SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Perjantai 5.3. yhteenveto

 

Lähetysjohtaja Seppo Rissanen korosti avauspuheenvuorossaan uskonnonlukutaidon merkitystä. Tämä lukutaito on maassamme huolestuttavasti rapautunut, ilman sitä ei kuitenkaan voida menestyksellisesti toimia esimerkiksi liike-elämässä tai kansainvälisissä projekteissa.

 

Rissasen puheenvuoron jälkeen toivotti pääsihteeri Heikki Huttunen läsnäolijat lämpimästi tervetulleiksi myös SEN:n puolesta. Isä Heikki kertoi iloitsevansa siitä, että voimme viettää seminaaria juuri tässä historiallisessa paikassa; 150 vuotta viime vuonna täyttäneessä Lähetysseurassa ja tänä Edinburghin lähetyskonferenssin 100-vuotisjuhlavuotena. Pääsihteeri onnitteli kasvatusasiain jaostoa ajan hermolla pysymisestä. Hänen mukaansa meillä on uskonnonopetuskeskustelussa pari isoa haastetta. Ensinnäkin; nykyisenlaisen uskonnonopetuksen sisältöä pitää tehdä tunnetummaksi. Toiseksi; suomalaisen uskonnonopetusmallin moninaisuus tulisi nähdä sinä, mitä se tosiasiassa on eli voimavarana ja mahdollisuutena dialogiin.

 

Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo puhui teemasta Uskonnonopetus ja koulun arvot. Hän puolusti koulun uskonnonopetusta. Juha Antikainen kommentoikin Vahasalon puhetta toteamalla, että ”tätä kuunnellessa politiikan arvostus nousi”. Jyri Komulainen nosti esiin argumentin, kuinka yrityselämän ihmiset tarvitsevat uskontotietoa ja kysyi onko argumenttiin tartuttu tarpeeksi. Vahasalo vastasi, että ainakin poliitikkoihin tämä argumentti puree; poliitikotkin tarvitsevat uskonnollista lukutaitoa ja ymmärrystä.

 

Kansanedustaja Vahasalolta kyseltiin, mikä suunta sivistysvaliokunnassa nyt on ja mitä tuntijakotyöryhmässä nyt aiotaan? Hämmennystä herätti opetusministeri Virkkusen ja kansanedustaja Vahasalon toisistaan poikkeavilta kuulostaneet puheet. Vahasalo informoi, että tuntijakoa pohtivassa työryhmässä on monenlaisia tahoja. Tämänhetkisen tuntuman mukaan uskonnonopetus säilynee ennallaan, mutta jotain kaikille yhteistä siihen saattaa tulla.

 

Kuultiin opettajan mielipide siitä, kuinka ongelmallista on saada muut uskonnot mukaan opetuksen piiriin; ei yksinkertaisesti ole aikaa opettaa kunnolla muita uskontoja! Uskonnonopetuksen pitäisi olla kuin express-juna, eikä tämä ole mahdollista! Vahasalo vastasi jakavansa tämän näkemyksen, mutta totesi että resursseja enempään ei nyt ole.

 

Isä Heikki halusi korostaa, että eri uskontojen opetusten yhteistyötä voisi ja pitäisi pitää voimavarana. Se ei nykyisiin resursseihin, vähäisiin tunteihin mahdu. Vahasalo vastasi, että tällaista yhteistyötä ei ainakaan vielä ole pohdittu.

 

Isä Heikki huomautti, että vähemmistöuskontojen tunneilla opetetaan paitsi uskontoa myös mm. historiaa vähän eri näkökulmasta. Juha Antikainen heittikin Vahasalolle kysymyksen ”onko teillä ajatusta, että uskontoa voitaisiin pitää taitoaineena, kun taitoaineille kerran haetaan lisää opetusaikaa?” Vahasalo piti kysymystä oivaltavana ja totesi, että yhdistelmällistä, monipuolisempaa opetusta tarvittaisiin. Arto Kallioniemi huomautti integraatiokokeilujen ongelman olevan siinä, että on otettava huomioon myös uskonnottomat oppilaat. Tämä tulee esille koulujen juhlaperinteiden pohdinnassa. Esimerkiksi hän otti koulun, jossa vietettiin joulujuhlan sijasta pakkasjuhlaa. Todettiin, että kyllä maahanmuuttajienkin olisi opittava tuntemaan suomalainen perinne, johon esimerkiksi joulujuhla kuuluu.

 

Uskontojen mahdollinen yhteinen aines pohditutti. Etiikan yhteistä opetusta pidettiin hienona ajatuksena, mutta käytännössä toimimattomana. Vahasalo totesi, että koulujen joulu- ja muiden vastaavien juhlien vietto on pitkälti rehtorista kiinni.

 

Ortodoksinen uskonnonopettaja esitti mietteitään yhteisestä uskonnonopetuksesta; milloin oppilaani ovat itsetunnoltaan niin vahvoja, että voisivat osallistua yhteiseen uskonnonopetukseen ollen siinä tilanteessa ortodokseja? Kuinka pohditaan yhdessä esim. eettisiä kysymyksiä porukassa, jossa enemmistö on luterilaisia ja muutama jonkun muun uskonnon edustaja? Kuinka monipuolista tällainen dialogi olisi ja minkä ikäisillä oppilailla olisi tällaiseen loppujen lopuksi valmiuksia? Kuultiin, että katolisessa opetussuunnitelmassa on muiden uskontojen valinnainen kurssi, jota ei resurssien vähyydestä johtuen järjestetä koskaan. Katoliset oppilaat voivat kuitenkin osallistua luterilaisten maailmanuskontokurssille ja tätä jopa suositellaan. Vielä kuultiin varovainen mielipide, että jos meillä edelleen olisi vanhanaikaista kansalaistaitoa vastaava aine, siinä voisi olla tilaa jonkinlaiselle yhteisyydelle, muttei ehkä käytännössä muuten.

 

Puheenvuorossaan arkkipiispa Jukka Paarma korosti sitä, ettei arvoja voi opettaa irrallisina. Myöskään etiikkaa ei voi opettaa ilman arvoperustaa. Paarma mm. kommentoi aiemmin käytyä keskustelua etiikan opetuksen yhtenäistämisestä. Hän näki sen olevan käytännöllisten vaikeuksien takia utopistista. Jonkinlainen uskontodialogi saattaisi kyllä olla lukiotasolla mahdollista.

 

Sirpa Okulov kertoi, että eräs ryhmittymä on esittänyt tuntijakotyöryhmälle universaalin etiikan opetusta. Hän huomioi Paarman antaneen puheessaan selvän vastauksen siihen, onko tämä ylipäätään mahdollista. Kommentoitiin myös, että etiikkaa harjoitetaan muissakin oppiaineissa kuin uskonnossa koko ajan, esim. filosofian tunneilla. Luterilaisille piispoille esitettiin (ort.) toivomus, että piispat pitäisivät yllä yhteyksiä opettajankoulutuslaitoksiin ja vierailisivat niissä säännöllisesti. Tällä tavoin opettajien henkilökohtaiset yhteydet kirkkoon vahvistuisivat, mikä näkyisi mahdollisesti opetuksessakin! Yhteyttä kirkon ja opettajien välille on rakennettava, totesi myös Arto Kallioniemi.

 

Arkkipiispa Leo alusti teemasta Uskonnonopetus monikulttuurisuuden rakentajana.

 

Myös tämän alustuksen jälkeen käytiin vilkasta keskustelua. Mm. Arto Kallioniemi esitti ajatuksiaan integraatiosta. Maahanmuuttajuudesta seuraa toki se, että integroidaan maahanmuuttajat, mutta maahanmuuttajuus muuttaa myös meitä. Arkkipiispa Leo sanoi, että usein odotetaan, että maahanmuuttajat sopeutuisivat tänne; jossain mielessä täydellistä sopeutumista ei välttämättä kuitenkaan tapahdu eikä tarvitsekaan tapahtua, ei ainakaan jos sopeutuminen tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista.

 

Pohdittiin, kuinka opettaa uskontoa tunnustuksettomasti, ts. niin ettei oppilas ”tulisi vaikutetuksi”. Markku Holma sanoikin oman uskonnon opetuksen ja tunnustuksellisuuden eron olevan kuin veteen piirretty viiva, koska oman uskonnon opetus perustuu omaan tunnustukseen. Selkeää on vain se, että uskonnonharjoitus ei sisälly tunnustuksettomaan uskonnonopetukseen.

 

Todettiin myös, että tunnustuksettomasta opetuksesta on ylipäätään hieman ongelmallista puhua; jos opetan, että 1+1=2, enkö itsekin usko tähän? Mitä tahansa on opetettava niin kuin asian ”omistaja” opettaisi, siinä mielessä kysymys tunnustuksettomuudesta on outo. Tunnustuksettomuus tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että uskontoa ei harjoiteta; Suomen kansa ei vain yleensä tiedä tätä. Kuultiin vielä mielipide, että esim. ruoan siunaamiseen kouluruokailun yhteydessä on oltava oikeus. On oltava myös yhtäläinen oikeus olla rukoilematta kun muut rukoilevat.

 

Seminaarin keskusteluntäyteinen perjantai-iltapäivä päättyi ekumeeniseen ehtoopalvelukseen Uspenskin katedraalissa. Tämän jälkeen nautittiin vielä ruhtinaallinen, KAJ:n sihteeri Marianne Kantosen valmistama iltapala kryptassa.

 

Muistion laati: Tiina-Mari Mällinen



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.