Veli Gabriel Salmela OP: Laudato Si' – katolisen kirkon globaali ympäristötoiminta

Laudato Si’ on pisin julkaistu kiertokirje, totesi Veli Gabriel. Kirjeen pituus kertoo ympäristöongelmien moniulotteisuudesta sekä siitä, miten tärkeänä katolinen kirkko pitää kysymystä ympäristöstä. Mielenmuutokseen kehottavan kiertokirjeen yleisöä ei ole rajattu. Ympäristökysymys on yhteinen, se ei tunne taloudellisia, kansallisia tai uskonnollisia rajoja, siksi kirje ei ole suunnattu vain katolisille tai kristityille vaan kaikille maailman ihmisille.

Kirkon perinteessä on kaikkina aikoina pohdittu ja kuvattu ihmisen ja luonnon yhteyttä. Kristinuskon yhteys luontoon on kirjoitettu jo luomiskertomuksessa. Fransiskaaninen perinne on kuuluttanut laudato si’ - ajatusta keskiajalta lähtien. Tuomas Akvinolainen puolestaan korosti sitä, miten Jumala yksin on täydellinen, eikä tarvitse ihmisen tekoja. Luotu heijastaa Jumalaa ja luonnon moninaisuus on Jumalan kunnian moninaisuuden suuruutta.

Meidän ajassamme paavit ovat nostaneet luonnon kestävyyden tärkeäksi eettiseksi kysymykseksi. Johannes Paavali II totesi vuonna 1990, että ympäristön tuhoutuminen on saanut sellaiset mittasuhteet, että jos ihminen ei tajua kulutuksen vaikutuksia, meitä kohtaa tuho. Johannes Paavali II korosti, että ekologinen kriisi on moraalinen ja hengellinen asia. Benedictus XVI painotti, että kirkon on otettava vastuuta ympäristökysymyksissä julkisessa tilassa – kyseessä ei ole vain ympäristön vaan myös ihmisen tuho.

Laudato Si’ -kiertokirje on luonteeltaan sitovaa opetusta. Kiertokirjeen henki on ehdoton – Paavi Franciscus vetoaa Jumalan nimeen, jotta maailma heräisi ympäristön tuhon partaalla. Franciscus painottaa, että ympäristökysymyksen huomitta jättäminen on vakava synti, joka voi tulla esteeksi pelastumiselle. Ympäristökysymyksessä on toimittava – muut kansainväliset ja kansainväliset intressit eivät saa tulla toiminnan eteen.

Kiertokirjeessä korostetaan myös, että kyse ei ole vain tulevaisuudesta, sillä ympäristö on jo tuhoutunut. Ongelmat eivät ole vain ympäristössä vaan myös ihmisessä. Siksi ihmisen on käännyttävä tarkastelemaan itseään.

Kirkon on oltava avoin myös tieteelliselle vuoropuhelulle. Tieteeseen ei tule suhtautua ääripessimistisesti mutta on muistettava, että teknologia ei ratkaise kaikkea. Ympäristöongelmissa tarvitaan vahvaa eettistä työskentelyä. Tämänhetkinen tilanne on epäoikeudenmukainen: köyhimmät kärsivät eniten, vaikka he vahingoittavat toimillaan ympäristöä vähiten. On hyväksyttävä se tosiasia, että rikkaiden maiden elintaso on liian korkea. Nyt on aika luopua saavutetuista eduista.

Myös hengelliset keinot on otettava käyttöön. Esimerkiksi pyhiinvaellukset ovat paluuta karuun paratiisiin. On muistettava, että luomakunta on rakkauden lahja, Jumalan rakkaudenosoitus ihmiselle. Ihminen ei omista luomakuntaa vaan on sen palvelija.