Korotettu Herra, 25.5.2006

Kristus on ylösnoussut!

”Te olette tämän todistajat.” Jeesus kutsuu apostoleita todistajiksi. Totta onkin, että apostolit elivät, näkivät ja kokivat suuria, syvältä kouraisevia tapahtumia Jeesuksen seurassa. He olivat silminnäkijöitä, todistajia. Heidän todistuksensa on vahva ja luotettava, ja sillä on meille suuri merkitys. Todistuksella on tehtävä. Se ei kerro itsestään, vaan avaa näkymän tiettyyn tapahtumaan. Jeesus sanoi: ”Te olette tämän todistajat: Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” Kristityn tehtävä perustuu ristin ja ylösnousemuksen, siis pääsiäisen salaisuudelle. Tähän perustuu myös ongelma, joka liittyy todistamiseen. Kuinka kuvata sanoin sellaista, jota mitkään sanat eivät kykene kuvaamaan. Me nykypäivän ihmiset olemme vielä kovin rationaalisia ja epäilemme miten tämä kaikki on mahdollista. Onko siis ihme, että jo Jeesus omana aikanaan sanoi: ”Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista!” (Joh. 3:12)

Mistä siis tänään, Kristuksen taivaaseenastumisen juhlassa, tulisi saarnata, tämän maailman asioista vai taivaallisista? Vai onko ihmisen edes mahdollista tehdä tällaista jakoa? Monet kerrat olen palauttanut mieleeni, ja usein lukenut monille muillekin apostoli Paavalin toivontäyteiset sanat: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13:12) Yksikään ihminen ei havainnoi ympäristöään ilman, että antaa sille merkityksiä. Mistä nuo merkitykset nousevat? Ne nousevat kunkin ihmisen omasta taustasta, arvomaailmasta, uskonnollisesta viitekehyksestä, kasvatuksen ja koulutuksen kautta opitusta, sekä erilaisista kokemuksista. Erilaisten ihmisten antamat merkitykset eivät ole samanlaisia. Puhuttiinpa sitten vaikka seurakunnasta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka käsityksiä olisi monia, niin on vain yksi seurakunta, joka muodostuu Kristukseen kastetuista. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:27–28)

Tänään Kristuksen taivaaseenastumisen juhlassa on saarnattava Jeesuksesta Kristuksesta, joka ei ole vain noussut taivaisiin, sillä onhan sanottu: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” (Ap. t. 1:11) Tänään ja kaikkina päivinä on saarnattava Jeesuksesta Kristuksesta, jossa Jumalan elämää ja toivoa antavat lupaukset ovat jo toteutuneet ja täyttyneet. Tätä todellisuutta meissä vahvistaa Jumalan Henki. Jeesus sanoo: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi.” (Joh. 14:26–28)

Kautta maailman tunnetaan laulu Ubi caritas eli ”Missä rakkaus ja laupeus, siellä Jumala”. Jos näitä sanoja miettii, niin jotain tuttua tuntuu kääntyvän päälaelleen. Me olemme tottuneet siihen, että siellä täällä järjestetään Jumalan kohtaamisen iltoja, ikään kuin voisimme määrätä Jumalan saapumaan tiettyyn paikkaan tiettynä aikana. Kristus on toki läsnä lupauksensa mukaan seurakunnan keskellä sanassa ja sakramenteissa Pyhän Hengen voimassa. Mutta missä on rakkaus ja laupeus? Pyhäpäivien jumalanpalveluksen ohella on tärkeää puhua arjen jumalanpalveluksesta, josta tosin harvoin kuulee sanaakaan. Yksitoista vuotta olen saanut palvella seurakuntaa Maaningalla. Tänä aikana olen alkanut ymmärtää, että arjen jumalanpalveluksesta ei tule vain puhua, vaan sitä tulee elää. Se on yksi tie pyhäpäivien jumalanpalvelukseen. Papin ja jokainen kristityn tehtävänä on olla Kristuksen kirjeenä lähimmäiselle, joka etsii ja tarvitsee Jumalaa. Parhaissa kirjeissä on elämän ja rakkauden tuoksu. Niin, kyllä meihinkin kohdistuvat sanat: ”Mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?”  Usko ja rukous on ennen kaikkea elämää. Se on elämää Kristuksessa. Se on elämää, usko on elämää, ei siis yhtään vähempää. Kyse on meidän reaktiostamme Jumalan aktioon.

Tänä päivänä on saarnattava myös rukouksesta. Meillä on taivaallinen esirukoilija. Hän on synnin ja kuoleman voittanut Jeesus Kristus, ylösnoussut Herramme. Tutussa virressä sanotaan: ”On ainut neuvo huonolle, on ainut turva heikolle ja ainut meillä puolustus Jeesuksen esirukous.” (Vk. 299: 6) Roomalaiskirjeestä tunnemme myös tärkeät ja lohduttavat sanat: ”Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.” (Room. 8:26–27) Voi sen sanoa näinkin: ”Jeesus Kristus, sisäinen valo, älä anna pimeyteni koskaan puhua minulle. Jeesus Kristus, sisäinen valo, tee minut mahdolliseksi vastaanottamaan sinun rakkautesi.” Kristukseen kastettuna sinun ja teidän kanssanne tänään helatorstaina, huomenna, ensi sunnuntaina ja iankaikkisesti laulan Jumalan laupeutta.