Rukouspäiväjulistus 2010

Rukouspäiväjulistuksen sisältö ja kahden rukouspäivän raamatuntekstit on valmisteltu yhteistyössä Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja Tasavallan presidentin kanslian kesken. SEN:n hallituksen asettamassa rukouspäivätyöryhmässä evankelis-luterilaista kirkkoa edustavat lääninrovasti Arja Karppinen ja johtaja Kai Vahtola, ortodoksista kirkkoa isä Teo Merras ja Suomen vapaakristillistä neuvostoa Pelastusarmeijan ylisihteeri Arja Laukkanen. Pääsihteeri Heikki Huttunen toimii työryhmän sihteerinä.

Julistus kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä vuonna 2010

Raamatun Jumala sanoo: Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.(1.Piet.1). Jumala on pyhä ja pyhyydessään Hän kutsuu ihmistä yhteyteensä. 

Pyhä muistuttaa ihmisen ja koko luomakunnan alkuperäisestä hyvyydestä ja kauneudesta. Pyhyys on sitä rauhaa, jota ilman ihminen on levoton ja koditon. Pyhää ei voi koskettaa, jos sulkeutuu itsekeskeisyyden kierteeseen. Vääryys ja väkivalta pimentävät pyhyyden. Pyhän poissaolo voi tuntua osattomuutena elämästä, näköalattomuutena ja toivottomuutena.

Kasteessa kristitty asetetaan tielle, jolla pyhyys on läsnä. Pyhä murtautuu keskelle arkea ja uudistaa sen. Pyhyys tulee lähteeksi, josta pulppuaa ihmisen vapaus ja luovuus.

Pyhiä asioita ei voi selittää eikä tyhjentää ihmisen ymmärryksen tai kielen keinoin, ja siksi erilaiset vakaumukset voivat kohdata pyhyyden äärellä. Moni aistii pyhyyttä luonnon koskemattomuudessa tai taideteoksen puhuttelevuudessa. Pyhyyden kokemisessa voidaan oppia ja omaksua asioita myös toisen uskonnon alueelta.

Eri uskontojen perinteessä arki ja pyhä, työ ja lepo, paasto ja juhla antavat elämälle rytmin. Meidän elämäämme määräävät yhä enemmän markkinat ja yhä vähemmän pyhät ajat. Elämänrytmin kiihtyessä perheiden yhteinen aika vähenee. Arki valtaa tilaa ja pyhä joutuu väistymään. Jos menetämme pyhän ja juhlan, emme kestä enää arkeakaan.

Muista maista ja kulttuureista tulleet lähimmäisemme rikastuttavat kykyämme havaita ja kunnioittaa pyhää.

Elinympäristöömme tulee uusia uskonnollisia tapoja ja käsityksiä. Se herkistää meitä kunnioittamaan toisten perinteitä mutta myös arvostamaan omia juuriamme kristinuskossa.

Kaukaisista maista tulevat naapurit ja työtoverit tuovat ihmiskunnan yhteisen todellisuuden lähellemme. Vieraanvaraisuus ja turvan antaminen pakolaisille ja vainotuille kuuluu kaikkien uskontojen ihanteisiin ja yhteisesti määriteltyihin ihmisoikeuksiin. Siirtolaisuuden kasvu haastaa meidät kysymään itseltämme, kuinka ennakkoluuloisia tai suvaitsevaisia olemme, ja kuinka seurakuntamme ja yhteisömme ottavat uudet tulijat vastaan, osallisiksi yhteydestä.

Kristillinen lähetystyö on opettanut kansainvälistä vastuuta ja monikulttuurisuutta toistasataa vuotta. Se on antanut mahdollisuuden ojentaa auttava käsi lähimmäiselle toisella puolella maailmaa ja oppia evankeliumin velvoitetta taistella vääryyttä ja riistoa vastaan. Ekumeeninen kunnioitus toisen taustaa ja kokemusta kohtaan nousee tästä tietoisuudesta.

Omaan keskuuteemme tuleva muukalainen – maahanmuuttaja, turvapaikanhakija, vierasmaalainen työnhakija tai kerjäläinen – antaa meille mahdollisuuden muistaa elämän olemus matkalla olemisena, vaelluksena kohti pyhiä asioita ja pyhyyden tuntemista.

Kun kunnioitamme pyhää, näemme ihmisen arvon. Tajuamme eri perinteitten pyhien arvojen ja pyhien aikojen merkityksen ja voimme oppia toisiltamme. Samalla löydämme uudelleen omassa uskossamme läsnä olevan pyhän ja siihen liittyvän kutsun rukoukseen ja jumalanpalvelukseen.

Helsingissä 1.lokakuuta 2009

Tasavallan presidentti

Tarja Halonen