SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Muistiinpanoja Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa – tienä rauhaan -seminaarista

Kaj:n puheenjohtaja Arto Kallioniemi toivotti osanottajat lämpimästi tervetulleiksi. Hän kertoi olevansa erityisen mielissään siitä, että mukana on osanottajia useista kirkkokunnista. Suomen Lähetysseuran puolesta seminaariväen toivotti tervetulleeksi Monesa-projektin projektisihteeri Eeva Liesilinna. Hän kertoi myös Lähetysseurasta ja seminaaripaikasta, arkkitehti Karl August Wreden vuonna 1900 suunnittelemasta kauniista Lähetyskirkosta. Saimme kuulla kokoontuneemme Helsingin neljänneksi vanhimpaan luterilaiseen kirkkoon.

 

Kallioniemi kertoi seminaarin olevan jatkoa vuotta aiemmin Turussa järjestetylle Ekumenia, Agricola ja kuvataiteet -seminaarille. Turun seminaarista saatujen hyvien kokemusten pohjalta oli tiedostettu, että tilausta olisi myös tämäntyyppiselle uskontojen vuoropuhelua kasvatuksessa käsittelevälle seminaarille. 

 

Kallioniemi puhui monikulttuurisuudesta ja sen lisääntymisestä Suomessa. Suomessa on tapahtunut 1990-luvun alusta alkaen merkittävää ja hyvin ainutlaatuista muutosta kulttuurin suhteen. Koskaan aiemmin ei suomalainen yhteiskunnallinen todellisuus ole ollut yhtä monimuotoinen, eikä Suomessa ole koskaan aiemmin ollut ulkomaalaista väestöä nykyisessä määrin. Kallioniemi muistutti kuitenkin, että moniuskontoisuus ei Suomessakaan ole mikään uusi asia, vaan vähemmistöuskontoja meillä on ollut 1800-luvulta asti.

 

Koulu kulttuurin kantajana

 

Arto Kallioniemi tähdensi, että koululla (kansakoululla, oppikoululla ja nyk. peruskoululla) on ollut Suomessa aina suuri merkitys kansallisen kulttuurin ylläpitäjänä. Monikulttuurisuuskasvatus on kuitenkin suhteellisen uusi ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa ja koululaitoksessa. Vasta nyt ollaan monikulttuurisuuskasvatusta perusteellisemmin suunnittelemassa ja kehittelemässä. Nyt ollaan profiloimassa uudenlaista koulutusta monikulttuurisuuteen liittyen, on esimerkiksi saatu luotua uusi opetussuunnitelma.

 

Tästä Kallioniemi kertoi, mutta tähdensi myös, että monikulttuurisuuskasvatus ei ole mikään yksittäinen menetelmä, vaan jotain, mikä tähtää koko koulun uudistamiseen. Monikulttuurisuuskasvatuksella pyritään muuttamaan arvoja, normeja, käytäntöjä; koulun koko toimintakulttuuria. Uskonnot on tähän asti nähty ehkä liiaksi stereotyyppisinä, vaikka perusluonteeltaan ne ovat hyvinkin dynaamisia. Kallioniemen mukaan Suomen kouluissa tarvitaan tänä päivänä sensitiivistä välineistöä erilaisuuden kohtaamiseen.

 

Tutustu pp-esitykseen, klikkaa .

 

Uskonto ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä

 

Opetusneuvos Pekka Iivonen kommentoi Kallioniemen aloitusta lyhyesti. Se oli herättänyt hänessä useita ajatuksia uskontodialogista, mutta hän nosti esille vain yhden asian koulukontekstiin liittyen; oppilaiden koulupukeutumisen. Iivonen kertoi, että on vain kaksi perustetta, joilla Suomessa voidaan koulupukeutumiseen puuttua; turvallisuus ja oppilaan tunnistettavuus.

 

Iivonen puhui uskontojen määrän lisääntymisestä Suomessa viime vuosina. Lyhyen puheenvuoron Iivosen pyynnöstä käytti myös KTK:n tutkija Jussi Sohlberg, joka kertoi maassamme vaikuttavien uskontojen ja uskonnollisten liikkeiden lukumäärän olevan nykyään n. 800 (kun ko. luku oli vielä viime vuonna ollut 640). Sohlberg kertoi myös vuonna 2006 alkaneesta hankkeesta Uskonnot Suomessa, johon liittyen on hiljattain ilmestynyt kirja Uskonnot Suomessa 2008. Kirjassa esitellään 300 Suomessa vaikuttavaa uskonnollista yhteisöä. Kohtaamme siis tänä päivänä entistä enemmän ja entistä nopeammassa tahdissa eri lailla ajattelevia ihmisiä; uskontodialogi on todellakin tätä päivää.

 

Iivonen luki ja jakoi myös ajatuksiaan eräästä uskontodialogia käsittelevästä artikkelista, jota ei ole vielä julkaistu. Hän muistutti, että uskontodialogi eroaa muista uskontojen kanssakäymisen muodoista, koska sen tavoitteena ei ole toisen ihmisen käännyttäminen, ja se syntyy usein aidosti. Uskontodialogillakin on kuitenkin tavoite, sillä dialogin molemmilla tai useilla osapuolilla on yleensä jonkinlaiset intressit. Nämä intressit ovat yhtenevät siinä mielessä, että molemmat osapuolet haluavat rakentaa tuota yhteistä kanssakäymistä ja yhteisymmärrystä.

 

Dialogin polttoaineena on juuri sen elävyys ja dynaamisuus. Uskontodialogi ei kuitenkaan ole pelkästään uskontojen vaan myös kulttuurien välistä dialogia. Uskonto ja kulttuuri liittyvät aina toisiinsa tavalla tai toisella eikä ole oikeastaan sellaista elämän aspektia, joka ei tavalla tai toisella liittyisi uskontoon ja kulttuuriin.

 

Tutustu pp-esitykseen, klikkaa .

 

Oman uskonnon opetus ja toisten tuntemus

 

SEN:n pääsihteeri Heikki Huttunen tervehti seminaariväkeä SEN:n henkilökunnan puolesta ja kiitti kasvatusasiainjaostoa ja muita järjestäjätahoja suurta mielenkiintoa herättäneen seminaarin järjestämisestä. Isä Heikki ehdotti aluksi esittelykierrosta seminaarin osanottajien kesken, koska ”seminaarien rikkaus ovat ihmiset” ja näin toimittiin. Oli mielenkiintoista kuulla, mistä ja minkälaisista taustayhteisöistä ja – organisaatioista lukuisat osanottajat tulivat. Näin tultiin tutummiksi ja oli hyvä jatkaa yhteistä pohdintaa.

 

Isä Heikki kertoi puhuvansa enemmänkin ekumeenisena havainnoitsijana kuin pedagogina. Hän jakoi seminaariväen kanssa kokemuksen tuttavapiiristään. Erään hänen tuttavaperheensä tyttö oli syksystä asti osallistunut ortodoksiseen uskonnonopetukseen. Keväällä oli ilmennyt, ettei kukaan tytön luokkakavereista ollut tiennyt mihin tyttö oli aina uskontotuntien ajaksi kadonnut. Tämä oli valitettava malliesimerkki siitä, ettei uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa ollut toiminut eikä toteutunut.

 

Isä Heikki kertoi myös osallistumisestaan YK:n yleiskokouksen ensimmäiseen uskontoaiheiseen istuntoon viime vuonna. Vaikka uskonto on aiemminkin ollut vaikuttava tekijä, vasta nyt ollaan tultu vaiheeseen, jossa se sanotaan ääneen. Suomi käytti istunnossa puheenvuoron, jossa korostettiin kahta asiaa; uskonnonvapautta ja uskonnonopetusta. Puheenvuorossa painotettiin oman uskonnon oppimisen merkitystä ja toisten uskontojen tuntemisen tärkeyttä. Mielenkiintoa herättävä seikka oli, että näitä samoja teemoja käsitteli puheenvuorossaan myös mm. Malesia, joka on monikulttuurisuudessaan ja islamilaisuudessaan hyvin erilainen maa kuin Suomi.

 

Suomalaisilla on omia, historiasta nousevia eväitä monikulttuurisuuteen. Suomi on monikulttuurisempi maa kuin usein tiedostamme; onhan meillä paljon yhteistä historiaa sekä Ruotsin että Venäjän kanssa. Suomen sijainti Euroopan ja idän välissä on kautta historian tarjonnut mahdollisuuksia kulttuurien ja uskontojen kanssakäymiseen. Suomessa on mm. EU:n vanhin islamilainen rekisteröity yhdyskunta (tataarien hyväntekeväisyysyhdistys) ja Suomen juutalaisillakin on parisataavuotinen historia. Tällä hetkellä uskontojen välinen kohtaaminen elää meillä aktiivista vaihetta. Isä Heikki kertoi kolmen uskonnollisen yhteisön, nk. kirjanuskontojen, johtajien kokoontumisista, joita on viime vuosina ollut. Tavoitteena on, että dialogi laajenisi tulevaisuudessa ja mukaan saataisiin muidenkin suurten maailmanuskontojen edustusta. Odotettavissa on, että Suomeen syntyy jo ensi vuonna jonkinlainen uskonnollisten yhdyskuntien yhteydenpitoverkosto tai yhteinen projekti. Uskontojen välistä neuvostoa ei kuitenkaan olla näillä näkymin perustamassa.

 

Uskonnonopetuksen taustaa ja eri maiden käytäntöjä

 

Suomen uskonnonopetuksen taustalla vaikuttaa vuosi 1809, jolloin ortodoksit saivat Suomessa uskonnonvapauden, siitä luonnollisesta syystä, että hallitsija ei ollut luterilainen. Siitä lähtien ortodoksit alkoivat vähitellen saada myös kouluissa omaa uskonnonopetusta. Opetusta saatettiin järjestää jopa koulun ainoallekin ortodoksioppilaalle. Tästä taustasta on kehittynyt Suomen uskonnonopetuksen nykyinen systeemi, jossa jokaisella uskonnolla on oikeus järjestää koulujärjestelmän sisällä omaa opetustaan. Ennusteena on, että moninaisuus tulee nykyisestäänkin kasvamaan. Oman uskonnon opetuksessa on sama ajatus kuin kaksikielisyydessä: samoin kuin lapsen tulee saada oppia omaa äidinkieltään, tulee hänen saada oppia myös omaa uskontoaan. Se auttaa lasta luomaan omaa identiteettiään ja auttaa vuoropuheluun niiden kanssa, joilla on erilainen tausta. Isä Heikki kertoi, että toivoisi omille lapsilleen opetettavan muutakin omasta uskonnollisesta perinteestään kuin pelkästään tiedollisia asioita. Hän lisäsi, ettei täysin ymmärrä miten uskonnon opettaminen ja harjoittaminen voidaan ylipäätään erottaa toisistaan.

 

Uskonnonopetuksessa on eri maissa erilaisia malleja. Esimerkiksi Ruotsin kouluissa opetetaan tunnustuksetonta uskontoa, uskontotietoa. Ranskassa taas kirkon ja valtion ero on totaalinen, eikä uskontoa koulussa opeteta. Ruotsin ja Ranskan malleista on kuitenkin kielteisiä seurauksia, koska niistä seuraa uskonnollisen yleissivistyksen puutetta. Jos uskontoa ei opeteta koulussa, uskonnolliset yhteisöt antavat opetusta itse ja tästä voi seurata se, että syntyy rinnakkainen koulujärjestelmä (esim. katoliset koulut). Siksi Suomen malli on hyvä. Isä Heikki uskoo, että keskustelua myönteiseen uskonnonvapauteen siirtymisestä tullaan käymään Ruotsissa ja Ranskassakin.

 

Uskontodialogi ja uskontojen vuorovaikutus näyttää olevan kouluissa suunta, johon ollaan menossa. Dialogi ei kuitenkaan synny itsestään selvästi siitä, että jotain koulua käy joku tai joitakin eri uskonnon edustajia. Dialogi syntyy siitä, että on useiden uskontojen edustajia ja kunkin oma ryhmä on hyväksytty osa koko systeemiä. Dialogi edellyttää, että tehdään yhteistyötä, eikä vain ”kadota” johonkin kukin omille uskontotunneilleen. Yhteistyö voi olla vaikkapa vierailemista toisten uskontotunneilla, ja sen tulee tähdätä erilaisuuden hyväksymiseen. Isä Heikki kertoi lopuksi positiivisen malliesimerkin Blomängenin koulusta Helsingissä, jossa vietetään viiden eri uskontoperinteen juhlia yhdessä. Hän toivoo että tämäntyyppinen toiminta olisi arkea kaikissa Suomen kouluissa tulevaisuudessa.

 

Keskustelua ja kysymyksiä

 

Seminaarin ensimmäisten puheenvuorojen jälkeen käytiin aktiivista keskustelua ja ajatustenvaihtoa.

 

Kommentoitiin muun muassa, että monen uskontokunnan juhlien vietto kuulosti varsin hyvältä ja käyttökelpoiselta idealta. Eräs opettaja kertoi luokallaan olevasta muslimitytöstä, jota oli pyydetty mukaan luterilaiselle uskontotunnille. Kokemus oli ollut hyvä. Tyttö oli kertonut muille oppilaille omasta perinteestään, mm. juhlista, ruokarajoitteista ja rukoilemisesta. Muut oppilaat olivat esittäneet tytölle kysymyksiä ja pyytäneet näyttämään ihan konkreettisesti, kuinka muslimit rukoilevat. Kun hän näytti tämän, luokkatoverit tekivät samoin perässä. Tunti oli huipentunut siihen, että tyttö luki pitkän rukouksen omalla kielellään.

 

Kuultiin myös puheenvuoro, jossa varoiteltiin laittamasta oppilaita ”apinaksi häkissä”. Ehdotettiin, että uskonnonopettajilla voisi olla isompi rooli, esimerkiksi katolisen uskonnon opettaja voisi vierailla kertomassa omasta perinteestään luterilaisten uskontotunnilla ja päinvastoin. Oppilaita ei pitäisi laittaa esitelmöimään omasta uskonnostaan, elleivät he itse nimenomaan halua. Yhteistyön tärkeyttä uskonnonopettajien kesken korostettiin. Nostettiin esille myös sellainen lukujärjestystekninen asia, että jos eri uskontojen tunnit ovat eri aikoihin, yhteistyö on käytännössä mahdotonta.

 

Kallioniemi kommentoi myös, että vieraitten uskontojen opettajien koulutukseen tarvittaisiin ohjeistusta, koska didaktiikoissa on eroja. Esimerkiksi ortodoksisen ja katolisen uskonnon opetuksen didaktiikka on erilaista. Hän piti problemaattisena myös mm. sitä, että yo-kirjoitusten reaalissa voi vastata vain ortodoksisen ja luterilaisen uskonnon kysymyksiin, mutta kysymykset on kylläkin saatavilla mm. kolmella eri saamenmurteella. Iivonen kommentoi tätä, että ylioppilastutkintolautakunta elää omaa elämäänsä ja tekee omat ratkaisunsa. Pienellä painostuksella asiaan voisi yrittää vaikuttaa. Katolinen opettaja kysyi, että voisiko joitakin uskonnon kursseja esimerkiksi lukiossa yhdistää, koska katolisilla ei ole mahdollisuutta saada omia kurssejaan. Iivonen vastasi, että laki valitettavasti kieltää tämän. Syventäviä kursseja voi kyllä valita vapaasti.

 

Iltasessio

 

Perjantain kääntyessä illaksi siirryimme Uspenskin katedraaliin ekumeeniseen ehtoopalvelukseen, jonka teemana oli luomakunnan antimet. Palveluksen toimittivat isä Heikki Huttunen, isä Rafal Czernia (kat.) ja pastori Anna-Maija Viljanen-Pihkala (ev.lut.). Päätökseksi nautimme agape-ateriana leipää, viiniä, viljanjyviä ja hedelmiä. Ilta jatkui katedraalin kryptassa iltapalan merkeissä. Saimme myös opastusta Uspenskin katedraalista ja sen kryptasta. Oppaana oli Jani Uuksulainen. Ilta päättyi vilkkaaseen puheensorinaan seminaarin ensimmäisten alustusten ja viinin kirvoitettua kielenkannat.

 

Lauantain osuus

 

Lauantai aloitettiin laudeksella Pyhän Henrikin katedraalissa. Laudeksen johtivat isä Teemu Sippo ja uskonnnonopettaja Marko Pitkäniemi. SLS:ssa aamukahvien jälkeen jatkettiin seminaarin teemojen käsittelyä.

 

Uskontodialogia päiväkodissa

 

KK, teologian ylioppilas Silja Lamminmäki-Vartia esitelmöi aiheesta Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Lamminmäki-Vartia kertoi toimineensa lastentarhanopettajana verrattain monikulttuurisessa päiväkodissa ja tekevänsä tällä hetkellä gradua monikulttuurisen päiväkodin uskontokasvatuksesta. Hänen esitelmänsä aihe, jonka todettiin tänä syksynä olleen muutenkin tapetilla, herätti suurta mielenkiintoa ja sai paljon kiitosta seminaarin osanottajajoukolta. Katso pp-esitys.

 

Siljan esitelmän pohjalta käyty yleiskeskustelu oli myös vilkasta. Huomautettiin, että VASUn tavoitteethan suorastaan houkuttelevat uskontodialogiin. Käytännössä uskontokasvatus ja uskontodialogi päiväkodeissa tuntuvat vain toteutuvan kovin nihkeästi. Päiväkotien uskontokasvatus on monesti liukunut luterilaisen kirkon harteille ja rajautunut muutamiin vuotuisiin kirkossakäynteihin ja kirkon työntekijän päiväkodissa pitämiin uskontohetkiin. Kerrottiin seurakuntien kuitenkin tarjoavan paljon mentorikoulutusta, kuinka tehdä monikulttuurista uskontokasvatusta.

 

Kuultiin yksi esimerkki, minkälaista monikulttuurisuuskasvatusta päiväkodissa voi olla. Kerran kuukaudessa päiväkodin väki kokoontuu yhteiseen aamuhetkeen saliin. Kokoontumisten teemat on valittu kirkkovuosikalenteria pohjana käyttäen. Esimerkiksi tammikuun aamuhetkessä puhuttiin loppiaisesta ja Jeesuksen kasteesta. Sitten oli pohdittu sitä, miten eri uskonnoissa suhtaudutaan pienen lapsen syntymään ja käyty läpi erilaisia traditioita. Mukana hetkessä oli ollut yhden muslimilapsen äiti. Myös lapsilla oli ollut mahdollisuus kertoa omia ajatuksia ja muistojaan oman tasonsa mukaisesti. Tällaisten aamuhetkien ideana on, että tullaan tutummiksi ja toiveena on, että lasten vanhemmat tulisivat enenevässä määrin mukaan. Dialogin todettiinkin alkavan perheestä ja päiväkodista. Heitettiin ilmaan myös ehdotus/toivomus SEN:lle: pitäisi antaa julkilausuma, jossa todettaisiin että kaikkien kasvattajien koulutuksiin pitää sisältyä monikulttuurisuus- ja uskontoisuusoppia.

 

Lue Siljan pp-esitys, klikkaa

 

Katolinen näkökulma

 

Katolista näkökulmaa uskontodialogiin kasvatuksessa valotti TM Marjatta Jaanu-Schröder. Hän kertoi keskittyvänsä alustuksessaan lähinnä koulun uskontokasvatukseen. Jaanu-Schröderin mukaan katolista uskonnonopetusta on Suomessa ollut 1980-luvulta lähtien. Nykyisissä katolisen uskonnon opetussuunnitelmissa on hyvin läpikäyvä ekumenian ja uskontodialogin pohja. Olennaista niissä on, että lapset oppivat oikeanlaisen asennoitumisen uskontoon. Huomionarvoista muuten on, että katoliset ovat ainoita jotka mainitsevat ekumenian ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston opetussuunnitelmassaan!

 

Vuosiluokkien 1-5 tavoitteena on mm. että ”oppilas oppii kohtaamaan ja kunnioittamaan erilaiseen elämänkatsomukseen sitoutuneita ihmisiä omassa lähipiirissään”. Tavoitteena on myös, että ekumeeninen ajattelu lähiympäristöä kohtaan herää, opitaan kohtaamaan erilaisuutta ja ympäröivää uskonnollista maailmaa sekä lähiympäristön uskonnollisia ilmiöitä ja tapahtumia. Tarkoitus ei ole kuitenkaan, että vielä tässä vaiheessa opeteltaisiin toisten uskontojen sisältöjä.

 

Vuosiluokilla 6-9 tutustutaan uskonnonvapauden kehitykseen Suomessa. Peruskoulun jälkeen katoliseen uskonnonopetukseen osallistuneen tulisi tietää ekumenian tehtävä ja merkitys, tuntea Suomen kirkkoja (ainakin SEN:n jäsenkirkot) ja olla tutustunut maailmanuskontoihin pääpiirteissään. Peruskoulun päättäneen tulisi tietää ja osata keskustella asiallisesti myös mm. mormoneista ja Jehovan todistajista.

 

Lukiossa on yhteensä 5 katolisen uskonnon kurssia. Yksi kurssi viidestä käsittelee muita uskontoja, eikä siihen tehdä omaa materiaalia koska materiaalia maailmanuskontojen opetukselle on Suomessa tarjolla runsaasti. Lukionkin uskonnonkursseissa esiintyy ekumenia- ja uskonnonvapausteemoja. Esimerkiksi katolisen uskonnon lukion toisen kurssin (Raamattu, traditio ja opetusvirka) oppiaineiston jokaisen luvun lopussa on ”ekumeenisia kysymyksiä” -kohta. Niissä kerrotaan mitä ortodoksit ja luterilaiset opettavat käsitellystä aiheesta.

 

Katolinen kirkko on maailmanlaajasti niin suuri yhteisö, että se voisi elää omaa elämäänsä huomioimatta erityisemmin muita. Yleensä, kun ollaan tarpeeksi suuria, ei koeta tarvitsevamme toisia. Tällainen ajattelutapa on ollut tyypillinen katolisenkin kirkon historiassa. Myös katolinen kirkko on kuitenkin herännyt ekumeniaan II maailmansodan jälkeen. Vatikaani II:sta lähtien katolinen kirkko on ollut ekumeniassa myös mukana.

 

Marjatta Jaanu-Schröder muistutti lopuksi siitä, kun eri uskontojen johtajat ovat paavin kutsusta kokoontuneet Italian Assisiin rukoilemaan yhdessä rauhan puolesta. Assisin kokoontumisissa kaikki rukoilevat omalla tavallansa toisten läsnä ollessa. Tällä tavoin jaetaan toisten uskonnollista hartautta ilman että kenenkään tarvitsee yrittää olla muuta kuin on. Tällä tavalla voi syntyä yleinen rauhan ja rukouksen ilmapiiri. Voisiko tämäntyyppisiä hetkiä järjestää kouluissakin, aamurukoushetkiä Assisin malliin? Tällaisen ajatuksen heitti Marjatta vielä ilmaan.

 

Kouluyhteistyötä ja arjen ekumeniaa

 

Nuorisotyönohjaaja Liisa Siikanen alusti aiheesta Kouluyhteistyötä ja arjen ekumeniaa. Hän jakoi seminaarin kaikille osanottajille -vihkosen ja kertoi sen synnystä.

Katso pp-esitys (isokokoinen tiedosto, 6,5 Mt, joten avautuminen voi kestää hetken). Klikkaa

 

Abrahamin lapset

 

Pastori, SEN:n projektisihteeri Sanna Ylä-Jussila kertoi -projektista ja sen osana syntyneestä kirjasta. Luento luettavissa, klikkaa . Katso myös pp-esitys.

 

Kuva yhteisenä kielenä

 

TM Sirpa Okulov kertoi kahdesta mielenkiintoisesta projektista. Hänen alustuksensa Kulttuurien kohtaaminen – kuva yhteisenä kielenä kertoo jo sinänsä, mistä noissa projekteissa on kyse. Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ja Kalevalan monikulttuurisen koulun yhteisiin projekteihin voi tutustua Okulovin seminaarissa käyttämä pp-esityksen kautta, joka ilmestyy näille sivuille piakkoin. Lue alustuksen teksti, klikkaa

 

Yhteenvetoa

 

TM Juha Luodeslampi lausui lopuksi huumoria ja piirrostaidetta hyväksi käyttäen muutamia ajatuksia aiheesta Mahdollisuudet uskontodialogiin kasvatuksessa. Kallioniemi totesi päätössanoissaan ennusteena olevan, että jo lähitulevaisuudessa joka neljäs pääkaupunkiseudun oppilas olisi ulkomaalaistaustainen. Tämä tarkoittaa suurta haastetta myös uskonnonopetukselle.

 

Tästä seminaarista on varmasti ollut apua ja hyötyä kasvatuksen uskontodialogia ja monikulttuurisuusopetusta ajatellen, mutta meillä kaikilla on vielä paljon pohdintaa ja työtä edessämme. Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa ei ole vielä tarpeeksi vilkasta. ”Meidänkin pitää jatkaa vielä hiukan eteenpäin”, totesi Luodeslampi.

 

Muistiin merkitsi: Tiina-Mari Mällinen



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.