SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Usko ja epäusko – lapsiksi jälleen!

 

Usko ja epäusko kuulostavat vastakohdilta. Mutta onko asia näin? On ehkä hedelmällisempää ajatella, että epäusko on olemukseltaan puutteellista uskontekoa, uskon puutetta, joka on pikemminkin eräs uskon alalajeista kuin uskon kieltämistä.

 

Vain harva, jos kukaan, kykenee uskomaan täydellisesti, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Silti uskoa ajatellaan usein monoliittisena voitonvarmuutena. Sen ja koetaan olevan jotain ehjää, lujaa ja kokonaista. Tämä näkyy jopa aivan arkisessa kielenkäytössämme: kun usko horjuu ja epäilykset heräävät, uskon sanotaan saaneen kolhun – särkyneen jollain tavalla.

 

Samalla vain harva pystyy täydelliseen epäuskoon. Epäusko voi syntyä uskon saamasta kolhusta – esimerkiksi pettymyksestä tai näkemyseroista. Toisaalta se voi syntyä myös henkilökohtaisena tai kulttuurisena muistona uskosta. Niin tai näin, huomattavaa on, että epäuskollakin on aina juurensa uskossa. Epäusko ei siis synny tyhjiössä. Sitä edeltää suhde johonkin, johon epäusko kohdistuu. Siksi epäusko kuuluu oleellisesti uskon sisäisiin ilmiöihin.

 

Mitä epäusko siis on? Uskolla on historiansa niin kuin ihmiselläkin: uskon laatu, vahvuus ja jopa kohde voivat vaihdella – ja näiden vaihteluiden heilurin toisessa päässä on usein epäusko tai uskottomuus omalle uskolle. Voi olla, että ihminen ei usko enää samoin kuin jossain toisessa elämänvaiheessa tai hän tuntee uskossaan epätoivoa.

 

Paavali puhuu uskosta toivossa pysymisenä: ”Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen.Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija. (Kol.1:21-23)

 

Kolossalaiskirjeen katkelmassa Paavali esittää uskonsa perustuvan evankeliumiin, joka herättää kuulijassaan toivoa. Ilman toivoa ei ole myöskään uskon ”perustaa”, jolla Paavali kehottaa pysymään. Jos evankeliumi tulee luetuksi, julistetuksi ja kuulluksi jonkin muun pohjavireen yhteydessä, alkaa uskon perusta horjua kuin itsestään.

 

Kristus puolestaan esittää lastenkaltaisten uskon olevan se ”oikea” usko. Tämä Kristuksen määritelmä lienee yksi lainatuimpia kristillisen uskon määritelmiä. Nähdäkseni kyse ei ole kuitenkaan ”lapsellisesta” uskosta, sillä lapselliseen uskoon pystyvät vain lapset. Lastenkaltaiseen nöyryyteen ja uskoon pystyy vain aikuinen.

 

Aikuisen oppineesta, järkevästä ja jopa laskelmoivasta uskosta voi olla pitkä matka lapsenkaltaisen uskon omaksumiseen. Se on kuitenkin matka, joka kannattaa tehdä. Lapsenkaltaiseen uskoon yltäessään kristitty uskaltaa pitää uskoa todeksi eläessään toivoa häpeilemättä esillä – toivoa Jumalan ikuisesta hyvyydestä, Jumalan valtakunnasta ja evankeliumin totuudesta.

 

Kristityn toivo on sekin paradoksaalista laatua. Yhtäältä Kristuksessa saatu ja annettu sovinto on jo suoritettu, kuolema on jo voitettu ja synnit sovitettu. Toisaalta ihmisessä kamppailu on yhä kesken, joskus vain ohuenkin toivonsäikeen varassa.

 

Epäuskonkin hetkellä – ja varsinkin silloin – evankeliumin tulisi soida toivon äänilajissa. Paitsi uskoon itseensä, epäusko kuuluu nimittäin myös raamatulliseen kokemukseen Jumalasta ja jopa Kristuksen kokemukseen kärsimyksiensä äärellä. Raamatussa kuvattu Kristuksen kokema epäusko kuuluu sekin ilmoituksen täyteyteen; vasta kärsimyksistä ja koettelemuksista on seurauksena se rauha ja sovinto, johon Paavalikin kirjeessään viittaa.

 

Uskosta ja epäuskosta voi tulla erimielisyyksiä ja lähimmäiselle tarjottu usko voi tyrkytettynä tai opetettuna muuttua epäuskoksi. Mutta toivo kestää paremmin antamista ja vastaanottamista. Pakolaisille, hädänalaisille, sairaille ja köyhille osoitettu toivo, konkreettinen toivo, sisältää välkähdyksen Jumalan Kristuksessa tekemästä rauhasta ja evankeliumista, jonka palvelijoiksi meidät Paavalin tapaan on kutsuttu.

 

TM Ari Koponen
TM Maria Hattunen



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.