SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Virrasta voimaa: mikä tekee hyvän kaupungin?

Pyynikin tornissa piispan lyhyt katsaus Tampereen historiaan hengellisen elämän näkökulmasta.

Tampere on monena vuonna voittanut suomalaisten äänestyksen houkuttelevimmasta kaupungista. Kaupunkeja on pisteytetty erilaisin perustein, mukaan lukien sijainti, työpaikat, palvelut, kulttuuritarjonta, vapaa-ajanviettomahdollisuudet, päiväkodit, koulut jne. Näistä annettujen arvosanojen mukaisesta yleisarvosanasta on sitten päätelty, mikä on Suomen halutuin asuinpaikka. Kyseessä ei siis ole mikään absoluuttinen asteikko. Tämä täytyy jopa tamperelaisena myöntää, vaikka mieluusti yhtyykin mielipiteeseen.

 

Mutta mikä tekee kaupungista hyvän? Riittävätkö siihen äänestyksen perustana käytetyt ulkonaiset olosuhteet, lähtien sijainnista aina tarjolla oleviin palveluihin asti? Eikö kaupunki koostu asukkaista, jotka itse luovat asuinympäristönsä ja ole vastuussa sen viihtyvyydestä sekä kaupungissa tehdyistä päätöksistä? Eivätkö kaupungit ole pikemminkin ihmisyhteisöjä kuin talouskeskuksia tai arkkitehtuuripuistoja? Juuri siksi ne ovat myös kulttuurien keskuksia. Vaikka sanan kulttuuri taustalla on latinan agricultura, maanviljely, on kaupungeille ominaista laaja kulttuurielämä ihmisen hengen kehittämisen merkityksessä. Kuningas Kustaa kolmannen v. 1779 allekirjoittamassa Tampereen perustamisasiakirjassa maanviljely ei ollut sallittu elinkeino, mutta teollisuus pääsi kaupungissa vauhtiin vasta Venäjän vallan aikana. Se tuli kuitenkin merkitsemään myös hengellisen elämän viljelyä.

 

Tässä esitelmässä nostan esiin kappaleen Tampereen historiaa hengellisen elämän näkökulmasta. Uskolla on ollut keskeinen merkitys koko kaupungin kehittymisessä. Tämä tulkinta on yksi tapa tarkastella Tamperetta; muitakin tapoja toki on, eikä historian tapahtumista voida koskaan johtaa yhtä ainoaa selitysmallia.

 

Pipliaseura suomalaisia Raamattuja varten

 

Aiheelleni antaa ajankohtaisen kimmokkeen Suomen Pipliaseuran tänä keväänä viettämä 200-vuotisjuhla. Kyseessä on Suomen vanhin kirkollinen yhdistys. Edelleen Pipliaseura tekee työtään levittäen Raamattuja sekä edistäen lukutaidon kehittämistä useassa maassa. Viime vuosina sen erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat olleet suomen sukulaiskieliä puhuvat kansat Venäjällä.

 

Suomen Pipliaseuran perustaminen 24.3.1812 liittyi niin ikään pyrkimykseen levittää Raamattuja Venäjän valtakunnassa asuville kansoille. Olihan Suomi vain kolmea vuotta aiemmin liitetty autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään Napoleonin ja tsaari Aleksanteri I sopimuksesta seuranneen sodan tuloksena. Uusi tilanne oli nyt edessä. Suhde vanhaan emämaahan Ruotsiin oli katkaistu. Tarvittiin uudet suuriruhtinaskunnan hallintoelimet samoin kuin uusi kirkollinen hallinto. Samalla nähtiin, että Suomen tulee kasvaa itse kansakunnaksi. Sitä varten tarvittaisiin taloutta ja hallintoa syvällisempiä välineitä, joiden avulla maan asukkaat kasvavat vapaina ja vastuullisina kansalaisina ja ottavat omat asiansa hoitoonsa. Sellaiseksi välineeksi muodostui Pyhän Raamatun levittäminen kansan luettavaksi.

 

Englannissa oli perustettu ”Britannian ja ulkomaiden raamattuseura” vuonna 1804, ja sen asiamiehenä matkusti useita kertoja maahamme alkuaan skottilainen John Paterson. Paterson kertoo matkoistaan päiväkirjoissaan ja muistelmissaan sekä kirjeissään, joita hän ahkerasti lähetti Englantiin raamattuseuran johtokunnalle. Nuo kirjoitukset antavat minulle toisen kimmokkeen tähän esitelmään; niistä nimittäin laati suomenkielisen tutkielman sata vuotta sitten Jaakko Gummerus, joka silloin vielä toimi kirkkohistorian professorina Helsingissä, mutta josta v. 1920 tuli Porvoon, sittemmin Tampereen hiippakunnan piispa. Kaukainen edeltäjäni laati tutkielmansa v. 1912 Pipliaseuran satavuotisjuhlia varten ja sallittakoon, että tässä esitelmässä sata vuotta myöhemmin käytän osaksi hänen työtään lähteenäni.

 

John Patersonin asemapaikkana oli Tukholma, mistä hän teki matkoja Lappiin ja saapui myös Torniosta Ouluun jo 1808. Hän ei kuitenkaan päässyt Oulua etelämmäs, koska vastaan tulivat venäläiset sotajoukot, joiden jaloista suomalaiset talonpojat hänet omia hevosiaan säästämättä pelastivat. Patersonin tähtäimessä oli perustaa raamattuseura huokeiden suomenkielisten Raamattujen painattamista ja levittämistä varten. Syksyllä 1811 hän asioi Turussa piispa Jacob Tengströmin luona. Hänellä oli tarjottavanaan perustamista varten Englannin raamattuseuran lupaus 500 punnan alkupääomasta. Tengström innostui asiasta ja tuki Patersonin asiointia Turussa majailevan kenraalikuvernööri Steinheilin luona. Steinheil oli henkilökohtaisesti liikuttunut Jumalan sanan levittämisestä, mutta pidättäytyi tukemasta hanketta, koska epäili, ettei tsaari voisi sallia vihollismaan Englannin asioivan Suomessa.

 

Tsaari Aleksanteri I oli kuitenkin valistunut hallitsija. Hän antoi samana syksynä siunauksensa Suomen Pipliaseuran perustamiselle ja osoitti sille omasta pussistaan 5000 ruplaa. Seuraavana keväänä tsaari lupasi vielä viiden vuoden rahoituksen Raamattujen painamiselle. Toukokuussa 1812 päivätyssä kirjeessään Aleksanteri ilmoitti vakaumuksenaan että ”uskonto on voimakkain väline kansan siveellisyyden kohottamiseksi ja puhtaana säilyessään paras yhteiskunnan tuki”. Raamattujen levittämisen myötä myöhemmin toteutui, mihin hän oli viitannut kirjeessään, mutta ehkä toisin kuin hän oli tarkoittanut. Pyhä Raamattu Suomen kansan kädessä tekikin mahdolliseksi kansallisuusaatteen synnyn 1800-luvulla, mikä oli edellytys Suomen itsenäistymiselle. Lukutaito kehittyi, kun Raamatusta tuli kotien kirja.

 

Samana kesänä 1812 Paterson jatkoi Turusta matkaansa Pietariin, missä hän sai uskontoasiain ministeriltä lupauksen myös Venäjälle perustettavasta raamattuseurasta. Paterson vieraili asiaa ajaakseen myös Moskovassa saman vuoden syyskuussa. Mutta samaan aikaan kaupunkia evakuoitiin Napoleonin joukkojen tieltä ja sekasorto esti etenemästä Venäjän seuran perustamiseen sen vuoden aikana.

 

John Paterson Tampereella

 

Patersonin matka Turusta Pietariin ja edelleen Moskovaan kulki jälkikäteen arvioiden erikoisella tavalla Tampereen, Hämeenlinnan, Porvoon ja Viipurin kautta. Mutkan tekeminen ja pistäytyminen Tampereella koitui pikkukaupungin myöhemmälle kehitykselle käänteentekeväksi. Siihen oli syynä ainoastaan Patersonin vierailu hänen vaimonsa tuttavan luona. Hatanpään kartanon rouva Lefren oli harras kristitty, joka paloi ajatukselle Raamattujen levittämisestä. John Paterson kirjoitti vierailusta vuosikymmeniä myöhemmin seuraavaa:

 

“Hänen miehellään oli erittäin kaunis Hatanpää-niminen tila lähellä Tammerforsia. Talo sijaitsi lähellä erästä noita kauniita järvijaksoja, joista Suomi on niin rikas. Koko maisema oli sanomattoman viehättävä. Aivan kaupungin luona on suuri koski, josta kaupungilla on nimensä – ruotsalainen sana fors näet merkitsee koskea. Herra Lefren oli käyttänyt sitä hyväkseen ja rakentanut sen partaalle suuren sahan ja myöskin paperitehtaan. Se oli oivallisimpia paikkoja tehdaslaitoksia varten, mitä ikään olen nähnyt. Veden paljous oli ääretön, ja se oli helposti johdettavissa molemmin puolin koskea ainakin puolen peninkulman päähän. Minun huomiotani herättivät ne edut, joita se tarjosi koneiden käytölle, ja vuosia myöhemmin minä huomautin siitä eräälle maanmiehelleni; hän rakensi sinne valtion avulla puuvillatehtaan, joka nyt on Venäjän etevin ja jossa on koko joukon työväkeä, niin että käynnistäni sattumalta oli aineellistakin hyötyä Suomelle.”

 

Hatanpään kartanon isännällä oli jo pieni paperitehdas kosken partaalla. Paterson kehui sen tuottaman paperin laatua ja pohdiskeli sen käyttämistä Raamattujen painamiseen. Mutta mies, jolle Paterson kertoo vihjanneensa Tammerkosken voimasta, oli toinen skotti James Finlayson. Hän oli jo aiemmin asettunut Pietariin kehittämään Venäjälle kutomateollisuutta. Englannista ei näet saanut viedä koneita, mutta tietotaitoa sai viedä, ja konemestareita ostettiin ulkomaille isolla rahalla. Vuonna 1819 Paterson sai Finlaysonin houkutelluksi mukaansa Pietarista pitkälle matkalle Suomeen lupauksella esitellä hänelle Tammerkosken. Paterson kirjoittaa:

 

”Kun ystäväni Mr. James Finlayson, joka oli Sir Alexander Wilsonin johdolla ollut palkattu rakentamaan koneita Alexandroffskyssä, oli luopunut tästä toimesta ja oli terveydeltään heikonlainen, niin minä ehdotin että hän seuraisi minua Suomen matkallani. Olen jo kertonut että olin v. 1812 viettänyt muutamia päiviä Tampereella Suomessa ja huomannut ne erinomaiset edut, mitkä siellä tarjoutuivat kaikenlaisten koneiden käytölle. Sillä oli miellyttävä asema viljavalla seudulla ja siellä oli ääretön, jopa tyhjentymätön vesivoima. Olin huomauttanut sen suuria etuisuuksia ystävälleni, joka oli halukas näkemään paikkaa; ja jos se miellyttäisi häntä ja hän saattaisi saada hallitukselta edullisia ehtoja, niin hän aikoi rakentaa lähimpään läheisyyteen vesimyllyjä ja muita tehtaita. Hän suostui sen tähden rupeamaan toverikseni tällä pitkällä matkalla.”

 

Patersonin ja Finlaysonin matka suuntautui Pietarista Käkisalmen, Savonlinnan, Kuopion ja Vaasan kautta Poriin ja sieltä Tampereelle:

 

”Porista lähdimme [elokuun] 17:nnen päivän aamulla ja matkustaen pitkin sen komean, lohirikkaan virran rantoja, jonka suulla, merenlahden luona, kaupunki sijaitsee, saavuimme seuraavana päivänä Tampereelle ja asetuimme asumaan Hatanpäähän vanhojen ystäviemme herra ja rouva Lefren'in luo. Se on yksi koko Suomen kaikkein ihanimpia paikkoja, sijaiten laajojen järvien keskellä ja hedelmällisellä seudulla. Siellä vietimme kolme onnellista päivää. Ystäväni Finlayson oli ihastunut paikkaan. Hän yhdellä kertaa huomasi etten ollut liioitellut hänelle antamissani kuvauksissa, ja ystäväni Lefren antoi hänelle kaikki hänen haluamansa tiedot. Keisari oli käynyt paikalla muutamia päiviä ennen ja suuresti ihaillut sen vesiputouksia. Palattuamme Pietariin Mr. Finlayson pyysi hallitukselta pientä maakappaletta, jolle hän saisi rakentaa tehtaan puuvillankehruuta ja muita tarkoituksia varten, sekä oikeuden riittävään vesivoiman käyttöön. Kaikki mitä hän pyysi ja enemmänkin suotiin hänelle; ja tälle paikalle on rakennettu tehtaita, jotka antavat työtä useille sadoille köyhille asukkaille ja jotka ollen nykyään kokonaan hurskaiden miesten käsissä ovat suurena siunauksena maalle ja sadoille uutterille ihmisille. Tämä matkamme tulos oli itsessään riittävä korvaus kaikista pitkän matkan tuottamista vaivoista.”

 

James Finlayson teollisuuden ja hengellisyyden rakentajana

 

Keisari Aleksanteri vieraili muutaman viikon kuluttua Tammerkosken partaalla, ei siis ennen Finlaysonin käyntiä, kuten Paterson muisteli. Hänen käyntinsä muistoksi on kosken rannalle pystytetty kotkaveistos. Joka tapauksessa Finlayson anoi pian keisarilta lupaa tehtaan perustamiseen, ja jo 1820 aloittivat toimintansa konepaja ja valimo. Tehdas valmisti karstaus- ja kehruukoneita villan ja pellavan kehruuta varten. Se ei kuitenkaan menestynyt, ja vuonna 1828 Finlayson siirtyi koneiden valmistuksesta puuvilla- ja villalangan kehruuseen sekä kankaan kudontaan. Tätä ajankohtaa pidetään Suomen puuvillateollisuuden alkuna. Kolme vuotta myöhemmin Finlaysonin puuvillalankoja myytiin jo kaikkialla Suomessa, tehdas nousi Suomen suurimmaksi tehtaaksi 1840-luvulla ja Pohjoismaiden suurimmaksi tehtaaksi 1850-luvulla, missä asemassa se säilyi aina 1920-luvulle asti. Pohjoismaiden ensimmäiset sähkövalot syttyivät Finlaysonin tehtaalla 1882.

 

James Finlayson oli John Patersonin tapaan harras kristitty. Molemmat olivat teologisesti katsoen matalakirkollisia, ts. kuuluivat liikkeisiin, joissa suhtaudutaan kriittisesti kauniisiin liturgioihin ja korkeisiin virkoihin. Finlayson oli kirkolliselta taustaltaan kveekari, ja ennen tehtaansa perustamista hän anoi tsaarilta työväelleen uskonnonvapautta. Hurskaana miehenä Finlayson antoi töitä myös lapsille haluten auttaa orpoja ja turvattomia. Orpoja varten tehtaalle perustettiin oma lastenkoti.

 

Todettakoon, että aina vuoteen 1904 Tampere kuului Messukylän seurakuntaan. Sinne ei oltu perustettu omaa seurakuntaa, vaikka senaatti oli sellaisesta jo päättänyt. Seurakunnan itsenästymisen esti Messukylän kirkkoherra Josef Grönberg. Grönberg oli voimakastahtoinen mies, joka kyllä ajoi seurakuntalaistensa asioita. Hän saarnasi esimerkiksi lapsityövoiman käyttöä vastaan, tuolle ajalle edistyksellisellä mutta meidän mielestämme aivan riittämättömällä tavalla: lasten työpäivä tehtaissa ei saisi ylittää 8 tuntia.

 

Vuonna 1836 Finlayson myi yrityksensä Carl Samuel Nottbeckille ja Georg Adolf Rauchille. Osa kauppaehtoja oli hänen nimensä säilyttäminen yrityksen nimessä. Nottbeckin poika Wilhelm lähetettiin saman tien Pietarista opettelemaan tehtaan hoitoa sen johtajan Ferdinand Uhden opastuksella. Uhde oli puuvillatehtaan tekninen ja taloudellinen johtaja, joka nosti yrityksen Suomen suurimmaksi teollisuuslaitokseksi. Hänkin oli harras kristitty, joka työnsä ohessa toimi herätyshenkisessä ns. gossner-liikkeessä. Gossnerilaiset olivat kokoontuneet Pietarissa Nottbeckin talossa. Finlaysonin tehtaan piiriin kehittyi laaja lähetystyön tukijoiden joukko, kun Suomen Lähetysseura perustettiin 1859.

 

Tämän päivän tutustumisohjelmaan lienee kuulunut vierailu kirkossa, joka Tampereella kantaa Finlaysonin nimeä. Se on kuitenkin rakennettu Wilhelm von Nottbeckin johdon aikana, mutta se kantaa myös James Finlaysonin ja Ferdinand Uhden hengellistä perintöä.

 

Puuvillatehdas oli vuonna 1846 saanut oikeuden palkata oman papin, tehtaansaarnaajan, ja vuonna 1879 valmistui oma punatiilinen rukoushuone tehtaanportin tuntumaan. Finlaysonin seurakuntaan kuului silloin, perheenjäsenet mukaan lukien, miltei puolet kaikista tamperelaisista. Yli sadan vuoden ajan tehdasyhtiö ylläpiti kirkkoa. Tehtaansaarnaajan virka tosin lakkasi 1880, mutta tehtävä jatkui tamperelaispappien sivutoimena.

 

Vielä 1970-luvulla oli tehtaan tapana aloittaa vuosi sen ensimmäisen työpäivän aamun rukoushetkellä kirkossa. Vuoden 1981 viimeistä edellisenä päivänä Oy Finlayson Ab luovutti kirkon ja sen tontin vastikkeetta Tampereen evankelisluterilaisille seurakunnille. Luovutuksen ehtoihin kuului, että saaja käyttää jatkossakin rakennuksesta nimeä Finlaysonin kirkko.

 

Hengellinen elämä voimanlähteenä

 

Hyvät kuulijat. Olen kuljettanut teitä historiallisten muistojen matkalla kaupungista toiseen, Tukholmasta Turkuun, Pietariin ja Tampereelle, mutta palaan alun kysymykseeni: mikä tekee hyvän kaupungin? Mikä on tehnyt Tampereesta houkuttelevan? Ensimmäinen ajatus on luonnollisesti koski, jonka virrasta ovat teollisuuslaitokset ammentaneet voimansa. Kaupungin kehitys oli yli sata vuotta riippuvainen koskesta, kunnes höyrykoneet syrjäyttivät sen voimanlähteenä. Koski veti luoksensa konemestari Finlaysonin perustamaan tehtaansa. Mutta alusta lähtien keskeisessä osassa oli myös hengellisen elämän kehittäminen: John Paterson ei olisi osannut neuvoa Tammerkoskea Finlaysonille, ellei hän olisi poikennut Hatanpään kartanossa Raamattujen painattamista ja levittämistä koskevissa asioissa. Edelleen voidaan kysyä, olisiko suuri tehdas koitunut niin siunaukselliseksi, ellei sen johdossa olisi ollut hengellisesti valveutuneita henkilöitä, jotka ajattelivat myös työntekijöidensä parasta, eivät vain yrityksensä tuottoa?

 

Euroopassa eletään parhaillaan aikaa, jolloin perinteiset kirkot menettävät jäseniään. Monet ihmiset yksinkertaisesti ilmoittavat, ettei kirkolla ole heille merkitystä, koska he eivät he usko Jumalaan. Kuluneella viikolla on Suomessakin näkyvästi uutisoitu tällaisista tutkimustuloksista. Mutta maailmanlaajuisesti kyseessä on vain osatotuus. Kun länsimaissa, siis teollistuneissa hyvinvointimaissa kristinuskoon sitoutuneiden määrä näyttää vähenevän, Afrikassa ja Aasiassa luvut ovat nousevia. Maailmanlaajuisesti katsoen kirkko kasvaa, ja maahanmuutto muuttaa myös eurooppalaisten maiden uskontotilannetta.

 

Euroopan uskonnollinen profiili ei ole yksinomaan maallistuva. Se on pikemminkin moninaistuva ja yksilöllistyvä. Tässä on tultu pitkä matka Rooman keisari Konstantinus Suuren ajoista. Konstantinus tunnetusti näki kristinuskon olevan voima, joka voi yhdistää ja nostaa uuteen kukoistukseen rappeutuvan ja hajoamassa olleen imperiumin. Näin hän loi jo antiikin aikana uskonnollisen perustan yhdistyvälle Euroopalle. Siitä tuli kristillinen Eurooppa, ns. kristikunta. Mutta parin viimeisen vuosisadan kehitys on viitannut toiseen suuntaan.

 

Euroopassa siirryttiin ensin valtiokirkollisuuden jälkeen valtiolliseen sekularismiin, mikä näkyi erityisesti Ranskan ja sittemmin Venäjän vallankumouksissa. Pakkouskonnoista siirryttiin jopa pakkouskonnottomuuteen. Mutta nyttemmin on Euroopan unionin tasolla nähtävissä muutos jälkisekulaariin aikaan: Euroopan unionin peruskirjassa taataan suoja niin eri maiden valtauskonnoille kuin erilaisille vähemmistöille. Myös Suomen vuonna 2003 uusittu uskonnonvapauslaki tähdentää positiivista vapautta uskoon aiemman negatiivisen vapauden uskonnosta sijasta.

 

Arvoisat ritarijuhlan osanottajat. Olen käsitellyt tässä esitelmässä Tammerkosken valjastamista teollisuuden palvelukseen ja hyvinvoinnin tuottamiseen, mutta liittänyt sen kaupungin hengellisen elämän kehittymiseen. Myös hengellinen elämä on kuin virta, joka antaa voimaa. Se kuljettaa edellisten sukupolvien kokemuksia ja viisautta. Se pyörittää ihmisen sisässä olevia ”rattaita” ja saa hänet tuottamaan hyvää hedelmää. Se estää ihmistä muuttumasta itse vain talouden ja tuottavuuden koneenosaksi. Hengellinen elämä sitoo häntä toisiin ihmisiin, avaa tien toisten luo, tuo vuorovaikutukseen muiden kanssa ja tekee hänestä vastuullisen toisista ihmisistä. Sellaisella voimalla usko myös luo hyvän kaupungin.



Jaakko Gummerus: [Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 2. Helsinki 1912.] Verkkojulkaisu 2002

 

Piispa Matti Revon esitelmä Pyhän Konstantinus Suuren ritarikunnan päivillä Tampereella 19.5.2012



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.