Tarjosin ne kahvin kera yliopistolla fysiikan laitoksella. Halusin jakaa iloni toisten kanssa, koska olin saanut opintoni päätökseen ja valmistunut filosofian kandidaatiksi.
Tuo sama päivä 13.4.-76 oli kuitenkin monelle Suomessa suuren katastrofin päivä: Lapualla tuona päivänä räjähti patruunatehdas. Tässä onnettomuudessa menehtyi 40 henkeä ja 60 loukkaantui. Moni lapsi jäi orvoksi menettäessään vanhempansa.
Suurin osa päivistämme on ihan tavallista, hyvää arkea. Kuitenkin ihmiselämään kuuluu myös ilon ja surun päiviä. Yhdessä oppilaitteni kanssa pohdimme matematiikan tunnilla viimeisen suuren katastrofin jälkeen, miten kriiseistä voisi selvitä, jos omaa elämää ravistelee kriisi.
Yritimme siis löytää kriisinhallintakeinoja. –Heti alkuun pitää todeta, että kukaan ei ole tässä asiassa mestari ja voihan myös olla, että kriisi tuntuu ylivoimaiselta. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että usein asiasta puhuminen auttaa. On tärkeää, että lähellä on tukihenkilöitä, joille voi kertoa murheistaan. On tärkeää, että tulee kuulluksi, ja että saa samaa asiaa kertoa monen monta kertaa. Myös vertaistuen on koettu auttavan eli että on voinut kertoa jollekin saman kokeneelle murheestaan ja näin tulee jaetuksi surua ja tulee ymmärretyksi. Jos lähipiiri ei enää jaksa kuunnella, voi aina puhua ammattiauttajan kanssa. Ammattiauttajilla on usein taito tehdä sellaisia johdattelevia kysymyksiä, mitkä avaavat solmuja.
Kaikki eivät kuitenkaan halua puhua omista murheistaan toisille. Silloin pitäisi löytää muita keinoja. Liikunnan on todettu olevan hyvän stressinvähentäjän. Toiset lähtevät lenkille toiset uimaan tai sauvakävelylle ja jotkut pilkkomaan puita. Kun hiki tulee pintaan ja saa raitista ilmaa, niin mielikin virkistyy.
Surussa monet ovat saaneet lohtua runo- tai surukirjoista. Jotkut kirjoittavat itse. Tässä yhteydessä haluan mainostaa kahta surukirjaa, joita molempia voi lainata kirjastoista. Toisen nimi on "Liian iso ikävä" ja toisen "Sinua en unohda". Edellisen eli Liian iso ikävä-kirjan ovat kirjoittaneet nuoret. Siinä he kertovat omista menetyksistään. Jälkimmäisen eli Sinua en unohda -kirjan kirjoittajat ovat lähinnä vanhempia, jotka ovat menettäneet lapsen, mutta on joukossa myös nuoren kirjoitus.
Taide, maalaaminen avaa solmuja. Aluksi värit voivat olla tummia kunnes surun hellittäessä huomaakin työssään valoisia, keltaisia värejä. Taideterapia on tehnyt tehtävänsä.
Musiikin kuunteleminen tai tekeminen on hyvää lääkettä. Myös virret ovat tuoneet aina lohtua. Viimeaikoina esim. virsilevyt ovat tilastojen mukaan myyneet hyvin. Myös virsi-konsertit ovat yleistyneet. Esim. Mikaelin kirkossa on ensi viikon torstaina Samuli Edelmannin virsi-konsertti.
Rukous on tärkeä voimavara ahdistuksessa. Viime viikonloppuna oli Turku-hallissa lähes 10 000 hengen rukoustapahtuma. Edustajia oli lähes kaikista Suomen kunnista. Tarkoituksena oli tehdä rukouksesta voimavara arjen keskelle.
Sananlasku sanoo: "Varjele sinä tapaa, niin tapa varjelee sinua". Arkirutiinit ja arkeen kiinni pääseminen ovat ensiarvoisen tärkeitä keinoja järkyttävän kokemuksen jälkeen.
Koska Psalmit ovat tuoneet monille lohtua, niin luen tähän lopuksi Psalmista 8 pari jaetta (4-5), mitkä kertovat Jumalan huolenpidosta.
Kun minä katselen taivasta, Sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Tämän myötä kaikille oikein hyvää arkista työpäivää.
Sinikka Vuorinen