
Maailmassa liikutaan entistä enemmän. Tampereen Helluntaiseurakunnassa järjestetty Asyyli-seminaari pohti muun muasa kirkon ja seurakuntien roolia kasvavan pakolaisvirran edessä. ASYYLI 2008 -seminaarin taustalla oli SEN:n vuonna 2007 julkaisema Kirkko turvapaikkana -kirja sekä keskustelu, joka peräänkuuluttaa kristittyjen velvollisuutta auttaa hengenvaarassa olevaa ihmistä.
Turun Mikaelinseurakunnassa järjestettiin seminaari Turvan tarpeessa - turvaa etsimässä 6.3.2008. Alustajina ja muina puheevuoron pitäjinä olivat: Tukholman turvapaikkakomitean puheenjohtajan Anita Doration, lakimies Leo Hertzberg, pääsihteeri Heikki Huttunen, tutkija Jenni Heinonen, professori Antti Laato Åbo Akademista, Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus-järjestöstä sekä Amir Kaderland Kaderland SamtalsKonsultista. Seminaarin puheenvuoroja luettavissa tästä.
Kuopiossa Puijon ev.lut. seurakunnan kirkossa järjestettiin 14.1.2008 Kirkko turvapaikkana -koulutus- ja neuvottelupäivä. Päivä oli jatkoa keskustelulle Kirkko turvapaikkana -julkaisun herättämiin kysymyksiin. Mitä merkitsevät seurakuntien päätökset turvan ja suojan tarjoamisesta? Samalla käytiin dialogia ulkomaalaisviranomaisten kanssa. Neuvottelupäivän anti oli monipuolinen ja sai myös mediajulkisuutta osakseen. Kirkko turvapakkkana -toiminnan yhtenä hedelmänä voitiin esitellä Anna Ladon tapauksen myönteinen käänne. Hänelle oli myönnetty muukalaispassi. Annan puheenvuorossa korostui elämän kristillinen arvopohja ja lapsen etu.
Seurakunnat konkreettisessa ihmisoikeustyössä. Kirkko turvapaikkana -käytäntöä koskevia ohjeita seurakunnille. Seminaarissa mukana puheenjohtaja Arlington Trotmann, Churches’ Commission for Migrants in Europe, kirkkoherra Heikki Mäntylä sekä ammattioppilaitospappi, kansainvälisen seurakunnan pastori Mia Pusa ja projektisihteeri Sanna Ylä-Jussila Suomen ekumeenisesta neuvostosta. Järj. Kirkkohallitus/Diakonia ja yhteiskuntatyö, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniakeskus.