SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kysymyksiä ja keskustelua

 

Opetussuunnitelmassa korostunut ilmiölähtöisyys herätti keskustelua. Miten ilmiö määritellään ja kuka sen määrittelee? Käytännössä myös ilmiölähtöisyys jää opettajien toiminnan varaan. Opetussuunnitelmatyöskentelyssä on kuitenkin tehty yhteistyötä kouluissa työskentelevien opettajien kanssa, joten työtä ei ole tehty erillään koulujen todellisuudesta.

 

Vaikka opetussuunnitelmassa on yritetty määritellä temaattisia suuntaviivoja, tärkeämmäksi on nähty ohjata opetusta pois entisestä sisältölähtöisestä ja hierarkkisesta opetussuunnitelmasta. Tarkasti määriteltyjen sisältöjen opettamista tärkeämpää olisi luoda siltoja oppilaiden kokemusmaailmaan.

 

Keskustelussa tartuttiin alakoulun ja yläkoulun opetuksen välisen kuilun ylittämistä. Millä keinoin on mahdollista luoda koko opetuksen kantava yhtenäinen oppiaine? Todettiin, että tähän pyritään esimerkiksi viemällä perinteisesti ylemmille luokille miellettyjä aiheita, kuten maailmanuskontojen teemoja alakoulun opetukseen.

 

Toteutus jää tietysti paikallisen tason vastuulle, mutta opetushallitus pyrkii vaikuttamaan paikallisiin opetussuunnitelmiin, opettajien koulutukseen, sekä opetusmateriaalien laatijoihin. Opetuksen kaikki luokka-asteet lävistäviä teemoja pyritään laajentamaan oppilaiden iän myötä: esimerkiksi alakoulussa maantieteellisenä käsittelyalueena on Eurooppa ja yläkoulussa koko maailma. Uskonto on yksi niistä kolmesta oppiaineesta äidinkielen ja matematiikan lisäksi, jota opiskellaan alakoulusta lukion loppuun.

 

Useassa kohtaa keskustelua nousi esiin opetusmateriaalin merkitys: miten kirjasarjat rakennetaan, kun vuosiluokkasisältöjä ei ole määritelty? Kerrottiin, että opetushallitus tuottaa opetusmateriaalia, joka tietysti rakennetaan uuden opetussuunnitelman mukaan. Kirjakustantajille on lähetetty tietoa opetussuunitelmaprosessista, mutta kustantajille ja opettajille jää vastuu opetussuunnitelman tulkinnasta ja soveltamisesta.

 

Yhteistyön mahdollisuudet, asiantuntemuksen jakaminen

 

Pohdittiin sitä, mitkä ovat opetussuunnitelman valossa uskonnollisten yhteisöjen mahdollisuudet tehdä yhteistyötä koulujen kanssa paikallisten opetussuunnitelmien rakentamisessa. Pekka Iivonen kannusti tarjoamaan uskonnollisten yhdyskuntien omaa asiantuntemusta aktiivisella, positiivisella ja rakentavalla tavalla. Yhteistyö olisi erityisen tärkeää rakenteellisella tasolla koko paikallisen opetussuunnitelman laatimisen prosessissa. Kun uskonnollisten yhteisöjen johtajat olisivat mukana opetussuunnitelman laatimistyössä, yhteistyö ei jäisi vain henkilökohtaisten suhteiden tuomien mahdollisuuksien tasolle.

 

Paikallisen opetussuunnitelman tuottamisessa kannustettiin ylipäätään asiantuntemuksen jakamiseen, sillä yksittäisellä opettajilla ei välttämättä ole laajaa asiantuntemusta kaikista opetettavista uskonnoista. Myös opettajien keskinäinen jakaminen on tärkeää. Ortodoksisen uskonnon opetuksen osalta on esimerkiksi perustettu internetiin keskustelualusta, jossa työstetään valtakunnalliset pohjat paikallisesti muokattavien opetussuunnitelmien malleiksi.

 

Sisällöstä taitoihin ja kulttuurisen näkökulman vaikutus

 

Painopisteen siirtyminen sisällöistä taitoihin ja ilmiölähtöisyyteen luo myös uudenlaisia vaatimuksia opettajan osaamiselle. Kuitenkin jo nykytilanteessa on herännyt huoli opettajien heikosta tiedollisesta osaamisesta maailmanuskontojen saralla: useat uskonnonopettajat muodostavat tietopohjansa median ja suomenkielisen Wikipedian varaan. Muistutettiin, että pelkästään kunnioittava asenne toisia uskontoja kohtaan ei riitä, vaan tarvitaan myös tietoa.

 

Islamin näkökulmasta kysymyksiä herätti myös kulttuurisen näkökulman vaikutus opetuksen sisällön muotoutumiseen. Kysyttiin, voiko oppilas saada opetusta esimerkiksi arabian kielestä vai pitääkö omaa uskontoa opiskella koulun lisäksi omassa seurakunnassa? Voiko seurakunnassa suoritetut opinnot hyväksyä osaksi koulun oppimäärää, erityisesti silloin, kun koulussa ei ole pätevää islamin uskonnon opettajaa? Vastattiin, että pyhät kirjat säilyvät opetussuunnitelman teemoissa mutta opetuksen sisällöt määritellään paikallisessa opetussuunnitelmassa. Tällöin myös arabian kirjaimet voivat olla osa opetusta, jos se on järkevää. Uskonnonopetus ei kuitenkaan voi olla kielen opetusta. Samoin rukoukset ovat osa opetussisältöjä, mutta niiden säännöllinen noudattaminen on uskonnonharjoitusta, joka ei kouluun kuulu.

 

Koulun ulkopuolella toteutettu opetus voidaan lukea osaksi kouluopetusta, mikäli opettaja on vahvistanut opetussuunnitelman opetuksen pohjaksi. Muuta uskonnollisten yhdyskuntien tarjoamaa opetusta ei voida lukea oppimäärään. Oppilaan on siis osallistuttava koulun uskonnonopetukseen. Opetuksen järjestäjät ovat vastuussa opettajan valinnasta: on koulun tehtävä valita tuntiopetukseen pätevin ja sopivin henkilö. On totta, että pienissä opetusmäärissä ei aina ole aiheen muodollista asiantuntijaa. Yhdyskunta ei kuitenkaan voi valita opettajaa.

 

Opetussuunnitelman tavoitteet herättivät keskustelua arvioinnista. Miten esimerkiksi opetussuunnitelmassa mainittua tavoitetta, oppilaan suhdetta omaan uskontoon voidaan arvioida? Opetussuunnitelmatyöryhmä ei ole tarkoittanut opetussuunnitelman tavoitteita sellaisenaan oppimisen arviointikriteereiksi. Kuitenkaan oppilasarvioinnissa ei arvioida vain tiedollista osaamista vaan myös kykyä pohtia ja perustella.

 

Globaalisuus, maailmankansalaisuus, ihmisoikeusnäkökulma

 

Kun sisältöjä ei ole määritelty yhtä tarkasti kuin ennen, nousi esiin kysymys lähetystyön ja kirkon kansainvälisen työn teemojen esille tulemisesta opetuksessa. Uudessa opetussuunnitelmassa puhutaan laajemmin globaalisuudesta ja maailmankansalaisuudesta, mutta vaikka lähetystyötä ja kirkon kansainvälistä työtä ei ole mainittu opetussuunnitelmassa, ne tulevat esille kirkkotiedon, ekumenian ja globaalin kristinuskon teemojen kautta.

 

Keskustelussa oltiin tyytyväisiä siihen, että ihmisoikeudet on kirjattu osaksi opetussuunnitelman teemoja. Kuitenkin ihmeteltiin, mitä tarkoitetaan opetussuunnitelmassa mainitulla ihmisoikeusetiikalla? Termillä on tavoiteltu laajempaa kokonaisuutta kuin ihmisoikeussopimuksessa määriteltyjä kysymyksiä. Ihmisoikeusetiikka toimii myös peilinä oman katsomuksen arvioimiseen ja turvaa hyvää elämää.

 

Keskustelussa nostettiin esiin kysymys siitä, voidaanko ihmisoikeuksilla myös haastaa uskonnonopetus? Entä jos vanhemmat vetoavat ihmisoikeussopimukseen, jonka mukaan vanhemmilla on oikeus valita opetuksen laatu? Käytännössä opetuksen kriteerit tulevat opetussuunnitelmasta ja lainsäädännöstä, joiden tavoitteena on taata turvallisuus ja hyvinvointi. Jos ongelmatilanteita syntyy, niistä vastaa opetuksen järjestäjä.

 

Tällaisia voivat olla esimerkiksi opettajaan, sisältöön ja opetustiloihin liittyvät kysymykset. Seuraava ongelmatilanteiden käsittelyaste on aluehallintovirasto ja hallinto-oikeus, jotka tarkistavat opetuksen laadun ja sisällön. Jokaisella vanhemmalla on oikeus arvioida opetuksen laatua ja sisältöä. Vanhemmat eivät kuitenkaan voi esimerkiksi vaatia indoktrinoivaa opetusta, sillä kouluopetuksen tulee olla laaja-alaista, ja sen tulee esittää mahdollisimman monipuolisesti kaikki opetettavaan teemaan liittyvät näkökulmat ja argumentit.

Huomautettiin, että nykyään koululle esitetään paljon vaatimuksia. Koulu ei kuitenkaan ole kauppa, josta saa mitä vain. Vaikka vanhemmilla saa olla mielipide opetuksesta, heidän ei ole järkevää yrittää vaatia koululta opetussuunnitelman vastaista opetusta.

 

Mediassa esillä ollut keskustelu herätti kysymyksen opetushallituksen kannasta integroituun uskonnonopetukseen. Opetuksen järjestäminen ei ole opetushallituksen vastuulla, mutta kuten uudessa opetussuunnitelmassa todetaan, eri katsomusten omat oppiaineet on säilytettävä. Kuitenkin osia opetuksesta voidaan toteuttaa integroidusti, jos se on mielekästä.

 

Tulevaisuussuuntautuneisuus

 

Opetussuunnitelmatyöryhmän tulevaisuussuuntautuneisuus herätti keskustelua siitä, missä määrin opetuksessa valmistutaan siihen, että uskonnon painoarvo yhteiskunnassamme tulee olemaan pienempi kymmenen vuoden päästä – millä tavoin uskonnottomuuden teema on esillä uskonnonopetuksessa? Uskonnottomuuden, uskontokritiikin ja uskonnottoman tapakulttuurin käsittely ovat osa uutta opetussuunnitelmaa, samoin kuin evankelis-luterilaisen kirkon painoarvon väheneminen. 

 

Kuitenkin samalla on yritetty huomioida se, että uskonnon merkitys globaalisti ja sen näkyvyys politiikassa ja mediassa on kasvamassa. Opetussuunnitelma ei kuitenkaan ole kannanotto siihen, mikä uskonnon rooli tulisi yhteiskunnassa olla. Uskonnottomuus on pyritty huomioimaan mutta uskonnon oppiaineen pääsisältönä on kuitenkin uskonto. Elämänkatsomustiedossa painopiste sen sijaan on uskonnottomuuden näkökulmassa kun uskontoa tarkastellaan pienemmässä määrin.

 

Uskonnonopetuksen kantaaottavuus herätti kommentteja: Eikö jo pelkästään tulevaisuuden ennustaminen ole kannanotto? Huomautettiin, että totta kai opetussuunnitelma heijastaa todellisuuden tulkintaa, mutta se ei silti ole poliittinen väline, vaan ennemminkin pyrkimys vastata nykyisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin. Opetussuunnitelman arvopohja on avoimesti määritelty opetussuunnitelmassa ja tulevaisuuden tarpeet ovat ohjanneet opetussuunnitelmaan kirjattuja sisältöjä ja tavoitteita. Tarkoituksena on ollut luoda aidosti opetusta tukeva väline!



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.