SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Yleisvikaari Raimo Goyarrola: Mikä on armo?

 

Me kaikki kristityt uskomme siihen, että vanhurskauttamisemme tulee Jumalan armosta. Armo saa ihmisen kääntymään Jumalan puoleen ja kääntymään pois synnistä.

 

Onko vanhurskauttaminen pelkkää syntien anteeksiantamista? Ei, ”siihen kuuluu myös pyhittyminen ja ihmisen sisäinen uudistuminen” (KKK 1989). Kaikki on kutsuttu pyhyyteen: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” (Matt. 5:48).

 

Armo on osallisuutta kolmiyhteisen Jumalan elämään: ”kasteen kautta kristityllä on osuus Kristuksen armoon, Kristuksen, joka on ruumiinsa Pää. ‘Adoptoituna lapsena’ kristitty saa nyt kutsua Jumalaa ‘Isäksi’ yhdessä ainosyntyisen Pojan kanssa. Hän saa elämän Hengessä, joka henkäisee häneen rakkauden ja rakentaa kirkkoa” (KKK 1997).

 

Onko Jumalan ja ihmisen välillä yhteistyötä?  

 

Vanhurskauttaminen kirkon elämässä -dokumentissa todetaan: ”Luterilaisuus on suhtautunut pessimistisesti ihmisen omiin kykyihin hengellisessä elämässä. Tämä koskee erityisesti Lutheria itseään. Vapaa tahto voi tosin tietyssä määrin ulottua yhteiskunnallisiin suhteisiin, mutta suhteessa Jumalaan, armoon ja pelastukseen ihminen on Lutherin mukaan ainoastaan passiivinen vastaanottaja. Hänen tahtonsa on ‘sidottu’ (servum arbitrium)” (n. 134).

 

”Katolisen samoin kuin ortodoksisen teologian on perinteisesti katsottu antavan tahdolle enemmän liikkumatilaa myös silloin, kun kyse on pelastuksesta. Suhteessa ihmisen vapauteen on vallinnut suurempi optimismi. Koska ihmisen pitää vastata Jumalan armoon, on hänen vapaa tahtonsa (liberum arbitrium) aktiivinen: Ihminen vastaa myöntävästi Jumalan kutsuun ja toimii yhteistyössä armon kanssa” (n. 135).

 

Eräänä päivänä katolinen Lauri ja luterilainen Martti kävelivät yhdessä keskustellen Jumalan armosta. Tiessä oli odottamaton aukko, vanha syvä kaivo, johon molemmat putosivat. Kaivon pohjalla loukkaantuneet ystävykset toivoivat pelastusta. Yhtäkkiä Jumalan ääni kuului ylhäältä: “Rakkaat lapset, minä pelastan teidät”.

 

Jumalan Sana tuli ihmiseksi, jotta hän voisi tarttua ihmisten käsiin vetääkseen heidät ylös kaivosta. Jeesus kumartui alas ja katsoi ystävyksiä rakastaen. Luterilainen Martti sanoi Jeesukselle: ”Herra, en pysty tekemään mitään.” Jeesus nosti hänet selkäänsä ja kantoi hänet ulos. Sen jälkeen tuli katolisen Laurin vuoro. Lauri sanoi Jeesukselle: “Herra, ilman sinua en pysty tekemään mitään. Auta minua.” Jeesus tarttui hänen käsiinsä ja nosti hänet ylös. Jeesuksen voimalla molemmat pääsivät ylös.

 

Mistä tulee armoa?

 

Vieraillessaan Lutherin vanhassa luostarissa Saksassa paavi Benedictus XVI totesi: "’Kuinka voin saada Jumalan armon?’ Tämä kysymys oli iskostunut Lutherin sydämeen ja muodosti perustan kaikelle hänen teologiselle pohdinnalleen ja sisäiselle kamppailulleen. ‘Kuinka voin saada Jumalan armon?’ Kuka on enää huolissaan tästä nykypäivänä – edes kristittyjen joukossa? Mikä merkitys tällä kysymyksellä on elämässämme? Useimmat ihmiset, jopa kristityt, lähtevät liikkeelle ajatuksesta, ettei Jumala pohjimmiltaan ole kiinnostunut omista synneistämme tai hyveistämme... Suurin osa niistä, jotka ylipäänsä uskovat kuolemanjälkeiseen elämään ja lopulliseen tuomioon, olettavat käytännönläheisesti, että Jumala on varmasti kuitenkin suurisieluinen ja että hän loppujen lopuksi jättää huomioimatta pienet vikamme. Kysymys ei siis enää huolestuta meitä. Mutta ovatko vikamme oikeasti niin kovin pieniä?” (Benedictus XVI, puhe Erfurtin luostarissa, 23.9.2011). Näin kysyi paavi Benedictus.

 

Meidän uskomme ei ole kirjassa kirjoitettu teoria, eikä kauniita sanoja. Meidän uskomme on persoona: Jeesus Kristus ja hänessä, hänen kauttaan ja hänen kanssaan Isä ja Pyhä Henki. Jeesus Kristus jakaa armonsa erityisesti rukouksen ja sakramentin kautta. Rukoilenko joka päivä pyytäen Jeesukselta hänen armoaan? Pyydänkö anteeksi omia ja muiden syntejä? Osallistunko usein sakramentteihin saadakseni Jeesuksen armoa?

 

“Lutherin polttavan kysymyksen – ‘Miten Jumala näyttäytyy minulle ja mikä on oma asemani Jumalan edessä?’ – täytyy jälleen kerran, tosin uudessa muodossa, tulla meitäkin koskettavaksi kysymykseksi: ei akateemisessa mielessä vaan kouriintuntuvana omassa elämässämme”, kehotti Benedictus samassa puheessa.

 

Me Suomessa toimivien kirkkojen edustajat olemme jälleen koolla. Ekumenian moottori eivät kuitenkaan ole lämminhenkiset kokoukset taikka herkullinen ruoka. Vaikka kyllä ne auttavat. Ekumenian sydän on Jeesus, joka pumppaa vertansa ruumiinsa kaikille jäsenille. Ekumenian sydän on uskon, toivon ja rakkauden elämä Kristuksessa Pyhän Hengen voimalla. Ekumenia etenee, jos me sukellamme Kristuksen “syvyyteen”. – Kysyn usein itseltäni, olenko tänä konkreettisena hetkenä Kristuksen kanssa? Suosittelen kaikkia tekemään itselleen saman kysymyksen.

 

Vanhoista virheistä oppiminen

 

Pääesitelmän alussa sanottiin, että luterilaisten ja katolilaisten kykenemättömyys ratkaista uskonnollisia kiistoja teologisella keskustelulla aiheutti merkittävää inhimillistä kärsimystä, väkivaltaa ja sotia etenkin kahden ensimmäisen reformaation jälkeisen vuosisadan aikana ja johti läntisen kristikunnan hajoamiseen.

 

Valitettavasti näin se oli, vaikka minun mielestäni kannattaa korostaa sitä, että siihen kuului myös poliittisia ja sosiaalisia syitä. Silloin, kun uskonto ja politiikka sekoittuvat, saamme tuloksena kuolettavan haavan uskontoomme. Historia näyttää meille monimutkaisia esimerkkejä.

 

Nykyään kuten aina meidän on erittäin tärkeää olla varovaisia, etteivät yhteiskunnalliset muotit tartu meihin. Kristuksen kirkko ankkuroituu Kristuksen totuuteen, ei yhteiskunnan mielipiteeseen tai näkökulmaan, jota enemmistö kannattaa. Tärkeät ihmistä koskevat kysymykset saavat vastauksen ihmisen Luojalta, Jumalalta, ei tilastoista eikä gallupien tuloksista: Mikä ja kuka on ihminen? Mitä tarkoittaa ihmiselämän arvokkuus? Mikä on hyvää tai pahaa ihmisille? Mikä on perhe ja avioliitto?

 

Oikea vastaus ei riipu nykytilanteesta. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että kirkko on riippumaton poliittisesta intressistä. Yleinen fraasi on: ”Maksaja päättää.” Muuan hyvin tuntemani luterilainen piispa korosti, että Suomen luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat kansankirkkoja eivätkä valtionkirkkoja. Se ero on erittäin tärkeä. Meidän “maksajamme” on Jeesus. ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus” (2. Kor. 5:17-18). Jeesus on maksanut omalla verellään meidän pelastuksemme. Vain hänelle me olemme velkaa, emme valtiolle, emme eduskunnalle, emme taloudelle.

 

Kaisamari totesi, että viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana luterilaiset ja katolilaiset ovat oppineet tuntemaan paremmin toisiansa ja toistensa teologista ajattelua ja lähentyneet toisiaan merkittävästi – ja tästä on syytä olla kiitollinen.

 

Kyllä, tämä on totta. Luojan kiitos Suomessa nautimme loistavasta tilanteesta kristittyjen kesken. Tunnelma on ystävällinen ja, lisäisin, myös perheenomainen.

 

Armo: lahja ja vastuu

 

Vastakkainasettelusta yhteyteen -asiakirja, Kaisamari muistutti, kutsuu luterilaisia ja katolilaisia iloitsemaan yhdessä evankeliumista. Se myös toteaa, että katolilaisilla ja luterilaisilla on niin paljon yhteistä uskossa, että sen pitäisi olla kiitollisuuden aihe myös reformaatiota tarkasteltaessa.

 

Ekumenian ensimmäinen ja tärkein tehtävä on pitää näkyvissä se todellisuus, kuinka paljon meillä loppujen lopuksi on yhteistä, eikä kadottaa sekularisaation puristuksessa tätä havaintoa – kaikkea sitä, mikä tekee meistä ylipäänsä kristittyjä ja mikä on meille sekä lahja että tehtävä (Benedictus XVI, puhe Erfurtin luostarissa, 23.9.2011).

 

Tämä sairas maailma tarvitsee evankeliumia lääkkeenä. Sota, väkivalta, epäoikeudenmukaisuus – yhdellä sanalla: synti – ovat ihmisten itsensä tuottamia. Sen takia minusta tuntuu, että ekumeniassa kannattaa puhua enemmän Jeesuksesta ja hänen sanomastaan kuin meistä itsestämme. Julistakaamme evankeliumia!

 

Paavi Franciscus kirjoitti vähän aikaa sitten hienon apostolisen kehotuskirjeen Evangelii gaudium, Evankeliumin ilo (EI). Suosittelen sen lukemista, se on julkaistu myös suomeksi. Paavi sanoo, että ”Evankeliumin ilo täyttää Jeesuksen kohtaavien sydämen ja koko elämän. Ne, jotka suostuvat hänen pelastettavikseen, tulevat vapaiksi synnistä, surullisuudesta, sisäisestä tyhjyydestä, eristyneisyydestä. Jeesuksen kanssa ilo syntyy aina uudelleen” (EI, 1).

 

Paavi kutsuu jokaista kristittyä, “missä ja millaisessa tilanteessa hän onkin, uudistamaan henkilökohtaisen kohtaamisensa Jeesuksen Kristuksen kanssa, tai ainakin päättämään antaa hänen kohdata itsensä, etsiä häntä joka päivä lakkaamatta“ (EI, 3).

 

Armo, usko, evankeliumi ja ilo ovat synonyymejä. Kaikki tulee ilmaiseksi, mutta kaikki menee maksettavaksi. Mitä tarkoitan? Meidän uskomme Kristukseen on arvokkain aarre. Se on paras lahja ja yhtaikaa henkilökohtainen vastuu. Meidän on säilytettävä uskomme sisältö, Jeesus ja hänen opetuksensa (ainoa “tie, totuus ja elämä” – Joh. 14:6), jotta voisimme välittää sen muille.

 

”Tämä on ekumenian päätehtävä, jonka suorittamiseksi meidän on autettava toinen toistamme; meidän tulee kasvattaa syvempää ja elävämpää uskoa. Ei ole olemassa mitään erityistä strategiaa, joka pelastaa meidät ja kristinuskon, vaan kyse on uskosta – harkittu ja tuoreesti eletty usko; tällaisen uskon kautta Kristus astuu maailmaamme, ja hänen kanssaan, elävä Jumala”, sanoi Benedictus Lutherin luostarissa.

 

Meidän on välitettävä tämä aarre eteenpäin. Ensiksi omaan elämäämme. Emme voi liata sitä muuttamalla sen merkitystä tai poistamalla sen vaatimuksia. ”Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Matt. 16:24).

 

Tämän päivän maailmassa

 

Paavi Benedictus sanoi myös: ”Toinen haasteemme on maailman sekularisoitunut tila, jossa meidän kristittyjen täytyy elää ja antaa todistus uskostamme. Jumalaa yritetään yhä enenevässä määrin työntää pois yhteiskuntamme julkisesta piiristä, ja Raamatun esittämä pelastushistoria näyttäytyy meille kuin lukittuna kaukaiseen menneisyyteen. Annammeko periksi sekularisaation paineelle, ja tulemmeko moderneiksi uskomme vesittämisen hinnalla? Tietysti usko täytyy hahmottaa tuoreesti ja ennen kaikkea sitä on elettävä uudella tavalla, jotta se on yhteensopiva nykypäivän tilanteen kanssa. Tätä ei kuitenkaan saavuteta vesittämällä uskoa, vaan elämällä sitä juuri tänään koko sen täyteydessä” (Benedictus XVI, puhe Erfurtin luostarissa, 23.9.2011).

 

Kaisamarin sanoin katolilaisten ja luterilaisten kannalta ykseyden tavoittelun ja yhteisen todistuksen vahvistaminen voi tapahtua kolmella toisiaan täydentävällä tavalla: teologisen työn jatkamisella, yhteisellä rukouksella ja yhteisen palvelun kautta.

 

Marraskuussa käynnistyy uudestaan luterilais-katolisen dialogikomission työ. Sen on sovittu käsittelevän virkaa, piispuutta, pappeutta ja ehtoollista/eukaristiaa. Pohjalla on Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta (1999) ja Vastakkainasettelusta yhteyteen (2013) -asiakirjojen tekstit. Pyydän rukouksia komission työtä varten.

 

Kaisamarin toteamus, että katolilaiset ja luterilaiset voivat rukoilla yhdessä ja jakavat vahvan yhteisen hengellisen pohjan jo yhtenäiskirkon ajoilta, puhuu vahvasti juuri meitä yhdistävien asioitten puolesta.

 

Olen käynyt Lapissa monta kertaa nuorten kanssa. Kerran matkalle osallistui myös ystäväni, joka on luterilainen pappi. Kävelimme noin 110 km viidessä päivässä kaikki tarvikkeet selässä. Vietin messun joka päivä. Taivas ja tunturit muodostivat alttaritaulun. Enkelit ja porot ympäröivät meidät. Ystäväni sanoi minulle messun jälkeen: ”Olen todella iloinen, koska osallistuin messuun. Mutta samalla olen surullinen, koska en saa ottaa vastaan komuunniota.”

 

Seuraavana vuonna vaelsin toisen luterilaisen ystäväpapin kanssa. Kuulin samoja sanoja. Valitettavasti, siihen asti, kun emme ole samassa kirkossa, emme voi nauttia kommuunniota yhdessä. Siihen me pyrimme ekumeniassa Jeesuksen armon avulla.

 

Vastakkainasettelusta yhteyteen kutsuu katolilaisia ja luterilaisia yhteiseen todistukseen Kristuksesta ja kutsuu myös kaikkia kristittyjä kulkemaan kohti kirkon täyttä ja näkyvää ykseyttä.

 

On rukoiltava. Kristittyjen ykseys on Pyhän Hengen lahja. Rukoilemalla ja totuutta etsien Jumala antaa sen meille. ”Usko ja teot” on tämän seminaarin aihe. Uskossa on kaksi puolta: yliluonnollinen hyve ja sen sisältö. Ekumeniassa me pohdimmekin uskon sisältöä. Emme voi pelätä, jos todellakin etsimme totuutta.

Jeesus sanoo meille uudestaan: “Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita” (Joh. 8:32). Etsimmekö totuutta? Varmasti. Sitä varten tarvitaan kääntymystä, henkilökohtaista kääntymystä. Pyhän Hengen armon ensimmäinen teko on kääntymys, joka saa aikaan vanhurskauttamisen, niin kuin Jeesus sanoo evankeliumin alussa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt. 4:17). Ja hän lisäsi: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät” (Matt. 7:20).

 

Rukoilkaamme Jeesusta pyytääksemme, että voisimme oppia elämään uskoamme uudella tavalla ja että meistä niin voisi tulla yhtä.

 

Yleisvikaarin Raimo Goyarrola puheenvuoro Kaisamari Hintikan esitelmästä:”Yksin armosta. Reformaation teologiset kysymykset, ekumeeninen dialogi ja globaali konteksti”

Turussa 16.10.2014



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.