SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

PYHIINVAELLUS KARJALAN LUOSTAREIHIN 21. – 24.07.2003

 

Odottamamme pyhiinvaellusmatka Karjalan luostareihin ja kyliin sujui odottamattoman hyvin. Lähtö tapahtui Pielavedeltä ja Maaningalta varhain maanantaiaamuna 21.7.2003. Meitä oli seitsemän vaeltajaa: Arkkimandriitta Arseni Uudesta-Valamosta liittyen matkaan Joensuun tien varresta, matkapappi isä Vesa Takala Pohjois-Karjalasta, joka puolestaan astui kyytiin juuri ja juuri Suomen puolelta, ja  kaiken aikaa taitavana kuljettajanamme isä Olavi Matsi täältä kotiseudultamme. Pielavedeltä oli mukana myös hammaslääkäri Matti Hankala (lut), urheiluväline- yms. myyjä Paavo Niskanen (lut) ja yrittäjä Hannu Kumpulainen (ort). Heitä yhdistää erityisesti reserviläistoiminta. Ekumeenista ulottuvuutta lisäsi tämän matkakertomuksen kirjoittaja, Maaningan luterilainen pappi Arto Penttinen.

Maaningalta lähdettyä luterilainen kirkonmies avasi äänensä ja matkatoveriensa korvat laulamalla muutamia valoisia virrensäkeitä aamunavaukseksi. Vuorelasta saimme mukaamme karttoja ja ohjeet Variskivelle menosta, mikä kuitenkin jäi paluumatkalla toteutumatta sateisen sään vuoksi. Suomen ja Venäjän rajoilla rajamuodollisuudet mennen tullen olivat varsin mutkattomat. Ohitimme Pälkjärven ja Ruskealan ja niinpä sitten sonnustauduimme kirkkoihin ja luostareihin sopiviin asuihin.

 

Ensimmäinen kohteemme oli Sortavala, jossa menimme Pyhän Nikolaoksen kirkkoon. Siellä kaksi pappia, isät Andrei ja Andreas ottivat seurakuntalaisineen meidät vastaan. Kirkossa oli liturgia juuri päättynyt ja tultuamme vietettiin Moleben eli rukouspalvelus. Kirkosta, joka oli aikanaan arkkipiispan kirkko eli katedraali, siirryimme kauniisti palvelleiden pappien ja pienen kirkkokuoron kanssa syömään. Kuulimme kuorolaisten kaunista laulua venäjän ja suomen kielellä. Ihan siinä herkistyi: Sua lähde kaunis katselen, Laulu Suomen on, laulu Suomen on...

 

Valamoon Putinin jalanjäljissä

 

Sortavalan pääsatamasta matkasimme Valamon saarelle nopealla Serafim-nimisellä kantosiipialuksella. Igumeni Damaskin olisi ollut hitaampi laiva. Vietimme suomeksi Molebenin, jossa sain palvella vaihteeksi lukijana. Isä Olavi piti sivua esillä, mutta käänsi niin nopeasti, että luin ”automaattiohjauksessa” Kunnian läntisen perinteen mukaan: Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ortodoksinen muoto on se lyhyempi.

 

Valamossa meidät otti vastaan jo satamassa isä Mefodi, joka toimi ystävällisenä isäntänämme vierailumme ajan. Matkaohjelmassa vastaanottajaksi mainittu ”Rudin” pysyi kaiken aikaa teillä tietymättömillä. Majoituimme vastikään restauroituihin tiloihin 1800-luvulta olevaan rakennukseen, joka oikeastaan muodostaa luostarin muurin. Huoneet olivat pienen pienet, mutta somat. Saniteettitilat toimivat erinomaisesti klo 07 – 22.

 

Aterioimme samoissa tiloissa kuin paria päivää aikaisemmin Vladimir Putin ja kirjoitimme nimemme samaan vieraskirjaan kuin tämä Venäjän federaation presidentti. Sivuista otettiin digikuvia, joten pian olemme toveri Putinin kanssa samalla sivulla. Söimme muutamaan kertaan oivallisesti laitettuja kalaruokia (vaikkakaan en ole mikään kala-fani). Osallistuimme muutamiin palveluksiin hetken verran ja pääkirkon pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin kirkossa (alakirkko) vietimme Molebenin Jumalansynnyttäjän ikonin edessä. Koko pieni ryhmämme sai laulaa palvelusta, ja tämä oli muutamille luterilaisille miehille suuri elämys.

 

Tutustuimme myös Kristuksen kirkastumisen kirkon (yläkirkko) restaurointitöiden tämän hetkisiin vaiheisiin ja kuulimme, että jos hyvin käy, noin viiden vuoden kuluttua kirkko voidaan avata. Kaiken kaikkiaan saarella on tehty paljon työtä sen jälkeen kun luostari on siirtynyt kirkolle. Valamon luostari on suoraan Moskovan patriarkaatin hallinnossa. Luostarin igumenin nimittää patriarkka. Kiipesimme myös kellotornin korkeuksiin ihailemaan kaunista Laatokkaa saarineen. Pääluostarin läheisyydessä tutustuimme Nikolskin (Nikolaoksen) skiittaan, jonka kirkossa on erittäin kaunis ikonostaasi. Kävimme lisäksi kahdella hautausmaalla. Maanantai-iltana kuulimme Ylösnousemuksen eli Uuden Jerusalemin skiitan kirkossa kaunista kvartettilaulua, jota vajaan puolen tunnin ajan meille esitti taitava valamolainen kvartetti. Paluumatkalla yritimme käydä tutustumassa Getsemanen skiittaan, mutta se ei luonnistunut. Tiistaiaamuna kävimme myös Pyhityssaarella, jossa on pyhittäjäisä Aleksanteri Syväriläisen skiitta (alaluostari) ja se luola, jossa hän vietti aikanaan kilvoituksessa 13 vuotta. Kävimme luolassa, joka oli pienen pieni.

 

Tämän kaiken oli aiemmin (ynnä teetarjoilun) kokenut myös presidentti Vladimir Putin. Pian tämän jälkeen meidän oli jo lähdettävä kohti satamaa. Tällä kertaa suuntasimme kohti Niikkananlahtea. Sinne kantosiipialus saapuikin aivan pian. Matka Sortavalaan sujui vauhdikkaasti. Matkaa siivitti jälleen rukouspalvelus, jonka vietimme laivan lähtiessä. Muut laivamatkustajat eivät panneet pahakseen hartaudenharjoitustamme. Oltiinhan Valamossa.

 

 

Sortavala, Salmi ja Aunus

 

Sortavalassa saavuimme aivan hotelli Piipun Pihan viereen, josta emme lähteneet edellisenä päivänä. Hiukan aikaa kului kun kuljettajamme haki automme parkista. Nuori poika käytti tilaisuutta hyväkseen ja esitteli erilaisia tuotteita. Minäkin ostin Karjalan kartan, josta vasta kotiinpaluun jälkeen huomasin, että kyse on Karjalan kannaksesta. Siellä en ole vielä käynyt, että vastaisuuden varalle nyt on karttakin sinne. Luulin tosin ostaneeni aivan toisen kartan. Sortavalasta etsimme merkittävän ortodoksipapin Sergei Okulovin haudan, jonka ääressä hetkeksi hiljennyimme. Sortavalasta matka jatkui kohti Pitkärantaa. Siellä vierailimme kirkossa, jonne jätimme kouluvihkoja muutaman laatikollisen.

 

Salmissa kävimme syömässä mennen tullen samassa paikassa, joka oli venäläinen pikaruokala. Suurin piirtein sama ruokalista joka päivä, siis helppoa ja nopeaa. Ja ihan syötävää. Kävimme myös matkatoverieni tunteman Vasilin pihalla, mutta emme jääneet kahville. Talon koira muistamani mukaan kohtelee suomalaisia ystävällisesti, mutta jos kuulee sanankin venättä niin silloin tyyli muuttuu. Aunukseen saavuimme kun ilta oli jo varsin pitkällä. Aunuksessa eivät enää alkuperäissuunnitelmat toteutuneet. Meidän piti nukkua kaksi yötä isä Mihailin uudessa talossa, joka sitten ei ollutkaan vielä aivan valmis. Siispä nukuimme yhden yön kotimajoituksessa, jonka järjestivät isät Vesa ja Arseni ihan iltamyöhällä.. Jakauduimme sitten kolmeen huoneistoon: yhden mummon, yhden rouvan ja nuoren miehen koteihin. Minä nukuin isien Arseni ja Olavi kanssa samassa paikassa Ljuba-mummon luona. Isä Vesa sai yösijan Galina-rouvan huoneistosta. Matille, Paavolle ja Hannulle aunuslainen nuorukainen osoitti rehtiä auttamishalua ja suurta luottamusta luovuttamalla asuntonsa, jättäen rahansa ja omaisuutensa sekä ja lähtien yökylään kaverinsa luokse. Olisi jättänyt ainoan avaimensa. Vaimo oli muuten töissä Suomessa, Kotkassa.

 

Lisää luostareita

 

Keskiviikkona pysähdyimme Mäkriässä Floroksen ja Lauroksen vanhalla kirkolla, jonka korjaustyöt tuntuivat olevan loppusuoralla. Päivän ensimmäisenä pääkohteena kävimme Aleksanteri Syväriläisen luostarissa sekä vieressä sijaitsevassa Pyhän Kolminaisuuden luostarissa. Ensin mainittu toimii luostarina ja todella hyvässä kunnossa. Jälkimmäinen on mielisairaalana ja odottaa vielä uutta tulemistaan. Kirkosta tulee sielläkin kerran todella hieno, jos vain rahaa löytyy. Näiden kahden luostarin väli on noin pari- kolmesataa metriä.

 

Kävelimme näyttävän näköisenä ryhmänä: kaksi pappia mustissa viitoissaan ja päähineissään ristit rinnalla riippuen, yksi pappismunkki koruristissään ja mustassa klobukissaan (hunnullinen päähine munkilla), sekä neljä miestä valkoisissa paidoissaan ja solmioissaan sekä suorissa housuissaan. Herätimme melkoista huomiota reitin varrella parveilevissa suomituristeissa. Luulivat varmaan kolme vähintään patriarkaatin edustajiksi turvamiehineen. Kumarsivat kunnioittavasti ja avasivat tien, niin että ihmismuuri reunusti kulkuamme kummallakin puolella. Lumous särkyi kun isä Olavi sanoi kuuluvasti: Hyvää huomenta, suomalaiset.

 

Ikonit päätyivät arvoisilleen paikoille

 

 

Ruokailimme oikein siistissä ”hotelli-ravintolassa” luostareiden välittömässä läheisyydessä. Matkaamme liittyi näissä vaiheissa kolmikko, johon kuuluivat kitaristi Jukka Tolosen vaimo ja Dimitri-poika, sekä pietarilainen Anja. He olivat yöpyneet tuossa paikassa sen ainoina asiakkaina. Vähän aikaa mietimmekin, olisiko siinä meidänkin majapaikkamme. Toisin kävi. Läksimme eteenpäin kohti Kotkatjärveä ja ajoimme Utjärvelle. Perille saavuttuamme papisto lähti noutamaan kotoaan Nadja-nimistä mummoa, jolla oli kauniit kehykset, joihin sopivat ikonit isä Vesa puolestaan toi Suomesta. Kolmannen illan ja yön vietimme siis karjalaisessa Utjärven kylässä. Kävimme tsasounassa, jossa vietimme jälleen rukouspalveluksen. Isä Vesa asetti ikonit kehyksessään arvokkaalle paikalle tsasounassa. Illalla kävimme vielä pienessä Vasojärven luostarissa, jota luostarin igumeni ystävällisesti meille esitteli. Myöhemmin illalla saunoimme, uimme ja söimme perunoita, makkaraa ja säilykekalaa.

 

Kävimme paluumatkalla vielä Säntämän luostarin raunion jäänteillä. Paikalle oli pystytetty kumarrusristi. Kaiken kaikkiaan matka oli hauska, sujuva ja mieliinpainuva. Mieleen jäi muutamien kirkkojen kauneus, Valamon saari, Valamon kvartetin konsertti Ylösnousemuksen skiitassa. Maria-mummon karjalainen murre (pagisi ja lauloi pariin otteeseen) ja ystävällisyys vieraita kohtaan.

 

 

 

 

Arto Penttinen

 

Maaningan ev.lut. seurakunnan seurakuntapastori


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190