Kristittyjen yhteys ja ekumenia

Yksimielisiä ollaan siitä, että Jeesuksen rukous hänen seuraajiensa keskinäisestä yhteydestä on kaikkia kristittyjä velvoittava, ”jotta maailma uskoisi”(1). Käytännössä erimielisyyttä tulee siitä, millaiset kristityt ja mitkä kristilliset kirkot ovat sellaisia, joiden kanssa voidaan yhteydessä olla. UT:n aikana tilanne oli selvempi nykyiseen verrattuna. Silloin oli kaksi leiriä, maailma ja Kristuksen seuraajat eli kristityt. Näiden leirien välillä oli selvä raja, ja kristittyjen kesken hoidettiin yhteyttä, vaikka erilaisia näkemyksiä asioista heidänkin välillään oli alusta alkaen. UT:n korostus on selvä: on vain yksi ruumis (2).

Kristillisen uskon perusteet

Elämme historiallisessa tilanteessa, missä on lukematon määrä erilaisia kristillisiä tunnustuskuntia, jotka kaikki haluavat perustaa uskonsa Raamattuun. Miten nyt olisi toimittava Jeesuksen rukouksen toteuttamiseksi? Mitkä ovat ne perusasiat, jotka tekevät ihmisestä kristityn ja kirkon tunnustuksesta kristillisen? 

UT:ssa on useita kohtia, joissa silloisten kristittyjen tunnustuksen ydinasiat on esitetty (3). Useat niistä keskittyvät Jeesuksen tunnustamiseen ihmiseksi tulleeksi Jumalan Pojaksi ja ihmisten syntien sovittajaksi. Hieman laajennettuna uskon tunnustamisen ydinasioiksi tulevat trinitaarisen tunnustuksen kolme tärkeää totuutta:

1) Usko yhteen Jumalaan, taivaan ja maan Luojaan.

2) Usko Jeesukseen Kristukseen, ihmiseksi tulleeseen Jumalan Poikaan, ihmiskunnan syntien sovittajaan ja Hänen ylösnousemukseensa.

3) Usko Pyhään Henkeen, uudistajaan ja pyhittäjään.

Näistä totuuksista nousevat muut yksityiskohdat. Varhainen ns. apostolinen tunnustus on tiivistänyt nämä UT:n keskeiset asiat yhteen kokonaisuuteen. Pitäytymistä apostolisen uskontunnustuksen totuuksiin voidaankin pitää oikeutetusti kristillisen uskon perustana.

Jos pidämme näihin keskeisiin Raamatun totuuksiin pitäytyviä kristittyinä, silloin meitä velvoittaa Jeesuksen rukous pyrkiä olemaan ”yhtä” heidän kanssaan. Nykyisessä tilanteessa se ei merkitse, että eri kristilliset kirkot purkaisivat omat seurakuntansa ja muodostaisivat yhden jumalanpalvelusyhteisön. Tämä on keinotekoinen yritys. Mutta kristittyjen yhteys velvoittaa meitä kunnioittamaan toisiamme Kristuksen seuraajina, saman tien kulkijoina ja toimimaan myös yhdessä sellaisissa asioissa, missä kristittyjen yhteinen esiintyminen vahvistaa maailmalle todistusta Kristuksesta.

Millään Raamatun opetuksella ei voi puolustella sellaista tilannetta, että pidämme kyllä toista kristittynä, mutta emme halua olla hänen kansaan missään tekemisissä. 

Allianssiyhteyttä kristittyjen välillä

Kun ns. vapaat suunnat aloittivat toimintansa Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla, syntyi pian käsite allianssiyhteys kristittyjen yhteyden muotona. Myöhemmin alkaneen helluntaiherätyksen alkuvaiheessa ihanteena oli myös eri kirkkoihin kuuluvien keskinäinen allianssiyhteys. 

Allianssiyhteys rakentui yksityisten uskovien henkilökohtaisten suhteiden varaan. Katsottiin, että ”uudestisyntyneiden” kristittyjen kanssa voidaan yhdessä rukoilla sekä julistaa evankeliumin sanomaa. Näin ajatellaan hyvin laajasti edelleenkin.

Aikaa myöten kuitenkin havaittiin, että yksittäisten uskovien henkilökohtaisten suhteiden varaan rakentuva ”allianssiyhteys” ei yksistään riittänyt. Se oli liiaksi riippuvainen yksityisistä henkilöistä ja saattoi jäädä luonteeltaan tilapäiseksi. Lisäksi allianssiyhteys rakentui sen varaan, mitä yhteistä uskovilla on. Erottavista tekijöistä, kuten esimerkiksi kasteen ja ehtoollisen sisällöstä, kasteen muodosta tai seurakunnan luonteesta ei sopinut puhua. Vaikka onkin tärkeää havaita, mitä yhteistä meillä eri kirkkoihin kuuluvilla uskovilla on, merkitsee oman tunnustuksen monien tärkeiden asioiden sivuuttaminen oman identiteetin kieltämistä. Tällaisestakin yhteydestä voidaan toki iloita, mutta kestävää yhteyttä ei voida rakentaa sellaiselle pohjalle.

Ekumenia on kirkkojen yhteistyötä

Ekumeeninen yhteys eroaa edellisestä siinä, että siinä yksityishenkilöiden sijaan toisensa kohtaavat eri kristilliset kirkot ja niiden edustajat. Kirkkojen välistä ekumeenista kohtaamista tapahtuu monien erilaisten asioiden yhteydessä.

Sana ekumenia tulee kreikan sanasta oikumene. UT:ssa se esiintyy tarkoittaen joko koko asuttua maanpiiriä tai koko Rooman valtakuntaa. Lisäksi sana on tullut merkitsemään koko kristikuntaa koskevaa tai koko kristikunnassa voimassa olevaa. Ekumenialla voidaan viitata myös kahden tai useamman kirkon välisiin suhteisiin.

Vuodesta 1948 lähtien keskeisin ekumeeninen instituutio, Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN), on koonnut yhteyteensä jäsenkirkkoja, jotka voivat yhtyä sen peruslauselmaan: ”Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka hyväksyvät Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi.” On kuitenkin muistettava, että KMN:lla ei ole yksinoikeutta ekumeeniseen toimintaan, jota on hyvin monimuotoisena myös KMN:n ulkopuolella.

Juuri KMN:n maailmanlaajuinen pyrkimys kirkkojen väliseen yhteyteen on herättänyt vastustajissa halun tulkita sen pyrkimyksiä Ilmestyskirjan varoituksesta käsin, jossa puhutaan lopunajan ”suuresta Babylonin portosta”(4). Osa vastustuksesta on kärjistettyä ja osa perustuu tietämättömyyteen ekumeenisen toiminnan sisällöstä.

KMN:n piirissä on huomattu, että yhteys ei synny samanlaisuutta tavoittelemalla. Nykyisin puhutaankin ”yhteydestä erilaisuudessa” tai ”sovitetusta yhteydestä”. Tällöin raamatullisen, apostolisen uskon perusteihin yhtyvät kristilliset kirkot voivat olla yhteydessä toistensa kanssa säilyttäen oman tunnustuksensa piirteet, mitä ekumeenisessa yhteydessä edellytetäänkin. Merkille pantavaa on, että KMN:n yleiskokous 1991 Canberrassa ilmaisi halunsa keskustella nimenomaan maailmanlaajuisen helluntaiherätyksen kanssa Pyhästä Hengestä.

Kristinuskon edustajina maallistuvassa maailmassa

Mitä enemmän yhteiskunnat irtautuvat Raamatun ja kristinuskon eettisistä periaatteista, sitä suurempi haaste on kristillisillä kirkoilla pyrkiä yhdessä vaikuttamaan raamatullisten arvojen ja klassisen kristinuskon säilymiseen. Siksi kristittyjen ja kristillisten kirkkojen yhteistä esiintymistä moniin tärkeisiin asioihin vaikuttamisessa ei pitäisi aristella.

Voimme yhtyä teol. toht. Sammeli Juntusen esittämään ajatukseen: ”Suomessa luterilaisten, ortodoksien, vapaitten suuntien ja katolisten seurakuntien ja yksittäisten kristittyjen olisi edelleen syvennettävä jo olemassa olevaa käytännön ekumeniaa. Uskon, että se on mahdollista tehdä tavalla, jossa kukin kirkkokunta säilyttää oman identiteettinsä, mutta tekee sen niin, että samalla toiseltakin voidaan oppia, rakkaus lisääntyy ja yhteinen todistuksemme Kristuksesta on entistä aidompi. Ekumeniaan pätee Paavalin neuvo: ”koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää” (5).

Viitteet:

1) Joh. 17:21.

2) Ef. 4:4.

3) Esim. Room. 1:3,4; 4:25; 1. Kor. 15:1-5; 1. Joh. 2:18-23.

4) Ilm. 17. luku.

5) 2000-luvun alkupuolella pitämä ekumeniaa koskeneen keskustelun alustus  

Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat

1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.
   
2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.
   
3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
   
4. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
   
5. Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.
   
6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.
   
7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.
   
8. Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.
   
9. Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän ylösnousemuksessa ja jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.
   
10. Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa. 

Tämän Suomen helluntaiseurakunnissa yhteisesti hyväksytyn tunnustuksen pohjalle rakentuu opetus helluntaiseurakunnissa ja siitä nousee helluntailaisen uskon identiteetti.

Apostolinen uskontunnustus

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. 

Apostolista uskontunnustusta pidetään kristillisten kirkkojen yhteisenä tunnusmerkkinä. Myös helluntaiseurakunnissa voidaan yhtyä tähän yhteiseen todistukseen.

Suomalaisia ekumeenisia hankkeita

Esimerkkinä muutamia ekumeenisia hankkeita, joissa myös helluntaiherätys on ollut mukana:

- Suomen vapaakristillinen neuvosto

- Suomen lähetysneuvosto

- Yleisradion hartausohjelmien valvontaelin

- Yhteiskristillinen kasvatusasiain neuvottelukunta

- Raamatunkäännöstyö

- Eri paikkakunnilla toteutetut yhteiskristilliset rukousviikot

- Paikalliset ekumeeniset toimikunnat

- Helluntaiherätyksen ja ev.lut. kirkon väliset oppikeskustelut

- Useat valtiolliset jumalanpalvelukset

- Kirkkojen yhteinen joulurauhan julistus

Helluntaiherätys ei ole jäsenenä Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa. Sen edustajia on kyllä osallistunut SEN:n jaostoihin, työryhmiin ja seminaareihin. Suomen ruotsinkieliset helluntaiseurakunnat ovat SEN:n tarkkailijajäsenenä, mitä myös suomenkielisellä puolella olisi syytä harkita.

Valtter Luoto

Julkaistu Ristin Voitto -lehdessä 9/2008