suuren osan suomalaisista lapsista ja nuorista. Aivan tarkkaa tutkittua tietoa ei ole, miten näin voidaan kotien antaman uskonnollisen kasvatuksen aukkoa paikata. Puhuttaessa uskonnollisen kasvatuksen vaikuttavuudesta on oleellista pitää erillään uskonnollisuuden tiedollisen alueen sekä tunteisiin, persoonallisuuteen, arvoihin ja kulttuuriin juurtumisen välillä olevat erot. Koulu voinee vaikuttaa jossain määrin uskonnon tiedolliseen osaamiseen, mutta tuntuisi luontevalta ajatella, että kodin osuus uskonnon syväosaamisessa olisi suuri.

 

Nuori aikuinen irtaantuu kirkosta

 

Tavallisesti nuori muuttaa pois kotoaan 20-vuotiaana. Hän hakeutuu opiskelemaan, aloittaa vakaviksi tarkoitettuja seurustelusuhteita ja muuttaa uudelle paikkakunnalle tai ainakin pois omasta kotiseurakunnastaan. Suurissa kaupungeissa monet kirkon nuorisotyötä tekevät arvioivat, että kirkon nuorille aikuisille tarkoitettu toiminta tai jumalanpalvelukset saavat liikkeelle vain 0,25 – 1 % 20-vuotiaista.

 

20-vuotias kohtaa kirkon tyypillisesti vain, jos hän menee naimisiin ja haluaa kirkkohäät, saa lapsen jolle haluaa kasteen, jos hänen läheinen sukulaisensa kuolee tai jos hänen parisuhteensa kriisiintyy ja hän hakee apua seurakunnan perheneuvonnasta. Kirkko tulee myös lähelle parikymppistä, jos häntä pyydetään kummiksi. Jumalanpalvelukseen hän saattaa mennä jouluna ja sukulaisen konfirmaation yhteydessä. Seurakunnan lehti putoaa postilaatikosta, mutta se jää usein lukematta. Radiokanavaa, jolta tulee aamu- ja iltahartaudet, hän ei kuuntele ja sunnuntaiaamuna nukutaan pitkään.

 

Nuori aikuinen arvostaa hauskuutta, nautintoa eikä vastusta muutosta. Vaikka hän ottaa elämän vakavasti ja kunnianhimoisesti, hän ei suostu vanhempien sukupolvien arjen harmauteen. Kirkko kirkonmenoineen edustaa hänelle tämän harmauden ihannointia. Kirkko alkaa tuntua etäiseltä ja rippikoulumuistot varhaiseen nuoruuteen kuuluvilta.

 

Nuori aikuinen irtaantuu uskonnosta

 

Useissa nk. teollistuneissa tai ehkä oikeammin jälkiteollisissa maissa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että nuoret ja nuoret aikuiset kokevat spiritualiteetin edeltäviä sukupolvia tärkeämmäksi. He kuitenkin haluavat erottaa uskonnon ja uskon tai spiritualiteetin. Usein suomalaiset nuoret aikuiset käyttävät sanaa ”henkisyys” vastakohtana materialle. Materiaan he lukevat myös uskonnolliset instituutiot. Heidän on vanhempiaan helpompi puhua ja keskustella uskonnollisista kysymyksistä. He pohtivat paljon elämän perustavia kysymyksiä; elämän tarkoitusta, syntymää ja kuolemaa, maailmankaikkeuden alkuperää, sen ohjausmekanismeja ja jumalaa. Toisaalta he eivät kuitenkaan halua tehdä uskonnosta instituutiota tai organisaatiota. Spiritualiteetti ja usko ovat syvästi henkilökohtaisia kysymyksiä, vaikka niistä halutaankin puhua.

 

Risto Korhonen: Opiskelijan ja nuoren aikuisen polkuja pyhään. 13.11.2010. 

 

 

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190