SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Pieni pyhiinvaelluskirja

 

Milloin olen pyhiinvaeltaja? Määränpäähän saavuttuani vai jo nyt? kysyi vaeltaja vierellään taivaltavalta helteisenä heinäkuun päivänä Pyhän Olavin tiellä.”Jo nyt, ensi askeleesta lähtien”, vastasi kanssavaeltaja. Kiinnostus jaloilla rukoiluun, pyhiinvaelluksiin, on parin kuluneen vuosikymmenen aikana virinnyt ja kasvanut. Pyhiinvaeltajan kompakti takuunmenevä hartauskirja Pieni pyhiinvaelluskirja on ollut jo pitkään loppuunmyyty, mutta nyt on hyvä uutinen käsillä. Uudistettu pyhiinvaelluskirja on ilmestynyt.

 

Pyhiinvaelluskiinnostuksen lisääntymisen alkuna voi pitää Taizéta, ekumeenisen veljeskunnan yhteisöä pienessä itäranskalaisessa kylässä, jonne joka vuosi vaeltaa kymmeniä tuhansia pyhiinvaeltajia, erityisesti nuoria aikuisia. Suomessa ekumeeniset pyhiinvaellukset alkoivat 1983 Pyhän Henrikin tiellä. Muissakin Pohjoismaissa pyhiinvaellusperinteen elpyminen liittyy kansallispyhimyksiin. Norjassa on kunnostettu reittejä Nidarosin katedraaliin Trondheimiin. Ruotsissa vaelletaan Pyhän Birgitan muistoa seuraten.

 

Pieni pyhiinvaelluskirja kertoo pyhiinvaelluksen historiasta ja nykypäivästä sekä opastaa valmistautumaan pyhiinvaellukselle. Kirjoittaja on kirkkoherra, TT Kalle Elonheimo, joka on vaeltanut pitkään ja kaikkialla. Kalle Elonheimo on paljolti vaikuttanut siihen, että uusi pyhiinvaellusinnostus on vallannut myös Suomen. Riemuvuonna 2000 hän työskenteli Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa pyhiinvaelluspappina ja oli jo siihen mennessä ehtinyt pitkään olla mukana Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksessa. Hän on myös Jaakontien ystävien perustajajäsen.

 

Pyhiinvaelluskirja on kokenut myös ulkoasullisen uudistumisen. Petri Kovácsin graafinen suunnittelu on harmoninen ja lempeä. Kansi suorastaan vaatii vaeltamaan. Kirja on edelleen kätevän kokoinen, taskun sopiva ja kannen materiaalikin on miellyttävän pehmeä ja kevyesti käsitelty niin, että on helppo pyyhkäistä puhtaaksi, jos tauolla sille tippuu vaikka juotavaa.

 

Kirjaan on koottu rukouksia, virsiä, raamatunlauseita ja muita tekstejä pyhiinvaeltajan tarpeisiin matkan varrelle. Se soveltuu niin pitkille vaelluksille kuin yksittäisiin hartaushetkiin, vaikka kotona luettavaksi. Lyhin pyhiinvaellushan tapahtuu kotona kun noustaan tuolista ja mennään ikonin luokse.

 

Kustantaja:

Suomen Ekumeenisen Neuvoston julkaisuja XCIII

 

Hinta: 24,90



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.