Tämä kutsu koskee kaikkia, siis kaikkia Suomeen tulevia maahanmuuttajia samoin kuin kaikkia seurakuntiamme ja suomalaista kansaa. Teemavuoden tarkoituksena on haastaa seurakuntia, maassamme toimivia kirkkoja ja itse kutakin meistä rasismin ja syrjinnän vastaiseen työhön. Tämä on hyvä muistaa varsinkin nyt, kun lähestymme vuoden 2011 eduskuntavaaleja.

Nyt jo on ponnahtanut esille tahoja, jotka ovat mielellään käyttämässä rasistisia asenteita vaalipropagandan välineinä. Se ei ole eettisesti oikein! Hyvä ennuste ei ole myöskään sellaisella ajattelulla, jossa ruvetaan etsimään syyllisiä työttömyyteen, pahoinvointiin tai hyvinvoinnin puutteeseen etnisistä ryhmistä ja erilaista ihmisistä. Emme kai halua, että kansallistunteen manipulointi johtaa meidät samanlaiseen kehitykseen kuin natsi-Saksassa 1930-luvulla.

Kun ajattelemme nykyajan kansainvaelluksia, niin heti alkuun on hyvä muistaa, että maahamme tulevista maahanmuuttajista noin 80 prosenttia on kristiveljiä ja sisariamme. Loputkin ovat lähes 100-prosenttisesti Jumalaan uskovia ihmisiä. Yhteistä nimittäjää rauhanomaiseen kanssakäymiseen ja elämään pitäisi siis riittää tarpeeksi.

Kysymys suhtautumisesta muukalaisiin ja yleensä erilaisuuteen näyttää olevan ikiaikainen ongelma. Aina silloin, kun talouden näkymät huononevat tai ovat epävakaat, aggressiivisuus ja nurkkakuntaisuus nostavat päätään. Niiden vastapainoksi me tarvitsemme maahamme, kirkkoihimme ja koko maailmaan henkistä avaruutta, joka palvelisi ihmisyyttä tuijottamatta ihmisen alkuperään, ansioihin, taitoihin tai taipumuksiin. Tähän ihmisyyden ja lähimmäisyyden arvostamiseen meitä johdattelee myös Raamatun kirjoitusten asiainspiraatio. Sen juuret ovat Vanhan testamentin yhteiskuntakriittisten profeettojen sanomassa ja siinä Jumalan kansan historiassa, jonka jatkumona saamme toimia ollessamme Kristuksen maailmanlaajuisen kirkon jäseniä. On hyvä muistaa ja tiedostaa, että Raamatussa on materiaalia, jolla muukalaisvihaa voisi lietsoa. Siksi Raamatun tekstit on alistettava teologiselle asiakeskustelulle, jolloin kirkkoa on tarkasteltava Uuden Liiton ja rakkauden kolmoiskäskyn valossa. Silloin näemme kestävän kehityksen alkavan jo Vanhasta testamentista.

Juutalaisuus, sellaisena kuin me sen tunnemme, muotoutui Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana 500-luvulla eKr. ja sen jälkeen. Pakkosiirtolaisuuden jäljet näkyvät liki kaikkialla Vanhan testamentin perinnössä, myös suhteessa – muukalaisuuteen. Lukuisissa kohdissa kehotetaan kohtelemaan muukalaisia oikein, aivan niin kuin leskiä ja orpojakin. Perustelu on oma siirtolaisuus (joka tosin on sijoitettu Babylonian sijaan Egyptiin): “Älä tee muukalaiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä. Älkää kohdelko huonosti leskiä älkääkä orpoja. Jos kohtelette heitä huonosti, minä kuulen heidän huutonsa, kun he huutavat minulta apua. Minun vihani syttyy ja minä surmaan teidät sodalla, niin että teidän vaimoistanne tulee leskiä ja lapsistanne orpoja.” (Ex 22:20–23)

On selvää, että muukalaiskysymys oli polttavan ajankohtainen kansalle, joka pääsi palaamaan Babylonian virtain vieriltä kotikulmille Juudeaan ja Jerusalemiin lähes 50 vuoden pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Omille kotikulmille oli tullut väkeä, jolla oli eri tavat ja arvot, eri kulttuuri ja kielikin.

Tähän ajankohtaiseen asiaan Jumalan tahdon aistineet lainsäätäjät antoivat yhä uudelleen saman vastauksen: kohtele hyvin ja reilusti maassasi asuvia toisen kansan jäseniä. Tämän linjan takana oli se fakta, että vihollisuudet olivat johtaneet oman kansan liki lopulliseen tuhoon — nyt oli aika rakentaa yhteistä maailmaa ja yhteistä tulevaisuutta.

Uudessa testamentissakin muukalaisuuden teemat ovat esillä; siellä muukalainen on toisissa kohdissa toisen maan kansalainen, toisissa paikoissa oman maan kansalainen. Jerusalemin hävityksen jälkeen v. 70 jKr. tuhoutui Jeesus-liikkeen Jerusalemiin sijoittunut juutalaiskristillinen johto. Kristinusko muotoutui pääosin pakana-kristilliselle pohjalle, siis niiden varaan, jotka eivät kansalliselta ja uskonnolliselta taustaltaan olleet juutalaisia. Näin ollen on ymmärrettävää, että erikielisten ja erilaisia tapoja noudattavien “tien seuraajien” tuli opetella hyväksymään toisensa. Tästäkin opettelusta on jälkiä Uudessa testamentissa. Perusviesti kuitenkin säilyi samana kuin rabbeilla: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jo rabbit olivat laajentaneet lähimmäisen tarkoittamaan oman kansan lisäksi myös muita. Jeesus vielä radikalisoi tämän opetuksen (Lk ja Mt mukaan): “Rakastakaa vihamiehiänne!” (Lk 6:27 par). Äskettäin esillä ollut saarnateksti laupiaasta samarialaisesta muistuttaa samasta hyväksynnästä!

Varhaiskristillisenä aikana annettiin hyviä ohjeita suhtautua mitä erilaisimpiin ihmisiin ja yleensä tähän “maailmaan”.

Yksi koskettavimpia tekstejä löytyy Apostolisten isien kirjoituksista heti toiselta vuosisadalta jKr. Kyseessä on ote kirjeestä Diognetokselle:

Kristityt eivät eroa muista ihmisistä minkään maan tai kielen tai tapojen perusteella. Eiväthän he asu missään omissa kaupungeissaan, eivät puhu muista poikkeavaa kieltä eivätkä noudata eriskummallisia elintapoja. Ei heidän uskonsa ole suinkaan oppineisuutta, jonka kaikenlaisista asioista kiinnostuneet ihmiset olisivat huolellisen ajatustyöskentelyn tuloksena tuottaneet, eivätkä he edusta mitään inhimillistä oppisuuntaa kuten muutamat. He asuvat kreikkalaisten ja barbaarien kaupungeissa sen mukaan kuin kunkin osaksi on tullut, ja noudattavat paikallisia tapoja vaatetuksessa, ruokajärjestyksessä ja kaikessa muussakin elämässään. Mutta samalla he kuitenkin osoittavat, että heidän elämänmuotonsa on ihailtava ja tunnetusti ihmeellinen. He asuvat kukin omassa maassaan, mutta muukalaisina. He osallistuvat kaikkeen kansalaisten tavoin, mutta joutuvat kestämään kaikkea kuin muukalaiset. Jokainen vieras maa on heidän isänmaansa, mutta jokainen isänmaa heille vieras. He solmivat avioliittoja niin kuin kaikki muutkin ja saavat lapsia, mutta he eivät pane heitteille näitä, kun ne syntyvät. Heidän pöytänsä on avoin kenelle vain, mutta ei heidän aviovuoteensa. Lihassa he ovat, eivät lihan mukaan elä. Maan päällä he oleskelevat, mutta taivaassa on heidän yhdyskuntansa. He noudattavat säädettyjä lakeja, mutta omassa elämässään he ylittävät lait. He rakastavat kaikkia, mutta kaikki vainoavat heitä. Heitä ei tunneta, mutta kuitenkin heidät tuomitaan. Heitä tapetaan, mutta heidät tehdään eläviksi. He ovat köyhiä, mutta tekevät monia rikkaiksi. Heiltä puuttuu kaikki, mutta kuitenkin heillä on kaikkea ylen palttisesti. Heitä häpäistään, mutta häpeässä he tulevat kirkastetuiksi. Heitä pilkataan, mutta he osoittautuvat vanhurskaiksi. Heitä herjataan, mutta he siunaavat. Helle tehdään väkivaltaa, mutta he osoittavat kunnioitusta. Vaikka he tekevät hyvää, heitä rangaistaan kuin pahantekijöitä. Kun heitä rangaistaan, he iloitsevat kuin heitä virvoiteltaisiin eloon... (Kirje Diognetokselle 5: 1-16; 2. vuosista jKr.).

Suomessa keskustelu maahanmuutosta ja maahanmuuttajista on ollut otsikoissa parikymmentä vuotta. Hämmästyttävän vähän siinä on sanottu uutta. Samalla ihmetystä herättää se fakta, että liian harvoin muistetaan suomalaisten omaa muukalaisuutta maailmalla. Maailmalle on aikojen saatossa lähtenyt melkoinen joukko suomalaisia — tällä hetkellä 1,3 miljoonaa suomalaista tallaa tätä Tellusta jossain muualla kuin täällä Härmälandiassa. Pitäisikö heidät, perheenjäsenineen “palauttaa” Suomeen? Eikö jokainen heistä ole katsonut oikeudekseen muuttaa muualle, jos täältä ei ole leipää löytynyt, jos täällä on henki ollut vaarassa, jos täällä on rakkaus haavoittanut? Eikö jokainen meistä pidä itsestään selvänä oikeutenaan muuttaa toiseen maahan, jos näkee sen hyväksi itselleen? Miksi toisen kansan jäsenellä ei olisi tätä oikeutta Suomen suhteen? Muuttaa tänne pakolaisena, työn, paremman toimeentulon, hengissä pysymisen tai rakkauden tähden?

Tämä seminaarimme kutsuu meitä kaikkia yhteyteen ja osallisuuteen. Raamatun viesti tässä suhteessa on selvä: tarvitsemme oikeudenmukaisuutta, lähimmäisyyttä ja hyväksyntää. Nykymaailmassa se merkitsee yhdenvertaisuutta, yhteyden kokemusta, osalliseksi pääsemistä.

Piispa Wille Riekkisen avaussanat

Kutsu yhteyteen ja osallisuuteen - Kirkot - maahanmuuttajien rinnalla
Kuopion hiippakunnan maahanmuuttaja-seminaari 6.9.2010