Veljet ja sisaret Kristuksessa,
Television ja sanomalehtien kautta meille virtaa päivittäin runsain mitoin tietoa ja kuvausta Ukrainassa käynnissä olevasta Venäjän hyökkäyssodasta. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin paljon informaatiota mistään sodasta kuin nyt. Informaation suuruuteen vaikuttaa meidän läheisyytemme Ukrainaan Eurooppalaisena valtiona. Sota järkyttää koko Eurooppaa. Me suomalaiset samaistumme ukrainalaisiin ja heidän tilanteensa herättää myötätuntomme. Meillä on samankaltaisuuksia historiassa: Suomi vapautui ja itsenäistyi yli sata vuotta sitten Venäjästä ja Suomen onnistui säilyttämään itsenäisyyden suurin voiman ponnistuksin toisen maailmansodan aikana. Kansassa elää vahvana muisto näistä tapahtumista, kuten myös trauma koetuista kärsimyksistä. Ukrainassa on tapahtumassa jotakin samankaltaista - vain paljon suuremmissa mittasuhteissa.
Varmaan tästä syystä meillä on syntynyt ennen näkemätön auttamisen halu Ukrainaa ja ukrainalaisia kohtaan. Eilen televisiossa näytettiin Latvian Liepajasta Eurooppa-konsertti. Siinä vedottiin kovasti Ukrainan puolesta ja konsertin päätökseksi soitettiin yllättävästi Jean Sibeliuksen Finlandia. Sen päätteeksi kuulijat osoittivat miltei loppumattomasti suosiota seisten. Harvoin olen niin liikuttunut Finlandiasta!
Mutta me suomalaiset myös pelkäämme, että meille voisi käydä samoin kuin ukrainalaisille. Niin monet, massiiviset ja kauhistavat venäläisten tuhoteot ja tappamiset ovat silmiemme edessä. Mitä tulevaisuus tuo mukanaan meille?
Sota Ukrainassa tuntuu täysin irrationaaliselta. On kuin pahat henget olisi päästetty irti riehumaan vapaasti. On hyvä että Eurooppa yksimielisesti ja mekin mukana tuemme monella tavalla Ukrainaa, koska siellä hätä on niin suuri.
Mutta voisimme myös rukoilla joka päivä rauhan ja siellä kaikkien kärsivien puolesta. Haluaisin päättää puheenvuoroni Uuno Kailaan sanoihin:
”Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä, vyöttäen voimalla meitä, heikkoja edessäs. Sulta on kaikki suuruus, henki sun Hengestäs.”