Vastaus Euroopan neuvoston valkoisen kirjan konsultaatioon
Euroopan neuvosto (Council for Europe) on valmistelemassa strategisia ohjeita jäsenvaltioilleen koskien kulttuurien välistä dialogia. Kirkot pitävät tärkeänä tätä hanketta. Valkoisen kirjan konsultaatioon on Euroopan kirkkojen konferenssia ja Euroopan kirkkojen siirtolaiskomissiota on pyydetty tuomaan näkemyksiään kulttuurienvälisestä vuoropuhelusta ja kertomaan kokemuksista ja toiminnasta vuoropuhelun edistämisessä.
Euroopan komission julkaisemat
ovat asiakirjoja, joissa on ehdotuksia yhteisön toiminnasta jollakin erityisalalla. Joissakin tapauksissa niitä edeltävät vihreät kirjat, jotka julkaistaan neuvottelujen käynnistämiseksi unionitasolla. Jos neuvosto suhtautuu myönteisesti valkoiseen kirjaan, seurauksena voi olla kyseistä alaa koskeva unionin toimintaohjelma.
Valkoisia kirjoja on julkaistu muun muassa sisämarkkinoiden toteuttamisesta (1985), kasvusta, kilpailukyvystä ja työllisyydestä (1993) sekä eurooppalaisesta hallintotavasta (2001). Yhteisön politiikan kehittymiseen ovat hiljattain vaikuttaneet myös valkoiset kirjat yleishyödyllisistä palveluista (2004) ja eurooppalaisesta viestintäpolitiikasta (2006).
Liitteenä Euroopan kirkkojen konferenssin Kirkko ja yhteiskunta -komission ja Euroopan kirkkojen siirtolaiskomission vastaus (kesäkuu 2007) Euroopan neuvoston konsultaatioon kulttuurienvälisestä dialogista.
Vastaus englanniksi ja suomennos siitä.