SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Paikallisen ekumenian löydöt - ideapankki ja tapakasvatus

Paikallistason ekumenia on useimmille konkreettisin ja näkyvin ekumeenisen toiminnan muoto. Vaikka kristittyjen välisessä yhteydessä ei olekaan kyse pelkästä inhimillisestä tuotoksesta, vaatii se Jumalan lahjanakin kristittyjen jatkuvaa ponnistelua kohti näkyvää ykseyttä. Paikallisekumenia onkin juuri sitä, kuinka jokainen tavallinen seurakuntalainen, sinä ja minä, voimme omalla panoksellamme olla toteuttamassa Jeesuksen toivetta, "...että he kaikki olisivat yhtä." (Joh. 17:21)

Paikallinen ekumenia tarvitsee toiminnalleen tietyt raamit. Nuo raamit muodostuvat paikallisekumeenisesta teologiasta, yhteisestä toiminta-alueesta sekä ihmisten henkilökohtaisesta sitoutumisesta toimintaan ykseyden saavuttamiseksi. Lähtökohtana kaikelle toiminnalle voisikin ajatella olevan tuon vastuun tiedostamisen - sen, että jokainen kristitty todella kokee velvollisuudekseen edesauttaa näkyvän yhteyden toteutumista omalla kotiseudullaan. Tämän jälkeen voidaan pohtia ekumeenisen  toiminnan muotoja.

Paikallisen ekumenian ideapankki on Suomen ekumeenisen neuvoston Paikallisen yhteyden jaoston vuonna 1999 alkuun panema projekti, jonka tarkoitus on ollut ensinnäkin kartoittaa paikallisen tason ekumeenista toimintaa sekä toiseksi myös tarjota virikkeitä seurakunnille, jotta ne saisivat ideoita oman ekumeenisen toimintansa rikastuttamiseksi. Ideapankissa esitellään niitä toiminnan muotoja, joita on  jo hyödynnetty ja pyritään löytämään uusia teitä ekumenian toteutumiseksi. Prosessi jatkuu ja ideapankin toivotaankin antavan inspiraatiota prosessin kehittelyyn ja syventämiseen.

 

Ekumenian hyvät tavat on lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymyksiin: miksi ekumenia on tärkeää? Millaiset periaatteet ohjaavat ekumeenista työtä? Millä tavoin paikalliseen ekumeeniseen työhön voi osallistua?

 

Ideapankki jakaa paikallisen ekumenian toiminta-alueet seuraaviin aloihin: vuosittaiset ekumeeniset tapahtumat, ekumeeniset jumalanpalvelukset, hartaudet, kulttuurielämä, nuorten kokoontumiset, diakonia, koulu- ja tutkimustoiminta, perhetoiminta, turismi, tiedotus, raamattu- ja rukouspiirit sekä muu toiminta. Jokaisen toiminta-alueen sisälle on koottu useita eri mahdollisuuksia toteuttaa ekumeniaa. Kohtaamispaikkoina näissä paikallisissa ekumeenisissa tapahtumissa voivat toimia mitkä tahansa ihmisten arkielämään kuuluvat paikat.

 

Perinteisiä kohtaamispaikkoja ovat olleet kodit, kirkot, kappelit, kahvilat, koulut, sairaalat ja vanhainkodit, mutta myös kaupat, pankit, kirjastot, urheilutapahtumat, messut, leirikeskukset tai pelkkä luonnon rauha luovat erinomaiset puitteet ekumeeniselle tilaisuudelle. Kohtaamispaikkojen kirjossa vain mielikuvitus on rajana. Kannattaakin uskaltaa rohkeasti järjestää erilaisia tapahtumia juuri siellä, missä ihmiset yleensä liikkuvat! Tapahtumien sisältö voi olla myös hyvin moninainen.

 

Ideapankista on löydettävissä luonnollisesti erilaisia kristittyjen yhteisiä jumalanpalveluksia, hartauksia ja rukoushetkiä sekä ristisaattoja, konsertteja ja keskusteluiltoja. Lisäksi ehdotetaan ekumeenisia näytelmiä, taidenäyttelyitä, retriittejä sekä yhteisiä projekteja esim. joulun ja pääsiäisen tiimoilta. Kevätkylvön siunauksesta voidaan myös tehdä ekumeeninen tapahtuma. Olennaista on, että osallistujat ovat niin eri seurakunnista kuin eri aloilta ja eri ikäryhmistäkin. Keskeinen rooli on seurakuntien johtajilla, mutta on tärkeää, että tehtävät osataan jakaa osallistujien kesken niin, että mahdollisimman suuri joukko maallikoita pääsee toteuttamaan tapahtumaa. Ideapankin punaisena lankana näyttäisikin olevan, että ekumeeninen toiminta ja kristittyjen keskinäinen yhteys tulisi läheiseksi niin lapsille kuin vanhuksillekin, niin perheille kuin yksinelävillekin, niin paikallisille asukkaille kuin turisteillekin. Sen tulisi läpäistä kaikki yhteiskuntaluokat ja -kerrostumat. Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen uskon ja elämän ydin on kuitenkin jumalanpalvelus.

 

Seuraavassa  tarkemmin siitä, mitä ekumeeninen jumalanpalvelus voisi olla ja käsittää. Ideapankissa painotetaan, että valmista,  eri seurakuntiin toimitettavaa mallia on turha rakentaa, koska jokainen seurakunta omaa omat erityispiirteensä ja tarpeensa. Mikä toimii yhtäällä ei saata saada huomattavaa kaikupohjaa toisaalla. Parempi onkin puhua ekumeenisesta jumalanpalveluselämästä, joka ottaa huomioon sen kontekstin ja vallitsevat kulttuurit, joissa toimitaan.

Jumalanpalvelukset

 

Ekumeenista jumalanpalvelusta järjestettäessä on hyvä pitää mielessä, että ekumenia ei ole kaikille ihmisille luonnollinen asia. Tämän vuoksi onkin osoitettava kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä niitä kohtaan, joille kristilliset ykseyspyrkimykset ovat vieras ja uusi asia. Tärkeää on myös se, että järjestelyistä vastaa yksi tietty seurakunta, joka toimii "isäntänä". Tällöin kyseinen seurakunta on vastuussa tapahtumaympäristöstä, taloudesta tai taloudellisen vastuun jakamisesta sekä jumalanpalvelusjärjestyksestä. Näin estetään se, että jumalanpalveluksesta muodostuisi sekava.

 

Ekumeeniseksi jumalanpalveluksen tekee se, että tapahtuma järjestetään yhdessä eri kirkkokuntien kanssa ja tekstejä, rukouksia ja musiikkia yhdistellään eri traditioista sopivalla tavalla yhdeksi kokonaisuudeksi. Raja "tilkkutäkin" ja monipuolisen, selkeän kokonaisuuden välillä on luonnollisesti häilyvä, mutta lähtökohtaisesti on hyvä ottaa huomioon isäntäseurakunnan toiveet ja traditio. Vaikeutena ekumeenisen jumalanpalveluksen järjestämisessä on kuitenkin se, kuinka liturgia ymmärretään: esimerkiksi ortodokseille liturgian pilkkominen osiin voi tuntua mahdottomalta, kun taas protestanttinen perinne ei välttämättä koe asiaa yhtä ongelmallisena. Ekumeenisessa jumalanpalveluksessa tulee samanaikaisesti esiin se ykseys, joka kristityillä Jeesuksessa Kristuksessa on, mutta toisaalta myös kristikunnan pirstoutuneisuus. Näkyvin esimerkki tästä on ehtoollisen vietto. Usein ehtoollisen vietto on jätetty jumalanpalveluksista kokonaan pois, jotta keskityttäisiin enemmän kristikuntaa yhdistäviin tekijöihin niitä erottavien sijaan. Toisaalta on mahdollista asettaa ehtoollinen yhdessä, mutta jakaa se sitten tunnustuskunnittain. Yksi vaihtoehto on myös käydä ehtoollisella pelkästään siunattavana.

 

Olennaista on muistaa, että ekumeenisen jumalanpalveluksen järjestäminen kokonaisuudessaan toteuttaa ekumeniaa mitä hienoimmalla tavalla. Kyse ei siis ole pelkästään itse jumalanpalvelustapahtumasta, vaan kaikesta siitä työstä, mitä tehdään ennen jumalanpalveluksen toteuttamista ja palautekeskusteluissa jumalanpalveluksen jälkeen.

Hyvät tavat kunniaan


Ekumenian hyvät tavat on alun perin julkaistu Norjassa nimellä Takt og tone for samarbeid i Norges kristne råd.  SEN:n ruotsinkielinen jaosto otti asiakirjan käsittelyynsä ja sitä kautta tieto levisi laajemmalle. Norjalainen teksti suomennettiin maamme oloihin soveltaen ja Hyvät tavat -asiakirja hyväksyttiin SEN:n syyskokouksessa Hämeenlinnassa 15.10.2002. Asiakirjan suositusten tavoitteena on edistää ekumeenista yhteistyötä sekä paikallisella että kansallisella tasolla. Ekumenian hyvät tavat on luonnollinen jatko paikallisen ekumenian  ideapankille ja Charta Oecumenica -asiakirjalle. Hyvät tavat -asiakirjaa voi luonnehtia eräänlaiseksi huoneentauluksi niille, jotka ovat jo tulleet mukaan ykseyden askeliin ja samalla kutsu niille, jotka vielä epäröivät tai jopa tahtovat kääntää selkänsä.

 

Paikallisen ekumenian ideapankki sekä Hyvät tavat on kirjoitettu myönteisessä hengessä. Tekstistä heijastuu myönteisyys ja valoisa, toiveikas odotus syvemmästä yhteydestä. Paikallisen yhteyden jaoston sihteeri, teol. lis. Veijo Koivula höysti Hyvät tavat -tekstin esittelyään SEN:n syyskokouksessa Hämeenlinnassa 14.10.2002 tarinalla, että joku raamatuntutkija on todennut papin Laupias samarialainen -kertomuksessa olleen matkalla Jerikoon tilaisuuteen, jossa hänellä oli esitelmä lähimmäisen rakastamisesta. Hänen laiminlyöntinsä tiellä kuitenkin osoitti, että hyvät tekstit olivat jääneet sisäistämättä. Veijo Koivula vetosi meihin, jotka olemme aktiivisesti mukana ekumeenisessa työssä. Meidän on pidettävä huolta siitä, ettemme toiminnassamme jää retoriikan tasolle. Hyvien tekstien, ideapankin, Charta Oecumenican ja Ekumenian hyvät tavat -asiakirjan on siirryttävä meidän mukanamme myös käytännön elämään.

 

Noora Takala

Kirjoittaja on teologian maisteri ja Helsingin Munkkiniemen yhteiskoulun uskonnon lehtori

Artikkeli julkaistu Ekumeenisessa vuosikirjassa 2002

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors