Hyppää sisältöön

Julkaisuja

Julkaisusarjoissa on ilmestynyt aineistoa vuodesta 1955 alkaen. Vanhoja julkaisuja on arkistossamme. Uusimpia julkaisuja voi tiedustella sähköisessä muodossa sähköpostitse osoitteesta sen@ekumenia.fi.


SEN kirjallisuutta on ilmestynyt neljänlaisen sarjoituksen puitteissa. Varhaisin sarjanimi on Suomen Yleiskirkollisen Toimikunnan julkaisuja (1955-1962). Se alkaa vuodesta 1955, jolloin Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) Evanstonin-yleiskokouksen asiakirjat julkaistiin suomeksi. Tällä sarjanimellä päädytään julkaisuun IX, Evankelioiva kirkko, 1962, toimittajana Seppo A. Teinonen.

Julkaisu numero X Yksi kirkko ja yksi usko, aloittaa samana vuonna sarjan Suomen Ekumeenisen Neuvoston julkaisuja (1962-1976). Tästä julkaisunumerosta aina julkaisuun XX, Raja-aitoja murtamassa, 1975, pysyy sarjanimi muuttumattomana.

Vuodesta 1979 on ryhdytty julkaisemaan kirjallisuutta sarjassa Ekumeenisia asiakirjoja (1979-1983). Sarjan ensimmäinen julkaisu on XXI Keskelle elämää, Turun kirkkopäivät 1979, valmisteluaineisto. Viimeinen julkaisu tässä sarjassa on XXV Maailman elämä, raportti Jyväskylän ekumeenisista kirkkopäivistä 1983. Sarjan numeroinnissa on kuitenkin matkan varrella tapahtunut haparointia, sillä julkaisu Samalla asialla – tietoa ekumeniasta on ilmestynyt numerolla 24 ja Tulkoon sinun valtakuntasi, raportti Melbournen maailmanlähetyskonferenssista, numerolla 25. Arabialaiset numerot ilmaantuvat siis kesken kaiken väliin ja systematiikka alkaa horjua.

Uusi sarja saa alkunsa, kun 1986 ilmestyy Raporttisarjassa (1986-1989) Joukkoviestinnän vastuu. Sarjassa ilmestyi vain viisi julkaisua, viimeinen vuonna 1989, Kyrkorna och ämbetet. Seminaariraportteja on julkaistu ja julkaistaan myös Näköala-Utsiktissa.

Sarja Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja jatkaa toimintaansa kun tauon jälkeen 1987 ilmestyy AIDS ja kirkot, XXVI, 1987. Tämän jälkeen ei ole ilmestynyt julkaisuja muissa sarjoissa.

Myös Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon suomenkielistä aineistoa julkaistiin 1991-2008 Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja -sarjassa.

Suomen Ekumeenisen Neuvoston julkaisuja 1987-

Katso julkaisut vuodesta 1987 alkaen

Sarja Suomen Ekumeenisen Neuvoston julkaisuja jatkaa toimintaansa kun tauon jälkeen 1987 ilmestyy AIDS ja kirkot julkaisunumerolla XXVI. Tämän jälkeen koko SEN:n julkaisutuotanto ilmestyy tässä sarjassa. Julkaisuja ilmestyy vuosittain.

XXVI AIDS ja kirkot, toim. Raimo Harjula ja Pekka Tuovinen, 1987

XXVII Kohtaamisen taito, Opas kristityille muiden uskontojen ja ideologioiden kanssa käytävään dialogiin, 1988

XXVIII Ekumeeninen vuosikirja 1988 Ekumenisk årsbok, toim. Jaakko Rusama, Kari M. Räntilä ja Päivi Tapola, 1988

XXIX Ekumeeninen vuosikymmen – Kirkot naisten tueksi 1988?1998, toim. Suomen ekumeenisen neuvoston naisjaosto, 1989

XXX Ekumeeninen vuosikirja 1989 Ekumenisk årsbok, toim. Jaakko Rusama, 1989

XXXI Ekumeniskt årtionde Kyrkor i solidaritet med kvinnor 1988 – 1998, red. Kvinnosektionen, 1990

XXXII Ylistäkää Herraa kaikki kansat! Lova Herren alla folk! Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.- 25.1.1991, böneveckan för kristen enhet, 1990

XXXIII Ekumeeninen vuosikirja 1990 Ekumenisk årsbok, toim. Jaakko Rusama ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1990

XXXIV Pyhä Henki luo uutta – Ekumeenisen liikkeen haasteet tänään, toim. Jaakko Rusama ja Risto Saarinen, 1991

XXXV Minä olen teidän kanssanne – menkää siis. Jag är med eder – gå därför, Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.- 25.1.1992, böneveckan för kristen enhet, 1991

XXXVI Ekumeeninen vuosikirja 1991 Ekumenisk årsbok, toim Jaakko Rusama ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1991

XXXVII Ykseys on Pyhän Hengen hedelmä. Andens frukt ger enhet Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.- 25.1.1993, böneveckan för kristen enhet, 1993

XXXVIII Ekumeeninen vuosikirja 1992 Ekumenisk årsbok, toim. Jaakko Rusama ja Anitta Rintala, 1993

XXXIX Lähetystyön perusteet, Lähetys- ja evankelioimistyön jaoston jäsenten näkemyksiä lähetystyöstä, 1993

XL Kirkko ja maailma, Kirkon ykseys ja ihmiskunnan uudistuminen, Faith and Order -tutkimusasiakirja 151, suomennos Tuire Valkeakari, 1993

XLI Avioliiton solmiminen ekumeenisena kohtaamisena – Säädökset ja käytäntö kirkoissa ja kristillisissä yhteisöissä, toim. Pirjo Työrinoja ja Antti Saarelma, 1994

XLII Kutsuttuina olemaan yksi sydän ja yksi sielu – Kallade att vara ett hjärta och en själ, Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.- 25.1.1994, böneveckan för kristen enhet, 1994

XLIII Ekumeeninen vuosikirja 1993 Ekumenisk årsbok toim. Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1994

XLIV Koinonia – yhteys Jumalassa, Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.1995

XLIV Hyvät satamat, Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä, toim. Kari M. Räntilä & al., 1994

XLVI Ekumeeninen vuosikirja 1994 Ekumenisk Årsbok Toim. Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1995

XLVII Ekumeeninen perhekirja Toim. Marjatta Jaanu-Schröder, Tarja Lehmuskoski, Pirjo Työrinoja, 1995

Naisten ekumeeniset kirkkopäivät 1995, raportti (ei numerointia)

XLVIII Sovitus: Jumalan lahja ja uuden elämän lähde Työasiakirja Euroopan toista ekumeenista yleiskokousta (1997) varten

XLIX Venäjällä tapahtuvan lähetystyön ja hengellisen työn kartoitus

IL Minä seison ovella ja kolkutan Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.1996

L Ekumeeninen vuosikirja 1995-1996 Ekumenisk årsbok Toim. Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1996

LI Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.1997

LII Evankeliumi ja kulttuurit (ei ISBN-tunnusta) opintovihkonen, Lähetys- ja evankelioimisyön jaosto, 1997

LIII Ekumeeninen vuosikirja 1997 Ekumenisk årsbok Toim. Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1997

LIV Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.1998

LV Ekumeeninen vuosikirja 1998 Ekumenisk årsbok Toim. Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1997

LVI Tunnustamme yhden uskon Apostolisen uskon ekumeeninen selitys Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksen (381) mukaan. Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -komission asiakirja nro 153 Suomennos ja toimitus: Kari M. Räntilä, 1998

LVII Jumala asuu kansansa keskellä Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.1999

Lähetyksen tulevaisuus, Suomen lähetysneuvottelu, Vivamo 20.-22.10.1998, Raportti (ei numerointia)

LVIII Ekumeeninen vihkipapin kirja Toim. Pirjo Työrinoja ja Sirpa-Maija Vuorinen

LIX Ekumeeninen vuosikirja 1999 Ekumenisk årsbok Toim. Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 1999

Muslimin ja kristityn avioliitto (ei numerointia), vihkonen 20 sivua, SEN ja Suomen Islamilainen Yhdyskunta

LX Virikkeeksi – riemuvuosi 2000 virikeaineisto, 1999

LXI Kohti ykseyttä Suomen ekumeenisen neuvoston synty ja toiminta 1917-1997 Jaakko Rusama, 1999. HInta: 10 e.

Kristuksessa on tulevaisuus ja toivo, Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2000 (ei numerointia)

LXII Ekumeeninen vuosikirja 2000 Ekumenisk årsbok Toim. Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 2000

Minä olen tie, totuus ja elämä – Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2001 (ei numerointia)

LXIII Ekumeeninen vuosikirja 2001 Ekumenisk årsbok Toim. Jan Edström ja Pudi Kettunen

LXIV Jumalan luona on elämän lähde – Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2002

LXV Ecumenical Growth in Finland, The History of The Finnish Ecumenical Council 1917-1999, Jaakko Rusama, 2002

LXVI Ekumeeninen vuosikirja – Ekumenisk årsbok 2002, Toimittajat – redaktörer: Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen, 2003

LXVII Aarre saviastioissa – Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2003

LXVIII Charta Oecumenica & Ekumenian hyvät tavat – Charta Oecumenica & Takt och ton inom ekumeniken, 2003. Voit ladata tämän julkaisun pdf:nä tästä linkistä. A5-kokoinen vihko, 55 s. Hinta: 5e.

LXIX Pieni pyhiinvaelluskirja, Kalle Elonheimo, 2003

LXX Andliga vägledare, 2003

LXXI Rauhani minä annan teille – Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2004

LXXII Suomen ekumeeninen neuvosto – Ekumeniska rådet i Finland Toimintakertomus – Verksamhetsberättelse 2003

LXXIII Kristus, kirkon perusta – Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2005

LXXIV Dorothea Rosenblad, Fanny Rosenblad: Abrahamin lapset – kolmen uskonnon yhteiset juuret, SLS, 2005. Hinta: 24 e.

LXXV Suomen ekumeeninen neuvosto Ekumeniska rådet i Finland Toimintakertomus Verksamhetsberättelse 2004

LXXVI Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2006

LXXVII Taivaallisia naisia, toim. Leena Mäkitalo, 2006. Hinta: 23 e.

LXXVIII Suomen ekumeeninen neuvosto Ekumeniska rådet i Finland Toimintakertomus 2005 Verksamhetsberättelse

LXXIX Ihmiskauppa Nykyajan orjuutta Ihmiskaupan vastustaminen kirkkojen työssä, 2006. Hinta: 5 e.

LXXX Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan. Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2007

LXXXI En annan del av välden. Om församlingarnas möte med invandrare., red. 2007 Jan Edström et al. Hinta: 15 e

LXXXII Kirkko turvapaikkana, 2007 toim. Sari Kuvaja. Hinta: 5 e.

LXXXIII Kyrkan som fristad (originalet: Kirkko turvapaikkana) övers. Jan Edström, Pris: 5 e.

LXXXIV Suomen ekumeeninen neuvosto Ekumeniska rådet i Finland

Toimintakertomus 2006 Verksamhetsberättelse

LXXXV Rukoilkaa lakkamatta – Be ständigt, Aineistoa kristittyjen ekumeeniselle ykseyden rukousviikolle 2008 Material för ekumeniska böneveckan för kristen enhet.

LXXXVI Suomen Ekumeeninen Neuvosto Ekumeniska Rådet i Finland

Toimintakertomus 2007 Verksamhetsberättelse

LXXXVII Kristuksen valo loistaa kaikille

Euroopan kolmas ekumeeninen yleiskokous Sibiussa 4.-9.9.2007

Toim. Antti Siukonen

LXXXVIII Suomen Ekumeeninen Neuvosto Ekumeniska Rådet i Finland

Toimintakertomus 2008 Verksamhetsberättelse

LXXXIX Toivon siemen

Euroopan kirkkojen konferenssin menneisyydestä ja tulevaisuudesta (Lyonin-kokouksen 2009 raportti)

Toim. Antti Siukonen

XC Ekumeeninen kasvatus Mitä opimme toisiltamme?

Toim. Mirkka Torppa ja Antti Laine

258 sivua, julkaisun artikkeleissa tarkastellaan ekumeenisen kasvatuksen teologisia ja pedagogisia käytäntöjä sekä alan erilaisia käytäntöjä.

XCI Suomen Ekumeeninen Neuvosto Ekukmeniska Rådet i Finland

Toimintakertomus 2009 Verksamhetsberättelse

XCII Suomen Ekumeeninen Neuvosto Ekukmeniska Rådet i Finland

Toimintakertomus 2010 Verksamhetsberättelse

XCIII Pieni pyhiinvaelluskirja, Kalle Elonheimo, 2012

XCIV Laskiaisesta pääsiäisen iloon, kustantaja Suomen Lähetysseura, 2012

XCV Toimintakertomus 2011 Verksamhetsberättelse, 2012

XCVI Pieni opas uskonnonvapauteen – Mitä uskonnonvapaus on ja voiko sitä rajoittaa, 2012

Pyhää arkea -dokumenttifilmi, 30 min. Tekstitys englanniksi, 2012. Hinta: 10 e.

XCVII Uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka – suosituksia Suomelle, Anna Hyvärinen ja Katri Leino-Nzau, 2013

XCVIII Religionsfrihet och utrikespolitik – rekommendationer för Finland, Anna Hyvärinen ja Katri Leino-Nzau, 2013

XCIX Religious Freedom and Foreign Policy – recommendations for Finland, Anna Hyvärinen ja Katri Leino-Nzau, 2013

C Toimintakertomus 2012 Verksamhetsberättelse, 2013

CI Vieraasta tutuksi – Ketko 30 vuotta, 2013, hinta: 10 e.

CII Kirkko. Yhteistä näkyä kohti, 2014

CIII Toimintakertomus 2013 Verksamhetsberättelse

CIV Toimintakertomus 2014 Verksamhetsberättelse

CV Kutsu dialogiin. Uskontojen välinen ja kristittyjen keskinäinen vuoropuhelu, 2016

CVI Toimintakertomus 2015 Verksamhetsberättelse

CVII Kvinnoenergi – Våga vara Guds underbara skapelse

CVIII Toimintakertomus 2016 Verksamhetsberättelse

CIX Toimintakertomus 2017 Verksamhetsberättelse

CX Turvaa kirkosta -ohjeistus kirkkoturvan järjestämiseen, 2019

CXI Kyrkoasyl – riktlinjer för kyrkan som fristad, 2019

CXII Suomen ekumeeninen neuvosto Ekumeniska rådet i FinlandToimintakertomus 2018 Verksamhetsberättelse

CXIII Sofia Forum Suomi: Yhdessä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta, 2020

Näkökulmia ekumeeniseen missiologiaan, Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 133, 2020

CXIV Suomen ekumeeninen neuvosto Ekumeniska rådet i Finland Toimintakertomus 2019 Verksamhetsberättelse

CXV Suomen ekumeeninen neuvosto Ekumeniska rådet i Finland Vuosikertomus 2020 Årsberättelse

CXVI Hållbarhetsboken – Ett kristet perspektiv på hållbarhetsmålsättningarna, 2021

CXVII Vastuullisuuskirja – Kristillinen näkökulma kestävän kehityksen tavoitteisiin, 2021

CXVIII Suomen Ekumeeninen Neuvosto Ekumeniska Rådet i Finland Vuosikertomus 2021 Årsberättelse

CXIX Suomen Ekumeeninen Neuvosto Ekumeniska Rådet i Finland Vuosikertomus 2022 Årsberättelse

Näköala- Utsikt 1962-2002

Julkaisusarjojen lisäksi Suomen Ekumeeninen Neuvosto on julkaissut Näköala-Utsikt -lehteä, joka ilmestyi viimeisen kerran vuonna 2007. Ohessa lehden historiikki 1962-2002.