SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kirjailija Hellevi Salminen Näin hänet muistan hänen pöytäpuheistaan  

 

Kun viimeisen kerran keskustelin metropoliitta Johanneksen kanssa, se tapahtui puhelimessa. Hän sanoi olleensa kovin murheellinen minun sairauteni takia ja valitteli, ettemme pitkään aikaan olleet saaneet jutella kasvokkain. Sovimme heti hänen tulostaan kotiini Korsoon – arvelin, että voisivat tulla yhdessä arkkimandriitta Andreaksen kanssa kuten useasti aikaisemminkin. Runsaan viikon kuluttua isä Andreas soitti ja kertoi hänen joutuneen sairaalaan.

 

– Kun sain tiedon hänen kuolemastaan, itkin koko päivän.

 

– En rohkene sanoa, että olimme ystäviä, mutta meillä oli hyvä yhteys, kuten metropoliitta Johannes itsekin sanoi. Keskustelumme varsin laaja-alaisia – alkaen häkkikanojen ja vapaiden kanojen elinolosuhteista, päätyen kanonien soveltamiseen.

 

– Arkkipiispa-aikana tapasin häntä pääasiassa työyhteyksissä, oli haastattelut, mutta myös iltapäiväkahvit!

 

Ensimmäinen yhteinen ateriamme syötiin Villa Niityssä, jossa vietettiin Kauhavan tiistaiseuran 40-vuotisjuhlaa ja ensimmäinen hänelle valmistamani ateria oli Slaavilainen kanapata. Metropoliitta kysyi oitis, että mikä on tämän herkullisen ruokalajin nimi. Vastasin sen olevan slaavilaista kanapataa.

 

– Mistä slaavilaisesta maasta tämä on?

 

Resepti on huittislaiselta ystävältäni ja vastasin: ”Huittisista – isä esipaimen – Huittisista!” Metropoliitta Johannes ymmärsi huumoria ja piti tästä vastauksesta.

 

– Hän myös opetti anekdoottien kautta. Istuin herrahenkilöiden keskellä päivällisellä. Vieressäni istunut nuori mies sinutteli minua ja metropoliitta Johannes huomasi, että olin siitä kiusaantunut. Pian hän sitten mukavasti kertoikin tilanteeseen sopivan anekdotin: Ylestä oli toimittaja tullut haastattelemaan ja kysyi: ”Sopiiks sulle, et mä sinuttelen?” Tähän Johannes: ”Anteeksi, en kuullut.”

 

– Tosin vierustoverini jatkoi sinuttelemista!

 

– Hän saattoi antaa myös lempeät moitteet jostakin ruoasta. Kreikkalaisen ohjeen mukaan olin valmistanut Alónnisoksen perinneruokiin kuuluvaa tonos plakia, tonnikalaa kullanruskeiden uuniperunain kanssa. Tästä seurasi lempeä kiusoittelu ”ortodoksisista ruoista”!

Kiitokset tulivat samalla aterialla vaniljasiiderissä haudutetusta hapankaalista.

 

– Kirkkoruhtinaan hänessä näkivät monet. Minullakin oli tuo kuva, mutta keskustelujen ja haastattelujen kautta kuva todellakin muuttui. Pöytäkeskusteluissa tuli ilmi myös asioita, joista hän oli pahoittanut mielensä ja yksi oli juuri se, että hänet nähtiin kirkkoruhtinaana, joka halusi vain valtaa. Tähän liittyi myös tulkinta, että hänestä olisi tullut ortodoksi vain siksi, että hän tavoitteli piispan mitraa.

 

Häntä arvosteltiin kärkevästi ja kysyin: Mistä luulette sen johtuvan?

– Keskivertojen kapina…

 

– Hän ei juuri puhunut rukouselämästään, mutta joissakin yhteyksissä tuli selkeästi ilmi hänen syvä rukouselämänsä. Hän sanoi, että Isä meidän -rukouksessa on kaikki tai että aina voi sanoa: Herra armahda! Hän piti myös tärkeänä sitä, mikä on kirkon ihanne. Hän ymmärsi, että todellisuus ja ihanne eivät ole sama asia.

 

– Opetusta sain Athos-näyttelyyn tutustumisessa. Viivyimme pitkän aikaa ja hän kertoi monia tärkeitä asioita.

 

– Olen kerrannut kaikkia niitä asioita, mitä hän omasta elämästään kertoi. Hän halusi nuorena papiksi saaristopitäjään. Lähestyi katolista kirkkoa etsiessään enemmän. Isä Andreakselta olen oppinut piispa Olavi Rimpiläisen ilmaisun ”ollaan kuletuksessa”.

 

– Hän oli tosiaan koko elämänsä kuletutksessa. Yksi esimerkki oli Viron ortodoksisen kirkon kysymys ja miten häneen siinä suhtauduttiin.

 

– Enhän minä olisi minä, ellen puhuisi myös koirista. Minulla on ollut aina koira – ja kun asuin tyttäreni kanssa Hämeentiellä, meillä oli kaksikin koiraa.

 

Metropoliitta Johanneksella oli varovainen suhtautumisensa koiriin. Kysyin kerran: Ettekö pidä koirista?

– Ei, en ole pitämättä, minä pelkään niitä.

 

Pieni koirani asettui hänen viereensä kauniisti pää kallellaan katsellen.

- ”Mitä se nyt tekee? Kerjääkö se?”

 

– Osanotto Pienen valkean koiran kuoleman jälkeen: ”Surkaa rauhassa”

– Arvostan ja kunnioitan häntä suuresti. Hän oli merkityksellinen ihminen kehitykselleni ortodoksina.

 

– Kokosin vesivärimaalauksistani näyttelyyn. Pyysin häntä avaamaan tämän näyttelyn. Kirjoitin hänelle, että kuvat ovat mielestäni kirkollisia, mutta ehkä haluaisitte nähdä ne etukäteen. Lähtein valokuvia. Hän tuli avaamaan näyttelyn, vaikka totesikin: ”Jotkut niistä olivat varsin hassunkurisia…”


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors