SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Keskustelua

Pj Antti Saarelma, Kai Vahtola (ev.lut.), Marino Trevisini (kat.), Petri Piiroinen (ort.) ja Arto Kortemaa (vap.)

Yleisessä keskustelussa esiin tuotiin olemassa olevat sopimukset, jotka koskevat myös saarnavieraanvaraisuutta. Tällainen sopimus on mm. Porvoon sopimus. 


Vapaakirkoissa kehitys on johtanut siihen, että ennen pyhänä oli useita kokouksia, nyt yksi kokoontuminen. Tämä asettaa haasteet myös puheen sisällölle: miten yhdistää uskosta osattomien kutsu pelastukseen ja uskovien rohkaisu, tai ylistys. Vapaissa suunnissa on keskinäinen saarnavieraanvaraisuus verraten harvinaista. Vanhimmisto antaa saarnaluvan.

 

 

Paneelikeskustelussa vapaiden suuntien osalta todettiin virkakäsitteen nousevan 1. Piet. 2:9 pohjalta. Kaikilla oikeus todistaa, joten kieltoa ei ole myöskään muiden kirkkokuntien edustajille, periaatteessa. Ortodoksien osalta kanoniset periaatteet ohjaavat kirkkoa. Homilea (vrt. Pietarin saarna ensimmäisenä Helluntaina) voi olla kristinuskon puolustamista, puhuttelua, profetiaa Kristuksesta, kehoitusta: näistä koostuu perussaarna ja voima, jolla saarnaa viety eteenpäin. 

 

Kenellä oikeus, kenellä lupa saarnata? Saarnaaminen on Kristuksen seuraajien velvollisuus ja apostolien seuraajien velvollisuus. Missä saarnataan? Eukaristisen yhteisön kokoontumisessa. Yhteisön jäsenten kokoontumisessa saarnaavat oman kirkon edustajat. Saarnavieraanvaraisuus voi toteutua vain muissa tilaisuuksissa kuin messussa, liturgiassa.

 

Katolisen kirkon osalta esille otettiin ekumeenisen sanajumalanpalveluksen mahdollisuus. Luottamus ja tuttuus ovat eräitä perusteita paikallisekumenian mahdollisuuksille saarnan osalta. Parhaassa tapauksessa voimme jakaa sen rikkauden, joka meillä on.

 

Luterilaisen kirkon osalta esiin tuli kontekstina uskon, opin ja tunnustuksen antama maaperä. Jumalanpalvelus on julkinen ja avoin tapahtuma, mutta siinä on järjestyksestä nousevia rajauksia vapaudelle. Yhteiseen todistukseen on mahdollisuus nykyisin jo monilla tavoin muutenkin.

 

"Jos olet huono puhuja, pitäydy kirkon opettajissa". Ensin puhuttiin Kristuksen sanoja. Krysostomoksen ja Augustinuksen jälkeen alettiin viitata myös kirkon opettajiin (Piiroinen). Saarnatessamme edustamme kirkkoamme, ei vain itseämme. Olisi tärkeää olla Jumalan sanan äärellä koolla: yhteinen tie kohti Kristusta sen sanan äärellä, jota kaikki pidämme Jumalan sanana (Trevisini).

 

Mitä saa saarnata?

 

Yleisessä keskustelussa huomautettiin, että Mitä saa saarnata? on yhtä tärkeä kysymys kuin kuka saa saarnata? Onko saarnalla tähtäyspistettä (esim. parannus, syntien anteeksianto)?

 

Mitä voimme julistaa kun menemme vieraiksi toiseen kirkkoon? Keskeiset asiat tärkeitä, kehällisissä vapaus, muussa rakkaus (Rajamaa). Luottamus ja yhteydenpito keskeisiä. Esim. avioparityö yksi sovellusalue.

 

Jumalan vaikutus ja ihmisen vastuu asioista. Tulee olla kirkon alamainen opetuksessa. Myös toisia tapoja saarnata kuin liturgiassa. Kirkko voi valaista ihmisiä, jos yhteiskunta sanoo jotain ei-kristillistä. Oma identiteetti on tärkeä, liturgia omassa kirkossa ja ehtoollinen. Kunnioitus ja rajojen tuntemus, esim. Ekumeenisella keskuksella ei ole tulevaisuutta, jos sillä ei ole identiteettiä.

 

Onko saarnavieraanvaraisuus hyvä sana? Mitä ovat ne väylät, jotka vahvistavat yhteisen todistuksen antamista? Mitä voimme julistaa? Vainko minimisanomaa? Mitä olemme sen jälkeen, kun oma identiteetti on riisuttu? Ilman traditiota ja liturgiaa ei olisi Raamattua. Sanomaa ei voi supistaa johonkin sola scriptura tapaiseen ajatukseen ilman niitä.

 

Antti Saarelman kokoava loppuyhteenveto keskustelusta: 

- Saarnavieraanvaraisuus sanana testattava vielä. Vieraanvaraisuuden vakiintuneita muotoja on olemassa. Erilaisen saarnan kuuleminen edistää ykseyttä, haasteena on se, miten tuomme ydinsanoman tähän aikaan.


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors