SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Uskontoteologinen katsaus

Mosaic, Nellie Buir, Freeimages.

Opillisten kysymysten jaosto kokoontui 24.3.2011 Helsingin Pelastusarmeijan Kallion osastossa. Kokouksen teemana oli uskontoteologia. Alustajina kuultiin dosentti Jyri Komulaista (ev.-lut.) ja teol. lis. Katri Tenhusta (kat.). Jaoston sihteeri, TK Heikki Repo referoi alustuksia seuraavasti.

 

Dosentti Jyri Komulainen jaotteli aluksi eri lähestymistapoja uskontodialogiin. Hän otti esille kolme: akateemis-teologinen, spirituaalinen ja käytännöllis-yhteiskunnallinen. Näistä uskontodialogi on Suomessa  keskittynyt lähinnä viimeiseen ja sen tavoitteeksi on nähty yhteiskuntarauhan ylläpito.

 

Komulaisen mukaan uskontoteologiassa on käyty iso debatti siitä, tulisiko sen olla luonteeltaan pluralistista. Tätä kantaa eivät ole edustaneet mitkään kirkot, mutta yksittäiset teologit ovat saattaneet sitä kannattaa.

 

Pluralismin mukaan jokainen uskonto on autonominen pelastuksen tie, eikä esimerkiksi lähetystyötä ainakaan perinteisessä muodossa olisi tarpeen tehdä. Tosiasiassa Komulaisen mukaan johdonmukaisesta loppuunvietyä pluralismia ei kuitenkaan ole kenenkään mahdollista edustaa, koska tällöin edustettaisiin nihilismiä. Jokaisen pluralistisen mallin takana on pikemminkin jossain määrin inklusivistinen tapa tarkastella uskontoja.

 

Uskontodialogia ei ole Komulaisen mukaan mahdollista käydä ei-kenenkään maalla, vaan sen on lähdettävä liikkeelle kunkin omasta perinteestä sitä kaventamatta. Dialogista ei siten voida sulkea pois lähetyksellistä elementtiä, vaikka se ei kuulukaan dialogin ensisijaisiin tavoitteisiin.

 

Uskontodialogia käyvät kristillisessä kontekstissa nykyään erityisesti ekumeeniset toimijat, katolinen kirkko sekä myös erilaiset Interfaith-liikkeet. Lisäksi käynnissä on useita kansainvälisten organisaatioiden välisiä prosesseja. Suomessa luterilaisen kirkon rooli on ollut merkittävä uskontodialogissa. Lisäksi suomessa toimivat jotkut Interfaith-liikkeet. Myös valtiovallan tarve edistää uskontodialogia uskontojen välisen rauhan ylläpitämiseksi on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut.

 

Vatikaanin toisen konsiilin vaikutukset

 

Komulaisen jälkeen Katri Tenhunen alusti roomalaiskatolisesta uskontoteologiasta. Tenhusen mukaan roomalaiskatolinen kanta pelastukseen ja toisiin uskontoihin oli aiemmin tiukan eksklusiivinen. Aihetta oli kuitenkin pohdittu paljon katolisen kirkon teologien parissa. Ennen Vatikaanin 2. konsiilia eri uskontojen luonteesta oli vallalla kaksi teoriaa: täyttymysteoria ja Kristuksen pelastussalaisuuden läsnäolo muissa uskonnoissa. Teorioista ensimmäisessä muiden uskontojen voitiin nähdä olevan eräänlaisia astinkiviä kohti Jumalaa. Ne perustuivat kosmiseen liittoon Nooan kanssa ja saattoivat auttaa Jumalaa kohti sikäli kuin ne ovat säilyttäneet alkuperäisen sisällön.

 

Toisen teorian mukaan Kristuksen pelastussalaisuus on läsnä muissakin uskonnoissa. Rahnerin mukaan kaikki ihmiset ovat suuntautuneet kohti Jumalaa ja myös muiden uskontojen kautta kristillinen pelastus on tarjolla, joskin epäselvästi ja piilotettuna. Kritiikkiä on kuitenkin esitetty termiä "anonyymi kristinusko" vastaan, sillä se antaa ymmärtää, että ero kristinuskon ja muiden uskontojen välillä olisi vain tiedollinen.

 

Vatikaanin toisen konsiilin uskontoteologinen kanta kulkee näiden kahden teorian välissä. Se toisaalta säilyttää näkemyksen siitä, että Kirkko on välttämätön pelastukseen, mutta toisaalta pitää myös arvossa sitä kaikkea hyvää, joka on ”kylvettynä ihmisten sydämeen ja mieleen tai kansojen omiin kulttimenoihin ja kulttuureihin.” Tämä kaikki ”ei suinkaan joudu hukkaan, vaan päinvastoin tervehtyy, jalostuu ja täydellistyy Jumalan kunniaksi.”

 

Asiakirjojen mukaan Jumala ei ”itse ole kaukana niistäkään, jotka varjoista ja kuvista etsivät tuntematonta Jumalaa” vaan he ”voivat saavuttaa iankaikkisen pelastuksen”, mikäli ”ilman omaa syytään eivät vielä ole päässeet Jumalan nimenomaiseen tuntemiseen, mutta kuitenkin jumalallisen armon avulla ponnistelevat saavuttaakseen oikeudenmukaisen elämän.”

 

Toisen Vatikaanin konsiilin jälkeinen Katolisen kirkon uskontoteologinen opetus kulkee samoilla linjoilla. Sen mukaisesti eri uskonnoissa ja kulttuureissa on pelastuksen siemeniä, jotka ovat hyvää ja ohjaavat ihmistä kohti Jumalaa. Näin ollen ne ihmiset, jotka eivät ole tulleet tuntemaan Kristusta ja Kirkkoa voivat pelastua, joskin kyseessä on sama pelastussalaisuus kuin Kirkolla. Katolisen kirkon opetuksen mukaan ei siis ole olemassa toista pelastusreittiä kuin Kristus. Myöhemmät asiakirjat myös painottavat sitä, että uskonnoissa voi olla myös sellaisia elementtejä, jotka voivat olla esteenä pelastukselle.

 

Uskonnoille itselleen katolinen opetus ei näyttäisi antavan roolia pelastuksessa: uskonnoissa on elementtejä, jotka avaavat ihmistä kohtaamiselle Jumalan kanssa ja siten valmistavat ihmistä evankeliumille, mutta uskontojen rituaalit tai rukoukset eivät sinänsä ole jumalallista alkuperää tai vaikuta pelastusta.

 

Keskustelua

 

Aiheesta käytiin keskustelua, jossa mainittiin KMN:n, Katolisen kirkon ja Lausannen liikkeen yhteisestä asiakirjasta, joka käsittelee . Huomioitiin myös KMN:n julkaisevan vuonna 2013 uuden lähetysasiakirjan, jossa mahdollisesti käsitellään kristittyjen suhdetta toisiin uskontoihin. Keskustelussa pohdittiin myös sitä, millainen uskontodialogi olisi hyväksi nykyaikana sekä sitä, millainen uskontoteologia olisi eri kirkkojen hyväksyttävissä.

 

Pääsihteeri Heikki Huttunen halusi nostaa esille aiemminkin esittämänsä toiveen uskontoteologiaa käsittelevän seminaarin järjestämisestä kirkkojen hyväksi. Yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi erittäin tarpeellista, että eri kirkot voisivat yhdessä keskustella uskontodialogiin ja toisiin uskontoihin liittyvistä ajatuksista.

 

Christian Witness in a Multi-Religious World - Recommendations for Conduct

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190