SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Arkkipiispa Leo Uskonnonopetus monikulttuurisuuden rakentajana

Arkkipiispa Leo, taustalla piispa Teemu Sippo.

 
Suomi ei ole enää Euroopan nurkassa oleva yhtenäiskulttuuri. Tosin Suomessa on aina ollut omat vähemmistökulttuurinsa, mutta kuitenkin aina varsin pienessä mittakaavassa. Suomen historiallista itäosaa ovat asuttaneet ortodoksit jo tuhat vuotta. Islaminuskoista tataariväestöä ja juutalaisvähemmistöä on ollut keskuudessamme jo reilut sata vuotta. Myös pieni joukko katolilaisia on ollut Suomessa vuosisatojen ajan. Maahanmuuttajien myötä, katolilaisten määrä on aloittanut voimakkaan kasvun.

  

Pari vuosikymmentä globalisaatio on alkanut näkyä kaikkialla Suomessa, mutta etenkin maan eteläosissa. Helsingissä 75 prosenttia väestökasvusta tulee maahanmuuton seurauksena. Venäläiset ovat maamme suurin maahanmuuttajajoukko. Vuonna 2009 Venäjältä muuttaneita oli maassamme 26 000 henkilöä. Heistä suuri osa on ortodokseja, samoin kuin yleensä Itä-Euroopan maista ja Kreikasta saapuvat maahanmuuttajat. Myös Afrikan orientaalis-ortodoksisista kulttuureista Suomeen muuttaneet suuntautuvat ortodoksien pariin läheisen kulttuuriyhteyden vuoksi.

 

Globalisaatio näkyy selvästi esimerkiksi Helsingin ortodoksisen seurakunnan jumalanpalveluksissa, joita pidetään suomen ja ruotsin kielen lisäksi muun muassa venäjän, slaavin, romanian, kreikan, serbian ja viron kielillä. Myös etiopialaisilla ja eritrealaisilla on säännöllisesti omat palveluksensa.

 

Suomalainen uskonnonvapauslaki on luonteeltaan positiivinen. Se antaa mahdollisuuden uskonnonharjoittamiseen. Yhtä lailla uskonnottomilla on vapaus olla harjoittamatta uskontoa. Uskonnonvapaus on tulkittu joskus virheellisesti vapautena uskonnosta. Tämä on tullut esille maahanmuuttajien kohdalla. Heille ei juurikaan kerrota suomalaisesta uskonnollisuudesta ja rekisteröintijärjestelmästä uskonnon individualistiseen luonteeseen vedoten.

 

Monille ortodoksisille maahanmuuttajille on ollut yllätys, etteivät he viranomaisten silmissä ole kirkon jäseniä, koska he eivät ole ortodoksisen kirkon rekisterissä.

 

Suomen koululaitoksessa toteutettava oman uskonnon opetus vastaa hyvin ortodoksisen väestön tarpeisiin, vaikka opetuksen järjestämiseen liittyy tiettyjä ongelmia. Joillekin alueille on vaikeaa saada pätevää opettajaa ja lukujärjestyksen tekoon liittyy hankaluuksia. Samalle oppitunnille voi osallistua kaikki koulun 1-6 luokan ortodoksit, joilla voi olla seitsemän erilaista kieltä ja kulttuuritaustaa. Tämä on haaste myös uskonnonopettajalle. Maahanmuuttajaväestö löytää oman koulun piiristä tutun viitekehyksen, joka helpottaa kotoutumista. Koulujen uskonnonopetuksen kautta monet maahanmuuttajavanhemmat ovat löytäneet yhteisön seurakunnista, saaneet sieltä työharjoittelupaikan, aineellista apua ja ystäviä.

 

Koulun antama uskonnonopetus siirtää perinnettä valvotulla tavalla eteenpäin. Opetussuunnitelmissa otetaan huomioon oman uskonnon opetus unohtamatta muita uskontoja. Kaikkien uskontojen opetussuunnitelmiin on kirjattu tutustuminen muihin uskontoihin ja kulttuureihin. Todellista vuorovaikutusta pitää tulevaisuudessa syntyä enemmän koulujen sisälle, onhan pienryhmäisten uskontojen tunnit yleensä sijoitettu samaan aikaan lukujärjestykseen.

 

On syytä muistaa, että suuri osa maahanmuuttajista ei ole saanut tietopuolista uskonnonopetusta koulussa, eikä vanhemmilla näin ollen ole valmiuksia muuhun kuin kirkollisten tapojen opettamiseen. Suomalaisista perheistä yhdeksän kymmenestä elää seka-avioliitossa, joten myös suomalaisten ortodoksisten perinteensiirrossa koululla on tärkeä rooli.  

 

Uskonnonopetusta vastustavat unohtavat, että lapsella on Suomenkin vuonna 1989 ratifioiman lastenoikeuksien sopimuksen 14. artiklan mukaan oikeus spirituaaliseen kehitykseen. Lastenoikeuksien julistus on juridinen asiakirja eikä suosituskirjelmä.

 

Ihmisoikeusliiton teettämässä laajassa selvityksessä todetaan, että oman uskonnon opetus vastaa hyvin lasten ihmisoikeuksiin. Lisäksi on olemassa niin sanottu sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen TSS-sopimus vuodelta1966, jonka mukaan opetuksen on edistettävä kunnioitusta omaa sivistyksellistä identiteettiä, kieltä ja kulttuuria kohtaan, josta uskontoa ei voi erottaa.

 

Suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu uskonnon yksityisyys. Unohdamme kuitenkin usein uskonnon yhteisöllisyyden merkityksen. Esimerkiksi Kreikassa kaste ei ole koskaan yksityinen perhejuhla kodissa. Kaste on seurakuntaan otto ja se tapahtuu aina kirkossa, seurakuntalaisten ympäröimänä.

 

Suomalainen uskonnonopetuksen malli on ainutlaatuinen. Jos rekisteröidyllä uskonnollisella yhteisöllä on hyväksytty opetussuunnitelma ja oppilaita on kunnan alueella vähintään kolme, vanhemmat voivat pyytää opetusta. Poikkeuksena tästä ovat ortodoksit, joiden ei tarvitse anoa opetusta. Se tulee järjestää automaattisesti jos perusopetuksen piirissä on kolme ortodoksisen kirkon jäsentä. Näin ei kuitenkaan aina ikävä kyllä tapahdu.

 

Elämänkatsomustieto on kirkkoon kuulumattomia ja uskonnottomia varten. Järjestelmä on ollut käytössä tässä muodossa vajaat kymmenen vuotta eikä akateemista tutkimusta ole tehty kovin paljon. Mitään ratkaisevia muutoksia ei kannata siis ajatella tämän tiedon valossa.

 

Uskonnonopetuksesta puhuttaessa, nostetaan esille Ruotsissa käytössä oleva järjestelmä, jossa kaikki osallistuvat samalle katsomusaineen tunnille. On arveltu, että ruotsalainen malli antaa paremmat mahdollisuudet dialogiin ja helpottaa opetusjärjestelyissä. Viimeksi mainittu on totta. Dialogia ei kuitenkaan synny, jos lapsi ei tunne omia juuriaan ja kulttuuriperintöään.

 

Lisäksi oppilaat ovat äänestäneet jaloillaan Ruotsissa. Osa oppilaista ei osallistu lainkaan yhteisen katsomusaineen oppitunneille. Uskonnottomat syyttävät opetusta piiloluterilaiseksi ja muslimioppilaiden huoltajat tahtoisivat omalle arvopohjalleen perustuvia yksityiskouluja, koska koulun opetus ei anna valmiuksia oman uskonnon tuntemukseen.

 

Jos laadukasta uskontokasvatusta ei anneta koulussa, on odotettavissa kapealle kulttuuritaustalle perustuvien yksityiskoulujen lisääntyvän myös meillä. Miten näissä kouluissa toteutuu dialogi tai ekumeenisuus? Silloin kun uskonnolliset ryhmät antavat itse opetusta, fundamentalismin ja suvaitsemattomuuden vaara on olemassa.

 

Oman uskonnon opetuksen edut ovat siinä määrin merkittäviä että Suomen malli on herättänyt kiinnostusta maamme rajojen ulkopuolellakin. Vuonna 2007 YK:n yleiskokouksen teemana oli ensimmäisen kerran uskonto. Tämän kokouksen yhteydessä käytiin keskustelua suomalaisen uskonnonopetuksen eduista. Aiheesta oli kiinnostunut muun muassa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy. Presidentti Sarkozyn kiinnostuksen taustalla on arvattavasti Ranskan tilanne, jossa nuorison rasistiset mellakat ovat yleisiä, eikä niihin liittyviä uskonnollisia sidoksia voida sivuuttaa. 

 

Globalisaatiota on käytetty lyömäaseena uskonnonopetusta vastaan. Globalisaation vuoksi uskonnollista ja kulttuuritietoutta on lisättävä ja aitoa vuoropuhelua on käytävä kaikkialla yhteiskunnassa. Emme voi sulkea uskontoa pois maailmanpolitiikasta, se on erottamaton osa sitä. Mitä paremmin tunnemme omat juuremme ja kulttuuriperintömme, sitä paremmin pystymme ymmärtämään muita uskonnollisia ajattelumalleja, joihin suomalainen koululaitos myös antaa valmiudet.

 

Aito monikulttuurisuus on positiivinen haaste, ei pelkästään uhkakuvia herättävä.  Uskonnonopetus tukee omalta osaltaan yhteiskuntarauhaa. Meillä ei ole juurikaan rasistisia nuorisomellakoita kuten esimerkiksi Ranskassa. Olisi myös tärkeää tutkia oman uskonnon opetusta suhteessa syrjäytymiseen. Kulttuurinen eristäytyminen lisää syrjäytymisvaaraa.

 

Maahanmuuttajien kulttuuritaustoissa uskonnon osuus on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Myös Suomen valtaväestön uskonnollista ja kulttuurista tietoutta pitää lisätä. Oikea tieto auttaa ymmärtämään sekä maailmanpolitiikan tapahtumia että lähiympäristön asukkaiden tapoja. Monikulttuurisuus pitää huomioida kaikkialla yhteiskunnassa ja kaikilla oppitunneilla, ei vain uskonnonopetuksessa. Uskonto ja kulttuuri säätelevät seurustelua, ruoka- ja tapakulttuuria. Nämä asiat näkyvät laajalti yhteiskunnassa ja koskettavat yhä suurempaa joukkoa, sillä maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten määrä kasvaa tulevaisuudessa.

 

Vaikka pienryhmäisten uskontojen opetukseen käytetään Opetushallituksen selvityksen mukaan vain promillen verran varoja koko Suomen alueella, voisi olla viisasta, että valtio tukisi sitä samoin kuin oppilaiden äidinkielen opetusta, jossa opetettavien ryhmien määrä on huomattavasti uskonnonopetusryhmiä suurempi.

 

Uskonto on osa kulttuuria ja identiteettiä kuten äidinkielikin.

 

 

 

 

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.