SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Jumalanpalveluksen muutos ja merkitys – SEN:n juhlavuoden apurahan välituloksia

 

Alustus Suomen Ekumeenisen Neuvoston syysseminaarin paneelikeskusteluun ekumeenisesta jumalanpalveluksesta 3.11.2021.


Hyvät ystävät,

Aloitan oman puheenvuoroni eri suunnasta, nimittäin siitä, että jumalanpalvelus on jo itsessään luonteeltaan syvästi ekumeeninen. Tämä käy ilmi, kun perehdymme jumalanpalveluksen syntyyn.

Kristinusko syntyi juutalaisuudesta ja jakaa sen kanssa varhaisen historiansa. Jeesuksen ajan juutalaisuus tarjoaa näin ollen sen mielen maaston, johon varhainen kristinusko syntyi ja josta se ammensi jumalanpalveluksen tapansa ja kielensä. Tässä maailmassa Jumalan kohtaamisen paikkoihin lukeutuivat temppeli, synagoga, koti ja erämaa. Kaikki nämä paikat esiintyivät myös Jeesuksen toiminnassa, jonka voimme Uudesta testamentista lukea.

 

Näistä temppeli oli kultillisen jumalanpalveluksen keskus, jossa suoritettiin Mooseksen laissa säädettyä uhripalvelusta. Temppeli ei ollut niinkään talo, jossa Jumala olisi asunut vaan paikka, jossa hän ilmestyi oman tahtonsa mukaan. Kristityt tulkitsivat myöhemmin temppelin uhripalvelusta Kristuksen tuoman pelastuksen esikuvana.

 

Ensimmäisen temppelin tuhon ja pakkosiirtolaisuuden myötä juutalaisten jumalanpalvelus siirtyi synagogiin, joissa luettiin ja selitettiin pyhiä kirjoituksia. Näistä tuli toisenlainen Jumalan kohtaamisen paikka, joka keskittyi hänen sanaansa kansan keskuudessa. Synagogia oli useita ja niitä voitiin rakentaa minne vain toisin kuin temppeli, joka saattoi olla vain Jerusalemissa. Synagogassa Jumalan kohtaaminen liittyi kirjoituksiin ja sen ympärille kokoontuvaan yhteisöön, joka saattoi siirtyä minne tahansa. Sanasta tuli siirrettävä uskonto ja isänmaa, jonka saattoi ottaa mukaansa.

 

Kolmas Jumalan kohtaamisen paikka olivat kodit. Kodeissa uskoa harjoitettiin arjessa ja siirrettiin tulevalle sukupolvelle. Kodeissa pyhitettiin lepopäivä, sapatti ja vietettiin pääsiäisateriaa lain määräysten mukaan. Näin myös koti oli uskonnollisen rituaalin keskeinen paikka.

 

Yhdessä temppeli, synagoga ja koti kuvaavat uskonnonharjoituksen kulttuuria. Vastakulttuurisen voiman näille juutalais-kristillisessä perinteessä muodosti erämaa (tai kielelllisestä perinteestä riippuen myös autiomaa mukaan lukien muut luonnolliset vetäytymisen paikat kuten vuori jne.), joka on Jumalan kohtaamisen paikka tyhjyydessä ja elämän kaoottisten voimien keskuudessa. Erityisesti tämä kohtaaminen tapahtui profeettojen ja askeettien elämässä, jotka uskoivat kaiken Jumalan varaan.

 


Ensimmäisten kristittyjen jumalanpalvelus ja meidän jumalanpalveluksemme

Jeesuksen kuoleman jälkeen ensimmäiset kristityt jatkoivat temppelissä käymistä, jossa he edelleen rukoilivat, mutta eivät enää ottaneet osaa uhripalvelukseen. He myös jatkoivat synagogissa rukoilua siihen sakkaa, kunnes kristinusko eriytyi juutalaisuudesta ja kristityt erotettiin tai erkanivat synagogista, joista tuli uuden juutalaisuuden pääasiallisia hengellisiä keskuksia temppelin tuhon jälkeen noin v. 70 jKr.

Ensimmäiset kristityt kokoontuivat toistensa kodeissa, joissa he jatkoivat leivän murtamista, rukousta ja yhteistä elämää. Näin he uskoivat kohtaavansa ylösnousseen Kristuksen, joka oli edelleen läsnä heidän keskuudessaan. Tähän yhteyteen syntyivät Uuden testamentin pyhät kirjoitukset, joita näissä kokoontumisissa luettiin ja tulkittiin Vanhan testamentin rinnalla. Tässä mielessä kristittyjen rituaalinen toiminta jumalanpalvelus on Uutta testamenttia vanhempi.

 

Kristillinen jumalanpalvelus yhdisti kaikkia edellä mainittuja Jumalan kohtaamisen paikkoja: temppeliä, synagogaa, kotia ja erämaata omassa olemuksessaan. Palveluksen perusmuodoksi tuli kuitenkin yhteinen ateria Jeesuksen käskyn ja esimerkin mukaan.

 

Jeesuksen ateriat seurasivat muodoltaan Välimeren alueen ateriakulttuuria, jonka hän otti ja johon hän toi pelastavan läsnäolonsa. Monet tutkijat lukevat evankeliumien kertomuksia Jeesuksen aterioista ennen kiirastorstaita mutta myös ylösnousemuksen jälkeen viittauksina ehtoolliseen. Tie ehtoollispöytään taas kävi kasteen pesun kautta, joka merkitsi kristityille kuolemista synnille ja nousemista uuteen elämään Kristuksessa sekä siten initiaatiota uuden yhteisön jäseneksi.

 

Kristinusko synnytti näin omat riittinsä, pyhät tilansa ja tapansa jäsentää aikaa, viikon ensimmäisen päivän sunnuntain pyhäpäivänä ja myöhemmin kirkkovuoden. Jumalanpalvelus jatkoi jossakin määrin kodin (ylähuone, ateriakulttuuri) ja synagogan (kirjoitusten lukeminen ja opettaminen) tehtäviä temppelin piirteiden (kiitosuhri, eukaristia) voimistuessa ajan myötä. Erämaiden perintö taas synnytti myöhemmin niin luostariliikkeen kuin hiljaisuuden viljelyn, jonka yhteys kirkon jumalanpalveluselämään on etenkin erilaisten hengellisten harjoitusten kautta ilmeinen.

 

Kaikki nämä Jumalan kohtaamisen paikat näkyvät yhä edelleen kristittyjen kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen elämässä. Miten tämä kohtaaminen tapahtuu ja miten siitä puhutaan ja mitä piirteitä painotetaan, vaihtelee jonkin verran eri kristillisissä perinteissä. Uskon kuitenkin, että kristityillä on lopulta eri perinteissäänkin enemmän yhteistä kuin päälle päin näkyy.

 

Tämän vuoksi rohkenen myös esittää, että monet kristityt voivat tunnistaa oman perinteensä ja sille tyypilliset painotukset sekä mahdollisesti tunnistaa myös tuttuja piirteitä toistensa poikkeavissakin piirteissä oheisen TKI:ta varten luomani jumalanpalveluksen matriisin avulla: 

 

 

Tulen mielelläni esittelemään oheista mallia sekä auttamaan eri kirkkoja, seurakuntia ja yhteisöjä pohtimaan ja kehittämään omaa jumalanpalveluselämäänsä ja missiotaan tässä ajassa. Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä ja katsotaan, mitä voimme tehdä yhdessä.

 

Jumalanpalveluksessa ei nimittäin lopulta ole koskaan kyse yksinyrittämisestä vaan yhteistyöstä, yhteisestä tai julkisesta työstä, λειτουργία:sta. Jumalanpalvelus on siten aina luonteeltaan ekumeeninen, koska se liittää meidät Kristukseen ja toinen toiseemme, lähettää todistamaan Jumalasta ja palvelemaan maailmassa hänen Hengessään matkalla kohti yhteistä taivaallista jumalanpalvelusta.

 

Revd Dr Mika K T Pajunen
Anglikaaninen kirkko Suomessa
Liturginen konsultti, TT AmO

 

Lisää Jumalan kohtaamisen paikoista ja etenkin erämaan hengellisyydestä:

Mika K T Pajunen: Hiljaisuuden viljely ja spiritualiteetti. — Henkisyyttä ja mielenrauhaa. Aasian uskonnollisuus länsimaissa. Toim. E. Hellqvist & J. Komulainen. Gaudeamus: 2020.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.