SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Arkkimandriitta Andreas Larikka: Näin hänet muistan esipaimenena ja ohjaajana

Muistopalvelus metropoliitta Johanneksen sielun puolesta toimitettiin isä Andreas Larikan johdolla.

 Kirkkomme viime vuosikymmenten suurmiehen, emeritusarkkipiispa, Nikean metropoliitta Johanneksen elämäntyö oli suuri lahja Suomen ortodoksiselle kirkolle. Isä esipaimen oli syvästi sisäistänyt sen totuuden, että ortodoksisen kirkon pysyvä tehtävä on säilyttää, toteuttaa ja viedä eteenpäin Jeesuksen Kristuksen apostoliensa kautta antamaa alkukirkon uskoa, jonka ekumeeniset synodit sittemmin ovat opillisesti määritelleet. Meillä on velvoittava perinne, jota kohtaan nykyajassa meidän, ja kunkin sukupolven omana aikanaan, tulee osoittaa luovaa kuuliaisuutta.

 

Metropoliitta Johanneksen toiminta rakentui hänen laajan opillisen asiantuntemuksensa ja selkeän ajattelunsa pohjalle. On tärkeää muistaa, että esipaimen Johannes oli, nykyisen Ruotsin metropoliitta Pavloksen ohella, harvoja kanonisen oikeuden asiantuntijoita Pohjois-Euroopassa. Nykyisin on myös Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanos sekä arkkimandriitta, professori Grigorios Papathomas.

 

Kirkon kanonisuuden vaatimus sekä kirkon kanonisen järjestyksen merkitys tulevat vakuuttavasti esiin metropoliitan kreikkalaisessa, vuonna 1976 myös suomeksi ilmestyneessä väitöskirjassa Ykseyden ja yhdenmukaisuuden suhde kirkossa ekumeenisten synodien tradition valossa sekä hänen muissa teoksissaan ja kirjoituksissaan, esimerkiksi juhlakirjassa Kirkkoisien perintö (1984).

 

Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan kannalta merkittäviä tallennettuja puheenvuoroja ovat myös Ortodoksia-aikakauskirjassa 1970-luvulla julkaistut artikkelit. Niistä tärkeimpinä voitaneen pitää artikkeleita Suomen ortodoksista kirkkokuntaa koskevan lainsäädännön kanonisuusongelma (1971) ja Katolisuus ja kirkon rakenteet (1973). Näissä yhteyksissä esipaimen tuo esiin muun muassa sen pysyvän periaatteen, että kirkkohallintoa ja jurisdiktio-ongelmia koskevat uudet tärkeät ratkaisut tapahtuvat piispojen muodostamissa synodeissa. Metropoliitta Johanneksen mukaan vanhojen synodien katolinen perintö velvoittaa koko kirkkoa sekä synodien hengen että kirjaimen mukaan. Se on kokonaisuudessaan hyväksyttävä ehjänä, poistoitta ja lisäyksittä.

 

Metropoliittana ja arkkipiispana esipaimen Johannes koki säännölliset vierailut hiippakuntansa seurakunnissa, seurakuntalaisten parissa eri tahoilla, oleellisena osana hiippakunnan piispan työkenttää. Esipaimenella oli vahva opettajan työn kokemus niin oppikouluista kuin akateemisesta maailmasta. Niinpä hän seurakuntayhteyksissäkin halusi aina välittää kuulijoilleen selkeän opetuksellisen annin. Tämän toteuttamisessa merkittävällä tavalla auttoi kyky kommunikoida ihmisten ja erilaisten ihmisryhmien kanssa.

 

Oman kirkkomme kentässä esipaimenen työssään erityisesti halusi tukea papiston jäseniä elämän ja työn monien haasteiden keskellä. Hänelle oli ominaista kannustaminen, ystävällisyys, hyvän tahtominen, kirkon edun vaaliminen ja pastoraalinen huolenpito. Silloinkin kun hänellä oli aihetta kriittisiin havaintoihin, ei ihmistä lyöty, ei unohdettu eikä hylätty.

 

Ihmisen elämään sisältyy onnistumisten ja menestymisen lisäksi myös takaiskuja ja pettymyksiä. Isä esipaimen Johanneksella oli ymmärtämystä ihmistä kohtaan, tietyllä tapaa myös ihmisten heikkouksia kohtaan. Hän oli hyvin solidaarinen pappejaan kohtaan. Hän halusi aina, myös epäonnistumisten jälkeen, löytää uusia hyviä palvelemisen mahdollisuuksia.

 

Isä esipaimen aina korosti kirkon ajattelun, ortodoksisen ajattelun ensisijaisuutta yksityisajattelun tai uudistusinnon sijaan. Samalla hänellä oli kyky ymmärtää ihmisen psyykkistä rakennetta, käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä sekä inhimillisen elämän kirjoa. Hän usein sanoi: Jos emme aina kykene olemaan ihanteidemme veroisia, se ei tee ihannetta tyhjäksi. Ja erehtyneenäkin ihminen on kunnioituksen arvoinen. Tässä yhteydessä ei sovi unohtaa voimavaratekijänä hänelle ominaista älykästä, joskus sarkastistakin huumorintajua.

 

Metropoliitta Johanneksella oli elämänsä aikana mahdollisuus matkustella laajasti eri maissa, maanosissa ja kulttuureissa. Yhteydet myös suomalaiseen kulttuurielämään, kirjallisuuden ja taiteen piireihin muun muassa Aari Surakan ja Helvi Hämäläisen kautta toivat omalta osaltaan avaruutta ja uusia ulottuvuuksia esipaimenen ajatteluun ja kokemusmaailmaan.

 

Metropoliitta Johanneksella oli ratkaiseva rooli Suomen ortodoksisen kirkon avautumisessa ulospäin yhteiskuntaan, kanssakäymiseen toisten ortodoksisten paikalliskirkkojen kanssa sekä vuoropuheluun toisten kristillisten kirkkojen kanssa kotimaassa ja kansainvälisesti.

 

Esipaimen toiminnallaan ja elämäntyöllään ratkaisevasti avarsi suomalaisten ortodoksien ymmärrystä näkemään ortodoksisen opin sekä ortodoksisen kirkon kanonisen rakenteen yleismaailmallista luonnetta. Muuan ystävä sanoi: metropoliitta Johannes nosti Suomen ortodoksisen kirkon maailmankartalle, yleisortodoksiseen ja laajaan kristillisen maailman tietoisuuteen.

 

Usein esipaimen totesi, että toimiessamme kirkon perinteen edellyttämällä tavalla vieraille vaikutteille antautumisen sijaan tulee elämämme ja työmme helpommaksi ja mielekkäämmäksi, ei suinkaan vaikeammaksi. Edustamme Bysantin perintöä muistaen samalla ettemme enää elä muinaisessa Bysantissa. Kyse on luovasta uskollisuudesta.

 

Näitä hänen ajatuksiaan ja opetuksiaan minulla oli tilaisuus kuulla varsin usein erityisesti viime vuosina vieraillessani hänen luonaan Turussa. Minulle henkilökohtaisesti merkitsevät tavattoman paljon metropoliitta Johanneksen kautta vuosien ja vuosikymmenten aikana avautuneet yhteydet ekumeeniseen patriarkaattiin, Kreetan kirkkoon sekä Kreikan kirkkoon. 

 

Metropoliitta Johanneksen monipuolinen kielitaito, kreikan ja muiden eurooppalaisten kielten vahva osaaminen yhdistyneenä hänen teologiseen sivistyneisyyteensä soi hänelle mahdollisuuden palvella Suomen kirkkoa sekä erityisesti myös Euroopan kaikkien ortodoksisten kirkkojen äitikirkkoa ekumeenista patriarkaattia monissa kansainvälisissä yhteyksissä.

 

Metropoliitta Johannes palveli patriarkaattia uskollisena esipaimenena myös Viron ortodoksisen kirkon restituution yhteydessä metropoliitan viransijaisena vuosina 1996-99. Nikean metropoliittana hän osallistui vuoden ajan myös patriarkaatin pyhän synodin työskentelyyn yhtenä sen vaihtuvista jäsenistä.

 

Esipaimen Johannes oli piispallisessa tehtävässään ennen muuta Jumalan ja hänen kirkkonsa palvelija, samalla myös isänmaansa palvelija. Usein metropoliitta viittasi patriarkka Athenagoraan opetukseen siitä, että pappi tai piispa ei suinkaan lakkaa olemasta palvelija (diakonos), vaan päinvastoin tehtävien kasvaessa myös vastuu kasvaa. Piispuutensa ja paimenvastuunsa metropoliitta Johannes kantoi tyylikkäästi ja uskollisesti. Esipaimenen poismentyä ekumeenisen patriarkaatin silloinen pyhän synodin pääsihteeri, arkkimandriitta, nykyinen Prussan metropoliitta Elpidoforos Lambriniadis totesi minulle yhteisen suuren surun siitä, että niin merkittävä äitikirkon piispa ei enää ole keskuudessamme.

 

Olemme saaneet tuntea hienon piispan, esipaimenen, ihmisen. Esipaimen itse eläessään totesi, että paras tapa kunnioittaa edesmenneen muistoa on koettaa jatkaa hänen viitoittamallaan linjalla ja toteuttaa hänen tärkeänä pitämiään asioita. Kiitollisina kaikesta mitä olemme Jumalalta metropoliitta Johanneksen kautta saaneet olemme nyt hänen henkisen perintönsä vaalijoita ja eteenpäin viejiä.

 

Siunattu olkoon sinun pyhiesi saatto alati, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen.


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors