SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Jumalien keittiöstä

Kiintoisan suurlähetystövierailun jälkeen suuntasimme lähialueille tutustumaan lontoolaiseen elämänmenoon. Osa meistä kävi Buckinghamin palatsin puistossa ihailemassa kuningattaren maisemia, osa lähti tutustumaan pubikulttuuriin. Illalla oli tutustumispäivällisen vuoro. Englantilainen ateriointi on ottanut paljon vaikutteita Ison-Britannian siirtomaiden ruokakulttuureista ja niin mekin aterioimme intialaisessa ravintolassa, Buckingham Balti Housessa, jossa saimme lämpimän vastaanoton.  

 

Intiassa ajatellaan, että ruoanlaitto on jumalaista taidetta. Harvoissa ruokakulttuureissa käytetään mausteita niin monipuolisesti ja kehittyneesti kuin intialaisessa keittiössä. Pitkän päivän iltana oli ilo istahtaa jumalaisen aterian äärelle. Pitkässä pöydässä kävi keskustelu vilkkaana ja välillä pidettiin pieniä puheita, muun muassa pyöreitä vuosia täyttävää Ilari Rantakaria onniteltiin samoin kuin 49-vuotishääpäiväänsä viettäviä Iris ja Tapani Rajamaata.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.