SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Pekka Särkiö: Avauspuheenvuoro

 

Miten valtion tulisi suhtautua uskontoihin julkisissa palveluissa, kuten kouluissa, sairaaloissa, vankeinhoidossa ja armeijassa? Suomessa on iät ja ajat ollut kouluissa uskonnon opetusta sekä vankiloissa ja armeijassa valtion palkkaamia pappeja. Lisäksi sairaaloissa on sairaalapappeja. Tulisiko näin olla edelleen?

 

Jotkut kriitikot kysyvät, tukeeko valtio näin uskontokuntien toimintaa. Uskonnon vastaiset äänet ovat arvostelleet sitä, että valtio on liiaksi sidoksissa uskontoihin. Aina uudelleen on arveltu, että tieteellisen edistyksen ja maallistumisen eteneminen poistavat uskontojen ongelman, kun uskonnot menettävät merkityksensä.

 

Näin ei ole vielä tapahtunut. Päinvastoin tuntuu siltä, että uskontojen merkitys kasvaa samalla, kun tietoisuus maailman ongelmista syvenee. Elämme maallistumisen jälkeistä aikaa, jolloin usko ihmisen omiin kykyihin on muuttunut aiempaa suhteellisemmaksi. Samalla maahanmuuton ja pakolaisuuden myötä uskontojen moninaisuus kasvaa.

 

Peruskysymys jää, onko valtio liiaksi sidoksissa uskontoihin julkisten palvelujen järjestämisessä? Miksi siis valtion pitäisi huolehtia uskonnon paikan turvaamisesta julkisessa elämässä?

 

Kun valtio järjestää palveluja, on sen otettava huomioon koko ihminen. Ihmisen kokonaisuuteen kuuluu uskonnollinen ja kulttuurinen ulottuvuus. Siksi valtio ei voi jättää huomiotta myöskään uskontoa, jolla on tärkeä osa ihmisen identiteettiä ja henkistä turvaa varsinkin kriiseissä ja murroksissa.

 

Erityisesti puolustusvoimissa ja vankeinhoidossa on turvattava mahdollisuus uskontoon, kun ihmisen vapautta on rajoitettu. Sotilaspapit ja vankilapapit tuovat muurien sisäpuolella oleville mahdollisuuden hengelliseen elämään ja turvaan. Toivo Jumalan armosta ja hyvyydestä tuo voimaa vaikeimpiinkin tilanteisiin ja auttaa jaksamaan, niin sodan oloissa, vankisellissä, kuin sairasvuoteella parantumattomasti sairaana. Uskonnonvapauslaissa taataan jokaiselle oikeus uskontoon ja uskonnon harjoittamiseen. Samalla kenelläkään ei ole velvollisuutta osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.

 

Varsinkin tätä uskonnonvapauden jälkimmäistä ulottuvuutta, vapautta pois uskonnosta, on keskitytty vaalimaan liberaalin median tuella. Se on johtanut ehdotuksiin uskonnon sulkemisesta pois julkisesta tilasta, kuten koululaitoksesta, vankeinhoidosta ja puolustusvoimista. Sitä kutsutaan uskontoneutraaliudeksi. Se merkitsee kuitenkin pakollista uskonnottomuutta ja suvaitsemattomuutta uskontoja kohtaan.

 

Uskontoneutraaliudelle on haettu myönteistä kaikua tasapuolisena ja kaikki samalla tavalla huomioon ottavana suhtautumisena. Uskonnottomuutta ajavat perusteleva ajatustaan sillä, että kun uskonnot eivät näy, ne eivät myöskään ole ongelma. Samalla kuitenkin kielletään osa ihmisyyttä sekä ihmisen oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan. 

 

Tähän on Suomessa havahduttu esimerkiksi keskustelussa Suvivirren laulamisesta koulujen juhlassa. Voiko pieni uskonnoton vähemmistö estää enemmistöä laulamasta suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa laulua?

Kääntyykö vähemmistön tiukasti ajama oikeus uskonnottomuuteen silloin enemmistön oikeutta vastaan? Niin perustuslakivaliokunta kuin Opetushallituskin ovat linjanneet, ettei yhden virren laulaminen vielä tee tilaisuutta uskonnon harjoittamiseksi. Tilaisuudesta on kuitenkin mahdollisuus jäädä pois niillä, joiden omaatuntoa virren laulaminen loukkaa. 

 

Uskonnon merkityksen kieltäminen ja työntäminen marginaaliin voivat synnyttää myös vastareaktioita. Parempi on avoimesti käsitellä uskontoja ja tuoda esille niiden merkitystä, kuin uskonnot kieltämällä kenties edistää niiden radikalisoitumista. Tämä tunnustetaan yleensä kaikissa läntisissä demokratioissa. Esimerkiksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa kirkko ja valtio on tiukasti erotettu toisistaan. Silti molempien maiden asevoimissa on sotilaspapisto, joka palvelee eri uskontokuntia edustavia sotilaita. 

____

Kenttäpiispa Pekka Särkiö Porissa 27.10.2015



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors