SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kristus vieraana millä tahansa aterialla – Pelastusarmeijan ehtoolliskäsitys

Pelastusarmeijassa ei ole käytössä sakramentteja, ja siksi ehtoolliskäsityksen esittely vaatii hieman laajempaa taustaa. Pelastusarmeija on kautta historiansa pyrkinyt keskittymään ensisijaiseen tehtäväänsä – julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja palvella lähimmäisiä hänen nimessään. Tämän toteuttamiseksi lähestymme asioita pragmaattisesti, ja tämä näkyy myös ehtoolliskäsityksessämme.

Historiallinen tausta

Pelastusarmeijan juuret johtavat Englannin 1800-luvun herätykseen ja evankelikaaleihin, jotka olivat vieraantuneet Englannin kirkosta ja sen tavasta harjoittaa uskoa. Evankelikaaleille oli keskeistä korostaa ihmisen omaa henkilökohtaista uskonelämää ja uskonratkaisua. Seurakunnan elämässä ja toiminnassa nämä nousivat tärkeämmälle sijalle kuin sakramentit Jumalan armon ja uskon välittäjinä. Pelastusarmeija syntyi osana tätä perinnettä.

 

Kun Pelastusarmeijan perustaja William Booth tuli uskoon teini-ikäisenä, hän ryhtyi evankelioimaan aktiivisesti. Myöhemmin hän koki vahvasti, että hänen kohderyhmäänsä olivat kaikkein kurjimmassa asemassa olevat, ja he, joilla ei ollut mitään seurakuntayhteyttä. Tässä hän oli valmis käyttämään mitä tahansa menetelmää, jotta evankeliumi saavuttaisi kuulijat. Samoin hän oli valmis myös hylkäämään minkä tahansa menetelmän, joka esti tätä ensisijaista tavoitetta, ihmisten pelastusta.

 

Tämä sama pragmaattinen lähestymistapa on kautta aikojen vaikuttanut – ja vaikuttaa yhä – niihin ratkaisuihin, jotka Pelastusarmeija on tehnyt, ja yhä tekee. Työtä tehtiin pääsääntöisesti kaduilla, kapakoissa, vuokratuissa tanssisaleissa. Jumalanpalvelus oli siellä, missä seurakunta oli koolla ja missä Jumala oli heidän keskuudessaan. Useimmiten tämä ei tapahtunut perinteisissä kirkkotiloissa.

 

Kun Pelastusarmeija alkoi toimintansa, ensimmäisten vuosien aikana sillä oli käytössä ehtoollinen. Se nähtiin symbolisena muisto- ja kiitosateriana, ei seremoniana, joka olisi välttämätön kristilliselle elämälle tai pelastukselle. Ensimmäiset pelastusarmeijalaiset tulivat eri kirkkotaustoilta tai heillä ei ollut mitään suhdetta kirkkoon. He toivat mukanaan erilaiset näkemykset sakramenteista. Pelastusarmeijassa alusta alkaen nainen on voinut tehdä aivan kaikkea samaa kuin mieskin, ja sotilailla – jäsenillä – on hyvin aktiivinen rooli. Tästä seurasi erimielisyyksiä siitä, miten esim. ehtoollista tuli viettää ja kuka oli kelvollinen sitä jakamaan.

 

Toinen huoli syntyi siitä, että ihmisillä oli taipumusta tulkita ulkoisten seremonioiden noudattaminen pelastuksen ehtona ja merkkinä. Pelastusarmeija näki vaaran siinä, että kaste tai ehtoolliseen osallistuminen nähtiin lupauksena varmasta taivaspaikasta, ja uskonratkaisu sekä hengellinen elämä jäivät sen jalkoihin. Miten näihin haasteisiin vastasi pragmaattinen Pelastusarmeija? Mm. näistä syistä muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen se luopui sakramenteista – toistaiseksi. Tähän asiaan kansainvälisellä tasolla palataan aina silloin tällöin, mutta tähän mennessä ei ole nähty riittävän hyvää syytä muuttaa käytäntöä.

 

Miten Pelastusarmeija käsittää ehtoollisen?

Pelastusarmeija näkee, että “sisäisesti koettu armo ei edellytä mitään ulkoisia seremonioita ja että Jumalan armo on vapaasti ja auliisti kaikkien ihmisten saatavissa kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa.”(Pelastusarmeijan opin käsikirja). Vaikka Pelastusarmeijassa ei ole ehtoollista käytössä, ei sen merkitystä monille kristityille mitenkään väheksytä. Jos Pelastusarmeijan jäsen kokee ehtoolliselle osallistumisen itselleen tärkeäksi ja vierailee seurakunnassa, jossa hän on tervetullut ehtoollispöytään, hänellä on täysi vapaus siihen osallistua.

 

Pelastusarmeija ymmärtää ehtoollisen merkityksen vertauskuvallisena, Kristuksen sovitustyön muistamisena, tai kiitosateriana. Sen viettämistä ei tulkita Raamatussa annetuksi käskyksi ja pelastuksen ehdoksi, vaan korostetaan ajatusta seurakunnan ateriayhteydestä, jossa Kristus on läsnä. Kristuksen läsnäoloa ei kuitenkaan nähdä riippuvaiseksi ulkoisista seremonioista, vaan Pelastusarmeija rohkaisee kutsumaan Kristuksen vieraaksi mille tahansa yhteiselle aterialle. Hän on isäntänä jokaisen pöydän ääressä, jossa hänet otetaan vastaan ja jossa häntä kunnioitetaan.

 

Pelastusarmeija tuntee käsitteen “rakkaudenateria” tai “yhteydenateria” ja tunnistaa sen yhtenä tapana erityistilanteissa muistella Kristuksen sovitustyötä. Tällaisen viettämisestä ei kuitenkaan saa tulla toistuva perinne, sille ei saa luoda erityistä rituaalia eikä mitään kiinteää rakennetta.

 

Sakramentaalinen elämä – Kristus ainoana todellisena sakramenttina

Pelastusarmeija opettaa, että Kristus on ainoa todellinen sakramentti – ainoa tie, joka vie meidät Jumalan luo ja jonka kautta Jumalan armo tulee meille. Pyhitysopetukseemme sisältyy ajatus siitä, että uskovalla on suora yhteys Jumalaan Kristuksen hengellisen läsnäolon kautta sydämessä, ja siksi Kristuksen todellinen läsnäolo välittyy uskovalle ilman ulkoisia muotoja. Puhumme sakramentaalisesta elämästä, jolla tarkoitamme jatkuvaa päivittäistä läheistä läsnäoloa Jumalan kanssa. Koko elämämme, työmme ja palvontamme keskus on itse Kristus. Kristus elää meissä ja meidän kauttamme.

 

Pelastusarmeija näkee, että jumalanpalvelus syntyy sinne, missä seurakunta on koolla ja missä Jumala on heidän keskuudessaan, myös arjen keskellä. Pyhitysliikkeenä korostamme sekä käytännöllistä että sosiaalista pyhitystä. Siihen kuuluu oma hengellinen elämä, elämämme vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja vastuumme yhteiskunnassa - sekä ihmisistä että koko luomakunnasta. Kaikkeen tähän voimme – ja meidän tulisi – kutsua Kristus mukaan, ja sillä tavoin koko elämämme on sakramentaalista, ja siten jumalanpalvelusta. Kristus ei kuulu ainoastaan kirkkoon, vaan jokaiseen paikkaan, missä hänen seuraajansa liikkuvat.

 

Eräs Pelastusarmeijan kenraaleista, Albert Osborn, tiivisti tämän osuvasti kirjoittamassaan laulussa “My life must be Christ’s broken bread”. Sitä voisi vaikka kutsua “Pelastusarmeijan ehtoollisvirreksi”.

 

Murrettu leipä Kristuksen nyt on mun elämäin

Ja rakkauteni viinikseen myös antaa tahdon vain.

Niin silloin muita ravitsen vain Herraa kirkastain.

 

Oon leipä Herran Jeesuksen, hän minut murtaa saa

Ja viinikseen hän minut voi siunata maailmaan.

Vain silloin antaa kaiken voin ja häntä rakastaa.

 

Oi, Herra, suothan armosi, ja autat kestämään.

Luot viinin hedelmällisen, saat jyvän itämään!

Ken kuolee kanssa Kristuksen, käy ikielämään.

(Pelastusarmeijan laulukirja 2014, nro 154)






Kati Kivestö



Kapteeni, Suomen Pelastusarmeija

Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors