SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

 "Kiitollisuus pelastaa maailman" - luomakunnan varjelemisesta ortodoksisen kirkon liturgisen ja askeettisen perinteen valossa


Isä Tuomas Kallonen piti seminaarialustuksensa etäyhteyden välityksellä.

Pastori Tuomas Kallonen, Tampereen ortodoksinen seurakunta

Suomen Ekumeenisen Neuvoston kevätseminaarissa 21.3.2022 Kauniaisten kirkossa.

 

Kiitos kutsusta puhumaan tähän seminaariin, jonka nimenä on Kestävä tulevaisuus. Me kaikki toivomme tulevaisuutta, joka olisi ihmiskunnalle ja koko luomakunnalle kehitystä kohti tervehtymistä, rauhaa ja tasapainoa. Juuri nyt meiltä kysytään kestävyyttä tässä toivossa. Meidän täytyy kestää taantumisen ajat, taka-askeleet, ja asettaa niitä vastaan luja usko ja toivo – sekä Jumalaan että ihmiseen.

 

Tuon teille tervehdyksen Suomen ortodoksisesta kirkosta, jossa vietetään nyt suuren paaston puoliväliä. Suuri paasto on 40-päiväinen paastoaika, joka edeltää pääsiäistä. Ne, joille ruokapaasto on mahdollinen, palaavat paastossa paratiisin ruokavalioon, eli luopuvat kaikista eläinkunnan tuotteista. Kaikilla, iästä ja terveydentilasta riippumatta, on paastossa mahdollisuus yksinkertaistaa ja kohtuullistaa elämäänsä. Paaston ydinajatuksiin kuuluu lähimmäisen palveleminen. Paastossa säästynyt raha, aika ja energia tulee suunnata heille, jotka ovat avun tarpeessa. Tänä paastokeväänä saamme kulkea sodasta kärsivien ukrainalaisten rinnalla, rukouksessa ja lähimmäisenrakkauden teoissa.

 

Kun lasketaan yhteen vuoden paastopäivät ortodoksisessa kirkkokalenterissa, huomataan, että ne muodostavat noin puolet vuodesta. Siis käytännössä joka toinen päivä muistuttaa meitä kohtuullisuudesta, sopusoinnusta luomakunnan kanssa, oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan. Ja tämä ei tietenkään tarkoita, että joka toinen päivä olisi sitten hillittömyyden ja kohtuuttomuuden aikaa – paaston tavoitteena on korjata koko elämäämme oikeaan asentoon.

 

Lainaan otteen pyhän Johannes Krysostomoksen paasto-opetuksesta, joka muistuttaa, että paasto on kokonaisvaltaista pyrkimystä hyvään, ei legalistista sääntöjen noudattamista:

 

Paastoatko sinä? Todista se teoillasi. Jos näet köyhän, sääli häntä. Jos näet vihollisen, tee hänen kanssaan sovinto. Jos näet ystäväsi saavan osakseen kunniaa, älä kadehdi häntä. Ja älköön vain suusi paastotko, vaan paastotkoon myös silmäsi ja korvasi ja jalkasi ja kätesi ja kaikki ruumiinosasi. Etkö syö lihaa? Älä myöskään hekumoi silmilläsi. Paastotkoon myös korvasi niin, ettet salli niiden vastaanottaa pahoja puheita ja panettelua. Paastotkoon suusi häpeämättömästä puheesta. Sillä mitä meitä hyödyttää pidättäytyä lihasta, jos me samalla pureksimme veljiämme ja sisariamme!

 

Ihmiskunnan yhteinen ponnistus

 

”Sillä mitä meitä hyödyttää...jos me pureksimme veljiämme ja sisariamme”. Tänä päivänä voisi lisätä: jos me ammumme, pommitamme, näännytämme nälkään ja janoon, ajamme kodeistaan, sysäämme pakolaisuuteen ja epävarmaan tulevaisuuteen veljemme ja sisaremme. Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja, Moskovan patriarkka Kirill, on siunannut Venäjän agressiiviset toimet Ukrainassa, vaikka patriarkka Kirillin ortodoksinen lauma ulottuu myös Ukrainan puolelle. Saman kirkon jäsenet on siis ajettu tappamaan toisiaan rakentamalla vuosikausien ajan valheellisia viholliskuvia. Jo kauan ennen verenvuodatusta on aloitettu lähimmäisen surmaaminen ajatuksissa ja sanoissa.

 

Miten tämä liittyy aiheeseemme ”Kestävä tulevaisuus”? Ilmastonmuutos, saastuminen, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen – maapallon elinkelpoisuuden heikkeneminen, nämä ovat haasteita, joihin ihminen voi vastata vain yhdistymällä ihmiskunnaksi. Ja tällä en tarkoita mitään vaaleanpunaista haavekuvaa kansojen välisestä seppelepäisestä rakkaudesta, vaan viileän pragmaattista, pakon sanelemaa yhdistymistä yhteisen uhan edessä.

 

Se mitä Ukrainassa nyt tapahtuu, asettaa valtavan haasteen koko maailmalle. Venäjän maallinen ja hengellinen johto julistaa apokalyptisin sanakääntein taistelua rappeutunutta Länttä vastaan. Sen pyrkimyksenä on palauttaa maailma kylmän sodan aikaiseen ideologiseen kaksinapaisuuteen, romuttaa kansainvälinen sopimusperustainen järjestys, asettaa tilalle sotilaallisiin voimasuhteisiin perustuva valtapiiriajattelu. Tämä on täsmälleen päinvastainen kehityssuunta, mitä maailma tarvitsee, mitä ihmiskunta ja maapallo tarvitsee. Sen takia meidän on kaikin voimin vastustettava meille tarjottavia mustavalkoisia maailmankuvia, yksioikoisia vastakkainasetteluita ja viholliskuvia.

 

Maailmantila vaatii nyt nopeaa, välitöntä muutosta. Se on mahdollinen vain poliittisilla päätöksillä ja laeilla, ohjaamalla voimakkaasti valtioiden, suuryritysten, yhteiskuntien ja ihmisten toimintaa kestävälle kehitysuralle. Tämä käännös tapahtuu komentosillalla ja ruorissa ovat maiden poliittinen johto ja näiden yhdessä muodostama kansainvälinen yhteisö. Mitä sitten kirkot voivat tehdä? Mitä annettavaa kristinuskolla on tässä kehityksessä?

 

Kaikki hengelliset traditiot tähtäävät maailman muuttamiseen alkaen ihmisestä itsestään. Kestävä muutos maailmassa voi perustua vain ihmisen syvään sisäiseen muutokseen. Mutta tällainen muutos on onnistuessaankin hidas tervehtymisen prosessi. Katson, että kirkkojen on juuri nyt rakennettava yhteyttä välttämättömän poliittisen muutoksen ja välttämättömän sisäisen muutoksen välillä. Kirkkojen on mahdollista tarjota syvyysulottuvuus muutokselle, hengellinen perusta ja ihmisen sydämeen ulottuvat juuret.

 

Käytän tarkoituksella monikkoa: kirkkojen. Voimme lisätä: kaikkien hengellisten traditioiden. Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, jonka alaisuudessa myös Suomen ortodoksinen kirkko toimii, on peräänkuuluttanut kaikkien erottavien rajalinjojen ylittämistä tämän yhteisen haasteen edessä. Ihmiskunnan on koottava nyt yhteen kaikki ymmärrys: kaikki maallinen ja hengellinen ymmärrys. Emme voi asettaa yksimielisyyttä tai yhteistä uskoa edellytykseksi yhteiselle toiminnalle, meillä ei ole siihen aikaa. Sen sijaan voimme tuoda ikäänkuin yhteiseen pöytään kukin oman arvokkaan kokemuksemme, oman erityisen näkökulmamme. Ja tämän yhteisen pöydän äärellä meidän tulee etsiä toisistamme hyvää, meidän tulee etsiä toisistamme totuutta.

 

Tämän esitykseni painopiste on erilainen kuin tähän astisten, samasta aihepiiristä pitämieni. Voisi sanoa, että Vladimir Putin kirjoitutti sen otsikkoa myöten uudestaan. Meidän on tunnustettava, että välttämätön askel kohti kestävää tulevaisuutta on ihmiskunnan pragmaattinen yhdistyminen, joka vaatii ahtaan kansallisen ja valtapoliittisen näkökulman ylittämistä. Ongelma ei toki rajaudu vain yhteen mieheen, mutta yksi mies antaa ongelmalle kasvot, jotka historia tulee muistamaan.

 

Liturginen ja askeettinen perinne

 

Mitä ortodoksisella kirkolla on annettavana, kun se astuu ihmiskunnan yhteisen pöydän ääreen? Tärkein anti on tietenkin yhteistä kaikkien kirkkojen kanssa: se on tie pelastukseen, jonka Jumala on avannut Pojassaan, Jeesuksessa Kristuksessa. Ortodoksinen kirkko on vaalinut läpi vuosituhansien ymmärrystä pelastuksen kosmisesta ulottuvuudesta: lupaus pelastuksesta koskettaa koko luomakuntaa, Jumala on kutsunut koko luomakunnan kirkastumaan, siis tulemaan osalliseksi jumalallisesta elämästä. Tässä luomakunnan kirkastumisessa ihmisellä on oleellinen rooli: Jumala on luonut ihmisen toimittamaan papillista tehtävää luomakunnassa. Mitä tämä papillinen tehtävä käytännössä tarkoittaa?

 

Ei ainakaan luonnon hillitöntä riistoa omiin kyltymättömiin tarpeisiin. Ei ainakaan yhteisen maailman ryöstämistä kaikkein köyhimpien ja tulevien sukupolvien kustannuksella. Ihmisen rikokset luontoa kohtaan paljastuvat erityisen raskaiksi ihmisen papillisen kutsumuksen valossa. Ihmisen tulisi nähdä koko luomakunta Jumalan temppelinä, jossa jokaisella luodulla on oma erityinen äänensä Jumalan ylistyskuorossa. Ihminen on luotu tämän suuren temppelin keskelle, mutta ei keskipisteeksi, ei sokeaksi hyväksikäyttäjäksi, vaan suojelijaksi ja varjelijaksi, papiksi joka kokoaa luomakunnan yhteiseen ylistykseen Luojalleen.

 

Tämä on pääpiirteissään ortodoksisen kirkon liturginen tapa nähdä ihminen ja luomakunta ja näiden suhde. Liturgisen elämän syvyys ja rikkaus ovat ortodoksisen kirkon vahvuus; ortodoksinen jumalanpalveluselämä kantaa itsessään vuosituhantista viisautta, katkeamatonta elävää virtaa uskon alkulähteestä. Samalla liturgisen elämän rikkaus voi houkutella kiusaukseen: se on alati vaarassa irrota maailmasta ja sulkeutua omaksi kirkkaaksi kuplakseen, joka ei enää palvele maailman kirkastumista, vaan tarjoaa pikemminkin pakopaikan maailmasta. Liturgiassa saamme kokea esimakua Jumalan valtakunnasta, liturgia asettaa meidät ikäänkuin oikeaan asentoon suhteessa Jumalaan ja luomakuntaan. Tästä liturgiasta meidän tulisi palata maailmaan ja elää elämäämme maailmassa liturgian mukaisesti. Mutta tässä välissä – liturgian ja maailman välissä – on kynnys, jossa usein kompastutaan.

 

Tämän kynnyksen ylittäminen ei toki koskaan ole ollut helppoa. Kynnyksen ylittämiseen on siksi syntynyt yhtä syvä ja rikas traditio, nimittäin kirkon askeettinen perinne. Askeesi tarkoittaa kirjaimellisesti harjoitusta. Askeesi tarkoittaa realistista kuvaa ihmisestä: ihminen ei muutu enkeliksi vain katsomalla taivasta. Askeesi tarkoittaa kaikkien niiden voimien tunnistamista, jotka estävät meitä elämästä uskomme mukaisesti. Ja viimein, askeesi tarkoittaa kamppailua noiden vastustavien voimien kanssa.

 

Tämä esitykseni alkoi suuren paaston kuvauksella. Paasto on yksi konkreettinen, arkinen tapa toteuttaa askeesia. Ihmisluonto pysyy aikakaudesta toiseen oleellisesti samanlaisena, ja siksi kirkon askeettisen elämän yleiset ohjenuorat ovat aina voimassa. Jokaisena aikakautena kirkon tulee lisäksi tunnistaa ihmisten elämäntavan erityiset haasteet. Ei liene liioiteltua sanoa, että tämän hetkinen elämäntapamme asettaa suuren haasteen niin luomakunnan kestokyvylle kuin omalle inhimilliselle kestokyvyllemme. Askeesin teologian tulisi olla kirkossa vilkas tutkimuskenttä, jossa kohtaavat ikiaikainen kokemus ihmisestä ja nykyajan ennakkoluuloton tarkastelu. Valitettavasti ikiaikaisen tradition ja nykyajan välillä on samankaltainen kynnys kuin liturgian ja maailman välillä.  Sen kynnyksen ylittäminen on ortodoksisen kirkon tärkeimpiä tehtäviä juuri nyt.

 

Lopuksi aivan lyhyt yhteenveto; Kun ortodoksinen kirkko tulee ihmiskunnan yhteiseen pöytään etsimään yhteisiä ratkaisuja maailman polttaviin haasteisiin, siltä voidaan odottaa ainakin seuraavia asioita: 1) Että se asettuu aitoon dialogiin ja tarjoaa nöyrästi ja avoimesti kokemustaan yhteiseksi rakennukseksi; 2) että se osaa avata liturgista kokemustaan todellisena muutosvoimana, joka ei sulkeudu kauniisiin jumalanpalveluksiin vaan muovaa perusteellisesti tapaamme elää maailmassa; 3) että se osaa ammentaa askeettisesta perinteestään kokemusta tasapainoisesta, kohtuullisesta, rakkaudellisesta elämäntavasta, joka on mahdollista juuri tässä ajassa ja juuri tässä maailmassa.

 

Silloin astumisemme kestävään tulevaisuuteen ei näyttäydy vain luopumisena ja sopeutumisena niukkuuteen, vaan mahdollisuutena löytää kauneuden ja ilon syville lähteille.

 

Kiitän teitä ajastanne ja toivotan antoisaa seminaaripäivän jatkoa!

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.