SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Ekumenian opetus ja oppiminen koulussa

Uskontoa opetetaan maamme peruskouluissa ja lukioissa oppilaiden enemmistön uskontokunnan tunnustuksen mukaisesti. Oppiaineesta käytetään nimitystä "uskonto", mutta opetussuunnitelmissa puhutaan harhaanjohtavasti käsitteistä "evankelisluterilainen  uskonto" ja "ortodoksinen uskonto". Sanan perinteisessä mielessä luterilaiset kirkot ja ortodoksinen kirkko tunnustuksineen ovat kristinuskoon kuuluvia tunnustuskuntia.

 

Sanan "uskonto" epätarkan käytön on todettu aiheuttavan koulussa oppilaille hahmotusongelmia. Opetushallitus järjesti peruskouluissa  keväällä 2001 laajan uskonnon, elämänkatsomustiedon ja tapakasvatuksen oppimistulosten arvioinnin. Oppilaiden antamien vastausten lisäksi kerättiin opetukseen liittyviä tietoja rehtoreilta ja kyseisten aineiden opettajilta.

Oppilaiden enemmistön uskontokunta, siis kirkkokunta, Suomessa on evankelisluterilainen kirkko. Tästä opetuksesta uskonnonvapauslain perusteella vapautetuille vähintään kolmelle evankelisluterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle opetuksen järjestäjän tulee järjestää heidän tunnustuksensa mukaista opetusta. Opetuksen järjestäjä tarkoittaa yleensä kuntaa. Näiden kolmen oppilaan ei tarvitse olla saman koulun oppilaita, riittää kun he asuvat samassa kunnassa.1 Uskonnonopetuksessa luterilainen ja ortodoksinen uskonnonopetus on lainsäädännössä asetettu erityisasemaan suhteessa muihin kirkko- ja uskontokuntiin. Näihin kirkkokuntiin kuulumattomille vähintään kolmelle oppilaalle opetuksen järjestäjän tulee antaa heidän tunnustuksensa mukaista opetusta, jos heidän huoltajansa sitä vaativat. Huoltajien on siten itse oltava aktiivisia. Peruskoulussa ja lukiossa uskontokuntiin kuulumattomille opetetaan elämänkatsomustietoa, joka ei ole kaikille oppilaille avoin oppiaine.2 Seuraavassa käsittelen uskonnonopetusta peruskoulussa, joka koskettaa kaikkia alle 16-vuotiaita suomalaisia. Lukion uskonnonopetus olisi oman messunsa väärtti. Peruskoulussa annetaan uskonnonopetusta seitsemän eri uskonnon opetussuunnitelman mukaan, jotka valtion viranomaisena Opetushallitus on hyväksynyt.  Ne ovat Evankelisluterilaisen uskonnon opetussuunnitelma (hyväksytty vuonna 1994 ja uusi opetussuunnitelma luokkia 1-2 varten 2002), Ortodoksisen uskonnon opetussuunnitelma (1994 ja uusi opetussuunnitelma luokkia 1-2 varten 2002), Katolisen uskonnon opetussuunnitelman perusteet (1994), Islamin uskonnon opetussuunnitelman perusteet (1995), Adventistisen uskonnon opetussuunnitelman perusteet (1995), Kristiyhteisön uskonnon opetussuunnitelman perusteet (1997) ja Bahá'í-yhteisön uskonnonopetussuunnitelman perusteet (1998). Luterilaiseen uskonnonopetukseen voivat osallistua myös muihin kirkko- tai uskontokuntiin kuuluvat tai uskonnollisiin ryhmiin kuulumattomat oppilaat. Muut opetussuunnitelmat ovat selkeästi tunnustuksellisia, ja niihin voivat osallistua vain kyseisten yhteisöjen jäsenet. Ehdotuksessa uudeksi uskonnonvapauslaiksi käsite uskontokunta on korvattu käsitteellä uskonnollinen yhdyskunta. Samoin ehdotuksen mukaan luovuttaisiin tunnustuksellisen uskonnonopetuksen käsitteestä, ja puhuttaisiin oppilaan oman uskonnonopetuksesta. Muutokset eivät vaikuttaisi nykyiseen oppilaan oikeuteen saada oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetusta eikä oppilaan velvollisuutta osallistua tähän opetukseen.3 Peruskoulun kaikkien oppiaineiden opetussuunnitelmien perusteita, jotka on viimeksi hyväksytty vuonna1994, on varsin nopeasti ryhdytty uudistamaan. Samalla käsitteet ala-aste ja yläaste ovat poistuneet. Keväällä 2002 valmistuivat uudet perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet vuosiluokille 1-2. Perusopetuksen arvoista todetaan mm. näin "Suomalainen kulttuuri-identiteetti rakentuu kansallisen kulttuurin pohjalle osana alkuperäistä, pohjoismaista ja eurooppalaista kulttuuria. Suomalaiselle kulttuurille on ominaista kaksikielisyys, saamelaiset alkuperäiskansana, kansalliset vähemmistöt, kaksi kansankirkkoa sekä erilaiset murteet, tavat ja tottumukset eri puolilla maata."4 Näihin arvoihin voi koulussa annettava uskonnonopetus hyvin liittyä.

 

Ekumenia uskonnon opetussuunnitelmissa

 

Valtaenemmistö, yli 90 % peruskoululaisista, osallistuu luterilaiseen uskonnonopetukseen, vaikka he eivät kaikki ole evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Oppiaineena "evankelisluterilainen uskonto" on lähinnä yleistä uskonnonopetusta, jossa suomalaisen uskonnollisen tilanteen todellisuus on otettu huomioon. Sanan tiukassa mielessä se ei ole tunnustuksellista uskonnonopetusta.5 Perinteisesti esimerkiksi muihin protestanttisiin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluvat oppilaat ovat mukana luterilaisessa uskonnonopetuksessa. Ortodoksiseen uskonnonopetukseen osallistuu tällä hetkellä 1 % kaikista peruskoulun ylimmän (9.) luokan oppilaista. Elämänkatsomustietoon, jonka opetusta esimerkiksi luterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat eivät voi seurata, osallistuu 2,5 % kaikista 9.-luokkalaisista. Opetusryhmien koot ortodoksisessa uskonnonopetuksessa ja elämänkatsomustiedon opetuksessa ovat pieniä, keskimäärin vain muutamia oppilaita. Peruskoulun uskonnonopetuksessa ekumeeniset kysymykset ovat kohtuullisen hyvin esillä - ainakin teoriassa. Ne voivat tulla esille sekä tiedollisina että kokemuksellisina asioina. Evankelisluterilaisen ja ortodoksisen uskonnon opetussuunnitelmien perusteissa ei kuitenkaan kummassakaan mainita mitään kirkkojen ykseyspyrkimyksistä. Luterilaisessa uskonnonopetuksessa ylimpien luokkien (entinen yläaste) kuuden asiakokonaisuuden joukossa ovat kaksi ekumeniaa lähelle tulevaa teemaa, "kristillisten kirkkojen synty, ominaispiirteet ja luonne sekä vaikutus kulttuuriin eri aikoina" sekä "evankelisluterilainen kirkko ja muut uskonnot Suomessa".6 Vastaavanlainen tavoite puuttuu kokonaan ortodoksisen uskonnonopetuksen opetussuunnitelmasta. Muutenkin peruskoulun ortodoksinen uskonnonopetus kytketään opetussuunnitelman perusteissa kiinteäksi osaksi ortodoksisen kirkon kasteopetusta.7 Opetussuunnitelmassa todetaan mm. näin: "Kirkkohistoriassa käsitellään ortodoksisen kirkon yleismaailmallista kehitystä ja sen historiaa Suomessa",  mutta ei mainita sanallakaan muita kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä.8 Opetushallitus laati vuonna 1999 Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit9, jotta oppilaiden päättötodistusten arvosanoja voitaisiin verrata toisiinsa. Arviointiperusteita yhtenäistettiin. Arviointikriteereissä määritellään ne tieto- ja taitotasot, jotka oppilaan pitää hallita saavuttaakseen arvosanan kahdeksan. Nämä kriteerit ovat opetussuunnitelman perusteita tarkemmat, ja niissä ekumeeninen ulottuvuus tulee hyvin esille. Luterilaisen uskonnonopetuksen osalta mainitaan mm. seuraavat tavoitteet "Oppilas tuntee kristillisten kirkkojen perheen ja osaa sijoittaa luterilaisen kirkon tähän kokonaisuuteen".10 Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa tavoitteena on, että "oppilas tietää suurimmat kristilliset kirkot. Hän tuntee luterilaisen kirkon Suomessa. Lisäksi hän tunnistaa suuret maailmanuskonnot ja joitakin kristillisperäisiä liikkeitä ja uususkontoja sekä kristillisen kulttuurin vaikutuksia ympäristössään."11 Vuonna 2002 käyttöön otetuissa uusissa opetussuunnitelman perusteissa vuosiluokille 1-2 ekumeeninen korostus on huomattavasti aikaisempaa vahvempi. Evankelisluterilaisessa uskonnossa "oppilas tutustuu muihin kirkkoihin ja uskontoihin arkikokemuksiensa ja lähiympäristön tarjoamien konkreettisten esimerkkien avulla". Ortodoksisessa opetussuunnitelmassa todetaan vastaavasti, että "oppilas tutustuu muihin kirkkoihin ja lähiympäristön uskontoihin".12 Muiden kuin luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon opetussuunnitelmien perusteita ei ole vielä uudistettu. Suomessa ei ole katolisia peruskouluja. Katolilaiset oppilaat käyvät pääsääntöisesti tavallisia peruskouluja, joissa heille mahdollisuuksien mukaan tarjotaan oman uskonnon mukaista uskonnonopetusta. Tämä ei kuitenkaan aina ole onnistunut. Katolinen kirkko järjestää opetusta erityisesti lauantaikursseilla useita kertoja lukuvuoden aikana. Katolisen uskonnon opetussuunnitelman perusteissa13 oman kirkon opetus suhteessa muihin kirkkoihin ja ekumeniaan on vahvasti esillä, paremmin kuin vuonna 1994 hyväksytyissä luterilaisessa ja ortodoksisessa opetussuunnitelmassa. Yhtenä kuudesta asiakokonaisuudesta ala-asteella, vuosiluokilla 1-6, on "ekumeenisen ajattelun kehittäminen". Aihepiiriä vahvistetaan peruskoulun ylimmillä luokilla, jolloin "syvennetään oppilaan tietoja omasta kirkostaan, muista kristityistä ja vieraista uskonnoista". Näiden luokkien kuuden asiakokonaisuuden joukkoon kuuluu "Suomessa toimivat kristilliset kirkot ja yhteisöt sekä ekumenia". Suomen Adventtikirkko ylläpitää omia kouluja: neljä ala-astetta (vuosiluokat 1-6), kolme yläastetta (vuosiluokat 7-9) ja lukio. Adventtikirkkoon kuuluvat oppilaat, jotka eivät käy kirkkonsa omia kouluja, osallistuvat peruskoulussa luterilaiseen uskonnonopetukseen. Adventistisen uskonnon opetussuunnitelman perusteissa ekumeeninen opetus ei tule ilmi. Ala-asteella opetuksen tavoitteena on mm. opettaa oppilaita "kunnioittamaan eri tavoin ajattelevien ihmisten näkemyksiä". Yläasteella yhtenä opetuksen tavoitteista mainitaan, että "oppilas saavuttaa monipuolisen uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen perehtymällä muihin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin oppiakseen kunnioittamaan erilaisen vakaumuksen omaavia ihmisiä sekä elämään ja toimimaan eri tavoin ajattelevien ja uskovien ihmisten kanssa monikulttuurisessa maailmassa".14 Mitään mainintaa opetussuunnitelmassa ei ole esimerkiksi muista suomalaisista kristillisistä kirkoista. Kristiyhteisöön kuuluu Suomessa alle 100 henkeä. Lapsia ja nuoria ei lasketa jäseniksi. Heitä varten on kuitenkin olemassa oma uskonnon opetussuunnitelma, jossa yläasteella yhtenä asiakokonaisuutena todetaan lyhyesti "muut uskonnot ja elämänkatsomukset".15 Mitään mainintaa ei ole kristillisistä kirkoista tai ekumeniasta. Kristiyhteisö on saanut vaikutteensa Rudolf Steinerin antroposofisesta ajattelusta. Steiner-kouluja on Suomessa 14, ja niiden oppilaista enemmistö on  luterilaisen kirkon jäseniä. Näissä kouluissa annetaan myös luterilaista ja ortodoksista uskonnonopetusta ja elämänkatsomustiedon opetusta. Bahá'í-yhteisön, johon Suomessa kuuluu runsaat 500 henkeä, opetussuunnitelmassa korostetaan merkittävien maailmanuskontojen yhteyttä toisiinsa. "Erityinen painopiste on Abrahamin, Krishnan, Mooseksen, Zarathustran, Buddhan, Kristuksen ja Muhammadin elämänvaiheilla ja heidän vaikutuksellaan kehitykseen."16 Islamin uskonnonopetuksen perusteissa on vain lyhyt maininta "muihin suuriin maailmanuskontoihin perehtymisestä"17, mutta ei esimerkiksi mitään suomalaisesta uskonnollisesta tilanteesta tai Suomessa vaikuttavista uskonnollisista yhteisöistä ja kirkoista.

Ekumenia uskonnon oppikirjoissa

 

Uskonnon oppikirjoihin ei enää liity entisen kaltaista tarkastusmenettelyä. Oppikirjat ovat kaupallisia kustanteita, joiden laatijoina ovat yleensä kyvykkäät ja kokeneet opettajat.  Siksi oppikirjojen, erityisesti luterilaisen uskonnonopetuksen osalta, sisällössä on pyritty ottamaan monipuolisesti huomioon opetussuunnitelman perusteet. Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa perusopetuksen uskonnon oppikirjojen uudistustyö on parhaillaan käynnissä. Miten ekumenia ilmenee uskonnon oppikirjoissa? Otan esimerkeiksi kaksi käytössä olevaa suomenkielistä oppikirjaa. "Suuret uskonnot" -nimisessä yläasteen luterilaisen uskonnon oppikirjassa on seitsemän sivun verran hyvin esitettyä ekumeenista selvittelyä ja aiheeseen liittyviä lisäkysymyksiä.18 Sen jälkeen esitellään asiallisesti yhteensä 45 sivun verran ortodoksinen kirkko, katolinen kirkko, luterilainen kirkko, reformoidut kirkot ja anglikaaninen kirkko. Otsikon "Protestanttiset vähemmistöyhteisöt" alla on 17 sivun verran kuvauksia baptismista, metodismista ja Pelastusarmeijasta, vapaakirkollisesta liikkeestä, adventismista ja helluntaiherätyksestä. "Askeleet" -kirjassa ekumenia tulee vajaan sivun verran esille lyhyessä luvussa "Kirkko modernien haasteiden edessä"19. Yhtenä kirjan pääluvuista on "Kirkon nykypäivää".  Se sisältää viisi alalukua, roomalaiskatolisen kirkon, ortodoksisen kirkon, evankelisluterilaisen kirkon, vapaat suunnat sekä Jehovan todistajat ja mormonit. Näiden esittelyyn ja käsittelyyn on kirjassa käytetty 27 sivua.

Oppimistulosten arviointi

 

Opetushallitus arvioi keväällä 2001 ensimmäistä kertaa uskonnon oppimistuloksia perusopetuksen päättövaiheessa.20 Vastaavaa valtakunnallista arviointia ei ole aiemmin tehty missään muualla maailmassa. Edellä mainituista seitsemästä uskonnonopetuksesta arvioinnin kohteiksi valittiin evankelisluterilainen ja ortodoksinen uskonnonopetus. Niiden ohella arvioitiin samanaikaisesti elämänkatsomustiedon oppimistuloksia. Tiedot kerättiin suomen- ja ruotsinkielisistä peruskouluista koko maasta,
Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen arviointiin osallistui runsaat 3 000 oppilasta (lähes 6 % koko oppilasmäärästä). Otoksessa otettiin tarkoin huomioon alueellinen edustavuus (läänit, maakunnat, EU-tukialueet ja kuntaryhmät) ja kielelliset ryhmät. Näin otos kuvastaa luotettavasti koko maan tilannetta. Ortodoksisen uskonnonopetuksen arviointiin tuli hieman yli 600 oppilasta, mikä on 93% ortodoksiseen opetukseen osallistuvista. Ortodoksisen uskonnonopetuksen osalta voidaan puhua hyvinkin tarkasta kuvasta siitä, millaisia tuloksia opetuksessa on saavutettu peruskoulun päättyessä. Oppimistulosten arvioinnissa tarkasteltiin erityisesti sitä, miten opetussuunnitelmien perusteissa mainitut tavoitteet oli saavutettu. Peruskoulun ylimmän luokan oppilaille suunnattujen tehtävien joukossa oli aiheita, joista saadut tulokset kertovat heidän tiedoistaan ja käsityksistään ekumeniasta. Selvityksessä mukana olleilla oppilailla oli takanaan yhdeksän vuotta uskonnonopetusta peruskoulussa.

Oma kirkko ja usko

 

Ekumenian ja ekumeenisten pyrkimysten ymmärtämiseksi on aina lähtökohtanaoman yhteisön ja tunnustuksen tunteminen. Siksi peruskoululaisten oppimistulosten arvioinnissa selvitettiin heidän oman kirkkonsa luonteen ja erityispiirteiden tuntemusta ja samalla joidenkin ekumeenisten perusasioiden hahmotusta. Luterilaisessa uskonnonopetuksessa oman kirkon uskon ja opin painottaminen on huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi ortodoksisessa uskonnonopetuksessa. Selvityksessä tarkasteltiin lisäksi oppilaiden tietoja ja käsityksiä merkittävistä maailmanuskonnoista sekä oppilaiden hahmotuksia oikeasta ja väärästä ja yleensä elämän arvoista. Muista uskonnoista voidaan lyhyesti todeta, että merkittävien maailmanuskontojen tuntemuksessa oli suuriakin ongelmia. Tulosten valossa tulisi erityisesti islamin opetusta vahvistaa. Kyselyssä ilmeni ongelmia oppilaiden tiedoissa islamin kannattajien määristä, alueellisesta sijoittumisesta ja joistakin keskeisistä korostuksista. Moraalikysymyksissä puolestaan hyvän ja pahan, oikean ja väärän, erottelu onnistui oppilailta melko hyvin. Ongelmana näyttää olevan se, että oikean ja väärän välinen rajaviiva on eri kohdassa riippuen siitä, onko kyse kodin, koulun, kaveripiirin tai yleisen nuorisokulttuurin tai median antamasta opetuksesta tai mallista. Silti enemmistö, käytännössä kaikki oppilaat, korosti sitä, että hyvän ihmisen tärkein ominaisuus on rehellisyys.

Havaintoja oppilaiden kirkon, kirkkojen ja ekumenian tuntemuksesta

 

Kokonaisuudessaan luterilaisen uskonnonopetuksen oppimistulokset olivat tyydyttävää tasoa. Koska luterilainen uskonnonopetus on vain löyhästi tunnustuksellista, erityisiä luterilaisen kirkon olemusta koskevia tehtäviä esitettiin oppilaille varsin vähän. Neljä tapahtumaa kirkon historiassa osattiin kiitettävästi asettaa tähän aikajärjestykseen: piispa Henrik ja kuningas Eerik tuovat katolisen kirkon Suomeen, Mikael Agricola kääntää Uuden testamentin suomen kielelle, luterilaisen kirkon lähetystyö alkaa ja pappisvirka avataan naisille luterilaisessa kirkossa. Sen sijaan kirkkovuoden alkamisajankohtaa (viiden vaihtoehdon joukosta) ei kovin hyvin muistettu, vain 31 % oppilaista tiesi sen alkavan adventtina. Enemmän kannatusta sai pääsiäinen. Oppilailta pyrittiin saamaan selville myös sitä, miten he näkevät seurakunnallisen diakonian merkityksen. Konkreettisessa auttamistilanteessa, kadulta löytyneen miehen auttamisessa, enemmistö oppilaista ei nähnyt yhteyttä diakoniatoimintaan. Sen sijaan esimerkiksi lähetystyö tunnetaan selvästi paremmin, ja siihen suhtaudutaan varsin myönteisesti. Kuitenkin 16 % oppilaista piti lähetystyötä jonkin verran tai täysin pakkokäännyttämisenä. Mitä osia kuuluu luterilaiseen jumalanpalvelukseen? Viidestä vaihtoehdosta tuli valita kolme. Vaihtoehdot olivat ikonin suuteleminen, saarna, suitsukkeet, synnintunnustus ja -päästö sekä virret. Lähes yhdeksän
kymmenestä osasi valita oikein: saarna,  synnintunnustus ja synninpäästö sekä virret. Yhtä hyvin tunnettiin apostolinen uskontunnustus ja sen käyttö messussa ja konfirmaatiossa, väärä vaihtoehdot olisivat olleet: kodin siunauksessa ja koulun päivänavauksessa. Näihin tuloksiin saattoi vaikuttaa myönteisesti se, että yli 90 % luterilaiseen uskonnonopetukseen osallistuvista 9.-luokkalaisista on käynyt luterilaisen rippikoulun. Silti rippikoulun käymisellä ei ollut merkittävää vaikutusta osaamisen tasoon uskonnossa, kun tarkasteltiin kaikkia tiedollisia tehtäviä.

Ortodoksisen kirkon tuntemus

 

Ortodoksinen uskonnonopetus on vahvasti oman kirkon kasteopetusta, ja opetussuunnitelmassakin on oman kirkon tuntemus keskeisellä sijalla. Oppimistulosten arvioinnissa osaaminen oli hyvää tasoa. Ortodoksisen kirkon suuruutta suhteessa luterilaiseen ja katoliseen kirkkoon sekä uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomiin ei tosin oikein hahmotettu. Oma kirkko koettiin prosentuaalisesti huomattavasti suuremmaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Ortodokseja on 1,1 % suomalaisista eikä 11 %, kuten enemmistö oppilaista arveli. Vastaavalla tavalla kuin luterilaisessa messussa, kolme liturgiaan kuuluvaa keskeistä elementtiä tuli tunnistaa viiden vaihtoehdon joukosta. Oikeat vaihtoehdot olivat: suitsukkeet, tuohuksen sytyttäminen ja veisut, väärät puolestaan: alku- ja loppusoitto uruilla sekä virret. Lähes 3/4 oppilaista valitsi oikeat vaihtoehdot. Useampi kuin joka viides oppilaista liitti kuitenkin läntiseen perinteeseen kuuluvat virret liturgiaan ja 8% oppilaista oli mielestään kuullut urkumusiikkia ortodoksisessa liturgiassa. Seurakunnallisen palvelutoiminnan liittyminen avun tarpeessa olevien tilanteeseen ei tuntunut oikein aukeavan oppilaille. Siihen osaltaan vaikutti käsitteen diakonia käyttö, jolla on eri kirkollisissa perinteissä
erilaisia sisältöjä. Sen sijaan luterilaiseen opetukseen osallistuvien tapaan enemmistö ortodoksioppilaista suhtautui lähetystyöhön myönteisesti, vaikka 17 % piti sitä jonkin verran tai täysin pakkokäännyttämisenä. Kirkon mysteerien tunnistaminen oli tyydyttävää tasoa. Seitsemästä annetusta vaihtoehdosta oppilaan tuli löytää neljä: avioliitto, ehtoollinen eli eukaristia, kaste ja mirhavoitelu. Kannatusta (29 %) sai myös vedenpyhitys, joka oli väärä vastaus. Kirkkovuoden alkua kysyttäessä puolestaan eniten kannatusta sai vastaajien joukossa pääsiäinen. Vain joka kolmas tiesi sen alkavan syyskuun alussa (joka oli yksi viidestä vaihtoehdosta).Yhtä heikkoa oli luterilaisen kirkkovuoden alun muistaminen luterilaiseen opetukseen osallistuvilla. Oman kirkkonsa arkkipiispan nimen ortodoksioppilaista osasi vain puolet valita oikein neljästä tarjokkaasta. Kaikki kyselyn aikana olleet neljä ortodoksipiispaa saivat kannatusta kirkon arkkipiispaksi. Ortodoksioppilaista 3/4 oli käynyt kristinoppikoulun. Heidän oppimistuloksensa olivat selvästi paremmat kuin leiriä käymättömien nuorten tulokset. Maaseudulla asuvat nuoret ovat käyneet kaupunkilaisia innokkaammin kristinoppikoulun. Samanlaista alueellista eroa ei ilmennyt luterilaiseen kirkkoon kuuluvien rippikoulun käymisessä.

Ekumenian määrittelyä

 

Keskeisiä uskonnollisia käsitteitä tunnettiin varsin hyvin. Tunnistaminen ei ollut erityisen vaikeaa, ja se tapahtui monivalintatehtävien avulla. Kullekin käsitteelle annettiin kolme vastausvaihtoehtoa, joista yksi oli selvästi väärin, yksi melko lähellä oikeaa ja yksi oikein  (ei kuitenkaan synonyymi). Käsitteiden joukossa olivat mm. armo, Pyhä Kolminaisuus, synti ja ylösnousemus. Yksi käsitteistä oli ekumenia. Sitä kuvaaviksi vaihtoehdoiksi oli annettu kirkon taloudenhoito, kristillisten kirkkojen yhteyspyrkimykset ja uskontojen yhdistämispyrkimykset. Enemmistö valitsi oikein, mutta silti joka kolmas luterilaiseen uskonnonopetukseen osallistuva oppilas ja joka viides ortodoksioppilas piti ekumeniaa virheellisesti uskontojen yhdistämispyrkimyksenä, vaikka kyse on kristillisten kirkkojen yhteyspyrkimyksistä. Ekumeniaan liittyen erillisessä tehtävässä oppilaiden tuli lisäksi löytää kolme kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä yhdistävää piirrettä annetuista viidestä vaihtoehdosta, jotka olivat Jeesus, paavi, Pyhä Kolminaisuus, Raamattu ja yhteinen ehtoollinen. Näistä oikeiksi valinnoiksi odotettiin Jeesusta, Pyhää Kolminaisuutta ja Raamattua. Kolmannes luterilaisen uskonnonopetuksen oppilaista ja runsas viidennes ortodoksioppilaista uskoi kuitenkin ehtoollisen, eukaristian, yhdistävän kaikkia kristittyjä, vaikka se juuri erottaa näkyvällä tavalla kristittyjä toisistaan. Toisaalta joka kymmenes luterilaiseen opetukseen osallistuva oppilas piti lännen kirkon paavia kaikkia kirkkoja yhdistävänä tekijänä, yhtä moni myös ortodoksioppilaista. Vastausten tarkastelussa ei ryhdytty tarkemmin selvittämään, olivatko eukaristiaa ja paavia esittäneet vastaajat pyrkineet esittämään uusia ekumeenisia avauksia! Kirkkomaantieteen tuntemuksessa oppilaat tiesivät hyvin, että Kreikassa ortodoksinen kirkko ja Italiassa katolinen kirkko ovat pääkirkkokuntia. Sen sijaan keskimäärin vain puolet tiesi (eli valitsi kolmesta vaihtoehdosta oikein), että Tanskassa pääkirkkokunta on luterilainen kirkko. Useampi kuin joka kolmas piti Ranskaa virheellisesti luterilaisena maana. Kristillisten symbolien tuntemus oli uskonnollisten käsitteiden tuntemista vaikeampaa. Vaihtoehtoja oli yhdeksän, ja oikeat olivat ankkuri, kyyhkynen, risti ja kala. Kolmasosa luterilaiseen opetukseen osallistuvista ei pitänyt ns. ortodoksista ristiä  (ristiä, jossa on alhaalla vino poikkipuu) lainkaan kristillisenä symbolina, mutta juutalaisten Daavidin tähden uskoi puolet kuuluvan kristilliseen kuvastoon. Ortodoksioppilaista puolestaan 86% ei tunnistanut ankkuria kristilliseksi symboliksi eikä kalaa runsas puolet vastanneista. Sen sijaan oppilaista 41 % piti juutalaisten Daavidin tähteä kristillisenä symbolina. Taolaisuuden Jang ja Jin edusti myös joka kymmenennelle oppilaalle kristillistä symboliikkaa.

Tyttöjen tulokset paljon poikien tuloksia paremmat

 

Tyttöjen osaaminen oli keskimäärin poikia paljon parempaa, kun tarkasteltiin tämän laajan selvityksen kaikkia tiedollisia tehtäviä. Uskonnon oppimistulokset eivät siinä suhteessa poikkea muista peruskoulun oppiaineista. Opettajille se on suuri haaste. Tyttöjen ja poikien kehitysvaiheessa on olemassa selkeitä eroja erityisesti peruskoulun ylimmillä luokilla, jolloin samalla tavalla saman asian opettaminen samanaikaisesti tytöille ja pojille ei välttämättä takaa tasavertaisesti hyviä oppimistuloksia. Selvityksen valossa oppilaat suhtautuvat voittopuolisesti myönteisesti uskontoon oppiaineena. Se on toisaalta hyödyllinen, mutta samalla sitä ei pidetä erityisen tärkeänä. Aktiivisuus uskontotunneilla on keskimäärin varsin laimeaa. Toisin kuin useissa muissa koulun oppiaineissa, opettajat antavat uskonnosta kuitenkin hyvin vähän tai ei lainkaan kotitehtäviä. Vaikka oppilaat pitävät uskontoa keskimäärin aika vaikeana oppiaineena, he kertoivat kuitenkin saavansa siitä melko helpolla hyviä numeroita.

Rehtorien ja opettajien käsityksiä ja kokemuksia

 

Rehtorit suhtautuivat pääsääntöisesti uskonnonopetukseen joko neutraalisti tai myönteisesti. Uskonto on yksi oppiaine muiden joukossa, ei sen kummempaa. Myös uskonnonopettajien kuvauksen mukaan rehtorit suhtautuivat uskonnonopetukseen myönteisesti. Merkittävä tieto oli se, että 3/4 kouluista tekee yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Niistä toiseksi suurimman ryhmän muodostavat seurakunnat ja kristilliset järjestöt. Koulumaailma hakee ja toivoo aktiivisesti yhteyksiä ympäröivään yhteiskuntaan. Joka neljäs uskonnonopettaja piti paikalliseen seurakuntaan yhteyttä paljon tai erittäin paljon ja 56 % jonkin verran. Opettajista 81 % ilmoitti, että uskonnon oppitunneilla, ei päivänavauksissa, käy vierailijoita paikallisesta seurakunnasta tai kristillisistä järjestöistä. Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa, mutta myös muutamissa tapauksissa luterilaisessa uskonnonopetuksessa, opettaja on joskus myös samalla paikallisen seurakunnan työntekijä. Kolme neljäsosaa opettajista kertoi luokan tai opetusryhmän vierailevan seurakunnan tiloissa tai tilaisuuksissa tai kristillisissä järjestöissä. Näihin vierailuihin kouluun ja koulun ulkopuolelle kuuluivat myös monet tutustumiset toisiin kirkkoihin ja kristillisiin yhteisöihin.

Jaakko Rusama
Kirjoittaja on ekumeniikan dosentti Helsingin ja Joensuun yliopistoissa ja Åbo Akademissa. Hän on Suomen ekumeenisen neuvoston aikaisempi pääsihteeri.

 

Artikkeli on julkaistu Ekumeenisessa vuosikirjassa 2002

 

Lähteet:

 

Perusopetuslaki 628/1998, 13 '; Uskonnonvapauskomitean välimietintö 1999 5, s. 71.

 

Perusopetuslaki 628/1998, 13 '; Lukiolaki 629/1998, 9 '.

 

Uskonnonvapauskomitean mietintö 2001, s. 50.

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2002. Vuosiluokat 1-2. Helsinki Opetushallitus, s. 7.

 

Pyysiäinen, Markku (2000), Yksioppiaine, seitsemän opetussuunnitelmaa. Peruskoulun ja lukionopetushallituksen 1990-luvulla vahvistamien uskonnon opetussuunnitelmien tunnustuksellinen luonne. Helsinki Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia 223, s. 84-85.

 

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994 (POPS). 4. korjattu painos. 2000. Helsinki Opetushallitus, s. 90; Karvinen, Jarmo (1998), Kirkkohistorian ja kirkkotiedon opetus. - Markku Pyysiäinen ja Jarkko Seppälä (toim.), Uskonnonopetuksen käsikirja. Juva WSOY, s. 245-249.

 

Pyysiäinen, Markku (2000), s. 20.

 

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994 (POPS). 4. korjattu painos. 2000. Helsinki Opetushallitus, s. 91; Aikonen, Risto (1998), Ortodoksinen uskonnonopetus Suomessa. -Markku Pyysiäinen ja Jarkko Seppälä (toim.), Uskonnonopetuksenkäsikirja. Juva WSOY, s. 417-419, 427.

 

Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit (1999). Arvosanan hyvä (8) kriteertyhteisissä oppiaineissa. Helsinki Opetushallitus, s. 5.

 

Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit (1999), s.86.

 

Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerti (1999), s. 92.

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2002. Vuosiluokat 1-2. Helsinki Opetushallitus, s. 31-32.

 

Katolisen uskonnon opetussuunnitelman perusteet peruskouluun ja lukioon. Opetushallitus 2/430/94 1.8.1994.

 

Adventistisen uskonnon opetussuunnitelman perusteet peruskouluun. Opetushallitus 4/431/9520.12.1995.

 

Kristiyhteisön uskonnonopetussuunnitelman perusteet peruskouluun ja lukioon. 17/431/964.3.1997.

 

Bahá`í-yhteisön uskonnon opetussuunnitelman perusteet peruskouluun ja lukioon. 27/950/9830.11.1998.

 

Islamin uskonnon opetussuunnitelman perusteet peruskouluun ja lukioon. 3/430/95 15.5.1995.

 

Parviola, Jarno & Peura, Raija &Vaaramo, Riitta, Suuret uskonnot (2000). Porvoo Weilin+Göös, s,27-33.

 

Isotalo, Seppo & Lehtinen, Tiina &Vartiainen, Katriina, Askeleet. Uskontoa luokille 7-9 (2000). Helsinki Otava, s. 200-203.

 

Rusama, Jaakko (2002), Uskonto, elämänkatsomustieto, tapakasvatus. Oppimistulosten arviointiperusopetuksen päättövaiheessa 2001. Oppimistulosten arviointi5/2002. Helsinki Opetushallitus.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.