SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Arto Hämäläinen: Evankeliumin kohdistaminen nykypäivän maailmassa: saavuttamattomat ja väsähtäneet

Kirkkojen ja seurakuntien syvin olemus on missiologinen. Kristuksen antama tehtävä on sanan levittäminen Hänestä ja Hänen tekemästään työstä, joka koskettaa jokaista. Tehtävälle on piirretty ääriviivat, kaikkeen maailmaan, kaikille luoduille, kaikille kansoille. Niin kauan kuin näitä tavoitteita ei ole saavutettu, meidän on aihetta kristittyinä kokoontua miettimään, mistä vielä kiikastaa.

 

Miltä näyttää saavuttamattomien maailma? Ensiksi on syytä tarkentaa, mitä ymmärrämme termillä kansanryhmä. Toiseksi on tarpeen selvittää, mitä ilmaisu saavuttamaton pitää sisällään. Lausanne-liikkeen piirissä on päädytty seuraavaan: Kansanryhmä on merkityksellisen laaja yksilöiden ryhmä, joka kokee samankaltaisuutta kielen, uskonnon, etnisyyden, asuinpaikan, ammatin, luokan tai kastin, asemansa jne. tai näiden yhdistelmän vuoksi.

 

Saavuttamattomalla kansanryhmällä puolestaan tarkoitetaan kansanryhmää, jonka parissa ei ole kansaan kuuluvaa uskovien kristittyjen yhteisöä, joka kykenisi evankelioimaan kansanryhmän. (Winter-Koch, 514). Viimeksi mainittua mittaamaan AD 2000 and Beyond -liikkeen vauhtiin panema Joshua Project listatessaan kansoja käytti saavuttamattoman kriteerinä alle 2% prosenttia evankelikaaleja (Evangelical) kristittyjä ja alle 5% yleensä kristittyjä. Sittemmin näihin prosenttilukuihin on suhtauduttu kriittisesti, ja pääpaino on siinä, että kansan keskuudesta puuttuu sen evankelioimiseen riittävän vahva yhteisö. ().

 

Todd M. Johnsonin näkökulmasta maailma näyttäytyi vuosisadan vaihteessa seuraavanlaisena:

-          aktiivisia kristittyjä 11,2 %

-          muodollisesti kristittyjä 19,9 %

-          saavutettuja ei-kristittyjä 36,1%        

-          saavuttamattomia ei-kristittyjä 32,8%

(Winter-Koch, 519)

 

Vuoden 2008 tilastossa David Barrett ja Todd M. Johnson ilmoittavat saavuttamattomien (Unevangelized) määräksi 28% (Barrtt-Johnson, 30). Koska on ilmeistä, että luvuilla on yhteistä taustaa, näyttää siltä, että maailman evankeliointi on tällä vuosituhannella edistynyt. Samaa kieltä puhuu myös aktiivisten kristittyjen määrän kasvu viime vuosisadan alusta lähtien. Kun heidän prosentuaalisen osuutensa on arvioitu olleen vuonna 1900 0,4 %, oli vastaava luku tämän vuosituhannen alussa noin 11% (Winter-Koch, 519).

 

Tehtävän toteuttaminen siis edistyy. Kuinka paljon se on vielä kesken? Kansojen tilastoinnissa on ollut eroja, jotka saattavat turhauttaa. Paljon on puhuttu n. 12 000 etnolingvistisestä kansanryhmästä. Ne tilastot tehtiin kuitenkin jättämällä alle 10 000 hengen kansanryhmät pois. Kun viimeksi mainitut otetaan huomioon, päästään lukuun 16 000. Maailman 6,6 miljardia ihmistä jakautuvat siis näin moneksi kansanryhmäksi. Saavuttamattomia näistä on 2,7 miljardia, jotka muodostuvat 6853 erillistä kansanryhmää. Suurimpana ryhmänä ovat japanilaiset (120 milj.). Kansoista reilu puolet (3622) on kooltaan alle 10 000 henkeä. (Joshua Project)

 

Uskontotaustoja tarkasteltaessa käy ilmi, että suurin osa saavuttamattomista kansoista on islamilaisia (3324). Toiseksi eniten on hindulaisia (2714). Buddhalaisia kansoja on 573. Kansat ovat usein useamman valtion alueella. Haasteellisimmat tässä mielessä ovat arabikansat (130 eri maassa), kiinalaiset (127 maassa) ja juutalaiset (126 maassa).

 

Luis Bush, AD 2000 and Beyond -liikkeen puuhamies lanseerasi 90-luvulla käsitteen 10/40 –ikkuna osoittaakseen saavuttamattomien kansojen maantieteellisen painopisteen. Vaikka käsitteellä on rajoituksensa, pitää paikkansa, että enemmistö (79%) saavuttamattomista kansoista asuu siellä. (Joshua Project).

 

Saavuttamattomien haastetta on tärkeää peilata myös kielellisestä näkökulmasta tutkimalla, miten ko. kansa voidaan saavuttaa Jumalan sanalla. Kuten Paavali muistuttaa, usko tulee kuulemisesta ja Jumala-yhteyteen johtava kuuleminen edellyttää Jumalan sanan julistamista. Maailman 6900 kielestä 4400 on yhä ilman riviäkään Raamatusta. näky on saattaa kaikilla tarvittavilla kielillä Raamatun sana tarjolle vuoteen 2025 mennessä.

 

Kuinka sitten nykyiset lähetysjärjestöjen ponnistelut suuntautuvat saavuttamattomien pariin? Patrick Johnstonen mukaan valtaosa protestanttisista läheteistä työskentelee kristillisillä alueilla (74%). Seuraavaksi eniten heitä on heimouskontojen parissa (8%). Sitten seuraavat islamilaiset (6%), uskonnottomat (4%), buddhalaiset (3%) ja hindut (2%). (Winter-Koch, 522). Näyttää siltä, että tässä heijastuu kristillisyyden painopisteen siirtyminen eteläiselle pallonpuoliskolle. Näiden alueiden muututtua entistä kristillisemmiksi lähetykset ovat jääneet entisille sijoilleen. On aika lähteä liikkeelle ja mobilisoida uuskristilliset alueet jäljellä olevan tehtävän suorittamiseen. Vastaanottajista tulee terveessä kehityksessä antajia, uusi lähettävä voima. Olemmeko kuitenkaan lähetyksinä kiinnittäneet tähän haasteeseen tarpeeksi huomiota? Varustammeko kumppaneitamme tähän?

 

Mitä ymmärrämme evankeliumin kohdistumisella johonkin kansaan? Kuuluisa missiologi David J. Bosch klassisessa teoksessaan Transforming Mission löytää 18 eri näkökulmaa siihen, miten eri tavoilla evankeliointi ymmärretään (Bosch,411-420). Tässä ei ole mahdollista lähteä tarkastelemaan niitä kaikkia. Otan pragmaattisemman lähtökohdan viittaamalla Johnstonen määritelmään. Hänen mukaansa evankelioituna voidaan pitää henkilöä, jolle evankeliumi on kommunikoitu ja tarjottu tavalla, jonka kautta tämä tulee tietoiseksi Kristuksen ehdoista ja tarpeesta totella ja seurata häntä. (Johnstone-Mandryk, 756).

 

Tähän kommunikointiin liittyvät Jeesuksen sanat todistamisesta kaikille kansoille (Matt. 24:14). Monet ymmärtävät nämä Jeesuksen sanat missiologisesti niin, että lähetystehtävän loppuun saattaminen ja Kristuksen paluu liittyvät toisiinsa. Jos tämä otetaan lähtökohdaksi, se johtaa loogisesti kiinnostukseen saavuttamattomista kansoista. Kansaa koskeva sana on kreikankielessä ’ethne’, joka muissakin Uuden testamentin yhteyksissä kuin mainitussa Matteuksen kohdassa viittaa nimenomaan etniseen kansanryhmään.  Bosch kritisoi kansojen saavuttamisen ja Kristuksen paluun nivomista yhteen tuomatta kuitenkaan teologisia argumentteja esiin. Hänen näkökulmansa tässä näyttää olevan pragmaattinen. Kristuksen paluuta voimakkaasti korostavat ovat usein unohtaneet evankeliumin holistisuuden eli sen vaikutukset tähän maailmanaikaan. (Bosch, 419). Pietari puhuu Herran päivän jouduttamisesta ( 2 Piet 3:11-13). Paavali haastoi tessalonikalaisia rukoilemaan, ”että Herran sana leviäisi nopeasti” (2 Tess 3:1).

 

Jouduttamisessa ja kiirehtimisessä haistetaan helposti ihmisponnistelua. Eikö lähetys ole kuitenkin pohjimmaltaan Jumalan lähetystä, Missio Dei? Tämä sinänsä luovuttamaton lähetyksen trinitaarinen lähtökohta voi johtaa passiivisuuteen, jossa kaikki ”jätetään” Jumalan haltuun ikään kuin meitä ei olisikaan kehotettu menemään, julistamaan, kastamaan, opettamaan, lähettämään. Risto Ahonen sanoo nasevasti: ”seurakuntaa ei ole perustettu uskon säilömistä, vaan jakamista varten” (Ahonen, 168). Saavuttamattomien tavoittaminen edellyttää aktiivisuutta. Sitä taas motivoi oikea käsitys kolmiyhteisen Jumalan missionaarisesta aktiivisuudesta. Tehokkaimmillame meidän on muistettava, että voiman antajamme on jumaluuden kolmas persoona Pyhä Henki (Apt 1:8).

 

Termi väsähtäneet tai vieraantuneet saattaa tuoda erilaisia mielikuvia. Kaikki seurakunnat tuntevat ongelman, joka syntyy, kun usko heikkenee tai se menetetään. Otaksun kuitenkin tällä otsikolla haettavan ratkaisua niiden kohdalle, jotka elävät kristityissä maissa kristillisen tradition keskellä olematta silti elävässä uskonyhteydessä Jeesuksen Kristuksen kanssa. Jättäisin tässä sivummalle sen puolen, että osa meistä ajattelee näitä ihmisiä pelkästään kristillisen tradition keskellä syntyneiksi ja kasvaneiksi, osa lapsena kastetuiksi ja uskonsa kadottaneina tai uskossaan väsähtäneinä tai vieraantuneina. Ymmärtääkseni päähuomio olisi kiinnitettävä siihen, että kysymys on ihmisistä, jotka eivät tällä hetkellä tunnusta Jeesusta Kristusta syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi. Sivuutammeko tai unohdammeko heidät, koska he eivät kuulu ns. saavuttamattomiin kansoihin?

 

Käyttäessään termiä evankelikaalinen (Evangelical) Patrick Johnstone toteaa, ettei se koske vain protestantteja, vaan myös muihin kirkkoihin kuuluvia, joilla on henkilökohtainen usko sekä kääntymisen ja uudestisyntymisen kokemus (Johnstone-Mandryk, 756).

 

Euroopan tilanne on erittäin haastava evankelikaalisuuden näkökulmasta. Heitä on vain 2,4%. Lähes puolet maista on sellaisia, joissa luku on alle 1%. Korkein luku löytyy Färsaarilta (28,5%). Seuraavina tulevat Suomi (12,5%), Norja (9,3%) ja Iso-Britannia (8,5%). Evankelikaalien vuosittainen kasvuvauhti on 1,8%. Voimakkaimmin kasvavat helluntaiseurakunnat (3,6%). (Johstone-Mandryk, 49, 52).

 

Vertailun vuoksi todettakoon, että evankelisten määrä Afrikassa on 14.8 %, Latinalaisessa Amerikassa 10,6% ja Pohjois-Amerikassa 30,3%. (Johnstone-Mandryk, 29, 31).

 

Kaikki tilastojen pitäjät toteavat yksimielisesti, että maailman voimakkaimmin kasvavat seurakunnat ovat helluntailais-karismaattisia. Vaikka tällä hetkellä ei voida puhua voimakkaasta kasvusta Suomen kohdalla tässä suhteessa, muualla kyllä. Ruotsin helluntailiike ja jossain määrin myös Suomen sai olla vaikuttamassa Brasilian helluntailiikkeen kasvuun. Viimeisimmän Brasilian valtion tilaston (2008) mukaan helluntailaisia on 15,4 miljoonaa. Tämä kasvu on tapahtunut merkittävässä määrin ”väsähtäneiden” parissa. Voimmeko vilpittömästi iloita yhdessä, että näin suuri joukko ihmisiä on löytänyt henkilökohtaisesti yhteyden Jeesukseen Kristukseen?

 

”Väsähtäneiden” parissa työskennellessä nousee helposti syytös proselytismista. Cecil M. Robeck Jr. toteaa aiheellisesti, etteivät helluntailaiset ole useimmiten osallistuneet keskusteluihin proselytismistä. Se on merkinnyt heidän näkökulmiensa puuttumista noissa pohdinnoissa. Tämä on valitettavaa ja jopa vaarallista. (Robeck, 353). Aktiivijäsenten kalastelu ei ole helluntailaisestakaan näkökulmasta eettisesti oikein. Mutta eikö meidän ole pikemminkin rohkaistava kuin jarruteltava toisiamme niiden tavoittamisessa, joilla ei Kristus-yhteyttä ole? Jos meitä kaikkia kiinnostaa lähetyksen Herran antama lähetyskäsky, eikö meitä silloin myös ilahduta kaikki edistys tässä asiassa, tapahtukoon se missä kirkkokunnassa tahansa.

 

Manilan julistus päättyy seuraavaan lausumaan, joka tuntuu relevantilta tänäänkin: Lähetys- ja evankelioimistyöllä on kiire. Emme tiedä, paljonko meillä vielä on aikaa. Hukattavana sitä ei ole. Ja voidaksemme suorittaa vastuullemme annetun kiireisen tehtävän, tarvitsemme erityisesti ykseyttä (meidän on evankelioitava yhdessä) ja uhrimieltä (meidän on laskettava kustannukset ja hyväksyttävä ne). Lausannen julistuksessa lupasimme "rukoilla, suunnitella ja tehdä työtä yhdessä koko maailman evankelioimisen puolesta". Manilan julistus vakuuttaa, että koko Kristuksen kirkko on kutsuttu viemään koko evankeliumi koko maailmaan. Julistaessaan Kristusta siihen asti kunnes hän tulee, kirkon on otettava huomioon tehtävän kiireellisyys ja sen vaatima kristittyjen ykseys ja uhrautuvaisuus.  (Manilan manifesti 1989).

 

Tri Arto Hämäläinen

Senior advisor/

Toiminnanjohtaja 31.10.2008 saakka

 

LÄHDELUETTELO

Bosch David 1991. Transforming Mission. New York: Orbis Books.

Ralph D. Winter & Bruce A. Koch, Finishing the Task: The Unreached Peoples Challenge. Toim. Ralph D. Winter&Steven C. Hawthorne 1999. Perspectives on the World Christian Movement. Pasadena: William Carey Library.

Johnstone Patrick & Mandryk Jason 2001. Operation World. Cumbria: Pater Noster Publishing.

Ahonen Risto A. 2000. Lähetys uudella vuosituhannella. Helsinki: Suomen Lähetysseura.

Cecil M. Robeck, Jr.: Pentecostals and Ecumenism in a Pluralistic World. Toim. Dempster Murray W., Klaus Byron D.&Petersen Douglas 1999. The Globalization of Pentecostalism. Oxford: Regnum Books.

David Barrett,Todd M. Johnson&Peter F. Crossing: Missiometrics 2008. International Bulletin of Missionary Research Vol. 32. No 1, 2008.

 

 

                          

 

  

 

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.