SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Pekka Iivonen: Dialogi osana ihmisten välistä ymmärrystä

Pekka Iivonen (Kuva: Risto Aikonen). Opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta jatkoi Kallioniemen pohdintaa uskontodialogista. Hän totesi uskonnonopetuksen tulevaisuuden olevan varsin ajankohtainen ja paljon puhuttu asia. Asia tulee ratkeamaan ensi vuoden aikana ja valtioneuvosto tekee vuoden 2011 alussa lopullisen päätöksen. Omassa esityksessään Iivonen ei kuitenkaan halunnut paneutua asiaan enempää. Niinpä hän pohdiskeli mm. termin dialogi sisältöä ja merkitystä.

 

Mitä tuo erikoinen sana ”dialogi” tarkoittaa?

 

Sana ”dialogi” on antiikin kreikkalaisten lahja meille. Platonin kirjoitusten Sokrates on painunut mieliimme dialogin esikuvana. Dialogi tarkoitti Platonilla pääsääntöisesti yhden ihmisen sisäistä pohdiskelua, jonka tulokset ilmaistiin joko kahden ihmisen väittelynä tai kysymysten ja vastausten muodossa. Yleensä tarkoituksena oli osoittaa toisen osapuolen olevan väärässä. Tähän dialektiseen pohdiskeluun liittyi kaksi tärkeää oivallusta.

 

Dialogi ymmärrettiin ihmismielen prosessina, joka toteutuakseen tarvitsi toista. Tässä tapauksessa oli samantekevää, keiden välillä keskustelu käytiin. Tähän monoloogiseen vuoropuheluun osallistujat saattoivat olla todellisia tai kuvitteellisia henkilöitä, esineitä tai vaikkapa eläimiä, sillä dialogin tavoitteena oli tekstin välityksellä tapahtuva ihmismielen prosessi. Uskonnolliset tekstit, kuten Raamattu tai Koraani, ovat antiikin kreikkalaisten kirjoitusten ohella toinen esimerkki pyrkimyksestä vaikuttaa ihmismieleen dialektiikkaan eläytymisen avulla. Uskonnollisten kirjoitusten kohdalla osapuolina ovat ihminen ja Jumala, kuuluisana esimerkkinä, niin kristittyjen, juutalaisten kuin muslimienkin tuntema Job. Voidakseen ymmärtää itseään ihminen tarvitsee jonkun, jonka kanssa voi arvioida itseään ja kokemuksiaan.

 

Antiikin dialogikäsitys piti sisällään myös sen ajatuksen, että keskustelun välityksellä ihminen saattaa luulottelujen tilalle saada uutta, oikeaa tietoa. Näin hankittu tieto ei vain lisää itseymmärrystä tai tietoa toisesta ihmisestä, vaan laajentaa käsitystä siitä, millainen maailma on. Keskustelun avulla voitiin ja voidaan paljastaa, ettei toinen osapuoli ollut ottanut huomioon kaikkia näkökohtia ja käsiteltävien ilmiöiden välisiä suhteita. Tämä oivallus toisen puutteellisuudesta on kuitenkin kautta historian osoittautunut myös vaaralliseksi. Muistamme kuinka Sokrateen lopulta kävi. Antiikin dialogit eivät siis olleet välineitä konfliktien purkamiseen. No olivat välineitä oikeasta, luotettavasta tiedosta varmistumiseen tai muiden ihmisten vakuuttamiseen omasta oikeassa olemisesta. Jälkimmäisessä merkityksessä dialogit elävät edelleenkin esimerkiksi poliittisissa kamppailuissa.

 

Sana dialogi tulee kahdesta kreikan sanasta: dia, joka on suomeksi välissä, keskinäistä tai sisäistä. Logos tarkoittaa merkitystä, sanaa tai puhetta, mutta myös ajattelua ja ymmärrystä maailmasta. Nämä laajat käsitteet ovat tärkeitä, jotta voidaan ymmärtää, että dialogi on enemmän kuin pelkkä keskustelun työkalu.

Dialogi on siis prosessi, jossa kohdataan ihmisiä ja tutustutaan keskinäisiin samankaltaisuuksiin ja eroavuuksiin. Dialogilla tarkoitetaan tässä merkityksessä kohden erilaisen kulttuurin tai uskonnon edustajan välistä asioiden käsittelyä. Tämä voi tapahtua eri muodoissa ja paikoissa. Voimme erottaa useita eri dialogityyppejä:

  • symbolinen dialogi, jossa ryhmien edustajat tapaavat julkisesti, antaen esimerkin dialogille ja symbolisoiden ne ajatukset ja periaatteet joista dialogia käydään;
  • akateeminen dialogi, jossa ryhmien asiantuntijat tapaavat keskustellakseen tietyistä asioista;
  • hengellinen dialogi, jossa eri uskontoihin kuuluvat tapaavat ja jossain määrin osallistuvat toisen uskonnonharjoituksiin ja perinteisiin tai ovat niille avoimia;
  • elämän dialogi, jossa eri taustoista tulevat ihmiset elävät yhdessä ja jakavat kokemuksia

Näiden dialogin muotojen lisäksi on olemassa myös arjen dialogi, joka on keskustelua ja vuoropuhelua, jolla pyritään vain kahden ihmisen väliseen kommunikaatioon ilman laajempaa merkitystä tai vaikutusta. Tästä esimerkkinä voisi olla esimerkiksi lapsen ja opettajan tai lapsen ja terapeutin keskustelu.

 

Dialogin kautta eri osapuolet voivat tulla inhimillisemmiksi, monimuotoisemmiksi ja stereotypioita voidaan kyseenalaistaa. Dialogi ei pelkästään lisää ymmärrystä toisesta, vaan se saattaa myös muuttaa käsityksiä ja lisätä arvostusta. Usein myös käsitys omasta itsestä muuttuu. Dialogi eroaa muista kanssakäymisen muodoista erityisesti siinä, että sen tavoitteena ei ole toisen käännyttäminen oman ajattelun kannalle. Sitä voidaan käydä ilman agendaa tai tavoitteita riippuen yllä esitetyistä dialogityypeistä. Dialogilla on oltava aina jokin tarkoitus, kuten eri tavoitteiden tasapainottaminen, toisen ajattelun syvällisempi ymmärtäminen tai keskinäisten ongelmien poistaminen.

 

Eräänä dialogin muotona pitää tarkastella eri kulttuurien välistä dialogia. Kulttuurien välinen dialogi tarkoittaa dialogia, jossa tarkastellaan niin toisen kuin omaakin kulttuuria. Tästä juontuu väistämättä kysymys, voiko edes olla olemassa dialogia, jossa ei jossain määrin aina käsiteltäisi kulttuurien välisiä asioita. Kun muistamme, että perustekijät, jotka mahdollistavat dialogin, ovat avoimuus, halukkuus kuunnella, kyky vaihtaa ajatuksia, oppia toiselta ja jakaa omia ajatuksiaan, niin havaitsemme, että samat asiat ovat keskeinen osa kulttuurisen toiminnan ja ymmärtämisen peruselementeistä.

Uskontojen välinen dialogi on tapahtuma, jossa ollaan aidosti vastaanottavaisia keskustelutoverille. Itsensä alttiiksi asettamisen ja omien näkökulmien kyseenalaistamisen kautta dialogi tuo esille erityisen ”uskon logiikan”, joka ei ole tieteellisen ajattelun logiikan mukainen ja näyttäytyy siksi ulkopuolisille (ei-uskoville) epäloogisena.  

Uskontojen väliseen vuoropuheluun, joksi dialogi voitaneen kääntää, sisältyy kolme ulottuvuutta: ensinnäkin uskontoja ja kulttuureja koskeva tiedollinen pätevyys, toisekseen teoreettinen analyysikyky ja kolmanneksi eettinen valmius ja sitoutuminen toisen motiivien ja ajattelun ymmärtämiseen. Tiedolliseen ulottuvuuteen kuuluu kulttuurien ja uskontojen peruskäsitteiden ja toimintatapojen tuntemus. Vuoropuhelun sääntöjen tuntemus, jolla estetään loukkaavat ilmaisut ja kannanotot sekä edesautetaan luottamusta luovien lähestymistapojen syntyminen, on yksi tärkeimpiä edellytyksiä keskusteluiden menestymiselle.

Saksalaiset teologit Gustav Mensching ja Udo Tworuschka ovat esittäneet uskontojen ja kulttuurien tutkimuksesta käsin erityisesti uskontojen väliseen dialogiin seuraavat kolme sääntöä. Niitä tarvitaan kun vertailemme kulttuureja ja uskontoja toisiinsa yhteisymmärryksen löytämiseksi.  

1.      Dialogin taitava ei vertaa uskontoja toisiinsa kokonaisuuksina

Kulttuureja ja uskontoja ei voi verrata toisiinsa kokonaisuuksina. Uskonnot muodostavat monitasoisia kerrostumia ja usein itsessään ristiriitaisia käytänteitä ja toimintamalleja.   Hyvin usein esitetään, että esimerkiksi muslimit, hindut juutalaiset, venäläiset, saksalaiset, amerikkalaiset ovat tietynlaisia ja kaikki kyseisiin ryhmiin kuuluvat ovat samanlaisia keskenään. Todellisuudessa erot ryhmän sisällä ovat suuremmat kuin sitä yhdistävät piirteet.

2.      Dialogin taitava säilyttää teorian ja käytänteet erillään

Yhden kulttuurin tai uskonnon teoriaa ei voi rinnastaa toisen kulttuurin tai uskonnon käytäntöön, esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslakia tai Raamattua ei voi rinnastaa arabiyhteisön käytännön elämään. Jos rinnastuksia tehdään, ne pitää tehdä siten, että teoriaa ja opin periaatteita rinnastetaan teoriaan ja käytäntöä käytäntöön.  

3.      Dialogin taitava välttää keskeisten ja toissijaisten piirteiden rinnastuksen

Kolmas dialogisääntö varoittaa rinnastamasta oman kulttuurin tai uskonnon keskeisiä piirteitä toisen uskonnon ulkonaisiin tapoihin ja kulttuurin käytänteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi huivin käyttö Islamissa tai tervehtimistavat aasialaisissa kulttuureissa.

 

Monet 1900-luvun filosofit ja teologit ovat korostaneet dialogin merkitystä oikeiden keskustelukumppaneiden todellisten keskusteluiden areenana yhteisistä asioista. Tavoite ymmärtää todellisuus entistä paremmin kuitenkin säilyi edelleen keskeisenä. Totuus voitiin löytää vain erillisten ihmisten kokemuksia vertaamalla ja analysoimalla. Johtopäätösten tekemisen tuli tapahtua yhteisesti. Saksalainen professori Martin Heidegger esitti ajatuksen, että yhdessä oleminen toisten kanssa on ihmiselle perusolemisen tapa (Grundseinsweise). Tämä ajatus johti siihen, että ihmisyys ymmärretään sen jakamisena toisten kanssa. Tämä näkemys toi väistämättä eettisen ulottuvuuden mukaan dialogiin.

Dialogia ei siis enää pidetty kahden osapuolen toisiaan seuraavina yksipuolisina puheakteina, vaan etenevänä, yhteisenä tapahtumana, jonka seurauksena vuoropuheluun osallistuvat itse muuttuvat ja muuttavat maailmaa. Näin ajateltu dialogi sai näyttävän foorumin, kun dialogista tuli yksi Vatikaanin II konsiiliin keskeisistä käsitteistä 1960-luvulla. Konsiili mm. määräsi, että katoliseksi papiksi opiskelevien tulee kyetä toimimaan ekumeenisessa hengessä ja valmentautua hyvin veljelliseen dialogiin ei-kristittyjen kanssa. Konsiili jopa ilmoitti, että totuutta on etsittävä ajatustenvaihdon ja dialogin tietä. Sen myötä ihmiset voivat auttaa toinen toisiaan totuuden löytämiseen ja jakamiseen. Todellisuuden ymmärtäminen jaettuna kokemuksena ei siis asettanut enää vaatimuksia dialogiin osallistuvalle. Elämä voi olla yhdessä jaettua kokemusta vain, jos sen jakamiseen voivat osallistua kaikki.

Nykyään dialogilla, uskontojen tai kulttuurien välisillä, ei enää ymmärretä suurten oppineiden kokoontumisia keskinäisiin oppikeskusteluihin, vaan painopiste on siirtynyt ruohonjuuritasolle, paikallisten yhteisöjen keskinäisiin tapaamisiin, tapahtumiin ja yhteisiin toimiin yhteisen hyvän puolesta. Barcelonassa vuonna 2004 järjestettyyn eri uskontojen kohtaamiseen osallistui eri puolilta maailmaa noin 8.000 ihmistä, jotka edustivat suurta määrää eri uskonnollisia yhteisöjä. Kahden viikon aikana järjestettiin kymmeniä samanaikaisesti tapahtuvia keskusteluja kaikesta mahdollisesta. Runsaasta ohjelmasta ja osanottajien erilaisuudesta huolimatta väittelyn ääniä ei kuulunut. Uskontojen välisen dialogin laskeutuminen tavallisen ihmisen lähelle on merkinnyt myös uusien ulottuvuuksien löytämistä eri tavoin ajattelevien, uskovien ja elävien ihmisten kohtaamiselle.

Yhteiskunnallisten konfliktien ratkaisemiseen tarvittavan vuoropuhelun lähtökohdat ja eteneminen ovat erilaisia. Epäoikeudenmukaisuuden tunnistamiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan toisenlaisia välineitä kuin uskontojen kohtaamisessa, vaikka niilläkin voidaan ehkäistä epäkohtien ja ristiriitojen syntymistä. Niinpä uskonnolliseen dialogiin osallistuvien on hyväksyttävä se, ettei dialogilla pyritä toisen käännyttämiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että osallistujien pitäisi luopua omasta vakaumuksestaan. Ja koska on vaikea kuvitella dialogia sellaisten ihmisten välillä, jotka eivät edusta mitään, eikä mitään todellista kokemusten vaihtoa voi syntyä. Vuoropuhelua tarvitaan siis erilaisuuden vuoksi. Niinpä myös uskonnollinen dialogi voi toimia keskeisenä välineenä siinä, että ihmisen on saatava olla aidosti sitä, mitä on. Kun näin tapahtuu, niin samalla vähenee tarve kärjistää asioita yhteiskunnallisiksi, ihmisten välisiksi konflikteiksi.

Yhteiskunnalliset instituutiot on usein nähty sellaisina toimijoina, joiden pitäisi pysyä erossa kaikesta uskonnollisesta. Olen usein ihmetellyt tällaista ajattelua. Yhteiskunnallisten instituutioiden tunnustuksellisen sitoutumisen aika on takanapäin, sellainen ei voisi enää toimia ja sellaista pitää vastustaa. Olisi kuitenkin aika nähdä se, että monet vahvan vakaumuksen, joka voi olla myös uskonnollinen, omaavat ihmiset pitävät yllä kaikkia ihmisiä palvelevia toimia ja laajasti näkevät humanitäärisen toiminnan, lasten ja aikuisten parhaan, uskonnonvapauden ja rauhantyön keskeisenä osana vakaumustaan. Tästä näemme yhä enemmän käytännön esimerkkejä kaikkialla. Jos humanitäärisen toiminnan parista poistettaisiin vakaumuksensa vuoksi osallistuvat ihmiset, keitä jäisi jäljelle? Yhteiset toimet voivat olla köyhyyden poistamiseen tähtääviä hankkeita, humanitäärisen avun antamista katastrofitilanteissa tai yhteisiä rauhanhankkeita konfliktien estämiseksi ja purkamiseksi. Näin toimivien ihmisten toimintaedellytyksiä pitää tukea eikä rajoittaa.

Mukaan on tullut kasvavassa määrin yhteisen hädän kohtaaminen yhteisessä hiljentymisessä tai rukouksessa. Rukous on uskonnollisille ihmisille luonnollinen asia, siksi olisi outoa, jos uskonnolliset ihmiset eivät kokoontuessaan myös rukoilisi. Yhdessä hiljentymiseen on pitkään suhtauduttu torjuvasti eri uskonnoissa. Suhtautuminen on kuitenkin muuttumassa. Tsunamin jälkeisessä tilanteessa Thaimaan buddhalaiset kutsuivat kaikkien uskontojen edustajia mukaan yhteisiin rukouskokouksiin. Kutsuun vastattiin enkä ole havainnut, että asiaan olisi kohdistettu kritiikkiä.

Eri uskontojen ja vakaumusten piirissä koetaan fundamentalismi vakavana, yhteisenä uhkana. Fundamentalismin taustalla on usein toisten ihmisten aikeisiin kohdistuva pelko. Sen vuoksi fundamentalismi kaikkine tunnusmerkkeineen on ilmaisua vakaumuksen puutteesta vakaumuksesta tai uskonnosta riippumatta. Dialogi on väline, jolla pystymme puolin ja toisin vakuuttamaan ihmisiä siitä, että pelot ovat turhia. Fundamentalismia vastaan ei voi käydä sen omin asein, vaan todistamalla käytännössä, että maailma ja ihmiset ovat todellisuudessa toisenlaisia kuin raja-aitoja ihmisten välille rakentavat uhkakuvien maalaajat väittävät.

Uskontojen ja kulttuurien välinen dialogi ei siis voi enää olla yksi vaihtoehto muiden joukossa. On selvää, että vuoropuhelu erilaisten ihmisten välillä on sekä uskonnollisesti että eettisesti velvoittava asia kaikille ihmisille. Dialogin tarvetta ja päämäärää ei pidä kuitenkaan rajoittaa vain uskontojen välisiin asioihin. Dialogin on ulotuttava koskettamaan koko maailmaa ja sen elintärkeiden ongelmien ratkaisemista.

Amsterdamissa ASEM-maiden tapaamisessa kesäkuussa 2008 Alankomaiden ulkoministeri Verhagen painotti puheenvuorossaan ihmisoikeuksia. Ihmisoikeudet ja niiden sisältämät eettiset standardit yhdistävät eri uskontoja ja myös ei - uskovia. Verhagen korosti, että uskonvapaus on tärkeä ihmisoikeus, joka on kuitenkin usein uhattuna tämän päivän maailmassa. Ihmisiä pakotetaan käyttämään uskonnollisia symboleja tai heitä estetään niitä käyttämästä. Haasteena on löytää tasapaino uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja ihmisoikeuksien välillä. Vuoropuhelun osalta Verhagen totesi, että kulttuurit tai uskonnot eivät käy vuoropuhelua. Vuoropuhelu käydään yksilöiden välillä kaduilla, kouluissa ja uskonnollisissa yhteisöissä. Vuoropuhelun ulkopuolelle ei myöskään tule sulkea ei - uskovia ihmisiä. Samassa tilaisuudessa Thaimaan ulkoministeri Pattama korosti varsinaisen haasteen olevan siinä, miten eri foorumeilla käytävä vuoropuhelu saadaan siirrettyä toiminnaksi. Ulkoministeri Pattama luetteli puheessaan vuoropuhelun onnistumisen kannalta tärkeitä lähtökohtia: 1) johtajuuden tarve, 2) monien eri toimijoiden osallistuminen, 3) uskontoja koskevan tiedon lisäämisen tarve, 4) tarve kiinnittää erityistä huomiota nuorisoon ja 5) teknologian hyödyntäminen.

 

Tapaamisessa ASEM-maat linjasivat myös tulevaisuuden uskontokasvatusta. Keskeisestä on, että uskontojen tunteminen eri riitä vaan opetuksen tulee tähdätä ymmärtämiseen. Uskonnon opetuksen tavoite on myös oman uskonnon vahvistaminen muiden uskontojen tuntemisen kautta. Erityisesti Aasian maiden edustajat korostivat, että opetuksen ei tule pyrkiä muuttamaan tai käännyttämään. Opetuksessa pitää käsitellä eri uskonnoille yhteisiä arvoja eikä keskittyä vain eroihin. Yhteisten arvojen etsimisen ei saa kuitenkaan johtaa relativismiin, jolloin kaikki uskonnot nähdään yhtäläisinä. Uskontoa ei opeteta vain kouluissa vaan perheillä on myös tärkeä rooli. Samoin eri uskontoja tunnustavat oppilaat voivat oppia myös toisiltaan. Myös ympäröivän yhteiskunnan (esim. median) pitää tukea opetusta. Uskontojen opetuksessa tarvitaan myös kriittistä tarkastelua omaa uskontoa kohtaan. Muuten kriittisesti nähdään vain ”muut” uskonnot. Opetuksessa uskontojen välistä vuoropuhelua tulee tarkastella yhteisöjen rikastuttamisen näkökulmasta, ei vain välineenä kriisien ehkäisyyn.

Syksyllä 2008 Etyj julkaisi yleiset periaatteet uskonnonopetukselle jäsenvaltioidensa julkisissa kouluissa. Julkaisussa ”Toledo guiding principles on teaching about religion and beliefs in public schools” Etyj painottaa, että tieto uskonnoista (religions) ja katsomuksista (beliefs) voi vahvistaa kunnioitusta uskonnon ja katsomuksen vapauteen, tukea demokraattista kansalaisuutta, edistää monimuotoisuuden ymmärrystä ja vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Lisäksi Etyj korostaa, että tieto uskonnosta voi vähentää konflikteja ja sitä tarvitaan monen muun oppiaineen (esim. historia, kirjallisuus, taide) ymmärtämiseen. Uskonnoista opettaminen (teaching about religion) on tuloksellisinta silloin, kun se sovitetaan yhteen toisten ryhmien oikeuksien kanssa, vaikka uskontojen ja katsomusten välillä olisikin erimielisyyksiä.

Lähtökohta uskonnonopetukselle on Etyjin periaatteiden mukaan asiantuntijuus, mutta yksilön vakaumus (uskonnollinen tai uskonnoton) ei ole myöskään este opetukselle. Uskontojen vuoksi voidaan kohtuudella joustaa koulujen toimintaperiaatteissa, jotta uskonnon ja vakaumuksenvapautta ei loukattaisi. Mukautuminen ja joustavuus edesauttavat suvaitsevaisuuden ja kunnioituksellisen ilmapiirin syntyä. Jos koulun pakolliset kurssit, joihin liittyy uskontoa tai muuta vakaumuksellisuutta, opetetaan riittävän neutraalisti ja objektiivisesti, osallistumispakko ei loukkaa uskonnon ja omantunnonvapautta (freedom of religion and belief). (OSCE/ODIHR 2007, 13-14.)

Tätä ajattelusuuntaa tukee myös vahvasti ns. ASEM Interfaith Dialogue prosessi, jonka 5. Euroopan ja Aasian maiden konferenssi pidettiin 23.–25.9.2009 Soulissa Etelä-Koreassa. Paikalla oli 41 maan edustajat. Edustajat olivat pääsääntöisesti suurlähettiläs- tai ulkoministeriöiden poliittista johtotasoa edustavia. Mukana oli myös paljon asiantuntijoita eri maista.  Prosessi sai alkunsa ASEM-ministerikokousten päätöksestä 2003, että myös eri uskontojen välillä olisi saatava aikaan aitoa dialogiprosessia. Ensimmäinen kokous pidettiin Balilla 2005. Interfaith Dialogue prosessissa hyvin keskeinen teema on opetus ja kasvatus toistuen jokaisen tapaamisen ohjelmassa ja loppuasiakirjassa. Niin oli myös Soulin kokouksessa 2009. ASEM-prosessissa ei oteta kantaa yksittäisten valtioiden tekemiin ratkaisuihin, eikä asiakirjat ole osallistujamaita sitovia vaan suositusluontoisia. Asiakirjoissa nousee kuitenkin esille hyvin vahvasti jokaisen lapsen oikeus saada opetusta ja kasvatusta uskontokysymyksissä. Suomen puolelta on jatkuvasti esitetty loppuasiakirjaan vaade, että uskonnollinen kasvatus on aloitettava niin varhain kuin mahdollista. Tämä on asiakirjoihin saatukin kirjatuksi.

Tekstin taustalla olevia lähteitä

ASEM interfaith-konferenssi Amsterdam 3.-5.6.2008. Yleiskokous

ASEM interfaith-konferenssi Budapest 15.–16.1.2007.  Implementation of Larnaca Action.

CSC/CCME:n vastaus Euroopan neuvoston valkoisen kirjan konsultaatioon kulttuurienvälisestä dialogista

Elo, Johanna, Abrahamin uskonnot paavi Johannes Paavali II:n uskontoteologiassa. Dogmatiikan Pro gradu -tutkielma, 2003

Elämää säilyttävät arvot. Toim. H.Küng, suom. toim. R.E. Heinonen. Helsinki: Arator 1994

Herzog , Roman, Preventing Clash of Civilizations Ed.H.Schmiegelow.New York:St.Martin´s Press 1999.

. Artikkeli 2007.

Perhoniemi, Tuukka, Näkevätkö kaikki taivaaseen – eli miten uskosta keskustellaan. Niin & Näin, 3/2005: 35- 39. 2005.

Rissanen, Seppo, Mitä dialogilla tarkoitetaan ja millaista dialogia tarvitaan? Espoon kulttuurifoorumi 2.12.2006

Röyskö, Heini, EU ja uskontojen välinen dialogi. Hermeneuttinen näkökulma A Soul for Europen -foorumin keskusteluihin. Uskontotieteen pro gradu –tutkielma. 2006

. Hanasaari 28.8.2007. Muistio

Pekka Iivonen: Uskontojen välisestä dialogista.

Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Helsingin poliisilaitoksen myöntämä pienkeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1063 ja keräys on käynnissä 16.09.2021 - 15.12.2021 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en småskaliga penninginsamling med tillstånd från polisinrättningen i Helsingfors. Insamlingsnumret är RA/2020/1618. Insamlingen pågår 16.09.2021 - 15.12.2021. (eller tills insamlingsmålet nås) i hela Finland förutom på Åland.