Kirkkoturvakäytäntö seurakunnissa 2015

Kirkkoturva on yleiskristillinen käytäntö, jolla on vuosisatainen perinne. Eri aikoina erilaiset yhteiskunnan marginaaliin joutuneet ryhmät ovat hakeneet turvaa temppelistä. Kirkkoturvakäytännöllä tuetaan ja autetaan niitä, jotka ovat Suomessa ns. paperittomina tai ihmisiä, jotka ovat muutoin joutuneet Suomen säädösten kannalta määrittelemättömään ja oikeudettomaan asemaan. Taustalla on yleensä havainto tai epäilys siitä, että turvatun turvapaikkahakemuksen käsittelyssä on ollut virheitä tai puutteita. Kirkkoturvakäytäntö on avoin ja väkivallaton. Se on luonteeltaan asioihin puuttuminen, jolla pyritään varmistamaan keskuudessamme elävien siirtolaisten oikeudenmukainen ja inhimillinen kohtelu.

Suomessa kirkkoturvatoiminta on ollut verrattain pienimuotoista. Tapauksia on ollut vuosittain muutamia. Seurakuntien ja luostareiden lisäksi myös yksittäiset kansalaiset tai ryhmät ovat ottaneet suojiinsa vaikeissa tilanteissa olevia siirtolaisia. Kirkkoturva ei ole lähtökohtaisesti lainvastainen tai valtiota vastustava käytäntö. Se voi kuitenkin täydentää valtion toimintaa keskuudessamme elävien siirtolaisten tukemisessa. Kirkkojen yksi merkittävä rooli voi olla turvaa hakevien ihmisten vuoropuhelua tukeminen. Täydentämällä ja tukemalla turvaa hakevien ihmisten vuoropuhelua viranomaisten kanssa kirkot edistävät ihmisoikeuksien toteutumista Suomen maahanmuuttopolitiikassa.

Suomessa ei ole erillisiä, varsinaisia kirkkoturvasta vastaavia seurakuntia, vaan kirkkoturva on osa yleistä diakoniaa. Lähtökohtana on se, että avuntarpeessa olevia autetaan riippumatta heidän statuksestaan Suomessa. Niiden, joita kukaan muu ei auta, tulee erityisesti olla seurakunnan huomion ja diakonian kohteena. Kirkoilta vaaditaan usein julkisessa keskustelussa selkeätä heikoimpien puolelle asettumista. Kirkkoturvakäytäntö onkin vahva sosiaalieettinen kannanotto niiden puolesta, jotka ovat yhteiskunnassamme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.

Kaikki kristityt ovat kanssakulkijoita lähimmäisilleen. Seurakunnan tarjoama konkreettinen tuki on olemukseltaan myös henkistä; se on lähimmäisen hädän huomioimista ja todeksi ottamista. Seurakunta ja seurakuntalaiset voivat kulkea rinnalla vaikeissa elämäntilanteissa monin eri tavoin. Kirkkoturvakäytäntö on toimintatapa äärimmäisessä tilanteessa, jossa muut avustuskeinot eivät ole yksistään riittäviä. Kirkkoturvatilanteissa kohdataan ihmisiä, jotka pelkäävät henkensä puolesta ja kokevat, etteivät ole tulleet kuulluiksi. Kristillinen ihmiskäsitys perustuu siihen, että kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi.  Ihmisarvo on pyhä ja loukkaamaton ja kaikille yhteinen. Meillä on omaa ihmisyyttämme kohtaan velvollisuus tunnistaa ja auttaa niitä, jotka ovat yhteiskuntamme syrjään siirrettyjä, vähäosaisia ja yksinäisiä.

Kirkkoturvassa on kyse myös kirkon totuudellisuudesta omaa julistustaan kohtaan. Kun kirkko toimii se on arvomaailmansa mukaisesti luotettava keskustelukumppani. Kirkko on osallistava ja osallistuva yhteisö, joka toimii Jumalan armon välikappaleena. Kirkkoturvassa tulee ilmi myös kirkon lähetystehtävä osana sen olemusta: kirkko julistaa evankeliumia, kun se toteuttaa perustehtäväänsä ja kulkee hädänalaisten rinnalla.

Viimeaikaiset kansainväliset konfliktit ovat lisänneet siirtolaisuutta ja turvaa hakevien määrää huomattavasti. Yleensä ihmisiä liikkeelle laittavia syitä on useita. Ihmisillä, jotka pakenevat vainoa, hyväksikäyttöä tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa, ei ole valinnan mahdollisuutta. Liikkeelle laittavia syitä ovat myös esimerkiksi köyhyys tai luonnonkatastrofit, joiden vaikutus pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen kasvaa jatkuvasti.

On selvää, että ihmiset eivät jätä kotejaan, perheitään ja sukulaisiaan kevein perustein. Monelle siirtolaiselle seurakunta tai muu uskonnollinen yhteisö on paikka, jonka puoleen apua  tarvitseva luonnollisesti kääntyy.

Suomi kuuluu maailman vauraimpien maiden joukkoon, ja sen vuoksi Suomella on myös moraalinen velvollisuus kantaa vastuunsa kansainvälisestä suojelusta v. Poliittinen tilanne on viime vuosina kärjistynyt kaikkialla Euroopassa. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on tiukennettu ja sen painopiste on työperäisessä mahanmuutossa, joka perustuu yhteiskunnan työvoimantarpeeseen. Humanitaariset velvoitteet jäävät usein taloudellisten tavoitteiden jalkoihin. Suomesta turvaa hakevat ovat yksi yhteiskuntamme haavoittuvimmassa asemassa olevista ryhmistä. He voivat olla kidutuksen, pahoinpitelyn ja ihmiskaupan uhreja. Kotimaassaan he ovat voineet joutua viranomaisten osalta kaltoin kohdelluiksi, jolloin luottamusta suomalaisiinkaan virkamiehiin ei välttämättä ole. Usein pitkään jatkuvat oleskelulupa- ja turvapaikkaprosessit ovat henkisesti raskaita ja estävät tulevaisuuden suunnittelun. Monet ovat tulleet Suomeen suurin odotuksin ja toivein ja kohdanneet uuden ahdistuksen turvapaikkaprosessin myötä. Jotkut ovat mielenterveydeltään hauraita ja hoidon tarpeessa.

Tämä opas täydentää Suomen ekumeenisen neuvoston Kirkko turvapaikkana -julkaisua (2007). Opas keskittyy erityisesti kirkkoturvatilanteisiin, mutta siitä voi olla apua myös muissa oleskelulupiin liittyvissä tilanteissa. Seurakunnat ovat Suomessa majoittaneet viimeaikoina myös turvapaikanhakijoita. Nämä tilanteet kuitenkin poikkeavat varsinaisesta kirkkoturvasta. Turvapaikanhakijoilla on oikeus oleskella maassa turvapaikanhakuprosessin ajan.

***

Ystävyyden ikoni

Kristus ja Pyhä Menas, koptilainen ikoni 500-luvulta.

Taizéssa tämä on nimetty ystävyyden ikoniksi. Menas oli Bawitin luostarin johtaja.

Ikonin vasemmassa yläkulmassa sädekehän vieressä on koptin kielellä teksti Isä Menas Vartija. Kristuksen sädekehän vieressä on teksti Vapahtaja.

Ikonissa Menas ja Vapahtaja kulkevat rinnakkain ja Kristuksen käsi on Menaksen olkapäällä.

Sommittelu on tavallisuudesta poikkeava, sillä Kristusta ei ikoneissa yleensä kuvata koskettamassa muita kuin Jumalanäitiä. Tällä eleellä osoitetaan, että hän ottaa kantaakseen taakat, jotka painavat ystävää. Ikoni kutsuu meitä ystävyyteen Jumalan ja toinen toistemme kanssa.

Ystävyyden ikoni oli -teemavuoden tunnuksena.