alueellinen tapaaminen (Sub-Regional Gathering)

Siikaniemen kurssikeskuksessa Lahdessa 28.–30.9. toi yhteen yli 40 edustajaa Pohjoismaista, Baltian maista, Venäjältä ja Valko-Venältä sekä kutsuvieraita muualta Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. 10 maata oli edustettuna.

Kyseessä oli ensimmäinen eurooppalainen GCF-tapaaminen. Osallistujat edustivat kirkkoja ja kristillisiä järjestöjä, joilla on erilaiset historialliset, rakenteelliset ja tunnustukselliset taustat. Mukana oli edustajia mm. katolisesta, luterilaisesta, ortodoksisesta, metodisti-, baptisti- ja adventistikirkosta sekä Pelastusarmeijasta ja Missionskyrkanista. Suomesta tapaamiseen osallistuivat Pirjo-Liisa Penttinen (GCF:n järjestelykomitea), Timo Keskitalo, Atte Helminen, Petri Viinikkala, Jyrki Palmi, Vibeke Krommenhoek, Kaisa Rauma, Lawrence Waja sekä Suomen Ekumeenisen Neuvoston edustajat: piispa Teemu Sippo SCJ ja allekirjoittanut.

GCF alkoi kristittyjen yhteisenä toimintana 1990-luvulla. Foorumin alkuperäinen tarkoitus oli tuoda yhteen kristittyjä ja kirkkoja, joiden välillä ei ollut perinteisesti yhteistyötä. Sen tarkoitus edelleenkin on rakentaa siltoja, voittaa ennakkoluuloja ja hoitaa kirkkojen ja kristittyjen keskinäisiä suhteita. GCF pyrkii toimimaan keskusteluympäristönä vanhojen ja uudempien kristillisten kirkkojen välillä antamalla tasavertaisen tilan myös niille kirkkokunnilla, joilla ei perinteisesti ole ollut monilukuista edustusta ekumeenisissa kokouksissa.

Alueellista toimintaa eri puolilla maailmaa

GCF toimii alueellisesti ympäri maailmaa mahdollistamalla kristittyjen välistä dialogia alueen omilla edellytyksillä. Foorumi tuo ihmiset lähelle toisiaan ja antaa tilaisuuden henkilökohtaiseen kohtaamiseen, keskusteluun ja rukoukseen eri traditioiden edustajien kesken. Lahden-tapaamisessakin osallistujat kokoontuivat yhteisen hartauselämän merkeissä aamu- ja iltarukouksiin, jotka toteutettiin eri traditioiden mukaan, ekumenian hengessä. Rukouksissa pyydettiin kristittyjen ykseyden toteutumista ja Pyhän Hengen erilaisten lahjojen ja työmuotojen tunnustamista eri kristillisten kirkkojen elämässä.

Tapaamista rikastuttivat osallistujat eri maahanmuuttajaseurakunnista, joiden jäsenten taustat ovat yleisimmin muualla muin Euroopassa. Nämä seurakunnat kasvattavat jäsenlukuaan ja suosiotaan ympäri Pohjois-Eurooppaa ja Baltian maita, vaikka perinteiset enemmistökirkot menettävät jäseniään. Osallistujien erilaiset taustat edustivat toisistaan poikkeavia teologisia linjoja, hartausperinteitä ja kirkollisia käytäntöjä.

Avajaispäivän tärkein työmuoto oli todistuspuheenvuorot, joiden tarkoitus oli kertoa jokaisen osallistujan omasta suhteestaan uskoon ja omaan kirkkokuntaan. Muutaman minuutin puheenvuoroissaan osallistujat jakoivat kokemuksiaan Kristuksen kanssa kuljetusta matkasta. Näiden puheenvuorojen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, ja ne toimivat koko tapaamisen perustana. Henkilökohtaisten tarinoiden jakaminen yhdisti osallistujia ja kasvatti luottamusta osallistujien kesken. Jokainen tarina oli erilainen, mutta silti monissa puheenvuoroissa oli yhdistäviä piirteitä, jotka olivat tunnistettavissa monenlaisista kristillisistä taustoista huolimatta.

Kansalliset tilanteet erilaisia

Toinen tärkeä osa tapaamista oli myös kansalliset raportit maiden kirkollisista ja ekumeenisista tilanteista. Jokainen maa oli valmistanut esityksen, joka valaisi maan taustaa, kristillisten kirkkojen ja järjestöjen toimintaa ja haasteita sekä ekumeenisia yhteistyökuvioita. Raporteissa tuotiin esille useita positiivisia paikallisia ja kansallisia toimintamuotoja ja aloitteita sekä tilanteita, joissa enemmistökirkot ovat osoittaneet tukea pienemmille vähemmistökirkoille – mutta myös päinvastoin eli esimerkkejä vähemmistökirkkojen tuesta enemmistökirkkojen haasteisiin. Esityksissä tuli ilmi myös monia epäonnistuneita kohtaamisia ja kokemuksia, jotka toivat esille virheitä, ennakkoluuloja ja asenteita, joita olisi syytä korjata tulevaisuudessa. Erityisesti, mutta ei ainoastaan, Itä-Euroopan kristillisten kirkkojen ja järjestöjen suhteet kaipaavat raporttien perusteella enemmän huomiota, jotta näiden kirkkojen välillä voisi syntyä luottamusta, kunnioitusta ja yhteistyötä.

Raportit muodostivat pohjan ryhmäkeskusteluille, jotka siivittävät tapaamisen toista iltapäivää ja iltaa. Ryhmissä pohdittiin ensinnäkin mitkä ovat tärkeimpiä asioita, joita kristillisten tahojen tulisi käsitellä, toiseksi mitä on vaakalaudalla ekumeenisessa yhteistyössä sekä kolmanneksi mitä toimenpiteitä voimme suorittaa, jotta näitä asioita voisi parhaiten käsitellä. Ryhmissä käsiteltiin mm. seuraavia aiheita: Opettaminen ekumeenisessa ympäristössä, isojen ja pienien kokoontumisten merkitys, tilan antaminen maahanmuuttajaseurakunnille, evankelioimisen ja proselytismin ero, oman kristillisen identiteetin vahvistaminen väheksymättä toisia kirkkokuntia, positiivisten ekumeenisten kokemusten jakaminen, yhdistävien tekijöiden etsiminen ja niiden käyttäminen voimavarana, vähemmistö- ja enemmistökirkkojen suhde toisiinsa sekä kansallisuuden ja kulttuurin vaikutus uskonnollisiin valintoihin ja identiteettiin. Osallistujat pohtivat miten he voisivat omissa toimintaympäristöissään vaikuttaa näihin kysymyksiin.

Kohtaamisen iloa

Tapaamisen tärkeä anti ekumenialle oli henkilökohtaisten kohtaamisten mahdollistaminen ja kokemusten jakaminen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Osallistujat saivat mahdollisuuden ennakkoluulojen voittamiseen, positiivisten kokemusten kartuttamiseen sekä toisten puolesta rukoilemiseen kasvotusten. Yhteydenpito ja verkostoituminen jatkuvat todennäköisesti kokouksen päätyttyäkin jossakin muodossa. Useat osallistujat solmivat Lahdessa kontakteja, jotka mahdollistavat tulevaisuudessa yhteydenpidon ja yhteistyön. GCF:n tapaamisen kolme työskentelymuotoa – henkilökohtaisten uskon matkojen jakaminen, kansalliset raportit ja keskusteluryhmät – ovat jatkossakin hyödyllisiä tapoja edistää osallistujien välistä luottamusta ja yhteyttä, joka toivottavasti leviää myös taustayhteisöjen välille.

Maija Orsila

SEN:n nuorisojaoston kv-sihteeri