SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Pyhän Franciscuksen ekumeeninen anti

Ekumenia-sanaa sen nykyaikaisessa merkityksessä ei Franciscuksen (k. 1226) aikana vielä käytetty eikä Franciscus näin ollen tuntenut sanaa “ekumenia”. Läntinen kristikunta oli tunnustuksellisesti melko yhtenäinen ja roomalainen (katolinen) kirkko sulki siipiensä suojaan kaikki muut paitsi ne muutamat hereettiset liikkeet, jotka asettivat sen valta-aseman kyseenalaiseksi (esim. Pohjois-Italiassa vaikuttaneet valdolaiset ja kataarit sekä eteläisen Ranskan albigenssit).

  

Tällaisten liikkeiden kanssa katolinen kirkko ei suostunut käymään minkäänlaisia “ekumeenisia” neuvotteluja. Jos mistään keskusteluista voidaan ylipäätään puhua, niihin ei liittynyt minkäänlaatuisia dialogian elementtejä. Sitä vastoin kyse oli yhdensuuntaisesta sanelupolitiikasta, jossa valtakirkko pyrki palauttamaan kirkollisesta yhteydestä irtisanoutuneet liikkeet takaisin yhteyteen.

 

Kolmisensataa vuotta Franciscuksen aikaa myöhemmin syntynyt reformaatio muutti radikaalisesti keskiajalla vallinneen asetelman. Protestanttisten kirkkokuntien synty pakotti roomalaista kirkkoa asennoitumaan siitä irtaantuneisiin kirkkoihin aivan uudella vakavuudella. Vaikka roomalainen kirkko suhtautuikin vielä KMN:n syntyaikoihijn (1948) ekumeenisiin pyrkimyksiin pidättyväisesti, jo seuraavan vuosikymmenen paavillisissa ensyklikoissa oli havaittavissa avautumisen merkkejä, kunnes Vatikaanin toinen kirkolliskokous (1962-1965) laukaisi pattitilanteen ja avaisi ekumeenisen keskustelun ovet. 

 

Vatikaanin II kirkolliskokouksen vaikutukset ekumeniaan

 

Vaticanum Secundum muutti katolisen kirkon suhtautumista ekumeniaan ja ekumeeniseen liikkeeseen. Ensi kertaa lännen suurin Kirkko myönsi, ettei kirkollista yhteyttä voida saavuttaa ainoastaan yksisuuntaisella monologilla, toisin sanoen sellaisella toiminnalla, jossa roomalainen kirkko pyytää siitä irtaantuneita kirkkoja palaamaan takaisin yhtenäiseen laumaan. Tällaisen order-tyyppisen ekumenian sijaan alkoi nyt tunkeutua spiritualiteettia korostava ekumeeninen ajattelu, jonka keskeinen idea voidaan muotoilla seuraavasti: Pyhyys on kristillisten kirkkojen ykseyden elävä ja eläväksi tekevä elementti. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen ekklesiologiaa käsittelevä dogmaattinen konstituutio Lumen gentium ilmaisee tämän uuden ekumeenisen periaatteen seuraavasti:

 

“Kaikkia uskovia, joiden turvana on näin monia ja rikkaita pelastusvälineitä, Herra kutsuu asemaan ja säätyyn katsomatta, kutakin omalla tiellään pyrkimään siihen pyhyyden täydellisyyteen, joka on taivaallisen Isän täydellisyyttä” (Lumen gentium, 11).

Konsiilitekstin taustalla kaikuu kirkkaina Jeesuksen Vuorisaarnan sanat, “olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” (Mt 5:48).

 

Vilpitöntä rakkautta kaikille uskoville

 

Franciscukselta on säilynyt yhteensä kymmenen kirjettä, joita tutkijat pitävät aitoperäisinä. Franciscuksen kirjoituksista on saatavilla suomenkielinen laitos, joka on ilmestynyt Seppo A. Teinosen kääntämänä otsikolla Kutsu köyhyyteen. Kootut kirjoituksen (Helsinki 1981). Aiheemme kannalta huomionarvoisin on ensimmäisen kirjeen nimellä tunnettu kirje Epistola ad fideles (Recensio posterior). Pitkä luettelo niistä, joille Franciscus halusi sanansa suunnata, kertoo omaa kieltään Franciscuksen “ekumeenisesta” mielenlaadusta. Koska Teinosen käännös ei pysty täysin ilmentämään kaikkia niitä universalistisia nyansseja, joita kirjeen alkusanoihin sisältyy, on aiheellista lainata sitä ensi alkukielellä:

 

“Universis christianis religiosis, clericis et laicis, masculis et feminis, omnibus qui habitant in universo mundo, frater Franciscus, eorum servus et subditus, obsequium cum reverentia, pacem veram de caelo et sinceram in Domino caritatem” (EpFid II, 1).

 

Teinonen kääntää kohdan seuraavasti: “Kaikille kristityille, sääntökuntalaisille, kleeruksen jäsenille ja maallikoille, miehille ja naisille, kaikille koko maailmassa asuville, veli Franciscus, heidän palvelijansa ja alaisensa, vakuuttaa kunnioittavaa alttiuttaan ja toivottaa heille tosi rauhaa taivaasta ja vilpitöntä rakkautta Herrassa” (suom. laitoksen s. 83).

 

Ekumeenisesti entistä kiinnostavammaksi kirjeen alku osoittautuu silloin, kun katsomme sen italialaista käännöstä: “A tutti i cristiani, religiosi, chierici e laici, maschi e femmine, a tutti colore che abitano nel mondo intero, frate Franecsco, loro umile servo, ossequio rispettoso, pace vera dal cielo e sincera carità nel Signore”. Samalla tavoin kuin Lumen gentium on suunnattu “kaikille uskoville” (it. a tutti i fedeli), vastaavalla tavalla Franciscus osoittaa kirjeensä a tutti i fedeli eli “kaikille uskoville”. Tässä piilee kirjeen ekumeeninen kiinnostavuus.

 

Mikä oli se viesti, jolla Franciscus halusi “vilpitöntä rakkautta Herrassa” vastaanottajilleen viestittää? Viesti on “Isän Sana”, joka on “henki ja elämä”. Ensimmäinen kirje jatkuu seuraavasti:

 

“Tämän Isän Sanan, niin arvokkaan, niin pyhän ja kunniakkaan, korkein Isä lähetti taivaasta pyhän enkelinsä Gabrielin välityksellä pyhän ja kunniakkaan neitsyen Marin kohtuun. Ja tämän kohdusta hän otti omakseen meidän raihnaan ihmisyytemme tosi lihan. Vaikka hän oli rikas yli kaiken määrän (2 Kr. 8:9), hän halusi valita maailmassa köyhyyden yhdessä autuaan Neitsyen. Äitinsä kanssa.”

 

Edustavan näytteen Franciscuksen universaalisesta ja tässä mielessä ekumeenisesta kristinuskon tulkinnasta tarjoaa edelleen Ensimmäisen säännön 23. luku. Siinä Franciscus yksilöi kaikki ne ihmiset ja ihmisryhmät, joille hän haluaa sanansa suunnata:

 

Te kaikki kansat tulkaa

 

“Ja kaikkia, jotka pyhässä katolisessa ja apostolisessa kirkossa haluavat palvella Herraa Jumalaa, ja kaikkia kirkollisia vihkimysasteita: pappeja, diakoneja, alidiakoneja, akoluutteja, eksorkisteja, lehtoreita, ostiaareja ja kaikkia kleeruksen jäseniä, kaikkia sääntökuntien veljiä ja sisaria, kaikkia lapsia ja poikia, köyhiä ja puutteessa olevia, kuninkaita ja ruhtinaita, työmiehiä ja maanviljelijöitä, palvelijoita ja herroja, kaikkia neitsyitä, naimattomia ja naimisissa olevia naisia, maallikoita, sekä miehiä että naisia, kaikkia lapsia, varttuvia, nuoria ja vanhoja, terveitä ja sairaita, kaikkia heikkoja ja mahtavia ja kaikkia kansoja, sukukuntia, heimoja ja kielikuntia, kaikkia kansakuntia ja kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa, jotka nyt elävät ja tulevat elämään, me kaikki vähäisimmät veljet, hyödyttömät palvelijat, pyydämme ja anomme nöyrästi, että kestäisimme tosi uskossa ja katumuksen teossa, sillä muulla tavoin ei kukaan voi pelastua” (suom. laitoksen s. 61-62).

 

Vertikaalinen suhde ykseyden prisiippiin

 

Mitä lähempänä olemme Kristusta, sitä läheisimmiksi tulemme toinen toisiamme. Se ykseys, jota kohti erossa olevat kirkot ja kristilliset yhteisöt pyrkivät ja kurottautuvat, ei ole laadultaan horisontaalista vaan vertikaalista. Ykseydessä ja sen saavuttamisessa on Franciscuksen mukaan kysymys vertikaalisesta suhteesta ykseyden prinsiippiin eli päähän, joka on Isän Sana Pyhässä Hengessä. Vain hengellinen eli Pyhän Hengen valaisema ihminen tunnustaa ja ymmärtää, että Jeesus on Isän ikuinen Sana. Tässä pähkinänkuoressa Franciscuksen käsitys ekumeniasta.

 

Siinä määrin kuin ei ole anakronistista puhua Franciscuksen ekumeenisesta ohjelmasta, se voidaan kiteyttää seuraavaan teesiin: mitä syvemmin saavutamme vertikaalisen yhteyden itse kirkon päähän eli Kristukseen, sitä lähemmäksi ja rakkaimmaksi tulemme toinen toisillemme. Mitä syvemmälle me tunkeudumme pystysuoralla akselille Kristus-salaisuuteen, sitä lujemmin sitein me hitsaudumme horisontaalisella tasolla kiinni toisiimme ja sitä vilpittömämmin me todistamme omalla elämällämme Kristusta ja hänen Kirkkonsa asiaa.

 

Dosentti Pauli Annala

San Damianon osuuskunnassa Porlammilla

Suomen Ekumeenisen Neuvoston Paikallisen ekumenian jaoston kokouksessa 30.5.2011 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors