SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Rev. Nguyen Toan Tri: Vastakkainasettelusta yhteyteen – ekumeeniset toimintaohjeet ja käytäntö

Tänä vuonna 2017 vietetään Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa; samalla koittaa sellaisen tapahtuman merkkivuosi, jolla oli suuria seurauksia kristinuskolle ennen kaikkea Euroopassa. Vuonna 1517 Martti Luther aloitti prosessin, joka tuli tunnetuksi historiassa reformaationa ja on erityisesti luterilaisille tärkeä vaihe heidän kirkollisen traditionsa ja identiteettinsä rakentumisen kannalta. Koska reformaatiota ei voi ajatella ilman katolista taustaa, katolilaisten on syytä pohtia sitä. 

 

Kaikista selitettävissä olevista syistä huolimatta reformaatio aiheutti kristikunnan jakautumisen, josta se tuskallisesti kärsii vielä nykyäänkin. Siksi reformaation 500-vuotismerkkivuotta on pikemminkin muistettava katumuksella. Sovintoprosessi katolisen kirkon ja reformaation kirkkojen välillä alkoi jo monta vuosikymmentä sitten.

 

Tämä käy ilmi jo julkaisusta ”From Conflict to Communion” (2013) eli ”” (VY), joka on luterilais-katolisen ykseyskomission käymän dialogin tulosta. Asiakirjan alaotsikko ilmaisee, mistä on kysymys: ”Luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset viettävät yhdessä reformaation muistoa 2017”. Asiakirja kertoo, että aiemmat reformaation satavuotisjuhlat ovat olleet molemmille osapuolille tilaisuuksia korostaa vastakkaisuuksia, syyttää toista osapuolta ja oikeuttaa itsensä (VY 5). Nyt on kuitenkin edessä ensimmäinen ekumenian aikakauden satavuotismuistojuhla, ja viisikymmentä vuotta kestänyt kansainvälinen luterilais-katolinen dialogi vaatii ”uutta lähestymistapaa” (VY 8).

 

Vuodesta 1967 lähtien ykseyskomissiot ovat tuottaneet useita ekumeenisia asiakirjoja muun muassa evankeliumin ja kirkon suhteesta, ehtoollisesta, kirkon virasta, kirkollisen ykseyden malleista, vanhurskauttamisesta ja apostolisuudesta. Oma erityinen arvonsa on Yhteisellä julistuksella vanhurskauttamisopista. Tässä vuonna 1999 virallisesti allekirjoitetussa dokumentissa todetaan, että kirkkojen välillä ”vallitsee yksimielisyys vanhurskauttamisopin perustotuuksista” (YJV 40). Pyhä paavi Johannes Paavali II kutsui sitä merkkipaaluksi ekumeenisessa kohtaamisessa.

 

Viidenkymmenen vuoden dialogin aikana katolilaisten ja luterilaisten välinen yhteys on jatkanut kasvuaan. Kasvavasta yhteydestä puhuu myös Suomen luterilais-katolisen oppikeskustelun uusin päätösraportti ”Communion in Growth” (30.10.2017). Tämä rohkaisee meitä ponnistelemaan yhä edelleen saavuttaaksemme täyden ykseyden Kristuksessa. Nykyisin reformaation aikaiset oppituomiot eivät enää jaa kirkkoja, ja kansainvälisen ykseyskomission yhteisenä ekumeenisena pyrkimyksenä on päästä vastakkainasettelusta yhteyteen. Uudella asiakirjallaan komissio antaa myös viisi innostavaa ja käytännöllistä toimintaohjetta kirkoille. Nämä viisi ekumeenista imperatiivia tuovat meitä katolilaisia ja luterilaisia lähemmäksi toisiamme ottaaksemme askelia eteenpäin yhteisellä tiellä kohti ykseyttä.

 
Ensimmäinen ohje

Katolilaisten ja luterilaisten tulisi aina aloittaa ykseyden eikä jakautumisen näkökulmasta, jotta he vahvistaisivat sitä, mikä on yhteistä, vaikka erot olisivatkin helpommin nähtävissä ja koettavissa.” Vatikaanin II konsiili opetti, että luterilaiset tulevat kasteessa liitetyksi Kristuksen ruumiiseen (UR 3; VY 220), ja ”mikä koskettaa ruumiin yhtä jäsentä, koskettaa kaikkia muitakin” (1 Kor. 12:26). Näin molempien osapuolten pitäisi ottaa oman kasteensa vakavasti, etsiä kaikkea mikä saa Kristuksen ruumiin ykseyden tulemaan ilmi. On siis lähdettävä liikkeelle ykseyden eikä jakautumisen näkökulmasta ja vahvistettava sitä, mikä on yhteistä.

 

Paavi Franciscuksen viimevuotinen ekumeeninen vierailu Lundissa sisälsi toivon merkkejä koko kristikunnalle. Se osoitti todeksi hyvin havainnollisesti, että ensimmäistä kertaa Reformaation merkkivuotta vietetään globaalisti ja ekumeenisesti. Meillä on todellakin enemmän sitä, mikä meitä yhdistää kuin mikä meitä erottaa. Konkreettinen osoitus tästä oli se, että Lundin tuomiokirkossa pidetyn ekumeenisen rukoushetken yhteydessä allekirjoitettiin katolilaisten ja luterilaisten yhteinen julistus. Tämä paavi Franciscuksen ja Luterilaisen maailman liiton piispa Munib Younanin allekirjoittama Yhteinen julistus on eräänlainen kevytversio tai vahvistus Vastakkainasettelusta yhteyteen -asiakirjalle vuodelta 2013. Se sisälsi viisi perusajatusta: Se mikä yhdistää, on suurempaa kuin se mikä erottaa. Kirkot siirtyvät vastakkainasettelusta yhteyteen. Kirkot sitoutuvat yhteiseen todistukseen. Kristus on yksi. Lopuksi seurakuntia ja yhteisöjä kehotetaan ”rohkeasti ja luovasti, ilolla ja toiveikkaasti sitoutumaan suurenmoisen ekumeenisen matkan jatkamiseen.” Ekumeniassa avainsanana ja ykkösasiana on yhteys eli kommuunio. Sillä on aloitettava ja sitä on tavoiteltava. Näin ymmärrämme sitten paljon ekumenian luonteesta, jos vihdoin tajuamme, että on pyrittävä konfliktista kommuunioon.

 

Toinen ohje

Luterilaisten ja katolilaisten täytyy suostua jatkuvaan muutokseen toisten kohtaamisen ja molemminpuolisen uskontodistuksen kautta.” Katolinen kirkko tarvitsi 1500-luvun alussa kauttaaltaan muutosta ja uudistusta. Sitä ei tunnistanut ja ilmaissut ainoastaan Martti Luther, vaan myös monet muut tuona aikana, kuten Vincent Ferrer, Avilan Teresa, Loyolan Ignatius. Trenton konsiilin jälkeen katolinen kirkko koki laajamittaisen uudistumisen hiippakunnassa, luostarissa ja lähetystyössä. Sitten katolinen kirkko avautui Vatikaanin II konsiilin myötä paljossa sille, mikä myös luterilaisille on tärkeää, esimerkiksi pyhän Raamatun arvostus, kaikkien kastettujen yhteisen pappeuden merkitys, tarve kirkon jatkuvaan puhdistumiseen, kirkon virka palvelutehtävänä, ihmisten vastuullisuuden ja vapauden tärkeys, uskonnonvapauden tunnustaminen… Sen kautta monet erot katolilaisten ja luterilaisten välillä ovat oikeastaan hävinneet. Näin ollen reformaation johdosta muutos ja uudistus olivat myös kotonaan katolisessa kirkossa, joka ymmärtää olevansa Ecclesia semper reformanda (aina uudistuva kirkko). Siksi ekumeniakardinaali Kochin mukaan reformaatio (uudistusprosessi) ja reformi (uudistus) on erotettava toisistaan. Historia osoittaa, että reformaatio ei ole eikä voi olla ainoa vastaus kirkon uudistustarpeeseen. Historia osoittaa myös, että Lutherin reformaation kirkotkin tarvitsevat reformia. On siis vastavuoroisesti suostuttava muuttumaan toisen osapuolen antaman uskontodistuksen kautta. Katolilaiset ja luterilaiset tarvitsevat toistensa kokemusta, rohkaisua ja kritiikkiä.

 

Kolmas ohje

Katolilaisten ja luterilaisten tulisi uudestaan sitoutua etsimään näkyvää ykseyttä ja työstämään yhdessä sitä, mitä tämä merkitsee konkreettisina askelina, sekä pyrkimään yhä uudestaan tätä päämäärää kohti.” On lukuisia haasteita, jotka lyövät leimansa tämän päivän ja tulevaisuuden ekumeeniseen työhön. Kardinaali Kochin mukaan ensimmäinen haaste on se, että ”maailmanlaajuisesti protestantismissa on vain vähän pyrkimystä suurempaan ykseyteen”. Enemmänkin näyttää siltä, että reformaation kirkkojen fragmentoituminen jatkuu. ”Koko ajan syntyy uusia kirkkoja. Tämä ei todellakaan ole sitä, mitä me ymmärrämme ekumenialla. Tässä kuljetaan ikään kuin täysin vastakkaisiin suuntiin.” Myös jännitteitä on tullut lisää. Merkille pantavaa on myös evankelikaalisten ja helluntailaisten liikkeiden kasvu. Tarvitaan paljon rukousta, kestävyyttä ja kärsivällisyyttä, koska ”tie voi olla odotettua pitempi”. On siis sitouduttava etsimään näkyvää ykseyttä uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

 

Neljäs ohje

Luterilaisten ja katolilaisten tulisi yhdessä löytää uudelleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin voima omalle ajallemme.” Paavi Benedictus XVI ilmaisi reformaation ytimen vieraillessaan Erfurtin augustinolaisluostarissa vuonna 2011: ”Lutheria innoitti jatkuvasti kysymys Jumalasta, se oli syvä intohimo ja eteenpäin ajava voima koko hänen elämäntiellään.” Lutheria seuraten ekumenian palvelutehtävä erityisesti nykyajan yhä maallistuneemmissa yhteiskunnissa on todistaa elävän Jumalan läsnäolosta. Ekumenian suurin yhteinen haaste on Jumala-kysymyksen keskeisyys. Meidän on keskityttävä yhteistyössä kysymykseen Jumalasta ja Kristus-keskeisyydestä, eikä vain pragmaattisessa merkityksessä vaan uskoen ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen, jota Luther uudelleen valaisi ja josta nykyään voimme yhdessä todistaa. Mitä syvemmin me juurrumme Kristukseen, sitä lähemmäs toisiamme me tulemme. Todellinen ykseys voi tulla vain syvällisestä kohtaamisesta evankeliumin, Jumalan sanan, kanssa ja Jeesuksen Kristuksen, elävän Jumalan sanan, kanssa.

 

On siis yhdessä löydettävä uudelleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin voima omalle ajallemme. Tällä hetkellä kristinusko on vainotuin uskonto maailmassa. Kristittyjä ei vainota siksi, että he ovat katolilaisia, ortodokseja, protestantteja tai muita, vaan siksi, että he ovat kristittyjä. Marttyyrius on nykyisin ekumeenista, ja yhdessä pyhän paavi Johannes Paavali II:n kanssa on puhuttava todellisesta ”marttyyrien ekumeniasta” tai paavi Franciscuksen sanoin ”veren ekumeniasta”. Joskus Franciscus totesi: ”Eikö teistäkin näytä siltä, että diktaattoritkin ymmärtävät ekumeniasta enemmän kuin me – he tietävät, että me kuulumme yhteen!” Näin marttyyrien veri on jotakin sellaista, joka yhdistää meitä ja joka vielä lahjoittaa meille täyden yhteyden. Ajattelemme kaikkia erityisesti Lähi-idän kristittyjä, joita vainotaan ja jotka silti pysyvät uskollisina Kristukselle ja hänen kirkolleen. Heidän esimerkkinsä kautta mekin vahvistumme uskossa. Paljon kristittyjä näistä maista on myös tullut luoksemme Pohjoismaihin. Siksi on tärkeää, että me kristityt varjelemme, suojelemme ja syvennämme sitä, mikä on yhteistä uskossa. Silloin voimme myös yhä enemmän antaa yhteisen todistuksen ylösnousseesta Herrasta.

 

Viides ohje

Katolilaisten ja luterilaisten tulee todistaa yhdessä Jumalan armosta julistamalla evankeliumia ja palvelemalla maailmaa.” Viides ohje jatkaa samalla linjalla ja kehottaa meitä yhdessä todistamaan Jumalan armosta julistamalla evankeliumia ja palvelemalla maailmaa. Ykseyden pyrkimys ei palvele vain kirkkoa vaan myös maailmaa, niin että maailma uskoisi. Huolimatta vastavuoroisesta lähentymisestä uskonoppia koskevissa kysymyksissä, viime aikoina näyttää avautuneen suurempia eroja etiikkaa ja moraalia koskevissa kysymyksissä. Vaikka tämä tietyltä kannalta vaikeuttaa vuoropuhelua, siitä ei pidä luopua. Paavi Franciscus totesi puheessaan Luterilaisen maailmanliiton ja luterilais-katolisen ykseyskomission delegaatiolle (21.10.2013) näin: ”Olen varma, että jatkamme vuoropuhelun ja yhteyden matkaamme käsitellen perustavanlaatuisia kysymyksiä ja näkemyseroja antropologian ja etiikan alalla.” Samalla linjalla kardinaali Koch sanoo: ”Vielä 80- ja 90-luvuilla Kirkkojen maailmanneuvoston piirissä todettiin: ’Der Glaube trennt, Handeln eint (Usko erottaa, toiminta yhdistää)’. Mutta nykyään on sanottava melkein päinvastoin. Olemme edenneet monissa uskonkysymyksissä ja saavuttaneet yksimielisyyttä, mutta samaan aikaan on syntynyt varsin suuria jännitteitä ja eroja eettisissä kysymyksissä, varsinkin bioeettisissä, ihmisen elämän alkua ja loppua koskevissa kysymyksissä. Avioliitto, perhe, seksuaalisuus ja gender ovat tämän päivän teemoja, jotka aiheuttavat jännitteitä.” Kardinaalin mukaan suuri haaste on juuri se, että kristilliset kirkot eivät Euroopassa pysty ”puhumaan yhdellä äänellä”. ”Ne eivät pysty antamaan yhdessä vastauksia perustaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Näin kristillinen ääni tulee yhä heikommaksi, ja tämä vahingoittaa myös ekumenian uskottavuutta.”

 

Tässä on jälleen uudelleen ajattelun ja parannuksen teon paikka (VY 243). Ekumeniassa tarvitaan ”sydämen jatkuvaa kääntymystä” (VY 239, UR 7). On huomattavaa, että ennen viiden toimintaohjeen antamista kirkoille ykseyskomissio kutsuu molemmat osapuolet katumukseen. Asiakirja viittaa joidenkin paavien, erityisesti Johannes Paavali II:n, sekä Luterilaisen maailmanliiton esittämiin anteeksipyyntöihin. Anteeksipyyntö ja -anto on merkittävä askel kaikkien kristittyjen yhteyteen ja ykseyteen. Sovinto on osa ekumeniaa ja kristillistä arkielämää. Tässä mielessä luterilaisen kirkon merkkivuodelle valitsema motto ”Armoa2017” on oikein osuva. Se viittaa tietysti reformaation teologiseen painotukseen Jumalan ilmaisesta lahjarakkaudesta, mutta sitä voidaan tulkita myös rukoukseksi: ”Armoa! Herra, armahda! Anna meille armoa, jotta voisimme nähdä menneisyyttä uskon ja toivon valossa! Anna meille anteeksi virheemme ja syntimme! Kadumme polemiikkia ja kahdeksannen käskyn rikkomista, kadumme kirkon hajoamiseen liittyneitä ylilyöntejä puolin ja toisin.”

 

Vaikka viisi toimintaohjetta puhuvat suurista asioista, jotka eivät aina ole yksinkertaisia, niiden sanoma on yksiselitteinen ‒ mutta vain, jos annamme itsemme täysin Kristukselle ja yhdessä löydämme jälleen evankeliumin voiman (vrt. 4. ohje). Kirkon on aina käännyttävä ja uudistuttava Kristuksesta käsin. Olemme pyhä kansa, mutta myös pyhiinvaelluksella kohti ikuisuutta olevien syntisten kansa. Kääntymys, katumus ja kypsyminen uskossa ovat tärkeitä vaiheita tällä tiellä. Myös ”rakkaus ja totuus” seuraavat ekumeniaa, joka toteutuu eri tasoilla, joiden kautta voidaan palauttaa täysi ykseys, kun otetaan huomioon kaikki mahdolliset ulottuvuudet, varsinkin opillinen, sakramentaalinen ja institutionaalinen ulottuvuus. Pohjoismaiden katolisten piispojen mukaan me katolilaisina osoitamme kunnioituksemme luterilaisten kanssakristittyjemme reformaatiosta kasvanutta identiteettiä kohtaan. Yhä jäljellä olevista eroista huolimatta olemme Jumalan armoon luottaen vakuuttuneita siitä, että löydämme yhdessä teitä ykseyteen. Se, että katolilaiset ja luterilaiset voivat viettää Reformaation merkkivuotta yhdessä, on itsessään valtava ekumeeninen saavutus. Samalla se rohkaisee jatkamaan yhdessä tiellä vastakkainasettelusta kohti yhteyttä, niin kuin korosti paavi Franciscus Lundin vierailun yhteydessä.

 

Lopuksi VY-asiakirjan antamien ekumeenisten toimintaohjeiden käytännöllistä puolta ja konkreettisia sovelluksia voidaan poimia vaikkapa Yhdysvaltain raportista ”Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist” (30.10.2015). Nimittäin viimeisillä sivuilla (ss. 114-117) komissio antoi selkeitä neuvoja seuraaville askeleille katolis-luterilaisessa dialogissa reseptio-vaihetta varten. Ne kiteytyvät kolme alueeseen – rukouksen, kasvatuksen ja yhteistyön – ja näin sopivat aika hyvin VY:n viiden imperatiivin käytäntöön.

 

Rev. Nguyen Toan Tri

Katolinen kirkko Suomessa

 

Lähteet:

  • Vatikaanin II kirk.kok., ekumeniadekreetti Unitatis redintegratio (21.11.1964).
  • Johannes Paavali II, kiertokirje Ut unum sint (25.5.1995).
  • Pontifical Council for Promoting Christian Unity, Directory for the Application of Principles and Norms on Ecumenism (25.3.1993) [suomennos: Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvosto, Ekumenian ohjeisto, Katolinen näkökulma 4, Helsinki 2000].
  • LML & Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvosto, Vastakkainasettelusta yhteyteen. Luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset viettävät yhdessä reformaation muistoa 2017. Luterilais-katolinen ykseyskomission raportti (KUO & KATT, Helsinki 2013).
  • ELCA Conference of Bishops & the Bishops’ Committee on Ecumenical and Interreligious Affairs of the United States Conference of Catholic Bishops, Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist (30.10.2015).
  • Fides – Katolinen hiippakuntalehti no. 5/2015, ss. 8-9 [Ekumeniakardinaali Kurt Koch Suomessa. Yleismaailmallisen kirkon näkökulma].
  • Fides – Katolinen hiippakuntalehti no. 5/2015, ss. 10, 16 [K. Koch, “Reformaation yhteinen muisto ekumeenisena mahdollisuutena.” – Original paper entitled “The Commemoration of the Reformation as an Ecumenical Opportunity. Towards a Joint Declaration on Church, Ministry and Eucharist” at the Spring Assembly of the Finnish Ecumenical Council in Helsinki on 27 April 2015].
  • Fides – Katolinen hiippakuntalehti no. 6-7/2015, ss. 12-14 [K. Koch, ”Kasteen vastavuoroinen tunnustaminen ja sen ekklesiologiset implikaatiot”]
  • Fides – Katolinen hiippakuntalehti no. 11/2016, s. 4 [Yhteinen julistus reformaation merkkivuoden johdosta].
  • Pohjoismaiden piispainkokouksen paimenkirje, Vastakkainasettelusta yhteyteen (15.10.2016)


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.