SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

KATSAUKSIA KATSOMUSAINEIDEN OPETUKSEN UUSIIN SUUNTIIN

Monikulttuurisuus ja uudistuva katsomusaineiden opetus. Katsomusaineiden kehittämishaasteita: Opettajakoulutuksen tutkintouudistuksen virittämää keskustelua.
Parin viime vuosikymmenen aikana uudet kulttuuriperinteet ovat alkaneet näkyä suomalaisessa yhteiskunnassa. Uusi monen kulttuurin yhteiskunta on puhuttanut muun muassa koulumaailmaa, ja erityistä huomiota siihen on kiinnitetty katsomusaineiden opetuksessa, jossa haaste on otettu vastaan muun muassa uudistamalla opetussuunnitelmia sekä opettajien koulutusta. Aiheesta on toukokuussa 2007 toimitettu kaksi hieman erilaisista näkökulmista katsomusaineiden opetusta ja kehittymistä tarkastelevaa kirjaa.

 

Soveltavan kasvatustieteen julkaisusarjassa ilmestynyt Katsomusaineiden kehittämishaasteita: Opettajankoulutuksen tutkintouudistuksen virittämää keskustelua (toim. Kallioniemi & Salmenkivi) paneutuu perinteisen evankelis-luterilaisen uskonnon opetuksen lisäksi pienryhmäisten, eli muiden uskontojen, sekä elämänkatsomustiedon opetuksen haasteisiin. Pienryhmäopetusta käsittelevissä kolmessa artikkelissa pääpaino on oppilaiden laillisissa oikeuksissa sekä tasa-arvokysymyksissä. Epätasa-arvoa suhteessa enemmistö- eli evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen nähden aiheuttavat muun muassa pula oppimateriaalista, opettajien epäpätevyys sekä oppituntien hankalat ajankohdat. Lopuksi Arto Kallioniemi pohtii katsomusaineiden opetuksen päämääriä ja laatua.

 

Evankelis-luterilaista uskonnonopetusta käsittelevässä osassa Kallioniemi vertailee Euroopassa käytössä olevia erilaisia uskonnonopetuksen malleja. Vaihtoehtoina ovat uskonnonopetuksen poistaminen kouluista ja siirtäminen uskonnollisille yhdyskunnille, enemmistöuskonnon tai kaikille yhteisen uskontotiedon opettaminen ainoana katsomusaineena sekä Suomessa nykyisin käytössä oleva eriytetty oman uskonnon opetus. Myös Liisa Odiah käsittelee katsomusaineiden kehittymistä kohti uskontotietoa sekä monikulttuurisuuden huomioimista enemmistöuskonnon opetuksessa. Antti Räsänen taas kiinnittää huomiota suomalaisten mielipiteisiin ja asenteisiin uskontona tunnettua kouluainetta kohtaan. Kirjan kahdessa viimeisessä artikkelissa keskitytään elämänkatsomustiedon opetukseen ja sen tavoitteisiin. Erityismaininnan saa Eero Salmenkiven, Pekka Elon, Tuukka Tomperin ja Tuulia Ahola-Luttilan pitkä artikkeli Elämänkatsomustiedon kehkeytyminen, jossa käydään perusteellisesti läpi oppiaineen historiaa aina 1700-luvulta tähän päivään.

 

Katsomusaineiden opetusta uskontotieteen näkökulmasta lähestyy Tuula Sakaranahon ja Annukka Jamiston toimittama Monikulttuurisuus ja uudistuva katsomusaineiden opetus, jossa huomion kohteena ovat erityisesti vähemmistöuskonnot, elämänkatsomustieto mukaan lukien. Kirjan ensimmäisessä osassa luodaan katsaus yleisesti pienryhmäuskontojen opetuksen sekä erikseen ortodoksisen, katolisen ja elämänkatsomustiedon opetuksen historiaan. Risto Aikonen käsittelee ortodoksisen uskonnon opetuksen yhteydessä myös mielenkiintoisella tavalla uusien oppimisympäristöjen, etenkin verkkoympäristön, hyödyntämistä omakohtaista ja kokonaisvaltaista kokemusta korostavassa ortodoksisessa opetuksessa. Myös Sakaranahon ja Jamiston kirjassa on varattu paikka Kallioniemen artikkelille uskonnonopetuksen malleista, mutta artikkeli ei kuitenkaan ole edellisen toistoa, vaan tarjoaa erilaisia lähestymistapoja mallien tarkasteluun.

 

Hallinnollista näkökulmaa valottavassa osiossa Jamisto tarkastelee Opetushallituksessa pienryhmäisten uskontojen edustajan, Pekka Iivosen, haastatteluun perustuen vuoden 2003 voimaan tulleen uuden uskonnonvapauslain vaikutuksia vähemmistöuskontojen opetukseen. Erityisesti huomiota kiinnitetään opetuksen tukena ja perustana olevien opetussuunnitelmien muutoksiin. Sari Vahteran ja Ilona Kuukan artikkelissa esitetään kuntien näkökulma uskonnon opetuksen järjestämiseen, ja viimeisenä Marita Uittamo paneutuu muutoksista aiheutuneisiin käytännön ongelmiin esimerkkinään Espoon kunta. Espoo on sikäli mielenkiintoinen esimerkki, että siellä käyttöön on otettu niin sanotun yleisislamin opetus pakollisena aineena kaikille islamilaisiin yhdyskuntiin kuuluville, tosin mukana ovat tällä hetkellä myös uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat muslimilapset.

 

Evankelis-luterilaista uskonnon opetusta käsitellään jälleen Räsäsen asenteita ja mielipiteitä mitanneen kvantitatiivisen tutkimuksen keinoin. Odiah ja Kallioniemi taas pohtivat uskonnon opetuksen tavoitteita ennen ja nyt. Kehitys on kulkenut monikulttuuristen valmiuksien korostamisen suuntaan, mutta pohjana erilaisuuden kohtaamiselle on riittävä oman kulttuurin tuntemus sekä hyvä itsetunto. Monikulttuurinen kasvatus ja katsomusaineiden opetus -osiossa tarkastellaan monikulttuurisuutta myös opettajankoulutuksen näkökulmasta sekä Suomessa että Espanjassa. Erityismaininnan saa Tarja Ehnqvistin artikkeli, jossa otetaan esille usein unohtuvat käsitteiden määrittelyt sekä niihin liittyvät arvolataukset. Esimerkiksi käsite monikulttuurisuus saatetaan käsittää monella tavalla, ja termiin maahanmuuttaja liittyy negatiivisia konnotaatioita.

 

Kirjan viimeinen osa keskittyy pienryhmien uskonnon opetukseen. Esittelyssä ovat venäläisten maahanmuuttajien kokemukset ortodoksisen uskonnon opetuksesta, juutalaisen koulun kokonaisvaltainen juutalaisen identiteetin kehittymiseen ja kulttuurin tuntemiseen keskittyvä opetus sekä islamin opetus. Hennariikka Lempinen huomioi artikkelissaan, että islamin opetuksen päämäärät eroavat olennaisella tavalla evankelis-luterilaisista: tavoitteena on nimenomaan ohjaaminen islamiin ja tukeminen uskossa, kun taas evankelis-luterilaisen opetuksen pääpaino on oman elämänkatsomuksen löytymisessä sekä tutustumisessa muihin uskontoihin. Periaatteessa myös islamin opetuksessa muiden uskontojen tuntemista pidetään tärkeänä, mutta käytännössä tätä tuntemusta ei kuitenkaan edistetä. Kirjan viimeinen artikkeli Krishna-uskonnon opetus Suomessa tekee harvinaisen läpileikkauksen siihen minkälainen prosessi uuden uskontokunnan opetuksen tuominen kouluihin oikein on. Artikkelissa krishna-uskonnon opettajat Måns Broo ja Janne Kontala toteavat, että ”ongelmana ei tuntunut olevan oman uskontomme tuntemus, vaan byrokraattisten kriteerien täyttäminen.”

 

Vaikka kirjoissa käsitellään samoja aiheita samojen osittain samojen kirjoittajien toimesta, ovat ne kuitenkin ennen kaikkea toisiaan täydentäviä ja tukevia teoksia. Sakaranahon ja Jamiston toimittama teos perehdyttää yksityiskohtaisestikin pienryhmien uskonnon opetukseen kun taas Kallioniemen ja Salmenkiven toimittama kirja kuvailee monipuolisemmin koko katsomusaineiden kenttää. Molemmat tarjoavat erittäin ajankohtaista tietoa ja mielenkiintoisia näkökulmia opettajille sekä muille katsomusaineiden opetuksesta ja monikulttuurisuuskasvatuksesta kiinnostuneille.

 

Hanna Lång

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.