SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Sunnuntai 20.3.2011

Edessä oli paluumatka koti-Suomeen, mutta vielä oli ohjelmaa Pietarissakin. Osallistuimme liturgiaan kirkossa, joka on omistettu Venäjän uusmarttyyrien muistolle. Kirkko on uusi ja seurakuntakin on uusi. Toiminta käynnistynyt 1990-luvulla. Kirkko on väliaikainen, sillä se sijaitsee tontilla, jolla on Feodorovskajan Jumalanäidin ikonin kirkko.

 

Tämä vaikuttavan kaunis pyhäkkö on valmistunut 1913, jolloin juhlittiin sitä, että Romanovit olivat olleet Venäjän valtaistuimella 300 vuotta. Samasta syystä on rakennettu Lappeenrannan kaupunkiseurakunnan kirkko, joka aikaisemmin oli ortodoksinen pyhäkkö. Kirkko on monumentaalinen keskeneräisenäkin. Se on toiminut meijerinä ja on palautettu seurakunnalle sen tarmokkaiden toimien ansiosta. Kunnostukseen on saatu myös valtion rahoitusta sillä perusteella, että kysymyksessä on Romanovin suvun nimikkokirkko. Sen kunnostus valmistuu juhlavuoteen 2013 mennessä, ja tuolloin väliaikainen kirkko siirretään muualle.

 

Väliaikaisen kirkon sisätiloissa paljon puuta, se on kuin iso tsasouna. Ikonostaasin ikonit ovat bysanttilaista tyyliä, aivan erilaiset kuin edellisen illan kirkossa, Aleksanteri Nevskin lavaran katedraalissa. Näitä maalatessa on palattu juurille ja hyvää jälkeä on syntynyt. Ylinnä ikonostaasissa on Ennusmerkki-ikoni, jota nimitetään myös kreikkalaisen nimensä mukaisesti tai venäläisen nimensä mukaisesti . Orantti-nimitys tulee sanasta orantis, rukoileva.

 

Paljon nuoria ja läheisyys lämmitti

 

Kirkko on tupaten täynnä väkeä, nuoria on paljon. Monilla on kirja, josta seuraavat liturgian kulkua ja lauluja. Myös meillä suomalaisilla on lehteiltävää, kun olemme isä Heikiltä saaneet liturgian kaavan, että vähän voisimme tietää, missä mennään. Välillä tuntui mukavalta kun kuuli suomenkieltä. Diakoni Risto Aikonen ja isä Heikki olivat toimittamassa. Evankeliumiteksti käsitteli Kapernaumin tapahtumia, kun Jeesus paransi halvaantuneen (Mark. 2:1–12) ja sen luki suomeksi isä Heikki.

 

Tunnelma liturgiassa oli kodikas. Edellisen illan vigiliassa oli ollut jäykempää. Minullekin oli illalla tullut vanhako rouva tiukkana sanomaan, ettei päähuivini ollut tarpeeksi peittävästi päässäni. Korjasin asian. Tässä kirkossa monet naiset olivat myös ilman päähuivia. Nuoria oli paljon ja lapsia. Voi sanoa, että liturgiassa oli jollain tavalla kotoisaa. Tässä seurakunnassa on katekumenaattitoimintaa ja siihen osallistuu paljon seurakuntalaisia.

 

Kesken liturgian diakoni poistui muutamien henkilöiden kanssa. Jälkeenpäin isä Heikki kertoi, että oli sanottu: opetettavat poistukaa ja niin diakoni lähti opettamaan katekumeeneja.

 

Lopuksi meidät esiteltiin ja seurakuntalaiset tervehtivät ystävällisesti. Vieressä sijaitsee seurakuntasali ja sinne oli katettu teetä ja erilaisia venäläisherkkuja. Seurakuntasalin seinällä oli ystävyyden ikoni. Sitä en ollut missään muualla Pietarissa huomannut. Emme ehtineet pitkään teehetkessä viipyä, kun oli matka murheena.

 

Varsinainen kirkko oli rakennustelineiden ympäröimänä, siitä tulee varmasti upea. Se on pakko tulla valmiina katsomaan.

 

Kun olimme bussissa, tiedusteltiin Heikiltä, että mitä pappi sanoi saarnassaan. Hän kertasi, että pappi oli todennut evankeliumin ytimen löytyvän Jeesuksen sanasta: nouse! Sillä hän tarkoitti, että ihmisen on tultava omaksi itsekseen.

 

Kaupunkilegendaa

 

Ajoimme ohi Pietari-Paavalin linnoituksen ja Pietari-Paavalin tuomiokirkko näyttäytyi muhkeana. Heikki kertoi tarinan spiirasta ja siihen kiinnitetystä enkeliä esittävästä tuuliviiristä. Kirkko valmistui 1733 ja kerrotaan, ettei meinannut löytyä henkilöä, joka kiipeäisi asettamaan enkelin spiiran päähän (aika ennen Pekkaniskaa!). Lopulta yksi työmiehistä suostui tekemään sen ja hän sai pyytää palkakseen mitä vaan. Hän pyysi, että saisi leiman kaulaansa ja tämä oikeuttaisi ostamaan viinaa vastikkeetta ja niin tapahtui. Tästä on tullut tapa, että kun venäläiset kahdella sormella (etusormella ja keskisormella) napauttavat kaulaansa, tarkoittaa se yleispätevää ilmausta alkoholin nauttimisesta tai aikeista tehdä sitä.

 

Tämä kertomus on Pietarissa tunnettu kaupunkilegenda ja siitä on monta versiota. Maria Franken kertoi kuulleensa sen näin: Enkeli tipahti kirkon rakentamisen jälkeen, ja luvattiin, että mies, joka sen sinne palauttaa, saa loppuelämäkseen ilmaiseksi vodkaa valtion monopolissa olevista kapakoista. Todistuksena tästä hän sai paperille painetun proopushkan. Koska viina virtasi, ja ystäviä riitti loputtomiin, tuo lappu katosi useita kertoja. Siitä suivaantuneina virkavallan edustajat leimasivat ko. herran leuanpieleen tuon ympyränmuotoisen todistuksen. Tätä myös sanotaan neuvostoliittolaisen ja nykyisin taas venäläisen leiman prototyypiksi: pyöreä ja sininen. Ilman tämänkaltaista leimaa firma ei voi mitenkään olla uskottava. Ja tämä kyllä pitää paikkansa. Ns. mustikkaleima on must!

 

Kerrotaan, että Pietari Suuri halusi Pietari-Paavalin tuomiokirkosta nimenomaan korkeatornisen, länsimaiselle kirkkoarkkitehtuuria seuraavan rakennuksen, koska ihaili sitä suuresti. Tässä tullaan siihen, mitä usein saa lukea kun kirjoitetaan kirkosta ja seurakunnasta hoitavana, jopa sairaalana. Siinä tarkoitetaan tietysti kirkkoa hoitavana seurakunnan yhteytenä, mutta on todettu myös, että kupolikattoiset kirkot koetaan suojaavina, kokonaisvaltaisina ja hoitavina kun taas terävät korkeat muodot ahdistavina.

 

Vanhauskoisten ikonit

 

Keskustelimme Uusmarttyyrien kirkon ikoneista, jotka olivat ”vanhauskoisia”. Tästä oli ollut puhetta jo kirkkolaulua käsiteltäessä. Aleksey oli todennut, että sekä liturgisesti että kuvataiteellisesti kirkossa tapahtui 1700-luvulla pseudomorfoosi. Perinteinen ikonimaalaus säilyi vanhauskoisten parissa. Ensimmäinen omista juurista kiinnostunut näissä asioissa oli Gogol. Kun tasapainoista suhdetta vanhaan bysanttilaiseen taiteeseen alettiin hakea, käännyttiin vanhauskoisten puoleen. Suomssa isä Robert de Caluvé oli perinteisen maalaustavan tuntija jo silloin kun opettajia siihen oli vaikea löytää. Sittemmin perinteisen tyylin ikonimaalaus on kokenut renessanssin.

 

Inkerin kirkko

 

Virpi Paulanto on perehtynyt Inkerin kirkon elämään ja informoi meitä sen vaiheista:

 

Evankelis-luterilainen ruotsalais-suomalainen seurakunta aloitti toimintansa 1703 vastaperustetussa Pietarin kaupungissa. Seurakuntalaisten arkea elivät yhdessä suomen- ja ruotsinkieliset porvarit, käsityöläiset, palvelijat, sotavangit ja inkeriläiset talonpojat. Ensimmäinen, Pyhän Annan kirkko ja pappila, rakennettiin 1733 keisarinna Annan lahjoittamalle tontille. Seurakunta jakaantui kahteen osaan vuonna 1745; suomalaiseen ja ruotsalaiseen. Seurakuntien jumalanpalvelukset pidettiin Pyhän Annan kirkossa kunnes ruotsalaiset saivat Pyhän Katariinan kirkon 1769. Pyhän Marian kirkko valmistui vuonna 1805, ja on siitä saakka ollut keskeinen kirkko suomalaisille luterilaisen kirkon jäsenille. Pyhän Marian kirkon läheisyydessä on aina ollut myös muuta suomalaisille tarkoitettua toimintaa.

 

Lokakuun vallankumous 1917 mullisti kaikkien elämän, riisti seurakunnalta ja kirkolta kaiken omaisuuden ja aiheutti useiden seurakuntalaisten muuton juuri itsenäistyneeseen Suomeen.

 

1921 Pyhän Marian seurakunta liittyi Inkerinmaan suomalaisten seurakuntien muodostamaan konsistoriin ja vuosina 1927–1937 Pyhän Marian seurakuntaan liittyi jäseniä muista lakkautetuista inkeriläisseurakunnista. Tuhansia inkeriläisiä talonpoikia karkoitettiin Siperiaan. Inkerin kirkon konsistorin toiminta jouduttiin lakkauttamaan kirkon menetettyä kaikki pappinsa, ja vuoteen 1939 mennessä viimeisetkin luterilaiset seurakunnat Neuvostoliitossa oli lakkautettu. Pyhän Marian kirkosta tehtiin asuntola, monista muista kirkkorakennuksista erilaisia tehtaita ja kulttuuritaloja. Vuoteen 1969 saakka Inkerin kirkko eli vaikeita aikoja, ja maallikot, usein naiset, pitivät kirkon elossa omalla palvelemisellaan.

 

Vuonna 1970 alkoi uusi aika. Petroskoihin saatiin lupa perustaa seurakunta uudelleen ja samoin Pushkiniin vuonna 1976. Nämä uudet seurakunnat liitettiin Viron evankelis-luterilaiseen kirkkoon. 1980-luvun lopussa koko maan uskontopolitiikka alkoi vapautua ja inkeriläisten kansallisen heräämisen myötätuulessa perustettiin uusia seurakuntia. Pyhän Marian seurakunta perustettiin uudelleen vuonna 1990 ja seurakunta aloitti jumalanpalvelukset Pyhän Marian kirkon tiloissa sen huonokuntoisuudesta huolimatta. Kaikista uusista inkeriläisistä seurakunnista muodostettiin ensin Viron evankelis-luterilaisen kirkon rovastikunta ja myöhemmin vuonna 1992 itsenäinen Inkerin evankelis-luterilainen kirkko Venäjällä. Ensimmäinen piispa oli Leino Hassinen, toinen ja nykyinen piispa vuodesta 1996 Aarre Kuukauppi. Pyhän Marian kirkko peruskorjattiin vuosituhannen vaihteessa ja vihittiin juhlallisesti uudelleen käyttöön vuonna 2002. Siitä tuli samalla Inkerin kirkon piispankirkko. Pyhän Marian kirkko on nykyään arvostettu osana Pietarin kaupungin kulttuurista ja kirkollista historiaa ja sen läheisyydessä toimii jälleen suomalaisen kulttuurin keskus; Suomi-talo ja suomenkielinen koulu.

 

Inkerin Kirkko elää uskon yhteisönä, joka on avoin kaikille kielille ja kulttuureille. Jumalanpalveluskieliä on yhteensä 10, kansallisuuksia 40 ja seurakuntia 80 eri puolilla Venäjän federaatiota. Luterilainen tunnustus pitää heidät kaikki yhdessä, arki on ekumeeninen ja tulevaisuus missionaarisen näyn mukainen.

 

Pyöreen tornin hämärässä

 

Viipuriin saavuttuamme asetuimme Pyöreän tornin ravintolaan lounaalle. Pyöreä torni (myös Pässinlinna) on Viipurin kaupunginmuuriin aikoinaan kuulunut tykkitorni, joka sijaitsee entisellä kauppatorilla. Torni rakennettiin vuosina 1547–50, oletetusti Kustaa Vaasan vuonna 1547 antamasta käskystä Viipurin kaupunginmuurin vahvistamiseksi keskiaikaisen Karjaportin viereen. Alun perin tykkitorneja olisi pitänyt rakentaa muuriin kaksi, mutta toista ei koskaan toteutettu. Vuonna 1923 torni sisustettiin arkkitehti Uno Ullbergin suunnitelmien mukaan kahvilaksi, jollaisena se vielä nykyisinkin toimii.

 

Vierailu täällä oli minulle ensimmäinen kerta. Tunnelma oli tosiaan hämärä, kuten tutussa iskelmässä todetaan. Paikka oli varsin viihtyisä. Kattaus oli kaunis ja ateria maittava. Ja täällä toimi ryhmäruokailulogistiikka. Ensimmäisen illan ravintolassa se ei toiminut eli Pyöreä torni voisi olla heille tutustumiskohde.

 

Virpi Paulanto tuntee hyvin Viipurin asiat ja hän esitteli meille luterilaisen Pietari-Paavalin seurakunnan kirkkoherran Vladimir Dorodnyjn ja seurakunnan kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan Oleg Gareevin. Vladimir Dorodnyj kertoi olleensa pappina 13 vuotta ja kirkkoherrana 4 vuotta.

Pietari–Paavalin uusklassista tyyliä edustavan kirkon suunnittelivat arkkitehdit J. Brockman ja G. F. von Veldten ja se valmistui vuonna 1799. Kirkon vihkimisen yhteydessä kirkko nimettiin pyhälle Paavalille, tuolloin keisarina olleen Paavali I kunniaksi. Kirkon nimeksi vakiintui kuitenkin Pietari-Paavalin kirkko. 1944 kirkossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus. Se oli sen jälkeen laivaston klubina kunnes tuli taas 1990 sakraalikäyttöön.

 

Seurakunnalla on hyvät ystävyysseurakuntasuhteet Lappeenrannan ev.-lut. seurakuntaan, joka tukee toimintaa. Tukea tulee myös SLEY:ltä ja on tullut muiltakin suomalaisilta seurakunnilta, esimerkiksi Mikkelistä tuli urut. Seurakunnan jäseneksi tullaa anomuksen kautta ja jäseniä on 250, mutta kävijöitä on paljon enemmän.

 

Aikataulumme oli tiukka, emmekä ehtineet joukolla käydä kirkkoa katsomassa, mutta muutama meistä vieraili siinä vikkelää vauhtia seuraten.

 

Ryhmämme puolesta matkanjohtajia kiitti Aulikki Mäkinen. Hän kiitti Heikkiä laajasta Venäjää ja ortodoksisuutta koskevasta asiantuntemuksesta. Myös sitä on kaunista seurata, miten pappeus on Heikissä aina läsnä. Artoa kiiteltiin matkaideasta ja siitä, että oli saanut monet mukaan. Mariannea Aulikki kiitti kaikkien asioiden organisoimisesta ja ylimpänä järjestäjänä toimimisesta. Jokainen sai pienen muistolahjan.

 

Maahantulohartaus

 

Selvittyämme maahantulomuodollisuuksista, piti pastori Sami Lehto maahantulohartauden.

 

Sami kutoi sanoiksi kokemuksiamme. Pyhiinvaellus on hengellinen matka ja Pietarissa olimme saaneet kokea monta pyhää hetkeä. Viipuri oli kuitenkin tuonut Samin ajatuksiin isovanhempansa, jotka näiltä main olivat yli 70 vuotta sitten pakon edessä lähteneet. Viipuri oli tullut Samille tutuksi niistä muistoista ja tarinoista, joita on kuuluut koko elämänsä ajan. Hänen katseensa oli viipyillyt Punaisenlähteentorin liikehuoneistojen ikkunoissa. Täällä oli ollut isovanhempien lyhyttavarakauppa. Nyt ei kuitenkaan tarvinnut kastella polkua kyynelillä niin kuin silloin kun isovanhemmat kaupungin jättivät.

 

Sami oli ymmärtänyt, etteivät aikaisemmin kuulemansa tarinat olleet vihan tai katkeruuden täyttämiä, vaan kaipauksen. Kaikki vääryydet oli jo aikanaan anteeksi annettu Jumalan anteeksiantamuksen ansiosta. Pietarin ja Kannaksen alueella on sotainen ja murheellinen historia, mutta voimme olla kiitollisia, että suunta on nyt toinen. Jos pyhiinvaellus pitäisi tehdä paikalle, jota ei olisi kasteltu verellä ja kyynelillä, ei sellaista paikkaa löytyisikään, vaan jäisi matkat tekemättä. Juuri siellä, missä on paljon kärsitty, voi anteeksiantamuksen ilo loistaa kirkkaimmin. Kristityn pyhiinvaellus on rauhan tie; nyt ja aina.

 

Näihin sanoihin oli helppo yhtyä.

 

Evaluaatio

 

Arto Kallioniemi käynnisti yhteisen oppimistulosten arvioinnin. Palautteessa tuli esille muun muassa se, että mitä hankalimmissa olosuhteissa ihmiset ovat joutuneet elämään ja kuitenkin on usko säilynyt ja kirkkoja restauroidaan. Tämä antoi toivoa.

 

Kristillinen koulu herätti kysymyksen. Koulussa oli paljon hyvää, mutta jotkut asiat epäilyttivät toisia meistä. Lasten laulut olivat mielienpainuvat, todella kauniit ja koskettavat. Draaman käyttö koulussa sai kiitosta, mutta myös pohdintaa, että siinä tulee ohjaajan olla todella ammattilainen. Voi nimittäin tulla rankkoja asioita esille. Draamakasvatus voi olla hieman horjuvaa. Nousi myös vanha muisto, että opettaja draamakoulutuksessa hypitytti oppilaita trampoliinilla ja huusi ”vapautukaa!”

 

Kirkoissa käynti oli avartavaa. Paljon oli väkeä. Kommunismi ei onnistunut Jumalaa ihmisten sydämistä kitkemään. Suuri into saada kirkkoja kuntoon ja seurakuntia toimimaan. Erityisesti Uusmarttyyrien kirkon aamuinen liturgia oli elämys kun oli niin paljon nuoria ja kirkko aivan täynnä.

 

Heikki kertoi, että ekumenialla on Venäjällä kovat ajat, sillä ekumenia oli Neuvostoliiton aikana vallanpitäjien palveluksessa. Nyt on keskeistä oman identiteetin löytäminen. Seurakuntien suhteet omaan ortodoksiseen kirkkoon ovat pohdinnassa. Hyvät seurakunnat lisääntyvät. Nyt kysytään, mikä on kirkon rooli ihmisten elämän alueella. Tämän päivän seurakunta on aktiivinen. Diakonia on alue, joka oli Neuvostoliiton aikana kirkolta kielletty. Nyt tutkitaan, mikä on ollut kirkon rooli ennen ja tutkaillaan uutta.

 

– Eri kysymys on, että mikä on kirkon rooli valtakunnan tasolla. Ortodoksinen kirkko haluaa päästä mahdollisimman painavaan asemaan, mutta mitään kansankirkon asemaa ei tule, sillä ortodoksinen kirkko ei edusta enemmistöä. Yksi kysymys on, että mikä on luostareiden merkitys. Nykyään niihin menee kilvoittelijoita. 1990-luvun uskonnollisen aallokon käydessä koreana, oli paljon ääriliikehdintääkin mukana. Kansalliskiihkoinen ortodoksisuus on nyttemmin väistynyt. Ei se milloinkaan ollut suuri ryhmä.

 

Toipumisprosessi on suuri ja pitkä. Venäjän politiikka ei ole vielä normaalia ja sama koskee kirkollista elämää.

 

Lopuksi opettavainen tarina

 

Isä Heikki kertoi seuraavan:

Stalinilla oli silmälääkäri ja tämän arvon Stalin ymmärsi. Lääkäri oli kirkossa käyvä kristitty ja Stalin halusi osoittaa suosiotaan ja antoi Odessassa pienen kirkon olla toiminnassa. Kirkko oli siis avoinna, mutta siellä ei ollut pappia. Ankarimpina vainon vuosina siellä kävi runsain määrin ihmisiä. Pappia tietysti kaivattiin. Pääsiäisyönäkin oli paljon väkeä kirkossa. Silloin yksi mies väkijoukosta meni alttariin, puki papilliset vaatteet päälleen ja toimitti pääsiäisyön palveluksen. Sitä ei keskeytetty, mutta kun palvelus oli ohi, pappi pidätettiin. Sama tapahtui useana vuonna peräkkäin. Aina väkijoukosta lähti mies alttariin ja palvelus toimitettiin ja aina hänet seuraavana päivänä pidätettiin. Tämä tarina kertoo paljon siitä taustasta, josta Venäjän nykyinen kirkollinen elämä nousee.

 

Sleedujushtshii ras

 

Pietari on niin suuri, että yksi eikä kaksi käyntiä riitä kaiken näkemiseen ja kokemiseen. Paljon olimme näinä päivinä saaneet tietoa ja kokemusta, mutta moni asia jäi tekemättä ja kokematta. Opettaja Maria Franken totesi, että oli oppinut ensimmäisinä sanoinaan venäjänkielen termin Sleedujushtshii ras = seuraavalla kerralla. Sitä kertaa odottamaan.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.