SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kristittyinä moniuskontoistuvassa Suomessa 

 

Panelistit Taina Karhu, Pekka Huhtinen, Pekka Yrjänä Hiltunen ja Mikael Sundkvist keskustelivat. Puheenjohtajana toimi Mari Pöntinen.

 

Taina Karhu kertoi, että kun hän 1960- ja 1970 -lukujen vaihteessa tuli helluntaiherätyksen piiriin, oli liike vahvasti lähetyshenkinen. Karhu tutustui moniin lähetystyöntekijöihin ja vietti itsekin noin 10 vuotta Tansaniassa 80-luvulta lähtien. Hän opiskeli teologiaa yhteiskristillisessä karismaattisessa yliopistossa ja on opettanut sen jälkeen helluntailiikkeen Iso kirja -opistossa Keuruulla. Karhu kokee omaksi tehtäväkseen osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä – uskontoon katsomatta – kohtaan. Hän onkin tehnyt työtä maahanmuuttajien parissa.

 

Pekka Huhtinen toi esiin, että hänellä on nykyisen työnsä lisäksi muitakin yhteyksiä lähetystyöhön: 1983 hän lähti perheensä kanssa lähetystyöhön Japaniin. He viettivät erinäisiä jaksoja siellä aina vuoteen 1996 asti. Tuona aikana Huhtinen kiinnostui Japanin nykyuskonnollisuudesta, josta hän on myös väitellyt tohtoriksi.

 

Huhtinen kertoi, kuinka uuden testamentin Areiopagi-kohta on ollut tärkeä hänelle. Erityisesti hän mainitsi yhden oivalluksen siihen liittyen. Hän kiinnitti huomion Apostolien tekojen kohtaan 17:16. Siinä kerrotaan, kuinka Paavalin henki kiivastui, kuinka jokin sai hänet kuohuksiin. Huhtinen kysyi, mikä sai tämän aikaan. Oliko niin, että Paavali oli turhautunut ihmisten tietämättömyydestä? Huhtinen arveli, että kohta kertoo ennemminkin henkivaltojen kohtaamisesta. Siitä, kuinka Paavali koki pahojen henkien sitovan ihmisiä. Ja juuri tämän takia Paavali kanavoi tuntemuksensa opetukseksi, jonka tunnemme tänäkin päivänä.

 

Huhtinen mainitsi vielä piispa L.P. Tapanisen vierailun Thaimaahan. Piispa oli kysynyt, ”kuinka maassa voidaan tehdä työtä kun ilma on täynnä perkeleitä?” Piispa oli Huhtisen mukaan kokenut henkimaailman erilaisuuden verrattuna kristilliseen maahan. Huhtisen mukaan Paavalilla oli samanlainen syvä kokemus, josta myös opetuksen syvyys johtui.

 

Pekka Yrjänä Hiltunen totesi olevansa erityisesti buddhalaisuuden tuntija. Suomessa tunnetaan hänen mukaansa kyllä filosofista buddhalaisuutta mutta ei niinkään valaistumista etsivää buddhalaisuutta. Hiltunen tiivisti buddhalaisuuden perusoivalluksen seuraavalla tavalla: Kosmos, niin kuin ihminen sen kokee, on vain konstruktio ja sellaisenaan epätyydyttävä. Se on myös väliaikainen eikä siinä ole sijaa minuudelle. Se, joka on oivaltanut sen, ettei persoonaa ole, on vapautunut jälleensyntymisen kierrosta. Pelastus tarkoittaa sitä, että persoona häviää ja että kaiken takaa löytyy tyhjyys.

 

Vuosina 1997–99 Hiltunen oli töissä Thaimaassa pienessä luterilaisessa seurakunnassa, joka kolminkertaistui tuona aikana, vaikka sen työntekijät ennemminkin toppuuttelivat ihmisiä ottamasta kastetta liian nopeasti. Kun Hiltunen kysyi, miksi ihmiset olivat niin innokkaita kääntymään, hänelle vastattiin, että Kristuksen henki on niin paljon voimakkaampi kuin muut henget. Syiksi saatettiin mainita myös ihmeparantuminen tai enneuni. Myös kristittyihin liitetty parempi elintason mainittiin. Lisäksi jotkut olivat kyllästyneet rappeutuneeseen munkkijärjestelmään.

 

Samaan aikaan kansanuskosta etsitiin ratkaisua arjen sujumiseen. Arjen eheytyminen oli se pelastus, jota kaivattiin. Hiltunen kysyi retorisesti, minkälaista pelastusta suomalainen kaipaa. Hiltusen mukaan sekin liittyy samoihin asioihin, esimerkiksi siihen, ettei taloudellinen romahdus koskettaisi itseä. Kansanuskonto on tapamme suhtautua kosmokseen; se levittäytyy tasaisena mattona joka puolelle maailmaa ja saa eri paikoissa samanlaisia muotoja, Hiltunen totesi. Buddhalaisuus on sisällyttänyt Hiltusen mukaan kansanuskon järjestelmäänsä, vaikka siitä seuraakin opillista ristiriitaisuutta. Hiltunen mainitsi esimerkiksi tilanteen, jossa Thaimaan luterilaiskirkon piispa käytti buddhalaista eksorkismin kaavaa.

 

Ihminen, joka kääntyy Thaimaassa kristityksi, tulee usein marginaalista ja omaksuu amerikkalais-karismaattisen kristinuskonkäsityksen. Katolinen kirkkokin huomioi luterilaista kirkkoja paremmin kontekstuaalisuuden. Hiltunen mietti myös suomalaista todellisuutta: Suomessakin etsitään hyvinvointia ja menestystä mitä erilaisimmista traditioista. Hiltusen taloyhtiössäkin harrastetaan kolmea erilaista joogaa. Jotta luterilainen kirkko olisi varteenotettavampi vaihtoehto, sen olisi otettava elementtejä suomalaisesta kulttuurista ja ”kastaa” niitä, Hiltunen totesi. Hänen mukaansa kirkko on aina ottanut vaikutteita kulttuurista. Kautta aikain kirkon lähetyshaasteena on olllut kysymys siitä, mikä on järjestyneen uskonnon ja kansanuskonnon suhde.

 

Mikael Sundkvist kertoi, että ortodoksisella kirkolla on inklusiivinen näkemys eriuskoisten pelastumisesta. Ihmiskuva on aika myönteinen jos kohta ortodoksiset teologit korostavat, että ihminen pelastuu vain Kristuksen kautta. Ortodoksit ovat varovaisia toteamaan itsestäkään, että ovat pelastettuja, vaikka pelastuksen mahdollisuuteen toki uskotaan. Ortodoksisen kirkon tästä teemasta käyty keskustelu on Sundkvistin mukaan lähellä katolisessa kirkossa käytyä keskustelua.

 

Sundkvistin mukaan on mielenkiintoista miettiä, minkälaisia haasteita meillä on Suomessa. Välillä tuntuu, että uskontoteologinen keskustelu on kovin elitististä tai teoreettistä. Konstantinopolin patriarkka Bartholomeus on puhunut uskonnollisen vuoropuhelun välttämättömyydestä, kuten myös Albanian arkkipiispa Anasthasios, joka näkee sen kirkolliseen työhön kuuluvana asiana. Hän perustelee sitä teologisesti. Kysymys on samalla myös rauhantyöstä.

 

Sundkvist toi esiin sen, että ortodokseilla on kokemusta muiden uskontojen varjossa elämisestä. Idän kirkko on elänyt vuosisatojen ajan islamilaisessa ympäristössä, orientaaliset ortodoksit elävät edelleen. Siksi heillä on annettavaa tähän keskusteluun. Sundkvist näkee tärkeänä sen, että kirkot voisivat edistää harmoniaa ja hyvää tahtoa. Toinen tärkeä teema on varsinainen uskontodialogi, jossa oman vahvan identiteetin merkitys korostuu.

 

Sundkvist kertoi työskennelleensä Ruotsissa, joka on moniuskontoinen maa. Valtiolla on siellä vahva rooli. Se myöntää oikeuksia uskontokunnille ja ohjaa uskontodialogista keskustelua. Kirkoilla on erityisesti tehtävää silloin, jos järjestys ei meinaa pysyä yllä.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.