Evankeliumi: Luuk. 18: 31–43
Saarna: kirkkoherra Arto Penttinen
Maaningan kirkon perhemessu
Monikohan meistä on joskus etsinyt silmälaseja? Kerran, kouluaikoina, minulle kävi niin, että olin suunnistamassa liikuntatunnilla syksyisessä kosteassa metsässä puron varrella, kun puun oksa repi rillit päästäni. Kun kumarruin etsimään niitä maasta, tallasin tietenkin ne rikki aivan itse. Alkuun tuntui, etten voinut kuin huutaa: Antakaa minulle näköni. Näköaisti on tärkeä. Jos näkö sumenee, niin pian kärsii tasapainoaistikin ja kulkeminen muuttuu hankalaksi.
Joskus tuntuu, että nenälläni on kahdet aurinkolasit. On ne polaroidut ja sitten omat tuhruiset silmälasit. Ei siis riitä, että roikuttaa rillejä nenällä, niitä täytyy tuon tuostakin puhdistaa.
Laskiaissunnuntaina lähdetään matkaan. Kuljemme Jumalan rakkauden uhritietä, jonka Jeesus on viitoittanut meille. Niin, tienviittoja tarvitaan. Eikä riitä, että on viitat, vaan meidän tulee voida ne vaivatta nähdäkin. Mitä sitten ovat Jeesuksen antamat tienviitat? Tienviittoja ovat ne kohtaamiset, joista paastonajalla kerrotaan. Nuo kohtaamiset ovat opettavia kuvia, jotka kehottavat meitä tekemään samoin. Laskiaissunnuntai kutsuu meitä katsomaan tärkeitä tapahtumia uskon silmälaseilla. Uskon silmälaseilla tarkoitan yksinkertaisesti rukousta. Vaikkapa rukousta tähän tapaan: ”Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas, tänne, meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.” Kun ensin rukoilemme ja sitten luemme, niin Jumalan Henki avaa sydämemme näkemään pyhiä totuuksia. Mieleeni nousee myös virren rukous: ”Auta, että ymmärtäisin, miksi menit kuolemaan. Sinua vain ylistäisin, enkä sankareita maan.”
Jeesuksen lähestyessä Jerikoa, sokea kerjäläinen kuulee, että Nasaretin Mestari on kulkemassa hänen ohitseen. Hän huutaa huutamistaan, miltei kurkkunsa käheäksi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Jerikon tiellä on paljon väkeä ja sokean miehen sanat eivät oikein tahdo kantaa Jeesuksen korviin. Saattaa muuten olla tuttu tunne. Joskus on vaikea saada ääntä kuuluville. Joskus voi tuntua, että rukouskin kiitää kuuroille korville. Luen Katekismuksesta: ”Jumala on käskenyt meidän rukoilla ja hän on luvannut kuulla rukouksemme. Kun pyydämme Jumalalta sitä, mitä hän tahtoo meidän pyytävän, voimme luottaa siihen, että hän sen antaa. Silloin kun emme osaa tai jaksa rukoilla, saamme turvautua siihen, että Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme.” Jumala kuulee hiljaisimmatkin huokaukset. Pyhässä evankeliumissa kuulimme kerrottavan, miten Jeesus pysähtyy ja sanoo: Uskosi on parantanut sinut! Jeesus kosketti häntä armollaan ja anteeksiantamuksellaan. Sokea kerjäläinen koki hyväksynnän ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Se sai hänet näkemään. Sama voi puhdistaa oman näkömme. Niin voimme nähdä lähimmäisemme, ehkä ensi kertaa.