SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Pauliina Kainulainen: Luonto ja spiritualiteetti – millainen kristinusko kestää romahduksen?

Puhuja toi viestin Ruotsissa tapaamiltaan alkuperäiskansojen edustajilta: perinteiset alkuperäiskansojen elinkeinot ovat käyneet mahdottomiksi ilmaston lämpenemisen takia. Yhtä aikaa alkuperäiskansojen hätähuudon kanssa päivän uutiset viestivät läntisen kulttuurin henkisestä ja hengellisestä romahduksest. Ajankohtaisena esimerkkinä kainulainen viittaa uutisiin suomalaisten tämän vuoden pääsiäisshoppailusta. Kirjailija Naomi Kleinin ajatus siitä, että tavallisten ihmisten ponnistelut eivät auta jos koko maailmankatsomus ei muutu, tuntuu todelta. 


Romahdus

David Jonstad väittää kirjassaan Sivilisaation loppu, että monimutkaisten yhteiskuntiemme riski romahtaa on suuri. Muutos ei tule kerralla, vaan vaivihkaa. Romahduksia tapahtuu jo talouden, tietohallinnon, energialähteiden hiipumisen ja ennen muuta ekologisen tasapainon alueilla.

 

Viime lokakuussa osallistuin Pohjois-Ruotsissa kirkkojen koollekutsumaan konferenssiin, jossa käsiteltiin arktisen alueen tulevaisuutta ilmastonmuutoksen keskellä. Oli pysäyttävää kuulla alueen alkuperäiskansojen edustajien omista kokemuksista, miten ikiroutaiset joenpenkat jo sulavat ja romahtavat. Saamelaisnuorten on vaikeaa jatkaa sukunsa poronhoitoa, heidän itsemurhansa ovat lisääntyneet. 

 

Minusta vaikuttaa, että Eurooppa, ja koko läntinen kulttuuripiiri elää henkistä ja hengellistä romahdusta. Suomessa tämä sai taas yhden ilmenemismuotonsa kun  pääsiäispyhät avattiin shoppailulle.

 

Liityn Jonstadiin siinäkin, että keskellä myllerryksiä on tärkeää pitää mielensä valmistautuneena. Ja Naomi Kleiniin, joka ilmastonmuutoskirjassaan Tämä muuttaa kaiken kuvaa tärkeitä liittoumia muiden muassa alkuperäiskansojen liikkeiden ja ympäristöjärjestöjen välillä mutta toteaa: työ ei voi kantaa riittävästi hedelmää, ellei samalla maailmankatsomuksemme muutu.

 

Mieli ja maailmankatsomus – nämä ovat hengellisten perinteiden tonttia. Mitä kristinuskolla on annettavaa? Ei vain niin, että miten kristinusko voisi pelastaa oman nahkansa muutoksissa, vaan miten tämä suuri kirkkoperhe voisi lievittää muutosten aiheuttamaa hätää ja näyttää suuntaa? Jos tämä on yhden sivilisaation loppu, voisiko kirkko toimia silloittajana johonkin uudenlaiseen?

 

Spiritualiteetti

Kristillisen tradition kokonaisuus on kolmisäikeinen: se koostuu spiritualiteetista eli hengellisyydestä, etiikasta eli rakkaudesta ja opista. Näiden tasapaino ei ole ollut kunnossa, esimerkiksi protestantismissa on korostettu suhteettomasti opin merkitystä. Korjausliikkeenä on syytä painottaa spiritualiteettia ja lähestyä noita kahta muuta sen avaamista näkökulmista. 

 

Tällöin kristillisessä teologiassa painottuu teologian olemus viisautena. Tällä viisausulottuvuudella on pitkä tuntemus ihmisen mielen olemuksesta. Kyse on ennen muuta siitä, miten ihmisen pieni ja pelokas arkimieli voisi saada yhteyden laajempaan mieleen ja sen tyyneyteen ja voimaan. 

 

Yhdestä näkökulmasta Jeesus Nasaretilainenkin opetti tätä. Hänen keskeiseen viestiinsä evankeliumeissa kuului kehotus mielenmuutokseen, kreikaksi metanoia. Noia tarkoittaa mieltä, meta jotain mikä on suurempaa, tuolla puolen olevaa. Mielenmuutos tarkoittaa siis muun muassa yhteyden etsimistä laajempaan mieleemme ja niihin valtaviin voimiin, joita tiedostamattomaamme sisältyy. Tämä prosessi linkittyy jollain salatulla tavalla yhteyden löytymiseen Jumalan Hengen voimaan.

 

Perinteisesti mielen syväulottuvuutta on lähestytty erilaisin hiljaisen rukouksen eli kontemplaation keinoin. Jokaisella kristillisellä traditiolla on omat kontemplaation muotonsa, suomalaisille ja monille alkuperäiskansoille on esimerkiksi luontevaa hiljentyä luonnon keskellä. Luonto on jatkuva ilon ja sisäisen tasapainon lähde. Mutta jos halutaan sanoittaa, mitä kontemplaatiossa tapahtuu, seuraan tässä erästä läntistä traditiota:

 

Kontemplatiivinen rukous merkitsee irti päästämisen asennetta. Rukoilija asennoituu sisäisesti niin, että hän ilmaisee halunsa päästää irti turvallisuudentarpeestaan, arvostuksen ja menestyksen tarpeestaan ja kontrollin tarpeestaan. Tällöin ollaan myös kulutuskulttuurimme ytimessä, sillä eikö kulutusriippuvuus synny juuri pelosta ja turvallisuudentarpeesta, mukavuudenhalusta ja elämän mielen etsimisestä vikasuunnasta?

 

Paavi Francicuksen kiertokirjeen Laudato Si' sanoin tarvitsemme kulttuuria ja spiritualiteettia, jotka todella asettavat rajat ja opettavat itsehillintää (clear-minded self-restraint).

 

Luonnon pyhyys

Rajan taju palaa sen kautta, että palaamme laajamittaisesti taas näkemään luonnon pyhänä. Tämä on se maailmankatsomuksellinen muutos, jonka läntinen kulttuuri tarvitsee. Mekanistisesta (konemaisesta) maailmankuvasta on siirryttävä kokonaisvaltaisempaan.

 

Tässä maailman alkuperäiskansat voivat olla oppaina. Heidän maailmankuvissaan tavoitteena ei ole rajaton kasvu, vaan tasapaino. Ajan kehämäisyyttä arvostetaan, eletään luonnon omien rytmien mukaan. Luonto ymmärretään pyhänä, mikä kohtuullistaa ihmisen hyödyntavoittelua. Näitä samoja piirteitä on omassa kulttuurissamme, erityisesti sen itäisessä, suomalais-ugrilaisessa kerrostumassa.

 

Kristillisessa traditiossa luonnon pyhyyttä ei ymmärretä panteistisesti niin että luonto itsessään on jumaluus. Luonnon pyhyys on kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloa kaikessa luomakunnassa. Näin todetaan esimerkiksi oman kirkkoni ilmasto-ohjelmassa Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus.

 

Luonnon pyhyyden tunto merkitsee suuria muutoksia läntiseen mielenmaisemaan. Lyhyesti sanottuna: edistys on pysäytettävä. Valistuksen perintö on arvioitava uudelleen. On säilytettävä se mikä on luovuttamatonta ja irtauduttava valistuksen luontovihamielisistä, luonnon valloitukseen tähtäävistä pyrkimyksistä.

 

Saamelainen ajattelu näyttää suuntaa: luonto on valmis, se ei tarvitse ihmistä kehittämään itseään. Ihmisen tehtävä on jättää itsestään luontoon mahdollisimman pieni jälki.

 

Edistys on pysäytettävä, mutta Jeesuksen kehotukset vapauttaa sorretut ja asettaa köyhät etusijalle jäävät yhä voimaan. Valistuksesta säilytettäköön jokaisen ihmisen koskematon arvo. Miten tämä yhtälö on mahdollinen rajallisella planeetalla, jolla on jo nyt liikaa ihmisiä? Siten, että me rikkaat kohtuullistamme radikaalisti elämäntapaamme. (Jumala auttakoon!)

 

Kokonaisempi kristinusko: hengellinen suhde maahan kaiken keskellä

Kristinuskon on kuljettava itsekritiikin kautta. Perinteemme on ollut hampaaton vastustamaan laajamittaista luonnon hyväksikäyttöä. Esimerkiksi pelastuskäsityksemme ovat muotoutuneet liian yksilö- ja ihmiskeskeisiksi. Raamattu ja varhaiskirkon teologia antavat aineksia paljon kokonaisempiin käsityksiin, joissa myös luomakunnan pelastus kuuluu kuvaan.

 

Tämä on ekumeeninen tehtävä. Ekumeniassakin on syytä etsiä yhteyttä ja voimaa spiritualiteetista ja tarttua käytännön työhön. On myös tarpeen antaa yhä enemmän sijaa alkuperäiskansojen tulkinnoille kristinuskosta. Niissä hengellinen suhde maahan on kaiken keskiössä. Me suomalaiset teemme hyvin, jos etsimme viisautta myös omasta perinteestämme.

 

Yhden sivilisaation loppu voi olla toisen, paremman alku. On rohkaisevaa, että eri kirkoissa jo ilmaistaan kaipuu sakramentaaliseen todellisuuden ymmärtämiseen ja kontemplatiiviseen, tasapainon sivilisaatioon. Alkuperäiskansojen lisäksi tällaista ekologisesti herkkävireistä viisausteologiaa tekevät erityisesti ortodoksit patriarkka Bartolomeoksen johdolla sekä paavi Franciscus. Kiertokirje Laudato Si' sisältää merkittävää kulttuurimme analyysiä, esimerkiksi kaikkialle tunkevan ”teknokraattisen ajattelutavan” kritiikkiä. Paavikin peräänkuuluttaa hidastamista ja kohtuutta, ja perustelee huolenpitoa luomakunnasta muun muassa Ylösnousseen kosmisella läsnäololla kaikessa luodussa.

 

On kuitenkin pakko todeta, että vanhat kristilliset viisausperinteet ovat menettäneet ja menettävät voimaansa, mikäli ne ylläpitävät patriarkaalisia ajattelumalleja. Patriarkalismi altistaa väkivallalle, paitsi naisia kohtaan myös luomakuntaa kohtaan. Traditiomme, erityisesti Jeesuksen hahmo, antaa tässäkin aineksia toisenlaiseen maailmankatsomukseen.

 

Mahdollisimman voimallinen kieli

Kun kristittyinä otamme osaa keskusteluun ihmiskunnan suunnasta ja luonnon tasapainon palauttamisesta, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaista kieltä käytämme. Joskus lienee tarpeen käyttää valtakulttuurin teknokraattista kieltä, jotta yhteys syntyy? Mutta kokonaisemman kristinuskon kieli on voimakkaampaa: Ei ”ekologinen kestävyys” vaan ”luonnon pyhyys”.

 

Ei ”ympäristö” vaan ”maa” tai ”luomakunta” tai ”luonto”. Tämä koskee myös kirkkojemme niin kutsuttua ympäristötyötä – löytyisikö parempia ilmaisuja, jotka kannustaisivat myös näkemään hengellisen yhteyden maahan keskeisenä osana traditiotamme?

 

Metaforissa on voimaa. Nyt kaivataan riittävän voimakkaita symboleja liikauttamaan ihmisen ajattelua ja toimintaa.

 

Samalla linjalla jatkaen: ihmisoikeuskieli ei ole kirkon ominta kieltä. Keskustelujen sisällön tasolla yhtymäpintaa kristinuskon peruselementteihin on, mutta oikeuksien tai suvaitsevaisuuden korostaminen on liberaalin valtion kieltä.

 

Myöskään ei mielellään ”ekoteologia” paitsi ehkä teologisen keskustelun ammattiterminä.

Hm...jopa sana teologia ei ole suomea, voisiko senkin aika ajoin korvata esimerkiksi sanalla viisaus tai viisauden etsiminen?  Haastan meidät kaikki etsimään mahdollisimman voimallisia traditiostamme ammentavia sanoja ja käyttämään niitä ymmärrettävällä ja hämmästyttävällä tavalla. Hämmästyttäminen on tarpeen, jotta liika tuttuus ei latista sanojen voimaa.

 

Rönsy: olen kuulostellut millaista kieltä käyttää muusikko Ismo Alanko. Hänen lauluissaan esiintyy muun muassa ilmaus ”rukoilkaamme valmistajaamme” :)  Hänen ympäristötuhoja käsittelevän laulunsa kertosäkeessä toistuu kysymys ”kuka teki huorin?”

 

Viisauden kieltä ovat myös hiljaisuus, tarinat, riitit ja liturgia. Metsäkirkot, luonnossa vietettävät jumalanpalvelukset, ovat tärkeä osa suomalaista kristillisyyttä. Ne välittävät viestiä ykseydellisyydestä: kohtaan saman Jumalan Raamatun lehdillä ja metsän keskellä. Viisauden kieltä on kontemplaatiosta kumpuava toiminta. Ehdottaisin tässä että esimerkiksi rikkaat kirkkomme, jotka sijoittavat omaisuuttaan, osallistuisivat nk. divestment -kampanjaan niin kuin monet kirkot ympäri maailmaa ovat jo tehneet. Kyse on siitä, että vedetään sijoitukset pois fossiilisia polttoaineita tuottavista yrityksistä. Tänä lajikadon ja ilmastonmuutoksen aikana on myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten seurakunnat kohtelevat metsiään.

 

Sellainen kirkko kestää, joka elää yhteydessä hengelliseen ytimeensä. Ilmastonmuutos ja lajikato etenevät nopeasti – miten ihmisen mielen ja toiminnan muutos voisi olla myös nopeaa? En näe muuta mahdollisuutta kuin sen, että pysähdytään, nostetaan purjeet ja annetaan Jumalan Hengen tarttua niihin.

 

Siksi kirkkoja tarvitaan.

 

Yhteenvedon omaisesti

Käytännön työssään kirkkojemme on hyvä

 

  • käyttää uskonnollisten metaforien kieltä mahdollisimman usein, mutta ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. Siis puhua esimerkiksi luomakunnan pyhyydestä, tai pelastuksesta tai armosta liitettynä luontoyhteyden kysymyksiin.
  • jatkaa keskustelua ilmastonmuutoksesta pohjimmiltaan moraalisena ja hengellisenä häiriötilana. Tämä lähestymistapa johtaa syvälliseen läntisen kulttuurin kritiikkiin. Myös reformaation itsekritiikkiin ja reformaation reformiin? (Reformaatio on yksi historiallinen käänne, joka on johtanut nykyiseen hyperpluralismiin.)
  • panostaa mahdollisuuksiinsa olla rukouksen opettajia – jokainen kirkkokunta omilla aarteillaan mutta enenevästi myös ekumeenisesti, täydentäen toistemme puutteita. Ajattelen erityisesti keski-ikäisten ihmisten hengellistä etsintää, johon usein kuuluu myös luontosuhteen pohdinta. (Olen lähdössä Pysäkki-päiville...)
  • verkostoitua kansalaisjärjestöjen kanssa. Sekä niiden että kirkkojen rooli voi aika ajoin olla tarpeellinen ”jarru” edistyksen yltiöoptimistisille projekteille. Tarvitaan aikaa arvioida uusien ideoiden mahdollisia seuraamuksia. (Esim. geeniteknologia, vapaakaupan laajentaminen,...)
  • pyrkiä kasvavaan johdonmukaisuuteen omassa toiminnassaan, esim. oma kirkkoni ja seurakuntien omistamat metsät – suoria yhteyksiä lajikadon ja ilmastonmuutoksen kysymyksiin
  • tiivistää kirkkojen yhteistä tukea alkuperäiskansoille, aloittaen saamelaisista. Olla avoimia tasaveroiseen yhteyteen, jossa meillä muilla on paljon opittavaa.

 

Kirkon historiassa kriisiaikoina on koettu tarvetta vetäytyä erämaahan, hiljaiseen rukoukseen. Tälle on nyt tarvetta: hakeutua luontoon ja kontemplaatioon, etsimään viisautta ja kuulostelemaan Hengen ääntä. Sieltä palataan keskelle ilmastonmuutoksen kanssa kamppailevaa ihmiskuntaa.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.