SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Arkkipiispa Jukka Paarma: Uskonnonopetus arvokasvattajana

Jukka Paarma
Kuva: Mao Lindholm

 

Uskontokasvatuksesta ja sen osana koulujen uskonnonopetuksesta keskusteltaessa asiaa lähestytään tavallisesti kahdesta eri näkökulmasta. Yhtäältä puhutaan yhteiskunnan tarpeista ja velvollisuuksista lasten ja nuorten kasvattamisessa. Toisaalta asiaa usein lähestytään uskontojen, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen näkökulmasta.  Molemmat ovatkin tärkeitä ja niiden tuomat näkökohdat on otettava huomioon.

 

Kuitenkin asialla on myös muita puolia.  Unohtaa ei sovi kahta muuta näkökulmaa, nimittäin sekä kotien että lasten ja nuorten oman elämän näkökulmaa.  Kun kirkkomme ovat pitäneet koulun uskontokasvatusta tärkeänä ja puhuneet uskonnonopetuksen puolesta, ei ainakaan viime aikoina pääasiallisena näkökohtana ollut kirkkojen oma intressi, kirkollisen uskontokasvatuksen tarve.  Nykyään osataan erottaa kirkon oma uskontokasvatus ja siihen liittyvä uskonnonharjoitus yhteiskunnan intressissä olevasta uskonnonopetuksesta. Nykyinen uskonnonvapauslaki tekee asiassa selvän eron ja tietenkin kirkot tunnustavat tämän eron tekemisen.

 

Lapsen ja nuoren uskontokasvatuksen antajia on kolme eri tahoa. Kaikilla on oma on tehtävänsä. Kirkon tehtävä nousee sen omista lähtökohdista. Meillä se on luonteeltaan kasteopetusta, jota annetaan esimerkiksi rippikouluissa, lasten ja nuorten kerhoissa ja pyhäkouluissa. Sen tehtävä on ohjata henkilökohtaiseen kristilliseen vakaumukseen.

Syvimmät vaikutteet lapsi saa kasvuympäristöstään, kodin ilmapiiristä, vanhempien ja sisarusten esimerkistä ja kotona välitetystä arvomaailmasta. Tässä asiassa perheet ja vanhemmat tarvitsevat omien uskonnollisten yhteisöjensä tukea. Kirkkomme lapsikastekäytäntö velvoittaa sitä tähän. Kotien uskontokasvatuksen tukemista pidän tärkeänä ja kansankirkon tulevaisuuden kannalta yhtenä keskeisimpänä kirkon painopistealueena. Se lähtee tietenkin vanhempien arvomaailmasta, siitä millaisen hyvän elämän, millaiset arvot ja elämäntavat he tahtovat lapsensa elämän eväiksi antaa.

Kuten uskonnonvapaus kuuluu myös uskonnonopetus ihmisen perusoikeuksiin. Se on todettu sekä oman maamme perustuslaissa että useissa kansainvälisissä asiakirjoissa. Niistä merkittävimmät ovat Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimus, Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus. Tämän oikeuden toteutumisesta on yhteiskunnan pidettävä huolta.

Koulun uskontokasvatuksen lähtökohtana ovat paitsi lapsen ja nuoren kasvatukselliset tarpeet myös yhteiskunnan tarve antaa koulussa sellainen sivistyksellinen opetus, joka tekee lapsista ja nuorista yhteiskunnan kannalta kypsiä, osaavia ja yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Juuri tältä pohjalta on uskonnonopetus nykyisin järjestetty. Se on uskonnonvapauslain mukaisesti selvästi erotettu uskonnollisten yhdyskuntien kasvatuksesta. Sitä osoittaa esimerkiksi se, ettei uskontoa opettavan tarvitse itse kuulua kyseistä uskontokuntaa edustavaan yhteisöön tai kirkkoon. Uskonnonopetuksen ja uskonnonharjoituksen välille on tahdottu tehdä selvä ero: edellinen kuuluu yhteiskunnalle, jälkimmäinen kirkkojen ja mahdollisesti kotien tehtäviin.

 

Koulun tehtävänä on antaa monipuolinen uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys ja aineksia henkilökohtaiseen, omaa kulttuuriperintöä arvostavan identiteetin ja itseymmärryksen kehittymiseen. Tämä saavutetaan perehtymällä nykyisen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti monipuolisesti omaan uskonnolliseen kulttuuriperintöön sekä muihin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin ja kehittämällä vastuullista elämänasennetta.

 

Yhteiskunnan verovaroin ylläpidettävän koululaitoksen tehtävä on palvella kansalaisten henkistä ja taloudellista, mutta myös hengellistä hyvinvointia. Tämä tehtävä velvoittaa koulua antamaan kansalaisille perusvalmiudet käsitellä uskonnollisia kysymyksiä riippumatta siitä, mikä heidän suhteensa uskontoon on.

 

Kaikille on tuttua, että uskonnolla on nykypäivän globaalissa maailmassa erittäin suuri merkitys. Kun yhteyttä pidetään toisen kulttuurin ihmisten kanssa, kaupan, politiikan tai muun kanssakäymisen merkeissä, on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää toisen ajattelua, kulttuuria ja uskontoa, jotka usein ovat lujasti kietoutuneet yhteen. Kunnioitus toisen vakaumusta kohtaan syntyy vahvasta omasta uskonnollisesta identiteetistä. Uskontojen välisessä yhteistyössä samoin kuin kirkkojen välisessä ekumeniassa on jo kauan sitten huomattu, että parhaiten keskusteluissa päästään eteenpäin, jos osallistujien oma uskonnollinen identiteetti on vahva. Se antaa ihmiselle aidon vapauden kohdata toisella tavalla ajatteleva kunnioittavasti ja ymmärtävästi.

 

Meillä kansan enemmistö on ymmärtänyt oman uskonnon opettamisen merkityksen. Kirkon tutkimuskeskuksen hiljakkoin tekemän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ”arvostavat asiallista, puolueetonta ja kiihkotonta uskonnonopetusta ja runsas enemmistö on nykyjärjestelmän kannalla”. Samasta asiasta kertonee nykyinen käytäntö. Viimeisimmän käytettävissä olevan tilaston mukaan vuonna 2007 peruskouluikäisistä osallistui evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen 94 prosenttia, ortodoksiseen noin yksi prosentti, muiden uskontojen opetukseen noin kaksi prosenttia ja elämänkatsomustiedon opetukseen noin kolme prosenttia. Näiden lukujen valossa ei tarvetta muutoksiin ole.

 

Kirkkomme on omalta osaltaan kannattanut nykyisiä uskonnonopetuksen yleisiä, kaikkea uskonnonopetusta koskevia tavoitteita. Päämääränä on, että oppilas tuntee oman uskonnollisen taustansa, osaa kunnioittaa ihmisiä, joilla on erilainen vakaumus sekä pystyy elämään ja toimimaan eri kulttuureista tulevien ja eri tavoin ajattelevien ja uskovien ihmisten kanssa monikulttuurisessa maailmassa. Yhteiskunnassamme on laajasti hyväksytty pedagoginen näkemys, että tavoitteet parhaiten saavutetaan juuri uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä kiteytyneen oman uskonnon periaatteen pohjalta. Se ottaa huomioon didaktisesti perustellun kotiseutuperiaatteen ja positiivisen uskonnonvapauden, jossa uskonto ymmärretään paitsi yksilön valinnaksi ja oikeudeksi, myös osaksi yhteisön perinnettä.

 

Niitä arvoja, joita me kristittyinä odotamme koulun uskonnonopetukselta, olen jo edellä kosketellut.  Uskonnonopetuksen omat yleiset tavoitteet kirjaavat niistä suuren osan. Yhteistä arvopohjaamme on tietenkin kaikki se, mikä kuuluu sivistykseen, suvaitsevuuteen ja ihmisen kunnioittamiseen, myös niiden jotka ajattelevat toisella tavoin tai omaavat toisen kulttuurin Ne eettiset periaatteet, jotka kristillisessä perinteessä on kiteytetty esimerkiksi kymmeneen käskyyn, Jeesuksen opettamaan rakkauden kaksoiskäskyyn tai Vuorisaarnan kultaiseen sääntöön sopivat mielestäni kaikkein opetusryhmien oppitavoitteisiin siinä kuin vaikkapa YK:n ihmisoikeuksien julistus.

 

Vaikka näin eri kulttuurien ja uskontojen opetuksessa sekä arvomaailmassa on paljon yhteistä, on mielestäni erittäin tärkeätä huomata, ettei arvoja voi opettaa irrallaan. Ne liittyvät aina laajempaan kokonaisuuteen ja niiden ainoa mielekäs opetustapa on liittää ne myös opetuksessa suurempaan kokonaisuuteen, kontekstiin, yhteiskunnan todellisuuteen, sen kulttuuriin, arvoyhteisöön, uskonnolliseen perinteeseen. Arvothan nousevat tämänkaltaiselta kasvualustalta. Ei etiikkaakaan voi opettaa ilman jotain arvoperustaa. Siksi pidän torsoina ja etiikan todellista sisältöä ymmärtämättöminä niitä ajatuksia, joissa kehitellään esimerkiksi etiikan opetusta irrallaan kulttuuriperinnöstä tai uskonnollisesta perinteestä.

 

Uskontojen vaikutus eri kulttuurien moraali- ja arvokäsityksiin on kiistaton. Oman yhteiskuntamme moraalin perustana on ollut kristillinen usko.  Juuri sille perinnölle on yhteiskuntamme arvomaailma rakentunut. Samalla meidän on tunnistettava se monikulttuurisuus, jonka keskellä nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa elämme. Maahanmuuttajienkaan kulttuuri sen paremmin kuin arvomaailmakaan ei avaudu ilman perustietoja uskonnollisesta viitekehyksestä.

 

Siksi pidän tärkeänä, että juuri tänä monikulttuurisuuden aikana uskonto- ja arvokasvatukselle on annettava merkittävä ja riittävä tila koulun katsomusaineiden kokonaisuudessa. Tiedämme, että toisen arvomaailman ja toisen kulttuurin onnistuneen ja hedelmällisen kohtaamisen edellytyksenä on oman kulttuurisen ja uskonnollisen identiteetin vahvuus. Etiikka, arvot ja uskonnot kuuluvat yhteen. Myös uskonnottomien etiikan opetuksessa liitytään johonkin arvomaailmaan, vaikka sen löytäminen voi ollakin vaikeampaa.

 

Kun arvot ja etiikka eivät ole vain tietoa vaan myös yhtä hyvin tunnetta ja tahtoa eli motivaatiota oikeaan ja hyvään elämiseen, on side uskontoon olennaisen tärkeä. Ei kristillisessä opetuksessakaan riitä käskyjen ja eettisten ohjeiden antaminen. On autettava ja kasvatettava sen ymmärtämiseen, miksi ne säännöt ja ohjeet ovat merkityksellisiä ja miten ne auttavat hyvään elämään. Siitä voi sitten syntyä tahto niiden noudattamiseen ja niiden sisäistämiseen, minkä tietysti pitää ollakin arvokasvatuksen päämäärä. Kristillinen arvomaailmakin avautuu syvimmältään uskon kokonaisuudesta, siitä johon eivät kuulu vain arvot vaan myös armo. Se joka on saanut lahjaksi jotain suurta, motivoituu osoittamaan armeliaisuutta, laupeutta ja kunnioitusta lähimmäiselleen. Joka on itse saanut kokea, että hänet ja hänen ihmisarvonsa hyväksytään, osaa antaa ihmisarvon  myös toiselle. Hän myös ymmärtää, että etiikka ei pohjimmaltaan ole kasuistista, sääntöjen opettelua vaan omaan kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen ja arvomaailmaan liittyvää harkintaa, uskon ja järjen yhteispeliä. Siitä apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessään arvokasvatuksen kannalta sattuvasti, että uskossa elävä ihminen pyytäköön Jumalalta viisautta kyetäkseen arvioimaan eri tilanteissa, ”mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room.12:2).



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.