SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Uskon ja tieteen vuoropuhelu, Juha Pihkala

Juha Pihkala

Emerituspiispa, dosentti Juha Pihkala kertoi tulleensa mukaan keskusteluun humanistisesta näkökulmasta, koska sekä tiede että uskonnot ovat erottamaton osa ihmisyyttä. Siksi on tuhoisaa vetää ne toisistaan erilleen ja siten kaventaa ihmisen ympärillä näkyvää elämän todellisuutta. Ihminen on siinä mielessä ainutlaatuinen, että hän näyttää koko olemassaolonsa ajan etsineen olemassaolonsa tarkoitusta, tavoitelleen tuonpuoleisuutta ja pyrkineen selittämään kosmoksen mysteereitä.

 

Ihminen pystyy kyseenalaistamaan kysymyksensä ja vastauksensa, tietämään tietonsa ja ajattelemaan ajatteluaan.  Vaikka uskontotiede ei olekaan pystynyt selittämään ihmisen uskonnollisuuden syntyä, on valistuksen selitys kuolemanpelosta väärä. Tätä todennäköisemmän vastauksen tarjoaa pyhä ja pyhyyden kokemus, johon kuuluvat osa-alueet voidaan tulkita peloksi. Pyhyys sekä pelottaa että vetää puoleensa. Uskonnollisuus taas kuuluu lajimme luontoon, minkä myös moni muutoin uskontoon etäisyyttä ottava evoluutiobiologi myöntääkin.

 

Pihkala ei saata ymmärtää väitettä: ’en ole uskonnollinen’. Viimeaikaiset tutkimukset todistavat, että ’turvahakuisilla naisilla’ uskonnollisuus on yleisempää kuin ’riskihakuisilla miehillä’. Yleensä näihin vetoaa juuri sellainen ihminen, joka pitää uskonnollisen tunteen puuttumista positiivisena. Tällainen ajattelu löytyi myös Pihkalan hiljattain lukemasta kirjasta Philophers without God, jossa vain yksi kirjoittajista näki uskonnosta luopumisessa jotakin surullista. Sen sijaan kaikki positiivinen määriteltiin kirjassa siitä pahasta käsin, mistä oli uskonnon myötä luovuttu. Moni uskonnoton näyttääkin puhuvan uskonnottomuudestaan samaan tapaan kuin uskonnollinen uskostaan.

 

Mircea Eliadeen viitaten Pihkala uskoi tämän johtuvan siitä, että ihminen oli parantumattoman uskonnollinen ja jonkin muodon tämä uskonnollisuus ihmisessä aina sai. Uskonnollinen usko ei kuitenkaan koskaan ole yksin, vaan ihmisellä on aina myös ollut halu tietää. Hyvin pitkään ihmisen historiassa uskonnollinen usko ja tieteellinen tieto eivät näyttäytyneet toistensa vastakohtina. Siten viimeaikainen keskustelu on luonut uskon ja tiedon välisiä ristiriitoja sinnekin, missä niitä ei alun perin ollut, ainakaan siinä mitassa kuin nykyisin esitetään. Esimerkiksi Pihkala tarjosi nykyään yleisesti sivuutetut Galileo Galilein sotaisan historiallisen kontekstin katolisen vastareformaation aikana ja protestanttisten johtajien positiivisen suhtautumisen Kopernikukseen jo 1500-luvulla. Darwinin kohdalla taas esiintyi lukuisia erilaisia tulkintoja. Fiksuimmat uskonnon edustajat osasivat jo tuolloin erottaa luonnontieteen tulokset niiden ateistisista ideologisoinneista ja kamppailivat vain jälkimmäisiä vastaan.

 

Pihkalan mukaan todellinen ero uskonnon ja erityisesti luonnontieteiden välillä syntyi rationaalisuuden erilaisesta ymmärtämisestä. Tieteen määritelmän mukaan tieto on perusteltu tosi uskomus. Tämän tietokäsityksen ulkopuolelle jäävät niin perustellut uskomukset, jotka eivät ole tosia, kuin todet uskomukset, jotka eivät ole perusteltavia. Luonnontieteiden määritelmän mukainen malli tiedosta on niin ahdas, että vaikka se toimiikin luonnontieteissä, ei sitä voida soveltaa kaikkeen ihmisyyteen. Selittävään pyrkivän luonnontieteen ohella on olemassa myös ymmärtämään pyrkivät humanistisen tieteen alat. 

 

Pihkalan oli helppo olla samaa mieltä tieteellisen paradigman kanssa siitä, ettei usko täytä luonnontieteen tiedon määritelmää. Samoin on ateismin laita. Rationaalisuuden ja irrationaalisuuden määritelmät ovat aikasidonnaisia, eikä usko ole suinkaan aina ollut irrationaalinen asia. Uskon ja tiedon jyrkkä vastakohtaisuus on ihmisjärjen kohdalla tuore ilmiö.

 

Uskon irrationaalisuus pyritään nykyisin perustelemaan kolmella eri väitteellä. Näistä ensimmäisen mukaan usko tarttuu tuonpuoleiseen. – Vastakysymyksenä voidaan kuitenkin esittää, miten kukaan voisi havaita koko todellisuuden ja käsittää sen? Toiseksi uskon kohdetta ei voida osoittaa todeksi eikä epätodeksi. – Näin jyrkällä vaatimuksella leikkautuu suuri osa ihmisille tärkeistä asioista rationaalisuuden ulkopuolelle. Leikkuriin joutuvat tällöin kaikki elämän tärkeät valinnat kuten esimerkiksi parinmuodostus. Kolmanneksi väitetään, että uskonto sotii ihmisen moraalista autonomiaa vastaan ja tekee ihmisen riippuvaiseksi jumalallisesta auktoriteetista. – Tätä vastaan voidaan sanoa, ettei normatiivinen elämä ole koskaan autonomista. Äärimmäinen autonomisuus on illuusio, koska ei voi olla olemassa esimerkiksi sen enempää yksityistä etiikkaa kuin kieltäkään.

 

Vielä tärkeämmin yhtäkään edellä esitetyistä väitteistä ei voida perustella tieteellisesti. Kyseessä olevat väitteet ovat metafyysisiä aksioomia, vaikka niille perustuu paljon nykyisessä keskustelussa. Se että jokapäiväisiä asioita voidaan selittää luonnonlakien mukaan ei leikkaa jumalan olemassaoloa pois. Eikö Jumala voi toimia laskujemme mukaan?

Osoitukseksi siitä, ettei nykyinen keskustelu uskon ja tiedon välisestä suhteesta ollut erityisen tuore, Pihkala lainasi kirkkoisien keskustelua 400- ja 500-luvuilta.

 

Esimerkiksi Johannes Filoponosin mukaan aistein havaitut ilmiöt eivät voineet olleet ristiriidassa Raamatun tekstien uskonnollisten tarkoitusten kanssa. Hän myös kritisoi tendenssiä tehdä Mooseksesta luonnontieteilijä, kun hänen tähtäyspisteensä oli toisaalla, teologiassa ja Jumalan tuntemisessa.

 

Uskon kannalta ei ole niinkään tärkeää millaisin faktisin projektein maailma on syntynyt, siitä me saamme jatkuvasti lisää tietoa. Ristiriita syntyy silloin, kun uskonnon ja tieteen paradigmat menevät sekaisin niin kuin amerikkalaisessa keskustelussa on käynyt. Tämä johtaa sellaisiin uskovaisiin, jotka tulkitsevat uuden ajan luonnontieteet eksytykseksi, ja sellaisiin tieteentekijöihin, jotka tulkitsevat tieteen kehityksen vapautumiseksi taikauskosta. Fundamentalismit ruokkivat toisiaan ja pirua ajetaan ulos belsebubin avulla. 

 

Uskonto ei muuta tieteen tuloksia, mutta järjestää niitä uudella tavalla. Pihkala otti tästä monia esimerkkejä aina kirkkoisistä Augustinuksesta ja Tertulliaanuksesta Kierkegaardiin sekä heidän nykyisiin tulkintoihinsa. Augustinukseen vedoten Pihkala pyrki osoittamaan, ettei uskon tarkoituksena ollut kilpailla luonnon kausaliteetin kanssa. Monet sanoivatkin uskon pelastaneen heidän järkensä ja antaneen perspektiivin sekä mielekkyyden maailmaan. Tertullianuksen Pihkala puolestaan asetti oikeisiin tulkinnan uomiin siten, että hänen lausahduksensa Jerusalemin ja Ateenan erosta ymmärrettäisiin antiikin retoriikan tapana osoittaa kristinuskon syntyhistorian olleen niin kummallista, ettei kukaan selväpäinen lähtisi sellaista tarua sepittämään. Kierkegaard taas todisti rakkauteen uskomisen irrationaalisuudesta, sillä siinä saattoi tulla petetyksi uskomalla sellaista mikä ei ollut totta, mutta myös jättämällä uskomatta sen mikä oli totta.

 

Uskonnolla on aivan erityistä annettavaa arvoista käytävään keskusteluun, sillä tieto ilman arvoja ei palvele mitään hyvää. Erilaiset säännöt, kuten ’älä tapa’, saavat sisältönsä juuri arvoista. Arvot perustelevat sen, mitä tappaminen viime kädessä on. Sitä ei voida tieteellä todentaa. Uskon ja tieteen maailmat eroavat toisistaan myös sen perusteella, miten todellisuus ymmärretään. Uskonnon mukaan tiedon lähde ei ehkä olekaan vain ihmismielen sisällä, vaan sen ulkopuoleltakin voi tulla ilmoitusta. Vaikka tiede ja uskonto tulkitsevat maailmaa eri tavoin, niin niiden kohteena oleva todellisuus pysyy samana.

 

Pihkala päätti esityksensä kysymällä, mikä on Jumalan rooli maailmassa, jos tiede määrittää kaiken? Vastaukseksi hän siteerasi nuorta Wittgensteinia, jonka mukaan kun kaikkiin asioihin on tieteellä vastattu, ei tärkeisiin asioihin ole vielä edes viitattu – vasta usko Jumalaan tuo elämään merkityksen.

 

Alustus kokonaisuudessaan liitteenä.


Homo sapiens näyttäisi koko olemassaolonsa ajan etsineen elämän mieltä ja merkitystä omien pai­kallisten ja ajallisten rajoitustensa ulkopuo­lel­ta. Hän on tähyillyt tuonpuoleisuuteen, josta on aavist...
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors