Kuulimme tässä monia tärkeitä kehotuksia, ja monia suuria lupauksia. On todella terveellistä nostaa Jumalan sana esiin kerran ja toisenkin. Kaikki me tunnemme ihmisiä, joiden elämään liittyy kärsimystä ja ahdistusta. Saatamme tuntea itsemme voimattomiksi ja avuttomiksi, mutta miksi katsoisimme vain itseemme ja omaan mahdottomuuteemme. Jeesus kehottaa kärsivää itseään rukoilemaan. Rukous on kuin hengittäminen, yhtä tärkeää ja luonnollista. Kumpikin muuttuu vaikeaksi, mutta vain meidän mielissämme, jos ryhdymme niitä järkeilemään.
Me olemme tässä ja nyt -ihmisiä. Emme malttaisi odottaa, ja kuitenkin meidän usein täytyy vain odottaa. Epävarmuus ja epätietoisuus kuluttavat voimiamme. Luvataanko kuulemassamme epistolassa, että rukous parantaa välittömästi? Voimme varmasti sen niin lukea, mutta sanotaanko niin, että kaikki tapahtuu yhdessä hetkessä.
Voiko paranemisessa olla toisaalta kysymys siitä, että sairaus sinänsä ei katoa, mutta sairaan suhde sairauteensa tervehtyy. Sairaankin elämässä voi olla muutakin kuin sairaus. Esirukous on seurakunnan jalo ja kaunis tehtävä, mutta sen on kuuluttava myös arkeen. Ilman rukousta emme ole sydämen kristittyjä. Me emme saa ajatella vain itseämme ja sitä, mikä on mieluista itsellemme. Tämä tarkoittaa, että rukoileva luottaa siihen, että Jumalan tahto toteutuu ilman rukoustammekin. Jumala ei ole riippuvainen meistä, vaan asia on täysin päinvastoin.
Usein kuulee sanottavan, että synnistä puhutaan liikaa. Asia ei taida olla näin, mutta ei ole tietenkään lainkaan sama, miten synnistä puhutaan. Jos kristitty on aina selvillä toisten synneistä, mutta ei tunnista syntiä itsessään, on hän joutunut harhaan. Parannusta voi jokainen tehdä vain omista synneistään. Synnintuntoa ei voimakkainkaan lain saarna voi synnyttää. Synnintunnon, joka on kristitylle portti pelastukseen johtavalle tielle, voi synnyttää vain Jumalan Pyhä Henki Jumalan sanan kautta. Nyky-yhteiskunnassa näemme myös sen, että syntikin on sairautta. Hoitamattomana tämä sairaus tuottaa kuoleman. Ja koska me olemme niin kovin kykenemättömiä hoitamaan itseämme, lähetti Jumala Jeesuksen maailmaan.
”Fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:11–13) Apostoli
Paavali kirjoittaa:
”Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.” (Room. 5:3-6)
Meidän tehtävämme kristittyinä ei ole turvata uskoomme, vaan meidän tehtävämme on turvata uskossa Jumalaamme. Usko ei ole meidän omaa ponnisteluamme, vaan laulu sanoo sen, miten asiat usein elämässämme ovat: ”Omin voimin nyt näin pääse en eteenpäin. Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään!”
Puhe Vesperissä 16.5.2009
Kirkkoherra Arto Penttinen, Maaningan ev.-lut. srk