SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Piispa Jari Jolkkosen saarna

Pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan. Kuulkaamme: Jeesus sanoo: ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta"


Rakkaat ilomantsilaiset, hyvät sanankuulijat tässä kirkossa ja radion ääressä

Vierailin ensimmäisen kerran tässä Ilomantsin ortodoksisessa kirkossa 34 vuotta sitten. Seisoin silloin tuossa etuoikealla 8-vuotiaana poikana harteillani vielä avoin partiohuivi. Tässä, missä nyt seison, seisoi Ilomantsin ortodoksinen kirkkoherra Hannu Loima. Hänen edessään ja hänen johdollaan lausuimme porukalla juhlallisesti ja vähän jännittyneenäkin partiolupauksen: ”Tahdon rakastaa Jumalaani ja lähimmäistäni, isänmaata ja ihmiskuntaa, toteuttaen elämässäni partioihanteita.” Sitten huiviin sidottiin solmu ja isä Hannu siunasi meidät. Tuntui, että kasvoimme onnesta ja ylpeydestä noin 12 senttiä. Tuntui, että saimme olla mukana jossakin suuressa, hyvässä ja tärkeässä.

Yli kaksisataa vuotta aiemmin Ilomantsissa tapahtui jotakin samankaltaista. Vuonna 1773 Venäjän ortodoksikirkko nimitti Ilomantsin pienen ortodoksisen vähemmistön papiksi isä Pjotr Ivanovitsh Protopopovin. Mutta tuolloin Ruotsin ja Venäjän poliittisten jännitteiden takia ei tullut kuuloonkaan, että venäläinen ortodoksi-piispa olisi voinut siunata isä Pjotrin virkaan. Syvien poliittisten ja uskonnollisten ennakkoluulojen aikana Ilomantsin tuore luterilainen kirkkoherra Henrik Stenroth tarjoutui siunaamaan ortodoksisen virkaveljen virkaansa ja ottamaan vastaan kruunun vaatiman uskollisuuden vakuutuksen Ruotsin kuninkaalle. Isä Pjotr suostui ystävälliseen tarjoukseen. Lopulta myös Porvoon luterilainen piispa antoi tähän luvan. Niin luterilainen kirkkoherra siunasi virkaansa ortodoksisen virkaveljensä ja rukoili tämän työlle menestystä.

Rakkaat sanankuulijat, olen halunnut jakaa nämä kaksi kuvaa ja kertomusta kanssanne, koska ne kertovat aidosta ekumeniasta ja uskonnonvapaudesta. Ensimmäisessä kuvassa ortodoksinen pappi siunaa luterilaisia partiolaisia ja rukoilee heidän puolestaan. Toisessa kuvassa luterilainen pappi asettaa virkaansa ortodoksipapin ja rukoilee hänen puolestaan. Ei painostusta eikä pakotusta, kaikki suostuvat siunaamaan ja vastaanottamaan siunauksen vapaasti ja iloisesti.


Nämä kuvat näyttävät meille suuntaa myös tänään. Toivon ja rukoilen, että luterilaisina, ortodokseina, katolilaisina ja helluntailaisina osaisimme elää Vapahtajamme tahdon mukaisesti, rukoilla toistemme puolesta, auttaa kaikkia kärsiviä ja ponnistella rauhan ja oikeuden puolesta. Tänään, ekumeenisella vastuuviikolla meitä kutsutaan rukoilemaan erityisesti uskonsa tähden kärsivien puolesta ja edistämään uskonnonvapautta Suomessa ja maailmassa. Mitä se tarkoittaa? Miksi se on tärkeää juuri nyt?


Ensiksi meidän on tunnustettava, että uskonnon ja omantunnon vapaus on perustava ihmisoikeus. Ja vielä enemmän: se kuuluu itse Kristuksen evankeliumiin. Raamatun mukaan Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Mutta hän ei tahdo, että kukaan kääntyisi hänen puoleensa painostuksesta tai väkivallan pelosta. Siksi kaikki painostus on vastoin evankeliumia ja Jumalan tahtoa. Paavali kirjoittaa: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina, älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1; vrt. Room 8:15). ”Raamatun opetus sekä ihmisestä että uskosta edellyttää vapautta,” sanotaan presidentin vahvistamassa rukouspäiväjulistuksessa. Siksi on johdonmukaista, että me kristityt puolustamme paitsi toistemme vapautta myös ei-kristittyjen ja uskonnottomien oikeutta etsiä totuutta ja elää omantuntonsa mukaisesti.

Toiseksi meidän on tunnustettava katumuksessa, että emme aina ole osanneet edistää kristittyjen yhteyttä emmekä uskonnonvapautta oikein keinoin. Myös kristityt ovat joskus pyrkineet edistämään evankeliumin asiaa ”lihan käsivarrella”, siis keinoilla, jotka ovat ristiriidassa evankeliumin vapauden kanssa. Painostaminen on paitsi väärin myös turhaa, sillä uskomme mukaan yksikään ihminen ei voi käännyttää toista. Kääntymyksen, uskon ja ilon saa aikaan Jumala itse, hänen hyvyytensä ja rakkautensa. Tiedämme sen omasta kokemuksestamme. Emme halua tulla kenenkään ihmisen ylipuhumaksi. Olemme tulleet tähänkin kirkkoon, koska Jumalan pyhyys, armo ja rakkaus vetävät meitä puoleensa.

Kolmanneksi meidän on herättävä siihen tosiasiaan, että uskonnonvapaus, nimenomaan sen positiivisessa merkityksessä, ei ole itsestään selvä maailmassa, ei edes nykyajan Suomessa. Uskonnonvapaus tarvitsee puolustajia myös tänään. 1970-luvulla noin puolet ihmiskunnasta eli kommunistimaissa, joiden valtiollinen ideologia oli ateismi. Tuossa lähellä rajan takana niin ortodokseilla kuin inkerinluterilaisilla on kipeitä kokemuksia siitä, kuinka neuvostoaikana ikoneista tehtiin sotilaiden maalitauluja ja kirkoista navettoja heidän hevosilleen. Vaikka kommunismi on romahtanut, yli puolet ihmiskunnasta elää yhä valtioissa, jotka rajoittavat uskonnonvapautta. Pakistanissa kärsivät vähemmistö-muslimit ja kristityt, Egyptissä bahai-uskonnon edustajat ja koptit, Bangladeshissa hindut, Kiinassa Falun Gong -liikkeen jäsenet ja niin edelleen. Kristinusko on uskonnoista suurin – ja myös vainotuin. Italialaisen sosiologin Massimo Introvignen (Organisation for Security and Co-Operation in Europe on Combating Intolerance and Discrimination against Christians) tutkimusten mukaan vuonna 2011 surmattiin uskonsa takia 106 000 kristittyä, keskimäärin 288 joka päivä, siis 12 kristittyä tämänkin ehtoopalveluksen aikana (Ks. Church of England 17.7.2011; International Bulletin of Missionary Research).
Länsimaissa ketään ei surmata uskonsa takia, mutta silti Euroopassa, myös Suomessa, on voimia, jotka haluavat tulkita uskonnonvapautta yksinomaan negatiivisesti, vapaudeksi pois uskonnosta. He tahtovat eristää kaikki uskonnolliset tavat ja ilmaukset pois julkisesta tilasta yksityiskoteihin ja temppeleihin. Tällainen pyrkimys on alistavaa ja ristiriidassa länsimaisen demokratian kanssa.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 18. artiklassa uskonnonvapaus on kuvattu nimenomaan positiivisesti oikeutena uskonnonharjoitukseen sekä yksityisesti että julkisesti (”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja”). Tätä positiivista uskonnonvapautta korostaa ja suojelee myös Suomen perustuslaki (11 § ja 76 §) sekä uskonnonvapauslaki.

Kristittyinä emme voi vastata vääryyksiin vihalla, katkeruudella tai uhripuheella. Vapahtajan opetusten mukaisesti meidän aseitamme ovat katumus, sana ja rukous. On tunnustettava virheet, pyydettävä anteeksi ja annettava anteeksi – niin kuin Isä meidän rukouksessa rukoilemme. Väkivallan sijasta on turvauduttava sanan voimaan, siis keskusteluun ja argumentteihin. Ja ennen kaikkea Kristus kutsuu meitä rukoukseen, rukoukseen kaikkien uskonsa tähden vainottujen puolesta, jotta vapaus, rauha ja oikeus voittaisivat vihan ja katkeruuden. Silloin voimme saada esimakua siitä valtakunnasta, jonka tuloa Herran rukouksessa pyydämme. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi. Aamen.

 

Piispa Jari Jolkkonen

Ekumeenisesssa Vastuuviikon jumalanpalveluksessa Profeetta Elian kirkossa Ilomantsissa 28.10.2012



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors