SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kansainvälinen keskustelu kirkon missiosta ja me

Kirkon mission kohtalonkysymykset
Kirkkopäivät 20.5.2022

Minna Hietamäki

 

Kansainvälinen keskustelu kirkon missiosta on viimeisten vuosikymmenien aikana käynyt läpi eräänlaista renessanssia. Ajattelen, että tälle renessanssille on tiettyjä, osin historiallisia syitä.

Ensimmäisenä historiallisena syynä nostan esiin kansainvälisen lähetysliikkeen tulemisen osaksi ekumeenista liikettä 1900-luvun puolivälissä. Monesti sanotaan tietyllä tavalla ihan oikein, että ekumeenisen liikkeen juuret ovat 1800-luvulta syntyneessä lähetysliikkeessä. ”Ekumeenisella liikkeellä” tarkoitetaan tässä juuri 1900-luvun puolivälissä tapahtunutta kansainvälisten ekumeenisten järjestöjen syntyä kirkkojen yhteistyön ja ykseyspyrkimysten välineeksi. Ajattelen kuitenkin, että lähetysliikkeen sulautuminen osaksi ekumeenista liikettä sai aikaan merkittävän muutoksen lähetysajattelussa. Siinä missä varhainen lähetysliike oli lähetysjärjestöjen toimintaa, 1900-luvun puolesta välistä alkaen lähetyksestä on entistä voimakkaammin tullut kirkkojen toimintaa. Tämän seurauksena kysymys lähetyksestä on kysymys kirkosta.

 

Samalta ajalta, 1900-luvun puolivälistä, on peräisin myös joitakin edelleen kansainvälisessä keskustelussa ajankohtaisia lähetysteologian käsitteitä. Yksi keskeisimmistä näistä on ”missio Dei” tai Jumalan lähetys. ”Jumalan lähetys”-käsitteen nouseminen lähetysteologian keskeiseksi ajatukseksi muistuttaa kahdesta asiasta. Ensimmäiseksi se muistuttaa siitä, että ennen 1600-lukua sanalla ”lähetys” ei viitattu niinkään kirkon ulospäinsuuntautuvaan tai kirkkoa laajentavaan toimintaan vaan siihen, miten kolmiyhteisessä Jumalassa Isä lähettää Poikansa Pyhässä Hengessä maailman pelastukseksi. ”Jumalan lähetys”-ajatus painottaa siis sitä, että ”lähetyksessä” on kysymys siitä, mitä Jumala tekee, jotta maailman pelastuisi. Lähetyksen toimija on Jumala. Tästä seuraa, että kirkon tehtävä – siis kirkon missio – on ”lähetystehtävä” vain välillisessä mielessä. Kirkon tehtävä on olla kolmiyhteisen Jumalan pelastavan toiminnan väline. Tämä on toinen asia, josta ”Jumalan lähetys”-ajatus muistuttaa. Kirkko on lähetetty Jumalan lähetyksen välikappaleeksi. Tämä ajatus on ollut kansainvälisen kirkon missiota käsittelevän keskustelun ytimessä jo useiden vuosikymmenten ajan.

 

Minkälaisia painotuksia kansainväliseen keskusteluun on noussut aivan viime aikoina?

Juuri nyt on hyvä hetki pyrkiä vastaamaan tähän kysymykseen, sillä kuluneiden kuukausien aikana Kirkkojen maailmanneuvoston Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komissio on julkaissut raportit sen piirissä käydyistä keskusteluista viimeisen kahdeksan vuoden ajalta.

 

Nostan seuraavassa esiin joitakin keskeisiä näkökulmia näistä raporteista.

 

Ensimmäisenä teemana haluan kiinnittää huomiota kysymykseen vallan käytöstä ja vallan jakautumisesta kirkon missiossa. Kysymys vallan käytöstä on missio Dei -ajattelun ytimessä. Lähetystyötä tekevä kirkko tai lähetystyötä tekevät kristityt eivät saa ottaa valtaa omiin käsiinsä. Lähetys on Jumalan ”omaisuutta” – jos tällaista muotoilua voi käyttää – se ei kuulu kirkolle eikä kenellekään lähetystoimijalle.

 

Kysymys vallasta ja vallan käytöstä liittyy myös muihin, käytännönläheisempiin lähetystyön näkökulmiin. Kansainvälisessä keskustelussa on tarkasteltu pitkään esimerkiksi lähetyksen ja evankelioinnin yhteyttä länsimaiseen siirtomaavaltaan. Keskustelussa tunnistetaan, että eurooppalaisesta siirtomaavallassa irrottautuminen ja siihen liittyvä aivan ansaittu epäluulo oman maan ja kulttuurin ulkopuolelta tulevaa ajattelutapaa kohtaan on johtanut jossain päin maailmaa eräänlaiselle evankelioinnille yliherkistymiselle. Kansainvälisessä keskustelussa kirkon missiosta painottuvat tänä päivänä yhtäältä sen tunnustaminen, että lähetys- ja evankeliointityössä on tapahtunut pakottamista ja vallan väärinkäyttönä ja toisaalta vakaa ajatus siitä, että väärinkäytön tunnustaminen ei tuhoa tai tee mahdottomaksi oikeanlaista osallistumista Jumalan lähetykseen. Sekä KMN:n lähetysasiakirjan ”Yhdessä kohti elämää” että viimeisimmästä, Arushassa Tansaniassa pidetystä Lähetyksen ja evankelioinnin maailmankonferenssin teksteissä lähetyksen ja evankelioinnin keskeiseksi käsitteeksi nostetaan ”elämä”. Silloin kun elämä itse on uhattuna, kirkon tulee julistaa elämän – yltäkylläisen elämän mahdollisuutta Jumalassa. Evankeliumin julistus on kutsu vapautua synnistä ja elää toisella, Jumalan tarkoittamalla tavalla. Tämä on kirkon suuri uutinen.

 

Kolonialistisen historian tunnustamisen ei siis tule johtaa kyvyttömyyteen tai haluttomuuteen edistää Jumalan lähetystä. Päinvastoin kansainvälisessä lähetyskeskustelussa on korostunut ehkä kotimaista keskustelua voimakkaammin evankeliumin kokonaisvaltaisuus ja kriittisyys. Tarkoitan tällä sitä, että maailmassa olevaan pahuuteen ja vääryyteen – syntiin – puuttumista ei pidetä vastakkaisena tai toissijaisena evankeliumin julistamiselle. Ekumeenisesta lähetysteologiasta meille on tuttu ajatus kirkon ”profeetallisesta äänestä”. Kirkon profeetallisuudella tarkoitetaan evankeliumin hyvä sanoman viestimistä selkeästi, asiaan tarttuvasti ja vahvasti sellaisella tavalla, joka puhuttelee ihmisiä heidän omassa ympäristössään. Profeetallisuus on evankeliumin haastava tai jopa konfrontoiva ulottuvuus. Profeetallinen julistus on kutsu kääntymykseen.

 

Kuten aikaisemmin mainitsin, ekumeeninen keskustelu kirkon missiosta on melko tietoinen vallan väärinkäytön mahdollisuudesta. Tämä mahdollisuus liittyy myös kirkon haastavaan tai konfrontoivaan, eli profeetalliseen toimintaan. Viimeaikaisessa lähetysteologiassa profeetallisuudesta onkin alettu puhua profeetallisena dialogina. Profeetallinen dialogi on kuuntelevaa ja itsekriittistä. Siinä kirkko kysyy vuoropuhelussa toisten kanssa, miten me voimme toteuttaa profeetallista rooliamme maailmassa. Profeetallisen dialogin taustalla on radikaali ajatus siitä, että Jumala on luomisen ja Pyhän Hengen toiminnan kautta läsnä maailmassa. Radikaalia tässä on se, ettei Jumalan läsnäolo maailmassa riipu vain kirkon lähetyksestä. Mihin ”kirkko” menee, Jumala on jo siellä. Yhtä lailla on totta, että tämä Jumalan läsnäolo tarvitsee tulla esiin nostetuksi ja eläväksi haasteeksi kääntymykseen ja uuteen elämään.

Mitä nämä kansainvälisen keskustelun teemat voisivat tarkoittaa meillä Suomessa.

 

Ensimmäinen, tässä meidän tilaisuudessammekin esiin tuleva melko ilmiselvä näkökulma on tämä: lähetys ei ole minkään kirkon tai kuppikunnan jäsenhankintaa. Kristilliset kirkot ovat mukana Jumalan pelastavassa lähetystyössä yhteisesti, ekumeenisesti.

 

Toiseksi, evankelioinnin – josta luterilaisen kirkon kirkolliskokouskin kuun alussa keskusteli – tulee olla profeetallista, dialogista ja edistää elämää. Meillä Suomessa puhutaan paljon lähetyksen kokonaisvaltaisuudesta, eli siitä että lähetys puhuttelee koko ihmistä, hänen hengellisiä mutta myös psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia tarpeitaan. Meillä on totuttu puhumaan lähetyksestä, johon kuuluu sekä julistus että palvelu, ja – ekumeenisen liikkeen vaikutuksesta – myös profeetallinen vaikuttaminen. Ajattelen kuitenkin, että kansainvälinen keskustelu haastaa meitä tarkastelemaan ei vain lähetystä vaan evankeliumia kokonaisvaltaisesti. Kirkon kokonaisvaltainen julistustehtävä on julistaa kokonaisvaltaista evankeliumia. Julistuksen erottaminen yhdeksi osaksi ”kokonaisvaltaista lähetystä” ei välttämättä palvele tätä ajatusta.

 

Kokonaisvaltainen, profeetallinen ja dialoginen lähetystehtävän toteuttaminen on avoimuutta ja antautumista yhdenvertaiseen vuoropuheluun. Minusta luterilaisessa kirkossamme olemme oikeilla jäljillä kun puhumme strategiassa ”ovien avaamisesta”. Kysymys ei ole vain siitä, että he, jotka ovat jo kirkon ovien sisällä voivat mennä kutsumaan sisään heitä, jotka ovat ulkopuolella. Minusta kysymys on enemmän juuri siitä, että emme sulje ovia itsemme ja maailman väliin. Lähetys ei ole vain perinteisiltä kristillisiltä alueilta – tai elämänalueilta ulospäin, vaan kaikkialta kaikkialle. 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.